6. viikko (helmikuu)

ROHKAISKAAMME TOINEN TOISTAMME

Jumalan lasten usein niin vaikeaan yhteyteen kuuluu keskinäinen tukeminen ja rohkaiseminen. Usein jo tieto esirukoilijasta rohkaisee, vaikka rukoilija kokee rukouksensa kovin puutteelliseksi. Joskus koruton kädenpuristus tervehtiessämme toisiamme antaa uutta voimaa. Ystävällisellä hymyllä voi olla suuri merkitys.

Nuorempana en tätä oikein ymmärtänyt. Ehkä koin itseni niin voimakkaaksi ja luulin siksi olevani täysin riippumaton toisten tuesta. Muistan, kuinka silloin vähän ihmetellen katselin Urho Muromaa, kun hän kiitollisena näytti nuhjaantunutta korttia, jolla muutamat kirkkomme johtajat olivat lähettäneet hänelle henkilökohtaisen, rohkaisevan tervehdyksensä. Emme kaipaa imartelua, mutta hyvä sana oikealla hetkellä lausuttuna ja rehellisestä sydämestä lähtevänä voi saada ihmeitä aikaan sielussamme.

Ihmisen Poikakin kaipasi vaikeassa Getsemanen taistelussa ystävällistä vierellä oloa, valvomista kanssaan. Tosin hän silloinkin pettyi ihmiseen. Kyllähän meidän on uskallettava nuhdella toisiamme, mutta rohkaisuakaan ei saisi unohtaa. Useimmiten kai emme tee kumpaakaan. Arkuutemme tai alemmuudentunteemme on syynä vaikenemiseemme: Enhän minä ole mikään kenellekään sanomaan... Ja niin pelosta menetämme monia mahdollisuuksia olla siunaukseksi ahdistuneille lähimmäisillemme.

Toisinaan ystävät ovat lähettäneet jonkin sanan Raamatusta rohkaisuksi. Ne ovat niin tarpeellisia kohtia, että otan muutamia niistä esille. Raamattua lukiessamme vaikeutemme saattaa olla se, ettemme osaa tai uskalla ottaa lukemaamme juuri omalle kohdallemme. Silloin ystävän lähettämä kortti raamatunkohtineen saattaa olla juuri se tarpeellinen rohkaisu.

Nyt siis sana sinulle: "Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen" (Jer 31:13b). Koko lukuhan on ihmeellinen ja tuo lupaus sen helmiä. Ensinnäkin se opettaa meille, että suru ja murhe ovat kautta aikojen kuuluneet Jumalan kansan elämään. Jos olen saanut niitä osakseni, en ole vielä kokonaan ulkopuolella. Edelleen se vakuuttaa, että Herra muuttaa ja Herra antaa ilon. Tulee uusi vaihe murheen jälkeen. "Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan. "

Toinen kohta on tutusta Psalmista 126, jakeet 5 - 6. Olemme odottaneet uutta Pyhän Hengen antamaa elämänliikettä sukupolvellemme. Nyt on vielä kyynelin kylvämisen aika. Nyt saamme mennä itkien viemään siementä. Tähän on niin vaikea suostua. Me haluaisimme määrätä riemun ajan. Miksi se ei ole jo tänään?

Miksi kylväjä itkee? Ehkä siementä on vähän, ehkä pelto on kivikova, ehkä kylväjä kokee avuttomuutensa, ehkä edellä on ollut nälkää ja tuskaa. Kenties pettymysten jälkeen ei ollut halua lähteä kylvöön. Ehkä kylväjien vähyys itketti.

Joka tapauksessa nyt on vielä itkun aika ja kylvön aika. Varmasti on tuleva myös riemulla leikkaamisen aika. Kun Herra jotain lupaa, hän ei koskaan petä. Näin silloinkin, kun lupauksen täyttymys on vasta kirkkaudessa.

Kolmas sana on Apt 20:32. Haluan siitä ottaa esille vain ilmauksen "hänen armonsa sanan haltuun". Sen varaan Paavali halusi jättää ystävänsä.

Kuinka vaikea meidän onkaan antautua armon sanan haltuun. Koemme lain sanan paljon totuudellisemmaksi. Pelkäämme armon pettävän. Armo Kristuksessa ei koskaan petä. Siksi emme milloinkaan turvaa Jumalan armoon Kristuksessa suotta. Armon varassa eläessämme emme joudu häpeään.

ÄRSYTTÄVÄ, MINÄKÖ?

Ihmisinä kaipaamme yhteyttä toisiin ihmisiin. Osa elämämme tarkoitusta on juuri siinä, että voimme olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.

Raamatussa on ihmeellinen kahden poliittisen kilpailijan, Joonatanin ja Daavidin, ystävyyden ylistys (1 Sam 18:1-4; 2 Sam 1:26). "On myös ystäviä, veljiäkin uskollisempia" (Sananl 18:24). Elämäni kriisien aikana olen saanut huomata, kuinka arvokkaita ystävät todella ovat ja kuinka kipeästi heitä tarvitsen. Silmämme avautuvat näkemään toisen ihmisen arvon usein vasta silloin, kun meitä uhkaa hänen menettämisensä.

Ei ole itsestään selvää, että meillä on edes muutama ystävä. Monelle nimenomaan vanhuus saattaa olla merkillistä hiljaisuutta ja vaikeaa läksyä oppia yksin odottamaan.

Mutta mitä on tehtävä silloin, kun huomaamme, että joku tai jotkut lähellämme olevat ihmiset eivät voi sietää meitä? On vaikea taipua siihen, että käyttäytymisemme, sanamme, ilmeemme ja mielipiteemme saattavat olla joillekuille tavattoman ärsyttäviä. Periaatteessa lienemme kyllä valmiit myöntämään, että kristillinen vakaumuksemme voi aiheuttaa joissakuissa vihan tunteita.

Osa ihmisenä olemisen surkeutta on juuri siinä, ettemme koskaan tule toimeen jokaisen kanssa. Ihmiset seuloutuvat ympärillämme. Toisiin syntyy yhteys, toisiin ei.

Meidän on opittava tulemaan toimeen omana itsenämme silloinkin kun ärsytämme.

Tuhoisaksi toisten vastenmielisyyden kokeminen tulee, jos se ajaa meidät syyllisyyden ja masennuksen valtaan, niin kuin helposti käy. Koemme, että meissä on jotain pahasti vialla. Olemme omasta mielestämme jotenkin rujoja. Itsekin alamme inhota itseämme. Meihin iskeytyy vaarallinen ajatus, ettei kukaan voi rakastaa meitä, koska olemme tällaisia.

Tässä kamppailussa on mitä kiireimmin paettava Jumalan Kristuksessa meihin kohdistuvan rakkauden turviin. Muuten hajoamme. On aivan ihmeellistä, että Jumala rakastaa meitä nimenomaan tämmöisinämme, muuttumattomina, toisille ihmisille tympeinäkin. Room 5:5-10 julistaa tätä meille: "mutta toivo ei saata häpeään, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edessä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut."