Psalmit

RAKASTETUIMPIA RAAMATUN KIRJOJA

Psalmi 1, Kylväjä 12/2008

Psalmit ovat Raamatun rakastetuimpia ja luetuimpia kirjoja. Monet kristityt eivät luekaan VT:sta juuri muuta kuin psalmeja. Psalmeista löydämmekin monet uskomme ydintotuudet. Ennen kaikkea psalmien äärellä Jumalan lapset ovat saaneet oikeita sanoja sydämensä iloille ja suruille ja ammentaneet luottamusta Herraan.

Vanhat neuvoivat lukemaan psalmeja mietiskellen ja etsien kustakin edes yhden puhuttelevan jakeen. "Syö sinä yksinkertaisesti leipää, sellaisena kuin se on edessäsi, äläkä siitä huoli, jos siellä täällä tapaat myllystä tarttuneen hiekkajyvä­sen" (Bengel).

Psalmit alkavat elää usein vasta silloin, kun jossakin kriisivaiheessamme määrätyn psalmin säkeistö koskettaa syvältä. Löydämme muutamalta riviltä sen hetkiset elämäntuntomme. Tuossahan sanotaan jotain sellaista, jota itsekin koemme ja jota emme ole osanneet pukea sanoiksi. Kuinka ihmeellistä onkaan, että Jumalan ihmiset ovat ennenkin kokeneet samaa kuin me. Emme sittenkään ole yksin ahdistuksissamme emmekä harhassa kokiessamme rajuja kielteisiä tunteita. Jumala ymmärtää tuskaamme. Näin elämäntuntomme alkaa sykkiä psalmien tahtiin.  

"Tässä kirjassa näet kuvattuna ihmisen koko elämän, sielun tunnelmat ja ajatusten liikkeet. Jos tunnet katumusta, jos ahdistukset ja kiusaukset ovat sinua kohdanneet, jos olet kärsinyt vaivaa tai joutunut hätään, kaikkiin tapauksiin saat tästä kirjasta opetusta. Psalmit antavat sinulle sanat, joilla voit esittää asiasi Jumalalle” (Athanasios).

Psalmeissa kuvastuvat Jumalan kansan vaiheet. Välillä olemme Abrahamin seurassa. Sitten taas Egyptistä lähtö ja vaellus opettaa luottamusta Jumalaan. Monien psalmien otsikko viittaa Israelin suurimpaan runoili­jaan Daavidiin ja hänen vaikeisiin elämänvaiheisiinsa. Leimaa antavana piirteenä on jatkuva kamppailu uskon ja epäuskon, rakkauden ja vihan välillä sekä ilon ja ahdistuksen samanaikaisuus. Jumalan kansan vaellus ei ole ollut koskaan helppoa.

Meille ei ole tärkeää tietää, milloin Psalmit ovat syntyneet ja kuka ne on kirjoitta­nut. Tärkeintä on, että Pyhä Henki näiden säkeitten avulla synnyttää ja vahvistaa uskoamme Herraan, niin että osaamme Daavidin tavoin Hengen innoittamana kutsua Jeesusta Herraksemme (Matt 22:43).

Jo ensimmäinen psalmi menee suoraan asiaan. Se asettaa eteemme kaksi tietä. Toista tietä vaeltavat jumalattomat, syntiset ja pilkkaajat (Ps. 1:1), toista taas Herran sanaa rakastavat, siitä iloitsevat ja sitä tutkivat (1:2). Edellisellä tiellä vaeltavat ovat kuin tuulten ajamat akanat, he joutuvat tuomiolle ja tie päättyy tuhoon (1:4,5,6). Jälkimmäisellä vaeltava tulee näkemään, ettei hänen elämänsä lakastu, kuihdu, vaan tuottaa sen sadon, mikä on tarkoituskin, sillä Herra tuntee ja ohjaa häntä (1:3,6).

Näin psalmi suoraan kysyy kummalla tiellä olen, mikä on minun osani? Tulenko olemaan vanhurskas ja autuas (1:1, KR 38) vai päättyykö tieni tuhoon?

TERVEHDI SUUDELLEN JUMALAN POIKAA

Psalmi 2, Kylväjä 1/2009

Mutta psalmin profetia antaa myös erittäin realistisen kuvan tämän voidellun Pojan ja Kuninkaan asemasta tässä maailmas­sa. Kansat ja niiden johtajat kapinoivat, punovat juoniaan, liit­toutuvat keskenään Herran voideltua vastaan (Ps. 2:1-2). Hänen valtansa koetaan orjuuttavana kahleena (2:3), mutta mikään ei voi estää sitä, että kaikista kansoista maan ääriin asti kootaan se joukko, joka muodostaa Messiaan perintöosan ja joka suostuu hänen valtaansa (2:8).

Aikojen lopulla Herra ottaa hallitusvallan rautaisella valtikal­la, ja kaikkien polvien on pakko notkistua hänen edessään ja musertua kuin saviastiat (Ps. 2:9; Fil. 2:10). Silloin hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa ja pilkkaa vastustajiaan, puhuu vihas­saan ja kauhistuttaa – armon ja anteeksiantamuksen aika on ohitse.

Mutta kuinka hyvä onkaan niiden osa, jotka nyt pelkäävät Herraa, vapisevat hänen pyhyytensä edes­sä (Ps. 2:11), tunnustavat hänet kuninkaak­seen ja turvaavat häneen (2:12)! Siksi mene niin liki Jeesusta, että voit suudella hänen jalkojaan, kuten syntinen nainen farise­uksen luona, ja kuule kuinka hän sanoo: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi" (Luuk. 7:38,48).

Psalmin kaksi äärellä Pyhä Henki haluaa painaa syvälle sy­dämeemme kuvan Herran Voidellusta (Ps. 2:2,12), Kris­tuksesta. Tämä Voideltu on Poika, josta Jumala sanoo: "Si­nä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" (2:7).

Paavali vetoaa juuri näihin sanoihin todistaessaan Jeesuksesta (Apt. 13:33). Heprealaiskirjeessä nämä sanat osoittavat Jeesuk­sen ainutlaatuisuuden (Hepr. 1:5; 5:5). Jeesuksen kastehetkessä ja kirkastusvuorella taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun ra­kas Poikani, johon minä olen mielistynyt" (Matt. 3:17: 17:5). Mar­kus taas kertoo kuinka Jeesus sai ylipapin kuulustelussa kuole­mantuomion Jumalan pilkasta soveltaessaan näitä sanoja itseen­sä (Mark. 14:61-62).

Psalmin profetia tuo esiin vielä kolmannenkin piirteen Jee­suksesta. Hän on kuningas (Ps. 2:6). Pilatus toteutti tahtomat­taan tämän profetian kiinnittäessään ristin päälle kirjoituksen: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas" (Matt. 27:37).

SYDÄMEN RUKOUS AVUNHUUTONA

Psalmi 3-6, Kylväjä 2/2009

Psalmit sisältävät sydämen puhetta Herralle. Jo vuosia sitten jäin kiinni psalmien 3, 4, 5 ja 6:n määrättyihin rukouksiin. Kopioin ne yöpöydälleni ja usein olen niitä toistanut. Ne kuvaavat hyvin omia sisäisiä tuntojani. Sinä ehkä löydät samoista psalmeista toisenlaisia sydämen rukouksia ja ehkä tässä esiin tulevat tuntuvat vierailta. Mikä lahja onkaan, että saan vaikeuksieni ja pelkojeni keskellä vuodesta toiseen toistaa niitä huokaillen.   

Minä huudan avukseni Herraa, ja hän vastaa minulle (3:5). Tule avukseni, Herra! Jumalani, pelasta minut! (3:8). Yksin Herralta tulee apu (3:9).

Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni! (4:2) Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi (4:4).

Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen. Herra, jo aamulla kuulet ääneni, aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi (5:2-4). Herra, johdata minua tahtosi tietä (5:9).

Ehkä kaikkein koskettavimpia ovat kuitenkin ensimmäisen katumuspsalmin rukoukset. Niiden äärellä tosin pelkään, että toistan niitä kovin kevyesti. En sittenkään ole nääntynyt eikä tuska polta niin, että olisin valittanut itseni uuvuksiin. Tästä huolimatta uskallan rukoilla:

Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivaudessasi minua kurita! Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt. Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani ja mieltäni jäytää pelko. Herra, kuinka kauan vielä? Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi! (6:2-5)

Pahanolon tunteestaan huolimatta rukoilija on varma siitä, että Herra on kuullut itkuni äänen. Hän on kuullut hartaan pyyntöni ja vastaa rukoukseeni (6:9-10). Vaikka Herra ei ole vielä vastannut, hän vastaa varmasti ajallaan ja tavallaan. Minun on tyydyttävä odottamaan. Se on vaikeaa ja edelleenkin kysyn: Herra, kuinka kauan vielä? (6:4). Jatkan kuitenkin Herran avuksihuutamista!

MIKÄ ON IHMINEN, ETTÄ SINÄ HÄNTÄ MUISTAT

Psalmit 7-10, Kylväjä 3/2009

Kuinka suuri onkaan Herran, meidän Jumalamme nimi ja hänen taivaallinen kirkkautensa. Kuinka ihmeellisiä ovatkaan hänen kättensä työt taivas, kuu ja tähdet (Ps.8:2,4). Kuinka mitätön onkaan ihmislapsi. Kuitenkin Jumala muistaa häntä ja pitää hänestä huolta (8:5). Vielä ihmeellisempää: Sinä teit hänestä – siis  minustakin - lähes jumalolennon (8:6, KR 38). Olenko kiittänyt Jumalaa siitä, että olen hänen tekonsa (Ps. 139:13-14)? Olenko väheksynyt ja halveksinut ruumistani ja elämääni ja syyttänyt: Miksi teit minusta tällaisen (Room 9:20)?  Hän odottaa, että kiitän häntä tästä hänen teostaan ja suostun tämmöisenäni uskomaan ja palvelemaan häntä.

Herra myös odottaa, että suostun elämään monenlaisten ihmissuhdekriisien keskellä. Suostun jopa kostoa janoaviin vihamiehiin (Ps 8:2), jotka haluavat käydä kurkkuuni kuin leijona (7:3,7). He hautovat pahoja aikeita ja levittävät valheita (7:15).

Kohtaan ihmisiä, jotka ylvästellen sanovat: "Ei Jumala rankaise. Ei häntä edes ole!" He näyttävät menestyvän kaikessa (Ps 10:4,5). ”En horju minä, en ikinä joudu onnettomuuteen” (10:6). Minua sen sijaan vaivataan joka aika ja koen itseni köyhäksi, sorretuksi, orvoksi (10:14,17,18). Välillä Herra tuntuu olevan niin kaukana ja kätkevän kasvonsa ahdingon aikana (10:1). Ei ole helppo uskoa, että Herra näkee kaiken ja tuska ja murhe ei jää häneltä huomaamatta (10:14). Hetkittäin on vaikea luotaa siihen, että Herra ojentaa kätensä, rohkaisee, antaa avun, hankkii oikeuden ja pelko väistyy sydämestä (10:17,18). 

Psalmissa yhdeksän soi voitonvarma uskonääni – Herra osoitti voimansa ja asiani voitti (Ps 9:17, 5). Totisesti Herra hallitsee ikuisesti (9:8). Tulee päivä, jolloin viholliset on lyöty, murskattu ainiaaksi (9:7). Nyt Herra on sorrettujen turva, suoja ahdingon aikana (9:10). Hän kuulee avunhuudot eikä hylkää ketään, joka etsii häneltä apua (9:11,13). Hän ei unohda köyhää ainiaaksi eikä sorrettujen toivo raukea tyhjiin (9:19). Siksi minun tulee jo tänään kiittää Herraa ja iloita ja riemuita hänestä (9:2,3).

VOIMALLISIN RUKOUS MAAILMASSA

Psalmit 11-16, Kylväjä 4/2009

Nykyisessä henkivaltojen taistelussa saatamme kokea kuinka kaikki hyvän elämän perustukset revitään (Ps. 11:3) ja turmelus saa vallan (12:9). Finanssikriisien maailmassa pitää paikkansa: ”Ei ole enää luottamusta ihmisten kesken. Toinen toistaan he pettävät valhein, heidän kielensä on liukas, sydän vilppiä täynnä” (12:2-3).

Olisihan suuremoista, jos löytyisi sellaisia ihmisiä, jotka elävät Ps. 15 luettelemien kahdentoista hyveen mukaisesti. Mutta kun Jumala katsoo taivaasta maan ihmisiin ja tutkii onko ketään, joka etsii Jumalaa, silloin hän näkee, että kaikki ovat luopuneet hänestä ja ovat kelvottomia. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään (14:2-3).

Yksikään ihminen ei voi olla vanhurskas Jumalan edessä oman itsensä, omien tekojensa tai ansioittensa tähden.  UT:n kristittyinä tiedämme, että vanhurskaita ovat vain ne, jotka uskovat Jumalan armoon ja ovat pukeutuneet Kristukselta saatuun lahjavanhurskauteen. Tällainen ihminen voi iloita Herra avusta (13:6). Tosin tulee hetkiä, jolloin sydän tuskaisena kysyy: ”Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi? Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?” ”Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, Herra, Jumalani!” (13:2-4).

Lopulta ihmisen rukoukseksi jää vain kaksi sanaa: ”Auta, Herra!” (12:2). Mutta nuo kaksi sanaa ovatkin voimallisin rukous maan päällä. Herran seitsenkertaisesti puhdistettu sana lupaa: "Minä tuon avun ja pelastan” (12:6,7). ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua” (50:15, KR 38). Totisesti Herra tuo pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee (12:6).

Kun turvaudumme Herra armoon, voimme sydämestämme tunnustaa Daavidin runon (Ps. 16) mukaisesti: Sinuun, Herra, minä turvaan ja sinä pidät minusta huolen. Sinä olet minun valtiaani, sinulta saan kaiken hyvän. Sinä olet osoittanut minulle ihmeellistä rakkauttasi. Sinä olet minun perintöosani ja koko elämäni on sinun kädessäsi. Kun pysyn sinua lähellä, en horju, vaan sydämeni iloitsee eikä tunne pelkoa. Minä tiedän, ettet sinä hylkää minua, vaan osoitat minulle elämän tien ja sinun lähelläsi on ehtymätön ilo ja ikuinen onni.

AHDISTUNEEN, MUTTA LUOTTAVAN SYDÄMEN ÄÄNIÄ

Psalmit 17-21, Kylväjä 5/2009

Edessämme olevat psalmit on otsikoitu Daavidin psalmeiksi. Hän oli kuningas, me taas olemme tavallisia arki-ihmisiä. Elämme aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin hän. Meidän ei tule kuitenkaan kiinnittää huomiotamme psalmien syntytilanteeseen, vaan kuunnella, mitä niiden keskellä elävä ihminen kokee ja tunnustaa. Sieltä löytyy ahdistuneen, mutta myös luottavan ja kiittävän ihmissydämen äänet. 

Jumalan ihminen kokee, että hädän päivä (20:2) on tullut, vaikeudet ja ahdistukset väijyvät ja saartavat. Ne vaanivat tilaisuutta iskeäkseen maahan (17:9-11). Hän rukoilee: ”Herra, kuule minua. Kuule minun avunhuutoni, ota vastaan rukoukseni” (17:1). ”Minä huudan sinua avuksi, Jumala. Kuuntele minua, kuule, mitä puhun sinulle” (17:6). ”Riennä avuksi, Herra! Pelasta minut” (17:13). 

Ahdistunut sydän tajuaa olevansa erehtyväinen ja rukoilee: ”Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.” Tärkeintä on olla synnistä puhdas. Se on mahdollista vain silloin, kun Herra puhdistaa (19:13-14).

Kohtaamme Herraan luottavan sydämen: ”Sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan” (18:3). ”Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun oikea kätesi tukee minua, sinun apusi tekee minut vahvaksi” (18:36). Siksi ”sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju” (18:37) ja sinulta ”saan voiman taisteluun” (18:40). Kunpa uskaltaisimme sanoa näin oli tilanne elämässämme millainen tahansa! 

Tulee myös aika, jolloin rukoilija voi katsella taaksepäin ja tunnustaa: ”Tuekseni tuli Herra” (18:19). ”Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen” (18:20). ”Kuka on Jumala, jollei Herra, kuka on turvamme, jollei Jumalamme?” (18:32).

Totisesti ”Herra elää! Kiitetty olkoon puolustajani, ylistetty Jumala, minun turvani” (18:47). Kun näin uskomme, silloin koemme, että taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan (19:2). Hän lopulta täyttää hartaimmat toiveemme, antaa onnen ja siunauksen ja lahjoittaa ikuisen elämän (21:3,4,5).

KRISTUKSEN KÄRSIMYS

Psalmi 22, Kylväjä 6-7/2009

Psalmi 22 vie meidät Jeesuksen ristin juurelle. Sitä lukiessamme voimme seurata virren kehotusta: "Tulkaa kaikki, katsokaatte piinaa rakkaan Herramme. Itkekää, valittakaatte, kärsii Vapahtajamme. Kellä vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen" (virsi 67).

Psalmin alku on jo häkellyttävä. Siinähän ovat juuri ne sanat, jotka Jeesus huusi ristiltä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46). Jeesus kantaa puolestamme syntiemme rangaistuksena Jumalan tuomion ja vihan niin, ettei meidän tarvitsisi koskaan huutaa tätä samaa huutoa!

Ristiinnaulittu oli kansansa hylkäämä ja pilkkaama: "Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua: 'Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on hä­neen mieltynyt, pelastakoon siis hänet’" (22:7-9). Näin Matteus kertoo tapahtuneen (Matt. 27:40, 26:42-43).

Psalmi kuvaa ristiinnaulitun tuskaa kauan ennen kuin oli edes keksitty tämä julma mestaustapa: "Voimani valuu maahan kuin vesi, luuni irtoavat toisis­taan. Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, se sulaa rin­nas­sani. Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsi­ru, kieleni on tarttu­nut kitalakeen” (22:15-16).

Eräs psalmin yksityiskohta sisältää tärkeän profetian: "Käteni ja jalkani ovat runnellut (lävistetyt)" (22:17). Juuri tähän viittasi esievankeliumi (1 Moos. 3:15). Saman Sakarja näki profetiassaan: "He kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet" (Sak. 12:10). Jesaja sanoo, mikä lopulta lävisti Jeesuksen: ”Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet” (Jes. 53:5).

Psalmissa on toinenkin häkellyttävä yksityiskohta: "Ilkkuen he katsovat mi­nuun, jakavat vaat­teeni kes­kenään ja heittävät puvustani arpaa" (22:17-19). Sotilaat heittivät arpaa Jeesuksen puvusta (Joh. 19:23-24).

Psalmi päättyy sanaan, jonka sisältö on sama kuin Jeesuksen sanat: "Se on täytetty" (Joh 19:30). Syntiemme sovitus on saatu päätökseen. Siksi "muistakoot maan kansat tämän teon ja kääntykööt hä­nen puoleensa” (22:28). Jotta maan kansat voisivat muistaa, on evankeliumia Kristuksesta julistettava kaikille kansoille.

JEESUS ON HYVÄ PAIMEN

Psalmi 23, Kylväjä 8/2009

Tämä psalmi on Raamatun tunnetuimpia kohtia. Kuinka henkilökohtainen se onkaan ja kuinka siinä huokuu syvä turvallisuuden tunne!

Lammas on heikko ja puolustus­kyvytön. Paimen on sen suojelija ja johtaja. Se ei ole vapaa ja riippumaton villieläin.

Tunnustan Herran paimenekseni, sillä hän kärsi psalmin 22:n kuvaamalla tavalla syntieni tähden. En voi olla kuulematta hänen ääntään enkä menemättä hänen luokseen. Hänen äänensä on elämäni tärkein ääni!

Jos Herra on paimeneni, luotan siihen, että hän täyttää kaikki tarpeeni. Hänen sydämensä on täynnä rakkautta ja huolenpitoa minua kohtaan.  Minulta ei puutu ajallisissa asioissa, sillä hän ruokkii taivaan linnutkin ja saa kukat loistamaan. Minulta ei puutu myöskään hengellisissä asioissa, sillä hänen armossaan on minulle kyllin. Ehkä en saa kaikkea, mitä haluan, mutta lopulta mitään ei tule puuttumaan pysyessäni hänen paimenhoidossaan.

Hänen tuore ja ehtymätön Sanansa on kuin vihreä niitty ja tyyni vesi lampaalle. Saan uskoen levätä hänen armonsa sanan lupauksissa.

Herra johdattaa virvoittavien vetten tykö, sillä itse en löydä sinne. Hän ei aja kuten Mooseksen laki ajaa ja pakottaa. Hän johdattaa omalla esimerkillään ja lempeällä rakkau­dellaan. Hän johtaa oikeaa tietä, vaikka itsestäni ei siltä tuntuisikaan.

Ei ole helppoa joutua syvään pimeyteen ja kuoleman varjon laaksoon. Siellä tarvitsen hänen vitsansa ja sauvansa lujaa otetta. Mutta minun ei tarvitse pelätä, sillä hän on kanssani. Keskellä merta myrskyn kouriin joutunut pikkulapsi ei pelkää muiden matkustajien tavoin. Hän nuk­kuu äitinsä sylissä, ja hänelle riittää, että äiti on hänen kanssaan (Spurgeon). Minullekin riittää, että Jeesus on kanssani.

Palvelija valmistaa pitopöydän pian alkaviin juhliin. Vihollinen on kyllä ovella ja näkee, mutta ei voi mitään. Hetken kuluttua saan voideltuna juhlavieraana istuutua taivaalliselle hääaterialle. On tullut päivieni loppu ja maljani vuotaa yli.

Tänään luotan siihen, että Herrani kärsivällinen hyvyys ja laupeus ympäröivät minua. Hänen hyvyytensä täyttää todelliset tarpeeni ja hänen laupeutensa pyyhkii pois syntini.

HERRA ON MINUN PAIMENENI

Psalmi 23, ARK Raamattuopisto 02.11.2004

Psalmi 23 on eräs eniten lainattu Raamatun kohtia. Jokainen meistäkin on sen kuullut ja lukenut monet kerrat. Jotkut osaavat sen sanasta sanaan ulkoa! Se olisi kyllä sen arvoinen. Useimmat kai muistavat siitä ainakin joitakin osia.

Tämä psalmi on todellinen "psalmien helmi, jonka ihana ja puhdas loiste ilahduttaa jokaista silmää. On sanottu, että mitä satakieli on lintujen joukossa, sitä tämä jumalallinen hymni on psalmien joukossa, sillä se on virittänyt suloisen sävelmänsä monille sureville kyynelten yössä ja antanut heille toivoa iloisesta aamusta."

Näin kuuluisa englantilainen 1800-luvulla elänyt saarnaaja Spurgeon luonnehtii tätä psalmia. Tartun ensin hänen sanoihin siitä, kuinka tämä psalmi on nimenomaan ”virittänyt suloisen sävelmänsä monille sureville kyynelten yössä ja antanut heille toivoa iloisesta aamusta”.

Psalmin tumma syntytausta

Toisin sanoen Spurgeon on tajunnut psalmin syntymisen tumman tausta. Sen paljastavat tämän lyhyen psalmin keskeiset sanat elämästä, johon kuuluu kokemus pimeästä laaksosta, kuolemanvarjon laaksosta (Svenska Bibeln 81), mitä syvimmästä pimeydestä (GNB). Siinä ollaan pelottavan pimeyden ympäröimänä jylhässä, asumatomassa autiomaassa. Kapean polun reunalla avautuu syvä kuilu ja aurinko on jo laskemassa ja vuoren varjo synkentää maiseman kuin kuoleman varjo. Ollaan lähestymässä Jobin sanoin sanottuna pimeyden ja kuoleman varjon maata, sekasorron ja synkeyden maata, jossa valokin on pimeyttä (Job 10:21-22).

 Tässä tukahduttavassa pimeydessä voi tapahtua mitä tahansa pahaa, sillä siinä eletään todeksi, että "nyt on pimeyden valta" (Luuk 22:53). Se voi tarkoittaa myös hirmuhallitsijan sortoa ja sen tuomaa mielenpimeyttä. Siinä eletään, kuten psalmin sanonta kuuluu vihollisteni silmien edessä. Monet selittäjät ovatkin sijoittaneet psalmin synnyn Absalomin kapinan aikoihin. Siloinhan näytti siltä, että mitä rakkain oma poika tuhoaa isän, Daavidin ja koko maa ajautuu oikukkaan ja häikäilemättömän nuoren miehen valtaan.

Tietenkin voidaan lukea psalmia sillä tavoin, että pimeä laakso on vain ehdollinen tai mahdollinen joskus tulevaisuudessa, mutta nyt on kaikki hyvin.  Nyt on riemun ja naurun ja ilon aika. 

Mutta yhtä hyvin psalmi kuuluu sellaisellekin, joka tänään suree – Spurgeonin sanoja käyttäen -  kyynelten yössä, joka tänään tarvitse kipeästi toivoa iloisesta aamusta.

Miten hyvin kuvaakaan virsirunoilija tätä tunnelmaa katumusvirressä: ”Lienenkö outo ainoa maan päällä, vaivaini vertaa löytyneekö täällä? Murheeni eikö muutu milloinkaan, huoliini milloin huojennuksen saan? Aina kun aamuin nousee päivä armas, murhekin nousee, paisuu tuska karvas. Ehtoolla muut kun käyvät levolleen, itkuuni yksin jään ja murheeseen. Vitsasi alla, Herra, murrun, näännyn, kätesi painaa, kunne täällä käännyn. Tuomion nuoli särkee sydämen. Katseesi alta minne pakenen? Jos metsäkyyhkyseltä siivet saisin, pois piilopaikkaan kauas kaikkoaisin. Vaan minne, Herra, voisin paeta, mistä et saavuttaisi minua? Tahdotko, Herra, armoton näin olla, hyljätä viimein minut tuomiolla? Laupeuteesi enkö luottaa saa, lastasi etkö tahdo armahtaa? Ansaitsin, Herra, joutuakin vaivaan, vaan onhan vielä auki armo taivaan. Oi Isä, suuret, raskaat syntini Kristuksen tähden anna anteeksi! Sieluni nosta toivoon rohkeampaan, etsithän, Paimen, eksynehen lampaan, tuhlaajalapsen, rahan kadonneen, huomaasi nostat autuaalliseen” (virsi 281:2-3).

Tietenkin osa tätä tuskaa on aivan arkinen fyysinen kipu. Ei ole mukava herätä yöllä kipuun ja kantaa joka päivä jonkinlaista kolotusta. Tietenkin osa tuota päivittäistä kipua on syvä tunne siitä, kuinka epäonnistunut on ihmisenä ja kristittynä ja Jumalan valtakunnan työntekijänä. Johan vähitellen pitäisi olla Kristuksen kaltainen, mutta kun vain ei ole. On pelkästään omansa kaltainen ja se ei nyt ole kovin ihmeellistä. Häpeäksi on vain Kristuksen asialle, kun sillä on näin kelvoton edustaja.

Mutta tuokin on varsin olematonta siihen tuskaan verrattuna, joka sisimmässä ahdistaa  Jumalan valtakunnan tähden ja sen ilmapiirin tähden joka näyttää vallanneen uskovien enemmistön. Kaiken lisäksi joku syyttää ja väittää: Olet mieletön. Sinäkö muka yksin olisit oikeassa ja enemmistö uskovista väärässä. Sinä olet vain riidan levittäjä, olet vain vastarinnan kiiski, turhaan kärjistäjä, lapsen pesuveden mukana heittäjä, eräänlainen muinaisen ritariromantiikan lumoama Don Quijote, joka taistelee tuulimyllyjä vastaan kuvitellen niiden oleva vihamielisiä jättiläisiä. Taidatpa olla juuri sellainen mistä Jeesus varoittaa Vuorisaarnassa puhuessaan huonoista silmistä ja sanoo, että jos ”se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys” (Matt 6:23).

Hyvä paimen

Tällaiseen tilanteeseen tulee psalmin 23:n sanoma. Jo otsikko antaa sen meille. Se onkin todellinen uskon tunnustus:  HERRA ON MINUN PAIMENENI

Me tiedämme ja uskomme kuten kristikunnassa on uskottu kautta aikojen, että tämä sanonta tarkoittaa Herraa Jeesusta Kristusta.

Juuri hän on se, joka sanoi: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen” (Joh 10:11), Heprealaiskirje vakuuttaa: ”Hän on suuri paimen, meidän Herramme Jeesus” (Hepr 12:20).  Pietari jatkaa: ”Hän on sielujemme paimen ja kaitsija” (1 Piet 2:25). ”Hän on ylimmäinen paimen, jonka ilmestyessä jokainen häneen uskova saa kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu” (1 Piet 5:4). Psalmi kuvaa häntä katsijana: ”Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita. Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri. Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen” (Ps 78:52-54). Jesaja taas vakuuttaa: ”Hän johdattaa laumaa, jonka on omakseen hankkinut, paimenen lailla hän kaitsee sitä, omin käsin hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita hän kantaa sylissään” (Jes 40:10-11). ”Enää ne eivät pelkää eivätkä säiky eikä yksikään niistä joudu hukkaan, sanoo Herra”  (Jer 23:2-4). ”Hän se Väkevä Paimen, se Kallio, Jumala, joka on auttava.. Kaikkivaltias, joka siunaa ja joka antaa siunauksia ylhäältä taivaasta ja siunauksia syvyyksistä maan alta” (1 Moos 49:24-25). 

Kuinka ihmeelliseksi tämä hyvä paimen kasvaakaan silmiemme edessä kuunnellessamme Jumalan sanan todistusta hänestä. Totisesti hän on suuri paimen (Hepr 10:20), suurenmoinen paimen.

 Vain hänestä voidaan tässä maailmassa sanoa kuten Olav Valen-Sendstad sanoo: ”On yksi, joka ei petä. On yksi, joka pysyy luonasi, kun toiset lähtevät. On yksi, joka seisoo, kun kaikki kaatuvat. On yksi, jolla on voima, kun kaikki kadottavat voimansa. On yksi, jolla on viisaus, kun kaikista tulee hulluja. On yksi, jolla on ja joka on valo, kun kaikki hapuilevat hämärässä. On yksi, joka on pyhä, kun kaikki ovat syntisiä. On yksi, joka rakastaa, kun kaikki ovat lohduttomia. On yksi, joka on vanhurskaus, kun kaikki ovat epävanhurskaita. On yksi, joka on hyvä, kun kaikki ovat pahoja. Tämä yksi on Jeesus Kristus!”

Minun paimeneni

Vaikka tämä psalmi kirkastaakin meille Kristuksen suurenmoisuutta, se on samalla mitä henkilökohtaisin sydämen uskon tunnustus. Se asettaa Herran Jeesuksen Kristuksen ja hänen lupauksensa lujaksi ja varmaksi kiintopisteeksi kaiken elämän mielettömyyden ja hulluuden keskellä. Samalla se tunnustaa, että juuri hän on minunkin paimeneni ja minä olen hänen lampaansa.

Minkä perusteella uskallan ja saan pitää Jeesusta Kristusta juuri omana paimenenani? Etsimme siihen vastausta psalmin sijainnista Raamatussamme. Nyt nimittäin psalmit 22, 23 ja 24 kuuluvat sanomaltaan läheisesti kiinteästi yhteen. Niitä pitääkin lukea yhdessä.  Spurgeon sanoi: "On huomattava psalmin 23:n sijoitus. Se seuraa psalmia 22, joka on erityisesti ristin psalmi. Vasta luettuamme: 'Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?' pääsemme sanoihin: 'Herra on minun paimeneni.' Meidän on omasta kokemuksestamme opittava tuntemaan edestämme vuodatetun veren arvo ja näkemään miekka, joka on suunnattu paimeneemme, ennen kuin kykenemme totuudellisesti käsittämään hyvän paimenen huolenpidon ihanuuden.”

On siis mitä tärkeintä kuunnella psalmin 22:n sydänääniä. Ja nehän ovat ristillä riippuvan Jeesuksen Kristuksen ääniä.

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Ps 22:2). ”Minä olen maan mato, en enää ihminen, olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka. Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua: ’Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!’" (22:7-9). ”Voimani valuu maahan kuin vesi, luuni irtoavat toisistaan. Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, se sulaa rinnassani. Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!” (22:15-16). ”Minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut, ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa” (22:17-19).

Jos ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus on tullut meille tärkeäksi ja haluamme riippua kiinni hänen ristinsanassaan, silloin psalmin 23 kuvaus hyvästä paimenesta on kuvaus juuri minunkin henkilökohtaisesta paimenestani.

Kun olemme uskoneet Kristuksen kärsineen ristillä syntimme tähden ja antaneet elämämme ja tulevaisuutemme hyvän paimenen käsiin, me pystymme ilman pelkoa odottamaan Kristuksen takaisinpaluutta. Hän tulee pian kunnian Kuninkaana psalmin 24:n sanojen mukaisesti: ”Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari.  Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!” (24:7-10). Silloin maanpiiri vapisee ja taivaiden voimat järkkyvät (Matt 24:29). Silloin ”kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin” sillä he ”näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan” (24:30). Silloin maan ihmiset  huutavat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta” (Ilm 6:16). Mutta meille lampailleen Jeesus sanoo: ”Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä" (Luuk 21:28).

Paimeneni tuntee minut ja minä tunnen hänet

Kun Herra on minun paimeneni, silloin ennen kaikkea kuuntelen hänen ääntään ja tunnen sen. Erotan hänen äänensä maailman miljoonien äänien joukosta. Juuri äänellään ja sanallaan hän minua kaitsee. Jos kadotan hänen äänensä ja hänen sanassaan kadotan kaiken elämästäni. Mutta oi sitä vapautta ja elämää ja riemua, jonka omistan, jos todella kuulen Jeesuksen äänen ja seuraan sitä ja olen hänen äänensä kaittavana. Olen hänen omansa ja hän on minun omani. Hän kyllä pitää omastaan huolta.

Miten hyvin tämän uskonyhteyden Vapahtajaan ilmaiseekaan monet ehtoollisvirret: ”Herrani, asu minussa, suo, että pysyn sinussa. Vie viimein taivaan juhlaan” (virsi 224:8). ”Sieluni se sulattakoon, taivuttakoon Jeesukseeni tyytymään” (225:7). ”Hänestä kaunein laulu soi, ei suloisempaa kuulla voi, ei ajatella kalliimpaa kuin häntä, armon antajaa. Hän nöyrille on armias, ahdistetuille laupias, verellään heidät puhdistaa ja Hengellänsä uudistaa. Hän ainoa on iloni, vaivoissa virvoitukseni. Hän tuopi turvan tuskissa, elämän antaa kuollessa. Hän ainoa on iloni, vaivoissa virvoitukseni. Hän tuopi turvan tuskissa, elämän antaa kuollessa. Ei ihminen voi ymmärtää, sen usko yksin käsittää, mitenkä sydän Jeesuksen on syntisille armoinen.” ”Siis asu, Jeesus, minussa, suo, että pysyn sinussa. Kun murhe painaa, ahdistaa, voit sinä yksin lohduttaa. Suot veresi ja ruumiisi, yhdistät meidät kanssasi. Näin saamme Herran kuolemaa yhdessä täällä julistaa. (226:2-5,9,13 ).

Hän tuntee omat lampaansa (Joh 10:27) ja ne tuntevat hänen äänensä (10:4) ja kuuntelevat sitä (10:3). Hän kutsuu lampaitaan nimeltä” (10:3). Hän tuntee siis minut henkilökohtaisesti. Hän sanoo: ”Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun” (Jes 43:1) ja jatkaa: ”Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt” (Jes 49:16). Siksi hän ymmärtää minua, vaikka itse en suinkaan aina ymmärrä itseäni. Hän tietää, mitä ihmisessä on, koska hän tuntee läpikohtaisin ihmisen. Johanneksen evankeliumi sanoo myös suorasukaisesti, että vaikka monet uskovat häneen, niin hän sitä vastoin ei voinut uskoutua, luottaa ihmiseen, juuri tämän ihmistuntemuksensa tähden (Joh 2:24-25). 

Vertauksessaan Jeesus kuvaa itseään paimenena ja sanoo, että hän kulkee lampaittensa edellä (Joh 10:4) ja nämä seuraavat häntä (10:4) ja hän vie ne laitumelle (10:3). Kun hän vie, minun ei tarvitse harhailla päämäärättömästi tietämättä minne mennä ja mikä on kaiken tarkoitus. Nyt minä tiedän, vaikka minun ei ole aina helppo uskoa, että kaikki yhdessä vaikutta minun parhaakseni (Room 8:28).

Mutta Jeesus on kertonut myös vertauksen kadonneesta lampaasta. Jos yksikin hänen laumansa lampaasta katoaa autiomaahan, niin paimen lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen (Luuk 15:4-5). Kuinka hyvin tätä osasikaan kuvaat Paavo Ruotsalainen: "Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiään. Ei hosu eikä aja, vaan              kumartuu sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin" (Paavo Ruotsalainen).

Kun paimen kaitsee, löydän laitumen, vihreät niityt, joissa on ruokaa ja virvoittavat vedet, joissa on juomaa yltäkyllin. Autiomassa se ei suinkaan ole itsestään selvää. Hänen laitumellaan on myös avaruutta, voin vapaasti tulla ja mennä, ei pakkovaltaa, vaan rakkauden yhteys ja läheisyys ja turvallisuus.

Hänhän on tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän (Joh 10:10). Opettelen tunnustamaan, että ”minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto” (Fil 1:21). Uskallan kenties jopa sanoa Paavalin tavoin: ”Minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla.” Mutta sitä en voi vielä sanoa, että ”hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana” (Fil 3:8, KR 38).

Ei mitään puutu

Sanoa Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu on tavattoman rohkeasti sanottu tässä ihmisten maailmassa, jossa monelta puuttuu ja puuttuu paljonkin. Eilisessä lehdessä julkaistiin Suomen veroviranomaisten antamat tiedot maamme rikkaimmista verotettavista. Niistä muutamasta tuhannesta ihmisestä, joiden omaisuus ja tulot ovat miljoonia euroja.  Emme ihmettele, jos tällaiset ihmiset sanovat: Ei minulta mitään puutu. Mutta entä ne miljoonat, jotka tänään näkevät nälkää. Ajattelen erityisesti miljoonia vanhempiensa hylkäämiksi joutuneita lapsia suurkaupunkien kaduilla.

Tämä riemulliselta tuntuva tunnustus, huudahdus ei voi tarkoittaa ulkonaista varallisuutta ja hyvinvointia.

Otan tähän rinnalle katkelman syyttömästi vangitun virolaisen papin Harri Haamarin kuvauksen Paterein vankilasta huhtikuussa 1948. Hän kertoo siitä kirjassaan Ei sijaa toivottomuudelle:  ”Eräänä saunapäivänä näin penkillä istuvan hirvitävän laihan oudon miehen, jolla oli niin surulliset kasvot, että aivan väkisin kävi sääliksi. Kukaan ei jutellut hänen kanssaan... Tuolla miehellä oli niin tyypilliset saksalaisen kasvot, että puhutteiin häntä saksaksi. Kävi ilmi, että hän olikin saksalainen sotilas, joka sotavankina oli joutunut toisenkin kerran vangiksi. Kerrottuaan minulle tarinansa hän kävi yhä toivotto­mammaksi... Kysyin häneltä, oliko hän kristitty. Hän vastasi myöntä­västi. ’Mutta kristittyinä meidän... ohjelmassamme ei ole sijaa toivatto­muudelle’, sanoin hänelle. ’Miten niin?’ saksalainen protestoi. ’Kuo­lema on ainoa pakotieni tästä tilanteesta, johon olen joutunut’, valitti tuo onneton mies. ’Tunnetteko kertomuksen Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan myrskyssä Gennesaretinjärvellä?’ kysyin häneltä. Silloin tiedätte senkin, mitä hän sanoi kauhistuneiIIe opetuslapsilleen, kun nämä parkuivat ... Hän kysyi heiltä: Kuinka teillä ei ole uskoa? ... Ja tiedättekö, miksi hän sitä kysyi?’ Saksalainen jäi miettei­siinsä. ‘Eikö hän kysynytkin sitä siksi, että he olivat. kuolemanpelkonsa vallassa lakanneet luottamasta Mestariinsa?... He eivät vielä tunteneet Jeesusta niin paljon, että olisivat uskaltaneet hänen kanssaan mennä vaikka kuolemaan... Vaikka he olisivat Jeesuksen kanssa vaipuneet järven pohjaan, he eivät kuitenkaan olisi joutuneet hukkaan ... Kristukseen luottaessåmme me emme joudu hukkaan, vaikka meidän olisi kuoltava. Siksi meidän ohjelmassamme ei ole toivotto­mudelle sijaa.’ Saksalainen kuunteli minua tarkkaavaisuuttaan jänniittäen.

Hän vastasi: ’Ymmärrän oikein hyvin. Siltä kannalta en  ole vielä koskaan ottanut kristityn uskontunnustustani. Mutta jos sen noin ymmärtää, niin sehän on suurenmoista. Silloinhan ei meidän elämässämme olisi enää toivottomuutta. Ei missään tilanteessa. Ei mutta sehän on sanomattoman hienoa!!’ Ja niin perustimme liiton, jonka vaalilauseeksi tuli: ’Toivottomuudelle ei ole sijaa meidän ohjelmassamme!”

Tuolla kaukana Keski-Aasiassa eli Vesa - sokea veljemme Kristuksessa. Silloin tällöin katselen hänen pistekirjoituksella kirjoittamaansa nimikirjoitustaan vieraskirjassani. Sen olla luki: Olla hauska tavata ja näkemiin.  Zia Nodrat 1.3.74.

Muutama vuosi sen jälkeen hänet vangittiin. Häntä kidutettiin. Tuskansa keskellä hän oli kestänyt Ps 73 sanojen avulla: ”Sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan Jumalaani” (73:25-28).

Opetelkaa ulkoa, saatamme tarvita joskus kipeästi näitä elämän sanoja, kun kaikki muu elämä otetaan meiltä pois. Liisa Kingma kertoessaan Zian vankeudesta ja kidutuksista kirjassa Ko­raani­kou­lus­ta Kris­tuksen askeliin lainaa Zian sanoja: "Jeesus oli Isän hylkäämä, minä en koskaan. Jumala oli kaukana, kuin itsensä kätkien, ei tullut näkyvä apua, mutta armo riitti silloin­kin. Minun piti pitää itseni kaikille kuolleena ja kaiken minulle kuolleena. En tiennyt tästä päivästä, en huomisesta. Oli vain tämä hetki ja Jumala.  Kaikki minulta voidaan viedä, mutta ei Jumalaa, Jeesuksen Kristuk­sen Isää, minun Isääni. Hänen omansa olen luvan­nut olla elämässä ja kuole­massa ja hän pitää omastaan kiinni" (36-37). Eräässä Zian sepittämässä laulussa sanotaan: "Jeesus meille hankkinut on ilon onnen, autuuden, lahjaksi hän siksi antaa pelastuksen kaikille. Jeesus olkoon elämäni tosi perustus". Toinen laulu kertoo: "Sydä­messämme nyt on ilo aivan verra­ton. Jeesus Kristus meidät on synneistämme puhdistanut lumivalkeaksi" (47).

”Tuskinpa kukaan tuntee aidompaa ja kestä­vämpää elämäniloa kuin ihminen, joka rakastaa kaikkea mitä hänel­le tapahtuu. Hän rakastaa surua yhtä paljon kuin iloa, vastoinkäy­mistä yhtä paljon kuin myötäkäymistä, ylenkatsetta yhtä paljon kuin kunni­aa, kuolemaa yhtä paljon kuin elämää. Jos joku voisi rakastaa tällä tavoin, hän olisi varmaan maailman onnellisin ihminen” (Rosenius).

Nyt uskon luottamus karkottaa levottomuuden. Saan olla varma siitä, että kaikkina elämäni päivinä, siis nytkin, Herran hyvyys ja rakkaus ympäröi minua. Silloin on aivan samantekevää miltä tuntuu ja näyttää. Joka tapauksessa Herra on minun kanssani. Saan on vakuuttunut siitä, että hän lopulta virvoittaa uupuneen sieluni ja ohjaa oikeaa tietä. Hän vie perille vihreille niityille ja johtaa veden ääreen ja minulla on oleva elämä ja pulppuavasti yltäkyllin. Se yltäkyllin on iankaikkinen elämä.

Syvä turvallisuus

Johanneksen evankeliumin kuvauksessa paimenesta Jeesus erottaa ja vetää selvän rajan: ”Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä” (Joh 10:5). Hän jopa sanoo, että on niitäkin, jotka tulevat varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan (10:10).  Lampaista käydään sittenkin taistelua.

Siksi on tärkeää, että hyvä paimen on aina kuulomatkan päässä. On päästävä puhumaan hänelle suoraan ja välittömästi tässä ja nyt. Silloin täyttää varmuus siitä, että juuri sinä olet kanssani, sinä suojelet, johdatat, sinä kanat, sinä voitelet pääni, sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minua ja sinä johdat minut viimein kunniaan päivien lopussa.

Se merkitsee, että vaikka nyt olen keskellä mitä syvintä pimeyttä ”hän vie minut” ja ”hän johtaa minut” (Ps 23:2), ”hän virvoittaa minun sieluni”, ”hän ohjaa minua” (23:3) Tämän Herran nimen kunnia ja kirkkaus on suuri. Uskon luottamus karkottaa levottomuuden. Saan olla varma siitä, että kaikkina elämäni päivinä, siis nytkin, Herran hyvyys ja rakkaus ympäröi minua. Silloin on aivan samantekevää miltä tuntuu ja näyttää. Joka tapauksessa Herra on minun kanssani. Saan on vakuuttunut siitä, että hän lopulta virvoittaa uupuneen sieluni ja ohjaa oikeaa tietä. Hän vie perille vihreille niityille ja johtaa veden ääreen ja minulla on oleva elämä ja pulppuavasti yltäkyllin.

”Sinä olet minun kanssani” (Ps 23:4). Kanssani (hepr. immaadii) (vrt. immanuel, Jumala kanssamme, Jes 7:14; Matt 1:21). Tämä sama lupaus antoi Psalmin rukoilijalle rohkeuden elämän kaikissa tilanteissa. ”Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti (Ps 73:25-26).

Tämän lupauksen tulisi kaiketi olla tulikirjaimin syöpyneenä myös meidän sydämeemme. Jeesushan toisti sen lähetyskäskyssään: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt 28:20)

Mutta entäpä, jos meitä kiusaavat samanlaiset sisäiset kipuilut kuin Gideoniakin. Hän eli vaikean ajan keskellä. Herra kutsui häntä. Mutta Gideon vastasi: "Voi, herrani, jos Herra todella on meidän kanssamme, niin miksi kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat kaikki hänen ihmetyönsä (Tuom 6:13).

Ei ole aina helppo luottaa siihen, että Herra on minun kanssani. Ja näin nimenomaan silloin, kun on vain vaatimatonta arkea eikä missään omassa elämässä näy ihmeellisiä asioita. Eihän voi olla mahdollista, että Herran suloinen läsnäolo on todellista elämässä, joka on elämää hengellisessä köyhyydessä ja jossa on niin monia epäon­nis­tu­mi­sia ja pettymyksiä. Epäilys hiipii mieleen, sillä olen ollut vaatimassa, että Herra minun kanssani ja minussa merkitsee voimaa ja voittoa. Sen tulisi merkitä luonteen jalostumista ja persoonallisuuteni kehittymistä ja ennen­kaikkea menestystä Jumalan valtakunnan työssä. Jos Herra on minun kanssani olen kuin kaikkivaltias, sillä onhan minun kanssani Kaikkivaltias. Eihän voi olla mahdollista, että Herra on kanssani, vaikka olen tyhmä, sairas, heikko ja mitätön ihminen jenkä saakaan aikaan mitään kunnollista elämässäni.

Voi minua mieletöntä. Miksi Jumala ei voi olla Jumala myös pienessä ja vaatimattomassa. Hän ei halveksi lapsensa pään yhtäkään hiusta, sillä hän on ne kaikki laskenut.

Herra on minun kanssani sairauksieni keskellä silloinkin, kun en parane sairaudestani vaan se vaivaa minua elämän loppuun asti kuten moni muukin masentava ja kiusallinen asia. Opettelen vain kärsimään tätä kipua ja rujoutta yhdessä hänen kanssaan. Luotan siihen, että hänen kanssaan myös pääsen kerran osalliseksi siitä samasta kirkkaudesta kuin hänkin (Room 8:17).

Nyt hänen läsnäolonsa elämässäni on armon ja anteeksiantamuksen läsnäoloa. Voin joka hetki ottaa vastaan ja nauttia näistä Jumalan lahjoista. Kerran saan kokea Jumalan näkyvää läsnäoloa. Silloin hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet silmistä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt (Ilm. 21:4)

"Säilytä kiitollisuus kaikesta apostolin sanan mukaan: Kiittä­kää joka tilassa (1 Tess 5.18). Vaikka lienetkin hädässä ja huolet pai­navat, olet ahdingossa, sairaana tai sinulla on ruumiillisia vaivoja, kiitä Jumalaa kaikesta, mikä osaksesi tulee, sillä: Monen ahdistuk­sen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan (Apt 14:22). Älä salli epäilyksen masentaa sieluasi ja lannistaa sy­däntäsi, vaan ajattele apostolin sanoja: Vaan vaikka ulkonainen ihmisemme meneh­tyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu (2 Kor 4:16). Jos et tahdo sietää kärsimyksiä, et voi myös­kään olla osalli­nen Kristuksen ristin vaivasta etkä hänen lunastuk­sensa hedelmistä" (Barsanofios, k. n. 540, Sielun kauneus, 49). "Herra kantoi ristin, etkä sinä tahdo iloita vaivoista, jonka kärsi­minen vie taivasten valtakuntaan! Että sinulla on risti kannet­tavana on hyvä merkki. Etkö sitten tiedä, että ahdistus ja koettele­mukset lisääntyvät silloin, kun Herra haluaa osoittaa armonsa sinul­le" (Barsanofios, 51).

PALVELIJA JA KUNINGAS

Psalmi 24, Kylväjä 9/2009

Psalmit 22, 23 ja 24 muodostavat ihmeellisen kolmiosaisen pro­fetian Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesus Kristus on se Herran kärsivä palvelija (Ps. 22), joka Isänsä hylkäämänä riippui ristillä kädet ja jalat lävistettyinä ja kaikki luut nä­kyvissä. Hän oli kansansa hylkäämä ja ihmisten pilkkaama. Hän kärsi rakkaudesta meihin meidän syntiemme tähden.

Jeesus Kristus on se hyvä Paimen (Ps.23), joka antaa henkensä lampaiden edestä. Siksi hänen lampaansa kuulevat hänen äänensä. Hän tuntee ne, ja ne seuraavat häntä (Joh. 10:27). Hän aina ohjaa oi­keaa tietä — pimeässä laaksossakin. Lopulta hän vie vihreille niityille ja virvoittavien vetten ääreen. Hänen tähtensä sula hyvyys ja laupeus seuraavat meitä kaiken elinaikamme, silloinkin kun emme sitä tunne.

Jeesus Kristus on kirkkauden kuningas (Ps. 24). Daavid viiteen ker­taan tuo voimakkaasti esiin sen, että maan matona kärsivä Herran palvelija ja hyvä paimenemme onkin kirkkauden kuningas. Jeesus Kristus on se kirkkauden kuningas, jolle koko maanpiiri ja kaikki, jotka siinä asuvat, kuuluvat. Hän on kaiken luonut, ja hän on myös kaikki lunastanut.

Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman suojassa Jumala katsoo mei­dätkin vanhurskaiksi ja saamme Herran siunauksen ja pelastuksen. Vain hänen hallitessaan valheellisuus ja vääryys väistyvät, viatto­muus ja puhtaus voittavat. Meitä kutsutaan pyrkimään hänen luok­seen ja etsimään hänen kasvojansa. Vain hänen johtamanaan voim­me nousta Herran kirkkauden vuorelle ja astua kaikkein pyhimpään — Jumalan täydellisen kirkkauden läsnäoloon.

Jeesus Kristus on se kirkkauden kuningas, joka tulee pian. Hän is­tuu valtaistuimellaan ja kaikki taivaan joukot seisovat hänen ympäril­lään (1. Kun. 22:19). Hän on lähtevä liikkeelle. Silloin kaikki ahtaat portit ja ovet avartuvat, ikiaikaiset sai­vat murtuvat. Kaikki kumartuvat hänen eteensä ja tunnustavat, että hän on Herra. Hän on väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Hän on Herra Sebaot — taivaan kirkkauden jouk­kojen kuningas!

Jeesukselle Kristukselle kohotkoon sydämestämme jo nyt odottaessam­me ja toivoessamme riemu- ja ylistys-huuto hoosianna — oi auta, oi pelas­ta kirkkauteesi!

PURAN SYDÄMENI HERRALLE!

Psalmit 25-28, Kylväjä 11/2009

Yksityisten ihmisten valituspsalmit muodostavat Psalmien laajimman ja keskeisimmän osan. Erilaiset menetykset ja vastoinkäymiset ovat painaneet ihmisen maahan ja hän huutaa hätänsä Jumalalle.

Löydämme valituspsalmeista juuri niitä oikeita sanoja, joilla puramme sydämemme tuskaa Herralle ja saamme uutta rohkeutta. Joskus sanat löytyvät yhdestä psalmista. Joskus taas on luettava monia ennen kuin sana osuu kohdallemme.

Psalmit 25-28 kuuluvat valituspsalmien joukkoon. Meitä ohjataan jälleen kääntymään Herran puoleen ja vakuutetaan, ettemme koskaan turhaan luota Herran apuun (25:1,2, 5, 21). Kun koemme olevamme yksin ja avuttomia, saamme pyytää, että Herra näkisi kärsimyksemme ja vaivamme, lievittäisi sydämemme tuskan ja ottaisi pois ahdistuksemme (25:16-18).

Meitä johdetaan myös avoimesti rukoilemaan: tutki minua, Herra, koettele minua (26:2,3) ja samalla anomaan, että Herra olisi armollinen ja pelastaisi (26:11). Kun Herra tutkii sydämemme, joudumme pyytämään, ettei hän muistaisi nuoruutemme syntejä eikä pahoja tekojamme (25:7). ”Anna anteeksi suuret syntini”, ”kaikki syntini” (25:11,18).

Mitä tärkeintä on pitää mielessä Herran armo, sillä siinä on totuus Herrasta. Vain sen varassa jaksamme elää (26:3).  Armossa on vahva perusta  ja siinä seisten kiitämme yhdessä toisten kanssa Herraa (26:12)

Kunpa tänäänkin sydämestämme luottaisimme siihen, että ”Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin” (27:1)?

Välillä koemme, että Herra on vaiti. Jos Herra ei vastaa, olemme kuoleman omia (28:1). Siksi ”kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi” (28:2). Älä kätke kasvojasi, älä vihastu, älä torju, älä jätä, älä hylkää, sillä sinä olet ainoa auttajani (27:9)!

Aivan varmasti tulee aika, jolloin voimme sanoa, että Herra on kuullut avunpyyntömme ja olemme saaneet avun. Silloin sydämemme voi riemuita (28:6,7). Mutta kuinka pian unohdammekaan kiittää?

Jakso päättyy pyyntöön pelasta ja siunaa, kaitse ja kanna nyt ja aina (28:9). Voimmeko sen enempää toivoa täällä alhaalla!

HERRAN SUURUUS JA ARMOLLISUUS

Psalmit 29-31, Kylväjä 11/2009

Kuinka hitaita ja usein haluttomia olemmekaan kumartumaan Herran pyhän kirkkauden eteen tunnustaen hänen nimensä suuruuden ja antaen kunnian hänelle (29:1-2). Herra on voimallinen ja mahtava. Hän hallitsee valtaistuimellaan iäti (29:10), siis nytkin, näyttäköön ja tuntukoon meistä, miltä tahansa! 

Muinaiset Jumalan kansan jäsenet kykenivät näkemään ja kuulemaan luonnon ilmiöissä Herra mahtavan äänen jylinän ja kaiun. Me ehkä olemme kadottaneet tämän kyvyn. He tunnustivat, että vain Herra antaa voiman elää ja siunaa rauhalla (29:11). Tunnustammeko mekin uskossa samalla tavoin?

Olemmeko kokeneet, että kun huusimme avuksi Herraa (30:3), hän nosti syvyyksistä (30:2), hän pelasti (30:4), hän muutti itkuvirtemme iloksi (30:12)?  Olemmeko huomanneet, että vaikka hänen vihansa, hänen kasvojensa pois kääntyminen on tuskallista, se kestää vain silmänräpäyksen, mutta hänen armonsa läpi elämän (30:6 KR 38)? Siksi vielä tänään mekin elämme (30:4; Valit. 3:22). Tosin emme uskalla enää itsevarmasti sanoa: ”Ikinä minä en horju” (30:7).

Olkoon psalmi 31:n rukous oma rukouksemme vaikkapa seuraavassa muodossa:  

Pyydän, Herra, ole minulle suojaava kallio (31:3). Kyllä sinä olet tuo kallio (31:4). Sinuun turvaan ja uskon, ettet milloinkaan hylkää, sillä sinä olet vanhurskas (31:2). Tosin hädässä olen kokenut, että minut on repäisty pois luotasi (31:23). Kauhu hetkittäin on saartanut minut (31:14). Sinä näet hätäni, tiedät kaiken tuskani (31:8). Älä jätä minua ihmisten armoille (31:16). Olen uupunut. Ole minulle armollinen (31:10).

Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät (31:16). Sinä avaat minulle ahdingosta tien (31:9). Veisaan kansasi kanssa: ”Muut kaikki hylkää, vaan sinä et. Autuuden särkyneet sydämet, sinulta saavat, sä luet haavat ja kyyneleet” (virsi 631:3; Ps. 31:13).

En voi syyttää toisia. Olen tässä tilanteessa rikkomusteni tähden (31:11). Sinun käsiisi uskon kuitenkin henkeni kuten Vapahtajani teki. Sinä lunastat ja vapautat minut (31:6). Odotan, että vielä saan iloita ja riemuita sinun hyvyydestäsi (31:8).  Rohkaise mieleni, tee minut lujaksi ja anna toivoni sinuun säilyä (31:25).

ELÄMÄNI TÄRKEIN ASIA

Psalmi 32, Kylväjä 12/2009

Herran tekemistä ihmeteoista kaikkein valtavin on se, että hän on antanut kaikki syntini anteeksi. Siinä on taivaan portti ja autuus (32:1). Siksi uskallan avata pahan sydämeni Herralle (32:2).

En ole osannut enkä edes halunnut etsiä Herraa syntien anteeksiantamuksessa. Se on tuntunut liian yksinkertaiselta ja helpolta. Olen halunnut jotain enemmän ja suurempaa. Olen komentanut sinua ja silloin kätesi on painanut minua raskaana ja elämänhaluni on alkanut haihtua niin kuin kosteus kesän helteessä (32:4). En voi lähestyä sinua muuta kuin syntisenä ihmisenä. Kaikki mitä olen ja teen tarvitsee anteeksiantamusta! Ainoa tunnustukseni edessäsi on publikaanin tunnustus ja sinä annat anteeksi pahat tekoni, otat pois syntieni taakan (32:5). Ihmeellistä!

Monenlaiset tuskat ja ahdistukset jatkuvat. Ne kuuluvat synnin turmelemaan ajalliseen elämään. Niiden keskellä olen autuas, onnellinen, koska sinä, Herra, peität syntini ja pyyhit ne pois. Sinä et lue viakseni pahoja tekojani, vaikka teen niitä jatkuvasti (32:1,2).

Kaatukoot päälleni millaiset ahdistukset ja tulva-aallot tahansa, en huku (32:6). Sinä olet turvapaikkani. Sinua ei mikään voi voittaa. Sinä autat ja pelastat (32:7). Saan elää syntieni anteeksiantamuksessa. Elän siksi jo nyt autuaana taivaallisissa. Mikään ei voi erottaa tästä Jumalan rakkaudesta.

Nyt tiedän, missä on oikea tie. Se on siinä, että sinun katseesi seuraa minua ja sinä pyyhit syntini pois (32:8,1). Joudun usein edessäsi tunnustamaan, että olen ollut kuin järjetön eläin. Minuakin on täytynyt ahdistuksilla ja kurituksilla hillitä. Suostun vaikeasti ohjattavaksesi (32:9). Kuinka usein sinun onkaan pitänyt lujin käsin vyöttää ja viedä, minne en ole omapäisyydessäni tahtonut (Joh 21:18). Häpeän kiukutteluani! Kuitenkin armosi on ympäröinyt joka hetki eikä sinun vihasi, jonka kyllä olisin ansainnut (32:10).

Siksi en voi muuta kuin opetella iloitsemaan uskollisuudestasi ja hyvyydestäsi ja kiittämään siitä, että sinä olet ollut kärsivällinen minua kohtaan (32:11). Olet antanut kaiken anteeksi ja hoitanut omanasi. Ihmeellistä!

ONKO HERRA SYDÄMEMME ILO?

Psalmit 33-34, Kylväjä 1/2010          

Psalmi 33 johtaa meidät tuntemaan todellisen Jumalan, jonka tulee olla meidän ainoa Herramme ja Hallitsijamme. Mutta onko todella meidän Jumalanamme sellainen Herra, jollaiseksi psalmi hänet kuvaa?

Herra (33:12), joka on uskollinen aina ja kaikessa ja osoittaa uskollisuutensa teoissaan (33:4-5),

Herra, jonka sana on varma ja tosi (33:4), joka on sanallaan luonut kaiken (33:6-7) ja jonka päätökset pysyvät iäti (33:10), 

Herra, joka katsoo ja näkee jokaisen meistä, tuntee sydämemme ja kaikki tekomme (33:13-14),

Herra, joka kumoaa kansojen päätökset ja tekee tyhjiksi ihmisten pahat aikeet (33:10),

Herra, joka ei anna voittoa niille, joiden turvana on massojen voima, oma sankarillinen rohkeus ja ihmisen kehittämä ja käyttämä tekniikka (33:16),  

Herra, josta voimme sanoa, että hän on meidän todellinen turvamme ja kilpemme, hän on sydämemme ilo ja jonka pyhään nimeen kaikessa luotamme (33:20-21), 

Herra, jonka koemme tukevan meitä uskollisesti pannessamme toivomme häneen  (33:22),

Herra, josta voimme lakkaamatta riemuita ja kiittää hänen itsensä tähden (33:1, 34:2)?

Psalmi 34 testaa luottamustamme tähän Herraan. 

Mitä tapahtuu silloin, kun monet vaivat kohtaavat meitä (Ps 34:20) ja särkevät sydämemme ja murtavat mielemme (34:19)? Täyttääkö silloinkin Herran pelko sydämemme (34:10) ja suostummeko tulemaan niin avuttomiksi, että todella alamme huutaa apua häneltä (34:7,16,18)?

Luotammeko vaivojemme keskellä siihen, että Herra on aina lähellä (34:19) ja  kuulee avunhuutomme (34:16,18), ajallansa vastaa ja vapauttaa kaikesta pelosta ja hädästä (34:5,7)?

Uskommeko siihen, että vielä saamme maistaa (34:9) Herran hyvyyttä (34:3)?

Olemmeko todella varmat siitä, että Herraan turvautuessamme, meitä ei kohtaa tuomio, vaan Herra lunastaa meidät lopullisesti vapaaksi (34:23) synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta? 

Jos meidän Jumalanamme on tällainen Herra, niin hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa tähden jo nyt voimme olla onnettomuuksien keskellä onnellisia (34:3) ja lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta (34:2; 33:1-3).

VASTUSTEN KESKELLÄ KIITÄN!

Psalmi 35, Kylväjä 2/2010                

Daavid oli johtavassa asemassa. Huipulla aina tulee. Siellä joutuu kokemaan, että on niitä, jotka eivät pidä tavastani johtaa eivätkä minusta ihmisenä. On niitä,  jotka jatkuvasti panevan kapuloita rattaisiin ja taistelevat kaataakseen minut.

Voimme myös tavallisina ihmisinä kokea, että on asioita, jotka psalmin sanoin ”minua vastaan taistelevat” (35:1). Kaikki ei mennytkään elämässäni hyvin, vaan ”minun kävi huonosti” (35:15). Olemme kohdanneet vaikeuksia ja ihmisiä jotka tuntuvat musertavan meidät. 

Psalmi 35  on raju ja rehellinen ahdistuneen sydämen purkaus Herran edessä.  Rukoilija ei enää jaksa kestää niitä vastuksia, joita elämä on tuonut hänen tielleen. Hän ei kestä niitä hankalia ihmisiä, jotka tekevät hänen elämästään vaikean – suorastaan maanpäällisen pikkuhelvetin!

Vaikka olemme kohdanneet vastustusta ja vaikeita ihmisiä, emme varmaankaan ole uskaltaneet rukoilla Daavidin tavoin, että Herra tuomitsisi, tarttuisi aseisiin, kävisi vihollisiamme kohti, taistelisi puolestamme ja että Herran enkeli ajaisi heidät pois (37:5-6). Olemme kyllä rukoilleen, että Herra valvoisi oikeuttamme ja puolustaisi asiaamme (35:23). 

Emme ole uskaltaneet sanoa Herran edessä, että ilman omaa syytämme nämä asiat ovat vastuksinamme ja nuo ihmiset vihaavat ja ovat kaivaneet pyydyskuoppia (35:7).

Varmaankin olemme kokeneet vaikeitten asioittemme kanssa olevamme yksin (35:12). Olemme rukoilleet: ”Kuule pyyntöni, auta minua!” ”Tule avukseni!” (35:3,2). Olemme pukeneet sydämemme tunnot sanoihin: ”Herra, sinä olet nähnyt kaiken tämän, älä enää ole vaiti! Herra, älä ole kaukana. Nouse valvomaan minun oikeuttani! Herra, Jumalani, puolusta asiaani” (35:22-23).

Kaiken vaikean keskellä säilyköön luottamus siihen, että vielä kerran ”minä saan riemuita Herrasta, iloita hänen avustaan” (35:9). Toivon mukana voimme sydänjuuriamme myöten sanoa, ettei ole ketään Herran kaltaista, joka köyhän ja avuttoman vapauttaa ja heikon pelastaa (35:10).  

Kunpa suumme julistaisi päivästä päivään Herran uskollisuutta ja siitä kiittäisi häntä (37:28)!

HERRAN LUONA ON ELÄMÄN LÄHDE

Psalmit 36-37, Kylväjä 3/2010          

Ensi lukemalla tuntuu siltä kuin nämäkin psalmit olisivat vain täynnä ihmisten välistä ristiriitaa ja taistelua.

Toisaalta on niitä, joilla on vilpitön sydän ja jotka tuntevat Herran (36:11). He rientävät Jumalan armon siipien suojaan (36:8). Heitä kutsutaan suoran tien kulkijoiksi, mutta myös köyhiksi ja avuttomiksi (37:14). He ovat hyväsydämisiä ja antavat omastaan (37:21). Jos tällainen ihmisen horjahtaakin, hän ei suistu maahan, koska Herra ohjaa hänen askeleitaan (37:24).

Mutta on myös sellaisia, jotka eivät pelkää Jumalaa (36:2), joita synti niin kiehtoo, etteivät he näe omia vikojaan (35:3). Heidän sanansa ovat pahoja ja petollisia. He toimivat väärin (36:4) eivätkä kaihda pahaa (36:5). Mutta tilinteon päivä tulee (37:13 ). He kaatuvat eivätkä voi nousta (36:12). Tällaiset Herran viholliset katoavat kuin laidunten vihreys, he haihtuvat savuna ilmaan (37:20).

Näiden psalmien ydin on kuitenkin siinä, että ne haluavat kääntää huomiomme pois väärintekijöistä ja vanhurskaista ja suunnata katseemme itse Herraan ja siihen millainen hän on. Herran armo on avara kuin taivas (36:6). Se on ihmeellinen ja sen siipien suojaan saa kätkeytyä (36:8). Herran luona on elämän lähde ja hänen valostaan saamme valon (36:10). Hän pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä (37:18). Hän on turva ahdingon aikana (37:39). Saamme olla varmoja siitä, että kun Herra ohjaa askeleitamme, kuljemme oikeaa tietä (37:23,24). Herra auttaa (36:7). Psalmi 37 päättyykin kahteen kertaan toistettuun vakuutukseen, että Herra auttaa ja vapauttaa (37:40).

Siksi meitä tänään kehotetaan luottamaan tähän Herraan (37:3), turvaamaan häneen ja antamaan tiemme hänen haltuunsa (37:5). Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan! (37:7). Malta mielesi, hillitse itsesi silloinkin, kun et näe Herran toimivan ja paha tulee yhä vain pahemmaksi (37:8). Pane joka tapauksessa toivosi yksin Herraan (37:9). Mene lähteen luo ja juo siitä! Psalmi vakuuttaa, että vielä saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo (37:4). Hänen rauhansa omistajana tulevaisuus on sinun (37:37).

TILINTEKOA HERRAN EDESSÄ

Psalmit 38-39, Kylväjä 4/2010          

Pyhä Henki johtaa meitä kuuntelemaan ihmissydämen viiltävää tuskaa. Kuitenkin nämä psalmit on otsikoitu Daavidin psalmeiksi, siis menestyneen hallitsijan, valtakunnan loiston luojan ja profeetan sydämen ääniksi. Tässähän kuvataan niin syvää synnintuntoa, että tuskin yksikään meistä on koskaan sellaista kokenut.

Voinko rehellisesti sanoa, että syntejäni paljastavat Herran nuolet ovat osuneet kipeästi maaliinsa (38:3), minulta on mennyt rauha pahojen tekojeni tähden (38:4) ja syntieni kuorma on tullut raskaammaksi kuin jaksan kantaa (38:5)? Olenko koskaan tuntenut, että ”olen lopussa, rikkilyöty, sydämeni huutaa tuskasta” (38:9), ”olen luhistumisen partaalla, tuskani ei hetkesikään hellitä” (38:18)? Olenko kokenut, että Jumala on minuun vihastunut (38:4) ja pyytänyt: ”Älä rankaise minua vihassasi” (38:2). Olenko rukoillut: ”Käännä pois syyttävä katseesi, jotta saisin jälleen iloita” (39:14)?

Pyhä Henki ei ehkä ole voinut paljastaa näin voimakkaalla tavalla syntejäni, sillä en olisi kestänyt. Mutta onko hän saanut synnyttää sydämessäni edes pyynnön: ”Herra, älä hylkää minua” (38:22) – vaikka minulta puuttuukin synnintunto eikä minulla ole oikeaa uskoa? ”Riennä auttamaan, Herra, minun pelastajani (38:22) – vaikka moneen kurjaan asiaan on ollut syynä oma mielettömyyteni (38:6). ”Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. Älä ole kuuro minun itkulleni! … Etsin sinulta turvaa” (39:13).

Voinko sydämestäni sanoa: ”Herra, sinun apuasi minä odotan. Herra, minun Jumalani, sinä vastaat minulle” (38:16)? Näin silloinkin, vaikka ”minä en enää ymmärrä mitään” (38:15) ja koen itseni muukalaiseksi ja kodittomaksi – ainakin hengellisesti (39:13).

Toivon mukaan tänäänkin muistan, kuinka katoavainen olen ja että ”elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä” (39:5). Vain kourallisen päiviä Herra on minulle antanut ja nekin kiitävät ohi kuin tuulenhenkäys (39:6,7). Nyt tunnustan: Kaikki on sinun varassasi, sinulta tulee kaikki ja sinä päästät kaikista synneistäni (39:8-10). Sinun apuasi odotan ja sinä, Herra minun Jumalani vastaat minulle (38:16).

TILINTEKOA HERRAN EDESSÄ

Psalmit 40-41, Kylväjä 5/2010          

Jälleen rukoilijan elämäntilanne on ollut vaikea. Hän kokee olleensa kuin syvässä kuopassa upottavaan liejuun vajonneena (40:3). Lukematon määrä onnettomuuksia on saartanut hänet (40:13). Psalmi 41 liittää tähän ahdistukseen myös sairauden ja tautivuoteen (41:4).

Sekään ei ole ollut helppoa, että hänen lähellään on niitä, jotka tahtovat hänelle pahaa (40:15) ja ilkkuvat: "Siitä sait!" (40:16). He tarkkailevat häntä ilkein ajatuksin ja parjaten (41:7).

Mutta ennen kaikkea hän herkällä omallatunnollaan kokee, että hänellä on syntejä enemmän kuin hiuksia päässä. Synnit ovat jopa hänet vanginneet  (40:13). Hän on köyhä ja avuton (40:18) ja rohkeus on katoamassa (40:13).

Tämä johtaa hänet tunnustamaan: Minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan (41:4). Hän pyytää pyytämistään: Herra, ole armollinen, pelasta minut! Herra, riennä avukseni! (40:14). Ole sinä, Herra, minulle armollinen, nosta minut jalkeille (41:11). Herra, ethän ota minulta pois armoasi! (40:12). Herra, armahda minua (41:5). Jumalani, älä viivy! (40:18).

Tämä sydämen rukous antaa uskon varmuutta. Hänet valtaa ”Kirjaan kirjoitettu” (40:8) tieto Herran pelastusteoista (40:11) ja siitä, että Herra rakastaa ja antaa aina olla lähellään (41:12). Sen parempaa tietoa ei kukaan voi saada omakseen ja se tieto on totta. Siksi rukoilija voi olla varma siitä, että Herra nostaa hänet kalliolle, antaa lujan pohjan askelten alle (40:3) ja että hänen osansa on hyvä (40:5).

Nyt hän saa suunnattua katseensa Herraan ja hän näkee millainen Herra hänellä on. Totisesti, Herra on minun Jumalani! Ei kukaan ole hänen vertaisensa. Herra on tehnyt suuria tekoja, niitä on enemmän kuin mitä minä ihmisenä voin luetella. Herra ajattelee omiensa parasta (40:6). Herra on hyvä ja uskollinen (40:11).

Siksi hän nyt uskaltaa tunnustaa: Olen millainen olen, sinä, Herra, pidät minusta huolen. Sinä olet apuni ja pelastajani (40:18). Sinä Herra, minun Jumalani, annat suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalle (40:4). Vaivattu sydän on löytänyt kiitoslaulun sävelen.

SIELUNI JANOAA ELÄVÄÄ JUMALAA

Psalmit 42-43, Kylväjä 6-7/2010       

Kohtaamme näissä psalmeissa syvän kaipuun päästä lähelle Jumalaa ja oppia tuntemaan hänet elävänä Jumalana. Onko sydämessämme edes jotain tuosta samasta kaipuusta? Voimmeko sanoa psalmin sanoin: Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa (42:3)?  Onko nykyisen maailmanajan henki tukahduttanut tämän kaipuun? Jeesuksen mukaan tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat (Matt. 13:18).

Joskus on laulettu sydämen innolla: En saa, en tahdo elää itselleni, en enää itselleni kuulukaan. Sulle, oi Jeesus, annan sydämeni ja uhrina sen kannan nyt sulle yksin vaan. Sieluni kaipaa, Jumalaa se kaipaa, kuin tuorehille lähteille peura ha­lajaa (Hgl. 189:1). Voimmeko yhtyä näihin sanoihin vai pidämmekö niitä ylisanoina?

Psalmeissa on toinenkin kohta, jossa tulee esiin voimakas kaipuu Jumalan luo: Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani (Ps. 84:3-4 KR 38).

Raamatun mukaan tämä kaipuu johtuu siitä, että Jumala on pannut iankaikkisuuden  sydämeemme (Saarn. 3:11, KR 38).Tunnustuksissaan Augustinus kuvasi tätä janoa: ”Sinä olet luonut meidät yhteyteesi ja sydämemme on vailla rauhaa siihen asti, että se löytää levon sinussa.”

Rukoilijan kaipuu nousee vaikeuksien keskeltä: Kyyneleet ovat leipäni päivin ja öin, tuska viiltää minua luihin ja ytimiin (Ps. 42:4, 11). Minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä (42:10; 43:2). Hän kysyykin kolme kertaa itseltään: Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? (42:6, 12; 43:5).

Tähän kyselyynsä hän löytää uskon vastauksen. Se olkoon myös meille tärkeä: Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Ehkä mekin opimme, ei vain masentumaan ja katkeroitumaan, vaan janoamaan elävää Jumalaa, odottamaan häntä ja luottamaan siihen, että vielä kerran saamme kiittää häntä.

SUURI ON HERRA JA VAHVA TURVA

Psalmit 44-48, Kylväjä 8/2010          

Ensi lukemalla kenties koemme, etteivät nämä koorahilaisten psalmit kosketa sydämemme tuntoja. Syventyessämme niihin huomaamme, että monet kohdat ovat kuin itse olisimme tuon kokeneet Herran edessä.

Milloin meidät valtaa Herran rakkauden ja voiman (44:4) muistojen tuoma rohkeus (44:6). Milloin taas koemme, että olemme hyljättyjä, tappion kärsineitä ja kaiken menettäneitä (44:10-11). Koemme Paavalin tavoin, että sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina (Room. 8:36; Ps. 44:23). Jokainen päivä tuo meille kärsimystä (44:16). Tuskaisena joudumme huutamaan: Herää, Herra! Miksi nukut? Nouse, älä iäksi hylkää! Miksi olet unohtanut hätämme ja ahdinkomme? Nouse auttamaan meitä, lunasta meidät armosi tähden!  (44:24,25, 27).

Yhtäkkiä olemme kuitenkin keskellä hääiloa. Rakkauslaulut kaikuvat ja sydän on tulvillaan kauniita ja suloisia sanoja (45:1,2). Ihan tuoksu täyttää ilman ja kaikkialla kaikuu iloinen musiikki (45:9). On kauneutta, loistoa, juhlapukuja, kullalla kirjailtuja vaatteita, riemusaattoja (45:14-16). On riemun aika. Meille Kristus on tuo kaunein ihmisten joukossa ja hänen huulensa puhuvat suloisia sanoa (45:3) keskellä ahdistustakin. Pian alkaa hääriemu!

Korkea ääniala jatkuu (46:1). Vaikka maa järkkyisi ja vuoret vaipuisivat merten syvyyksiin emme pelkää, sillä Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä (46:3,2,6).  Hän on suuri, hän on kanssamme (46:4,8). Kuulemme Herran äänen: "Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa" (46:11).

Kohotamme katseemme ja ilo täyttää sydämemme (47:2). Uskomme, että Jumala nousee valtaistuimelleen (47:6). Jumalan vallassa ovat maan mahtavat, hän on kaikkein korkein (47:10). Kerromme hänen armollisista teoistaan (48:10) ja oikeista tuomioistaan (48:12). Maailmanlähetyksen laulu soi: Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi, kaikukoon ylistyksesi! Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä (48:11). Sydämemme yhtyy uskon lauluun: Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan (48:15).

RAAMATUN HÄTÄPUHELINNUMERO

Psalmit 49-50, Kylväjä 9/2010          

Sarja pieniä, mutta tärkeitä välähdyksiä elämästä. Mietelauseita siitä, mihin ihmisen tulee perustaa elämänsä. Ei ainakaan viisautensa, sillä viisaatkin kuolevat yhtä lailla kuin tyhmät ja typerät ja kaikki heidän aikaansaannoksensa jäävät muille (49:11). Ei myöskään rikkauteen, omistakoon ihminen vaikka millaiset maat ja mannut (49:12). Sellaiseen turvautuminen on mielettömien tie. Olkoonkin, että he eläessään ihastelevat osaansa, kuulevat ihmisten ylistävän heidän menestystään (49:19) ja näkevät kuinka yhä uudet ihmiset mieltyvät samaan elämään (49:14).

Kuollessaan ei rikas niin kuin ei viisaskaan ota mitään mukaansa (49:18). Ei niillä voi käydä kauppaa Jumalan kanssa (49:8) eikä itse lunastaa itseään. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta (49:9). Vain Jumala voi lunastaa, temmata tuonelan otteesta ja ottaa huomaansa (49:16 KR 38). Vain Jumala voi antaa ikuisen elämän.

Miksi siis kadehtisin sellaista, joka on viisas ja rikas (49:17), mutta jonka ainoa elämä on hänen viisaudessaan ja rikkaudessaan. Jos uskon Kristukseen, Lunastajaani, hän on kanssani kuolemassa ja saan seurata häntä ikuiseen elämään (Job 19:25).  Siksi ei vielä tänään, kun olen vasta kuolemassa, mutta jo huomenna, heti kuolemani jälkeen uskosta vanhurskaana eli oikeamielisenä saan kulkea yli kaiken menneen ja unohtaa kaiken pahan (49:15).

Jumala on puhunut, hän ilmestyy kirkkaudessaan. Hän tulee eikä enää vaikene (50:1-3). Tiliteon hetki tulee (50:4). Silloin taivaat julistavat Jumalan vanhurskautta (50:6).  Silloin hän panee ihmiset vastaamaan teoistaan, asettaa kaikki tuomiolle (50:21). Silloin hän ei enää pysy hiljaa eikä ihminen enää voi kuvitella hänen olevan ihmisen kaltainen pehmeydessään ja saamattomuudessaan: ”Minä raatelen, eikä pelastajaa ole” (50:22).

Vaikka tänään olisikin hädän päivä, niin nyt on myös pelastuksen aika. Jumala odottaa ja  lupaa: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua" (50:15, KR 38). Tuota jaetta onkin kutsuttu Raamatun hätäpuhelinnumeroksi  eikä kukaan koskaan ole siihen ”soittanut” turhaan!

YHÄ SYVEMPI SYNNINTUNTO

Psalmi 51, Kylväjä 10/2010

Olemme todellista Jumalan tuntemista ja sydämen uskoa kuvaavan psalmin edessä! Se on eräs koskettavimmista psalmeista. Kunpa sen sanat olisivat meidänkin sanoja!

Psalmin otsikko (51:1-2) saattaa hämätä meidät luulemaan, että nämä sanat kuuluvat  vain sellaiselle uskovalle, joka on langennut räikeään julkisyntiin kuten Daavid. Mutta koimmepa itsemme millaiseksi tahansa voimme lähestyä pyhää Jumalaa vain tunnustamalla: ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden” (51:3). Tämä rukous kestää läpi koko ajallisen elämämme.

Näin siksi, että olemme jo syntyessämme syntisiä ja synnin alaisia (51:7). Olemme monella tavalla syyllistyneet rikoksiin Jumalaa vastaan ja langenneet (51:4). Jokaisella meistä on pahoja tekoja ja syntejä (51:5). Olemme toimineet vastoin Jumalan tahtoa (51:6), vaikka olemmekin usein rukoilleet Jeesuksen opettamana: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Daavid näkee, että hänen syntinsä on nimenomaan syntiä Jumalaa vastaan ja pahaa Jumalan silmissä (51:6 KR 38). Olihan hänen lankeemuksensa pahaa myös ihmisten silmissä. Nyt hänen synnin lumoama ja itsevarma sydämensä oli alkanut särkyä ja murtua Jumalan edessä (51:19, KR 38).

Valitettavasti meidän sydämemme Jumalan edessä on liian usein kuin särkymätön kivi. Jumalan lähettämät Natanit eivät ole saaneet puhutella meitä (51:2). Jumalan sana ja Henki eivät ole päässeet paljastamaan itsestämme totuutta salatuimpaan saakka (51:8, KR 38). Ehkä emme olisi sitä kestäneet.

Daavid oli kuitenkin syvästi oppinut tuntemaan Jumalan mielenlaadun. Siksi hän rohkeni kauhistuttavista synneistään huolimatta pyytää armollista Jumalaa antamaan anteeksi (51:4), kääntämään katseensa pois hänen synneistään ja pyyhkimään kaikki hänen pahat tekonsa (51:11). Hän uskaltaa pyytää puhdasta sydäntä, uudistumista, vahvaa henkeä (51:12), jopa pelastuksen riemua ja iloa Herran seuraamisessa (51:14). Ehkä kaikkein rohkein oli Daavidin pyyntö: ”Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata” (51:13-14).

Mekin saamme tänään rukoilla juuri tuon Daavidin rukouksen!

MITEN SÄILYTÄN LUOTTAMUKSENI HERRAAN?

Psalmit 52-57, Kylväjä 11/2010        

Miten psalmin rukoilija onkaan säilyttänyt luottamuksensa Herraa otsikoiden kuin itse tekstinkin kuvaamissa äärimmäisen raskaissa vaikeuksissa? Miten me sisäisten tai ulkoapäin tulleiden ahdistustemme keskellä voisimme löytää samanlaisen luottavan suhteen Jumalaan?

Kuuntelemme psalmin rukoilijan sydänääniä siinä toivossa, että ne voisivat muuttua myös meidän sydänääniksemme: Alati minä luotan Jumalan armoon (52:10). Minä luotan sinun nimeesi, sillä sinä olet hyvä omiasi kohtaan (52:11). Jumala on auttajani, Herra on minun tukeni (54:6). Herra, sinä olet uskollinen (54:7). Sinä pelastat minut kaikesta hädästä (54:9). Jumala kuulee minua (55:20). Minä turvaan sinuun (55:24). Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään (56:5,11; 56:12). Minä kätkeydyn siipiesi suojaan, kunnes myrsky on ohitse (57:2).

Rukoilijalla ei ole ollut helppoa. Ehkä meidän elämämme ei sentään ole ollut näin vaikeaa:  Olen suunniltani pelosta (55:3). Sydän hakkaa rinnassani (55:5). Pelko vavisuttaa sisintäni (55:6). Minua vastaan käydään sotaa ja monet hyökkäävät kimppuuni (55:19). Viholliseni väijyvät minua kaiken päivää, kaikki hyökkäävät armottomasti minua vastaan (56:3). Kaiken aikaa he vääristelevät sanojani, aina he hautovat pahaa (56:6; 57:4). He haluavat lannistaa minut (57:7). Erityisen raskasta on ollut, kun ystävä ja uskottu, jonka kanssa on elänyt suloisessa sovussa ja vaeltanut yhdessä Jumalan huoneeseen, nyt herjaa ja nöyryyttää (55:13-15).

Psalmistan vastaus hätätilaan on Herran puoleen huutaminen: Jumala, pelasta minut nimesi tähden, hanki minulle oikeus voimallasi! Jumala, kuule minun rukoukseni, kuuntele tarkoin, mitä minä sanon (54:3-4). Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan (55:18). Armahda minua (56:2; 57:2). Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi (56:9). Pyydän sinua avukseni (56:10). Minä huudan avukseni Jumalaa (57:3).

Aikanaan Herra lähettää taivaasta avun ja pelastaa minut. Hän antaa armonsa, hän on uskollinen! (57:4). Pian sanon: Sinä pelastit minut (56:14) ja siksi sydämeni on levollinen, mieleni on tyyni (57:8). Onko minunkin sydämeni levollinen?

MITEN SÄILYTÄN LUOTTAMUKSENI HERRAAN?

Psalmit 58-59, Kylväjä 12/2010

Psalmejahan tulisi lukea kuten kaikkea muutakin runoutta tunteella eläytyen. Uskonpuhdistaja kehotti lukemaan niitä polvillaan rukoillen.

Edessämme olevaa kahta psalmia on kuitenkin vaikea lukea tuolla tavoin. Niissä kohtaamme ihmisen vihan. On vallanpitäjiä, jotka tuomitsevat väärin, sydämen halusta tekevät vääryyttä ja väkivaltaa (58:3-6). Kohtaamme ihmisiä, jotka puheilleen tekevät syntiä, syytävät suustaan kirouksia ja valheita (59:13). Kohtaamme sanoja, jotka ovat kuin miekat (59:8) ja ne pistävät terävästi. Kohtaamme uskovan kostonhalun (58:7,11)!

Jälleen psalmin 53:n sanat osoittautuvat todeksi: Jumala katsoo taivaasta maan ihmisiin, hän tutkii, onko kellään ymmärrystä, onko ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki he ovat hylänneet hänet, kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään (53:3-4).

Tosin taidamme ajatella, että tuollaisia ovat nuo toiset, vaan enhän minä. Ehkä koemme, että ihmissuhdekriiseissä olemme kärsivä osapuoli. Me tarkoitamme ja teemme hyvää! Näin saattoi Daavid kerskata Saulin edessä (59:4-5). Mutta miten käy Jumalan edessä? Kun hän katsoo taivaasta meihin (53:3), niin kaikki olemme monta kertaa kääntäneet selkämme hänelle – kelvottomia olemme kaikki tyyni, ”ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään!” Äidin kohdusta saakka (58:4) mekin olemme sitä eivätkä vain nuo toiset!

Kaiken tämän keskellä on olemassa Jumala, joka jakaa oikeutta (58:12). Häneen luottava uskosta vanhurskas saa iloita (58:11).

Siksi pelko ja masennus, viha ja kostohalu noita ”etanoita” (58:9) vastaan muuttukoon huudoksi Herra puoleen: Pelasta minut – myös oman sydämeni pahuudelta - Jumalani, suojele minua. Katso puoleeni, tule apuun! (59:2, 5). Vallatkoon sydämeni luja luottamus siihen, että Herra on Jumala Sebaot (59:6), Sotajoukkojen Jumala, väkevä ja voimallinen. Hän on myös minun voimani, häntä minä odotan, sillä hän on turvani. Sinä olet uskollinen Jumalani, sinä kuljet edelläni (59:10-11).

Alkakoon sydämeni laulaa: ”Minä laulan sinun voimastasi ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu, sillä sinä olet turvani, pakopaikka hädän päivänä. Jumala, minun voimani, sinulle minä laulan, sillä sinä olet turvani, uskollinen Jumalani” (59:17-18).

SAATA MINUT KALLIOLLE, JOKA ON MINULLE LIIAN KORKEA

Psalmit 60-62, Kylväjä 1/2011          

Otsikon mukaan psalmi 60 on syntynyt Daavidin elämän eräässä vaikeassa sotaa ja taistelua täynnä olevassa vaiheessa.

Voihan olla, että monella meistä menee elämässä tällä hetkellä hyvin. Siksi puhe sodasta ja taistelusta tuntuu jopa vastenmieliseltä. Kenties kuitenkin joku meistä elää tilanteessa, jossa ei voi olla yhtymättä Matti Paavolan virren sanoihin: ”Tääll’ on sota, kilvoitus, vaiva ja työ” (vanha virsi 311:7).

Kun elämme ”sotavaiheessa”, monet tämän psalmin sanat ovat hyvinkin läheisiä. ”Minä” muotoon muutettuna saatamme joutua tunnustamaan: Jumala, sinä hylkäsit minut, löit maahan, sinä vihastuit (60:3). Sinä olet antanut kokea kovia (60:5). Ehkä olemme kokeneet: Sinä, Jumala, olet hylännyt minut etkä kulje mukanani (60:12) ja tunteneet: Minä olen kuin kaatuva seinä tai luhistuva muuri (63:4).

Toivon mukaan sydämestämme on samaan aikaan noussut myös psalmin rukous: Auta jälleen jaloilleni (60:3), auta väkevällä kädelläsi, pelasta, vastaa! (60:7). Auta minua, olen hädässä! Turha on ihmisten apu (60:12).

Seuraavissa Daavidin psalmeissa jatkuu avunhuuto ”minä” muodossa: ”Minä sinua huudan, kun sydämeni nääntyy. Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea” (61:3, KR 38).  Apu tuntuu olevan aivan liian korkealla. Apua huutaessani en halua unohtaa, että ennenkin Herra on ollut turvani ja vahva linnoitukseni (61:4). Siksi etsin nytkin hänen siipiensä suojaa (61:5). 

Vaikka sisimmässäni kuohuu ja taistelu jatkuu, niin opettelen Jumalan edessä hiljentämään mieleni. ”Hän antaa minulle avun. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju” (62:2-3).  Siksi sanon uudelleen itselleni: ”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju” (62:6-7). Vielä kerran toistan: ”Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio, hänessä on turvani”  (62:8). Tästä haluan pitää kiinni ja tuoda hänen eteensä kaiken, mikä sydäntäni painaa (62:9).

Herra on uskollinen (62:13), mutta ihmisiin en voi luottaa (62:10), en voimaan, en valtaan enkä mihinkään ulkonaiseen (62:11).

JUMALA OLKOON MEILLE ARMOLLINEN

Psalmit 63-67, Kylväjä 2/2011          

Tänään meille annetaan sanat sille sydämen ikävällä ja kaipuulla, jota koemme ajatellessamme iankaikkisuutta ja Jumalan todellisuutta: Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua (63:2). Milloin saan nähdä sinut, kokea sinun voimasi ja kirkkautesi (63:3). Nyt minä turvaan sinuun (63:5). Minä ajattelen sinua, sinä olet mielessäni (63:7). Koko voimallani minä tarraudun sinuun (63:9).

Millaisen vaivan alta nousekaan tämä Jumalan ihmisen kaipuu: Kuule ääneni, Jumala, kun valitan (64:2). Se elämänosa, joka on minulle annettu on vaikea ja raskas. Sinä olet koetellut, Jumala, puhdistanut ahjossa kuin hopeaa. Sinä olet antanut  joutua verkkoon (66:10-11). Olen ollut hädässä, elämääni tuli ahdingon aika (66:14).

Erityisen vaikeaa on kestää sitä musertavaa kokemusta, että sinä, Herra, ”annoit ihmisten ajaa päämme päällitse” (66:12 KR 38).  Annoit  ihmisten asenteillaan, terävillä ja myrkyllisillä sanoillaan ja päätöksillään äkkiä ampua (64:4,5). Olemme kokeneet uhkaa, kiihkoa ja juonia (64:2,3). Olimme kuin tomua. Olimme täysin avuttomia ihmisten vihan ja halveksunnan edessä. Koimme joutuneemme tuleen ja veteen (66:12).  Et vienyt meitä yltäkylläisyyteen (66:12 KR 38), mutta olet kyllä avannut tien eteenpäin (66:12 KR 92).

Kaikissa ahdistuksissamme syvin syy on ollut sittenkin se, että syntimme ovat meille liian raskaat (65:4). Kuitenkin sinä Herra, kuulet rukouksen. Sinun luoksesi saan tulla (65:3). Sinä, Jumalamme, vastaat, sinä siunaat ja autat (65:6). Sinä annat anteeksi syntimme (65:4).

Kun suullani huusin, Jumala kuuli minua ja otti vaarin minun rukoukseni äänestä. Kiitetty olkoon Jumala, joka ei hyljännyt minun rukoustani eikä ottanut minulta pois armoansa (66:17, 19-20 KR 38). Totisesti Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä (65:10). Sinun on valta ja väkevyys (65:7). Nyt jälleen tiedän, että suurempi kuin elämä on sinun armosi (63:4).

Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä, hän kirkastakoon meille kasvonsa (67:2).

Iloitkaamme Herrasta ja luottakaamme häneen!  (64:11). Laulakaamme hänen nimensä kunniaa, kiittäkäämme ja ylistäkäämme häntä! (66:2).

HERRA KANTAA JA ON APUMME

Psalmit 68-70, Kylväjä 3/2011          

Edessämme on psalmeja, joita ei ole helppo lukea. Kirjaimellisesti luettuna eräät jakeet  ahdistavat. Vertauskuvallisestikaan emme osaa niitä soveltaa. Jäämme avuttomia niiden eteen. Jokaisesta psalmista kuitenkin löytyy kohtia, jotka syvästi koskettavat ja ovat myös omaa rukoustamme.

Olemme vakuuttuneita, että Jumala on orpojen isä ja leskien puoltaja, hän antaa yksinäiselle kodin ja vapauttaa vangitut. Hän kantaa ja on apumme (68:6-8, 20). Hän on pelastuksemme Jumala, vain hän pelasta ikuisesta kuolemasta (68:21).

Ennen kaikkea Herra on antanut sanansa ja se on voitonsanoma (68:12). Siksi rukoilemme: ”Osoita mahtisi, Jumala, pidä voimassa se, mitä olet tehnyt hyväksemme” - Golgatan ristillä (68:29). Emme voi olla pyytämättä, että Herra lähtisi pian liikkeelle niin, että hänen vihollisensa hajaantuvat ja pakenevat, haihtuvat ilmaan kuin savu (68:2,3). Näin tapahtuu hänen tullessaan kirkkaudes.

Jälleen kohtaamme Jumalan lapsen valituslaulun. Rukoilija tunnustaa: ”Minä olen ahdingossa” (69:18). Riemu on vaihtunut tuskaiseksi tunnoksi siitä, että ”vesi on noussut kaulaani saakka. Olen vajonnut pohjattomaan liejuun, jalkani ei tavoita lujaa maata. Minä olen väsynyt huutamaan” (69:2-4). Sinä olet lyönyt ja haavoittanut ja ihmiset lisäävät tuskaani (69:27).

Syvimmältään ahdistukseni aiheutuu siitä, että sinä mahtava, kaikkivaltias Jumala, tunnet erehdykseni eivätkä rikkomukseni ole pysyneet sinulta salassa (69:6). Erehdysteni ja rikkomusteni takia moni Jumalaa etsivä ja odottava on pettynyt (69:7).

En voi olla rukoilematta: Jumala, vastaa minulle! Onhan hyvyytesi suuri ja apusi varma. Pelasta minut, etten vajoaisi liejuun.  Älä anna pyörteen temmata minua mukaansa. Vastaa minulle, Herra! Sinä olet uskollinen, katso puoleeni, sinä armollinen. Älä kätke kasvojasi. Minä olen ahdingossa, vastaa jo minulle! Tule luokseni, lunasta minut (69:14-19).

Uskon, että Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan ja niin mieleni virvoittuu (69:34,33). Totisesti sinä olet minun apuni ja pelastajani (70:6). Suuri on Jumala ja minä saan iloita ja riemuita hänestä (70:5). Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään (68:20).

VANHUKSEN RUKOUS

Psalmi 71, Kylväjä 4/2011                

Jokainen vanhenee.

Toivon mukaan eräät tämän psalmin sydänäänet ovat tulleet tutuiksi jo paljon ennen kuin tiedostamme oman vanhenemisemme.

Toivon mukaan uskomme keskukseksi on tullut se Jumalan vanhurskaus, joka lunastaa, vapahtaa ja pelastaa (71:2). Siihen voimme aina turvata (71:1).

Toivon mukaan olemme myös oppineet, että Jumalan vanhurskaus tulee omaksemme uskoessamme Jeesukseen Kristukseen (Room 3:22). Oma vanhurskautemme, oma hyvyytemme on kuin tahrainen riepu (Jes 64:5). Vain Jeesuksen vanhurskaus pelastaa ja siihen kätkeytyneenä olemme kallion ja vuorilinnan suojassa (71:3).

Toivon mukaan olemme myös säilyttänet pyhän arkuuden ja pelon vanhurskaan Jumalan edessä. Siksi emme voi olla rukoilematta: ”Älä milloinkaan hylkää minua” (71:1,9,18). Ehkä olemme psalmistan tavoin kokeneet ”vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja” (71:20) ja voimiemme uupumista (71:9). Ehkä olemme myös kokeneet pahojen käsien voimaa, sortajien valtaa, jopa vihaista vainoamista ja ahdistamista (71:4,10,13). Ehkä emme ole halunneet nimittää vastustusta näin jyrkillä sanoilla.

Varmasti elämässämme on ollut tilanteita, jolloin olemme sydämestämme pyytäneet: ”Auta minua”, ”ole minulle kallio.” Ehkä olemme piankin pystyneet myös luottavaisesti sanomaan: ”Sinä olet minun kallioni ja vuorilinnani” (71:2,3). ”Sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani” (71:5). ”Syvyyksistä sinä minut nostat” (71:20).

Toivon mukaan sydämemme uskoo Jumalan, sen ainoan, kätten mahtiin ja tekojen suuruuteen. Ne ovat luomisen ja ylläpitämisen voimatekoja. Hän on antanut kaikille, myös minulle, elämän ja ylläpitänyt sitä tähän asti. ”Jumala, kuka on sinun vertaisesi” (71:19).

Aina en ole huomannut kuinka uskollinen Jumala onkaan ollut hyvyydessään minua kohtaan ja kuinka runsas hänen apunsa, niin runsas, etten sen mittaa ja määrää edes tajua (71:15). Ennen kaikkea ”minä laulan sinulle kiitosta”, koska ”sinä lunastit minut” (71:23). Kun sinä lunastit minut, silloin sinä myös minut pelastit. Totisesti minulla on lakkaamatta syytä kiittää ja kertoa Jumalan lunastavasta vanhurskaudesta (71:24).

ONNEN LÄHDE

Psalmit 72-73, Kylväjä 5/2011          

Psalmi 72 johtaa rukoilemaan (72:15) kansamme ja sen esivallan puolesta, sen puolesta, että oikeamielisyys ja oikeus toteutuisi (72:1). Se toteutuukin silloin, kun nähdään keskellämme olevien köyhien ja avuttomien ahdinko, kuullaan heidän hätähuutonsa ja riennetään turvattomien avuksi (72:4, 12). Silloin jokainen ihminen on arvokas ja kallis (72:14). Oikeamielisyyteen kuuluu myös taistelu sortoa ja väkivaltaa vastaan (72:4,14). Siellä, missä tämä kaikki saa toteutua, siellä oikeus kukoistaa ja rauha vallitsee (72:7), siunaus ja onni ovat ihmisten osana (72:17).

Psalmi 73 on eräs koskettavimmista psalmeista. Joka on oppinut tuntemaan sisintään kuulee siinä oman sydämensä ääniä. Noin olen minäkin kokenut Jumalan lapsena olemisen. Minunkin sydämeni on ollut katkera ja sieluuni on pistänyt (73:21). Olen ollut kateellinen (73:3). Olen verrannut elämäni kohtaloita eräiden muiden elämään ja nähnyt heidän onnistuvan kaikessa, menestyvän ja olevan terveitä (73:3,4). He ovat saaneet elää kaikessa rauhassa (73;12). Ihmissuosio on seurannut heitä (73:10). Minä sen sijaan koen jatkuvasti vaikeuksia ja ongelmia. Olen tyytymättömänä huokaillut:  Miksi ”minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu” (73:14). Miksi elämä ei ole tasapuolinen! Turhaanko olen kilvoitellut Herran tiellä (73:13)!

Kuitenkin mikä ääretön lahja ja etuoikeus onkaan saada uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen tässä kummallisessa ja jopa mielettömältä tuntuvassa maailmassa. Hän ei ole pelkkää tyhjää eikä herätessäni katoava unikuva (73:20), sillä hän on totisesti ylösnoussut ja elää tänäänkin. Hän on luvannut aina olla luonani eikä hän ole peruuttanut tätä lupaustaan. Hän on pitänyt minua kädestäni kiinni (73:23), silloinkin, kun en ole sitä kokenut. Saan olla varma siitä, että hän johdattaa tahtonsa mukaan ja vie perille kirkkauteensa (73:24). Hän on ainoa turvani maan päällä (73:25). Tosin joudun ajallani kokemaan, että sieluni ja ruumiini nääntyy – maallinen majani hajotetaan. Silloinkin uskon, että Herra on kallioni, turvapaikkani ja iankaikkinen osani (73:26). Hän on ainoa kestävän onnen lähde!

ETSIN APUA HERRALTA

Psalmit 74-77, Kylväjä 6-7/2011

Edessämme on jälleen joukko valituspsalmeja. Psalmista purkaa sydämensä tuntoja ja tunnustaa: ”Minä ajattelen Jumalaa ja olen levoton, minä mietin, ja tuska valtaa minut” (77:4). Hän kyselee: ”Onko Herra hylännyt meidät ainiaaksi, eikö hän enää välitä meistä? Onko hän iäksi evännyt laupeutensa, yhäkö hän vaikenee? Onko Jumala unohtanut armonsa?” (77:8-10). Hän kokee elävänsä keskellä vihollisten riehuntaa (74:4) ja näkee kuinka Jumalan nimi tallataan jalkoihin (74:7) ja sitä herjataan (74:10). Vastustajien ”raivo alati yltyy”(74:23) ja voimansa tunnossa he julistavat: ”Me tuhoamme kaiken” (74:8).

Psalmin rukoilija kyselee tuskaisena: ”Jumala, kuinka kauan” (74:10). ”Miksi pidättelet kättäsi? Kohota oikea kätesi” (74:11). Kerran Herra teki ihmeitä ja suuria tekoja  (77:12,13). Nyt rukoilija kokee, että ”korkeimman teot ovat toiset kuin ennen” (77:11).

Kuitenkin hän tunnustaa: ”Minä rukoilen Jumalaa, huudan suureen ääneen, minä rukoilen Jumalaa, ja hän kuulee minua.  Ahdingossani minä etsin apua Herralta, hänen puoleensa kurottuu käteni öisinkin, hellittämättä. Kukaan muu ei voi minua lohduttaa” (77:2-3).

Psalmista on vakuuttunut Jumalan kaikkivaltiudesta: ”Häikäisevä on sinun kirkkautesi, olet mahtavampi kuin ikuiset vuoret” (76:5). ”Pyhät ovat sinun tiesi. Ei ole sinun vertaistasi jumalaa” (77:14). ”Sinun on päivä ja sinun on yö, olet pannut paikoilleen auringon ja kuun.  Sinä olet määrännyt kaikki maan rajat, sinä olet luonut kesän ja talven” (74:16-17). ”Sinä teet suuria tekoja kaikkialla (74:12). Hän tajuaa, ettei ”tule apua idästä, ei lännestä”. Lopulta ”Jumala on se, joka tuomitsee” (75:7-8, KR 38). ”Herra, sinä olet pelottava. Kuka voi kestää, kun vihasi syttyy?” (76:8). Silloin nähdään, että ”ihmisten vihakin koituu sinulle ylistykseksi” (76:11)

Mutta se ei ole vielä tapahtunut, määräaika (75:3) ei ole tullut, siksi rukoilemme: ”Nouse, Jumala! Tämä on sinun asiasi, vie se voittoon!” (74:22). Täytä pyyntömme (76:12). Johdata niin kuin paimen laumaansa (77:21). Sinä, Herra olet luvannut pelastaa heikot ja sorretut (76:10) siis ”älä unohda liittoasi” (74:20). Siksi ”me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua ja huudamme avuksi nimeäsi” (75:2).

MITÄ OPIMME MENNEISTÄ JUMALAN TEOISTA?

Psalmi 78, Kylväjä 8/2011

Psalmi 78 opettaa meitä ja tulevia sukupolvia turvautumaan yksin Jumalaan ja muistamaan, mitä hän on tehnyt (7). Se tuo esiin Herran tekoja ja ihmeitä (4). Suurin on ollut Jumalan kansan syntymisen ja sen vapautumisen ihme. Silloin Jumala halkaisi meren ja johti kansansa sen poikki (13). Jumala antoi pilven johtaa päivisin ja tulen loisteen öisin (14). Hän antoi vettä kuivasta kalliosta (15) ja taivaasta viljaa (24-25). Herran johdossa hänen kansansa oli turvassa eikä sen tarvinnut pelätä mitään (52-53). Herra toi perille Luvattuun maahan (54-55).

Toinen opetus on syvästi nöyryyttävä. Avoimesti kerrotaan, kuinka Jumalan tekojen keskellä isät olivat tottelemattomia ja uppiniskaisia. He häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle (8-11). Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa ja puhuivat häntä vastaan (18-19) eivätkä uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa (22). Silloinkin kun isät tiesivät kuka on heidän kallionsa ja että Korkein on heidän lunastajansa, heidän sanoissaan piili petos eivätkä he olleet vilpittömiä häntä kohtaan (36-37).

Menneisyyden opetuksen ydin ei ole kuitenkaan vain siinä, että se paljastaa Jumalan muinaiset teot, Jumalan lasten jumalattomuuden ja varoittaa meitä ja tulevia sukupolvia samoista synneistä. Ydin on siinä, että Jumalan kansan syntisyydestä huolimatta Herra on ollut laupias eikä ole tuhonnut kapinoivia. Hän on armahtanut. Hän on hillinnyt vihansa ja muistanut, että ihmiset ovat vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa (38-39). Hän on kyllä kurittanut ankaralla kädellään (59-64). Siiloa, Efraim ja Israel sortuivat (60,67). Kuitenkin Herra aivan kuin havahtui (65) ja aloitti alusta. Nyt hän valitsi Juudan, Siionin ja Daavidin ja niiden kautta hän kaitsee kansaansa (68,70,71).

Kristittyinä uskomme, että Jumalan viimeinen valinta toteutui Daavidin Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hänessä ja hänen kauttaan Jumala kaitsee nyt omaa kansaansa ja hallitsee sitä (71). Hän on meidän lunastajamme (35), yksin häneen meidän tulee turvautua (7). Vain hänen johdossaan olemme turvassa eikä meidän tarvitse pelätä mitään (53).

KYYNELTEN LEIPÄÄ

Psalmit 79-80, Kylväjä 9/2011

Jälleen meidät viedään valituspsalmien ääreen. Se on varmaa, että Herra on kansansa paimen ja hän johtaa (80:2; 79:13). Herran kansa on kuin taimi, jonka hän on istuttanut, lapsi, jolle hän on antanut voiman (80:16). Nyt kuitenkin hänen kansansa kokee, että ”vieraat” ovat tuhonneet kaiken ”rauniokasaksi” eikä kukaan ole auttanut (79:1-3). Nyt Jumalan kansaa nöyryytetään ja painetaan maahan (79:4). Nyt he vaikertavat ja kokevat olevansa kuoleman omia (79:11). He ovat kuin Jumalan istuttama viiniköynnös, jonka  rypäleitä kulkijat repivät ja jonka runkoa villisika kaluaa (80:13-14). Heitä vainotaan ja  heidät halutaan hävittää pois maan päältä.

Kärsivän Jumalan kansan sanat ovat niin voimakkaita, että meidän helpossa elämäntilanteessa elävien on vaikea lukea niitä ja samaistua niihin.

Yllättävää on se, että tuskansa Jumalan kansa kokee itseensä kohdistuvana Jumalan vihana: Kuinka kauan, Herra, olet vihassasi leppymätön (79:5; 80:5). Sinä Herra olet antanut syödäksemme kyynelleipää, juottanut meille maljoittain kyyneleitä (80:6). Vastustajat ovatkin Jumalan työaseita uskovien nöyryyttämiseksi!

Uskovat eivät kuitenkaan kapinoi Jumalaa vastaan. He kyllä kysyvät: miksi (80:13). He myös pyytävät, että Jumala kääntäisi vihansa ja kostaisi heidän vainoojillensa (79:6,10,12; 80:17). He ovat siinä aitoja ihmisiä. Kaikesta huolimatta he vakuuttavat: Me emme käänny sinun luotasi pois (80:19), sillä pelastus on siinä, että Herra antaa nähdä kasvojensa valon (80:4,8,20). Siksi huudamme sinun nimeäsi (80:19). Armahda meitä, riennä avuksemme (79:8). Kuule vangittujen vaikerrus (79:11). Auta meitä, Jumala, pelastajamme (79:9).

Ennen kaikkea he rukoilevat: Anna syntimme anteeksi oman nimesi tähden! (79:9). Älä pane meitä vastaamaan isiemme äläkä omista rikoksistamme (79:8).  He vievät meidät Jumala-suhteen ja rukouselämän ytimeen. Siinä uskova ihminen on murskattu, hänestä on tullut maailman ja omissa silmissään ei-mitään. Hänen sydämensä ainoa toivo on Herrassa, hänen armossaan ja anteeksiantamuksessaan. Vain sen varassa jaksaa elää ja kun Herra antaa anteeksi, se synnyttää ikuisen kiitoksen hänelle (79:13).

MATKALAULU

Psalmit 81-84, Kylväjä 10/2011

Jumalan kansalla vaihtelevat ahdistuksen ja onnen, surun ja lohdutuksen, itkun ja riemuhuudon ajat. On ilohuudonaikoja, jolloin koemme, että Jumala on väkevä auttajamme (81:2). On suuren juhlan aikoja ja silloin soitto viritköön (82:3-4). On aikoja, jolloin Herra nostaa taakan harteilta (81:7) ja aikoja, jolloin koemme kuinka Herra vastaa ja pelastaa, kun hädässä olemme huutaneet (81:8). Silloin on toteutunut Herran ihmeellinen lupaus: ”Avaa suusi, niin minä sen täytän” (81:11 KR 38) ja Herra on ruokkinut parhaalle vehnällä ja vuodattanut kalliosta hunaja (81:17). Kunpa muistaisimme tämän vaikeina aikoina  emmekä paaduttaisi sydäntämme ja lähtisi kulkemaan oman ymmärryksemme varassa omia teitämme (81:13,14).

Tässä maailmassa vallan saaneet polkevat oikeutta, pitävät väärintekijöiden puolta eivätkä huolehdi köyhistä, kurjista, heikoista ja vähäväkisistä (82:2-4). Sen nähdessään  Herran kansa huutakoon: ”Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan” (82:8)! Silloinkin on huudettava, kun Jumala vaikenee, katsoo ääneti ja on niin hiljaa (83:2). Vielä kerran Herra nöyryyttää väärintekijät perin pohjin. Ehkä he silloin etsivät apua Herralta (83:17) ja ymmärtävät, että Herra, on ainoa Jumala ja maailman valtias (83:19).

Psalmi 84 (KR 38) on eräs rakastetuimmista psalmeista. Runollisin sanoin kuvataan jotain sellaista, johon arkiset sanamme eivät riitä. Ihaninta on Herran läsnäolo ja se että saan olla siellä, missä hän on, missä on hänen asuinsijansa (84:2). Sitä sieluni ikävöitsee ja halajaa ja sinne sydämeni pyrkii yli kaiken (84:3). Siellä on se maja, se pesä, kiintopiste ja turvapaikka, jonne saan kaikki taakkani laskea (84:4). Olen autas, onnellinen, jos saan olla lähellä Herraa ja kiittää häntä kaikesta (84:5). Olen onnellinen, jos voimani on hänessä, ei itsessäni ja jos ymmärrän, että olen vasta matkalla (84:6). Joudun kyllä käymään vedettömän Kyynellaakson läpi, mutta se muuttuu lähteitten maaksi ja tuo siunauksen (84:7). Herra antaa voiman matkaan askeleen kerrallaan ja pääsen perille (84:8). Lyhytkin hetki Herran läsnäolossa tai edes sen kynnyksellä on enemmän kuin koko maailma kaikkine rikkauksineen (84:11).

HERRA ON HYVÄ!

Psalmit 85-87, Kylväjä 11/2011

Meitä kutsutaan tänään uskomaan ja tunnustamaan, että Jumala on ollut hyvä (85:2). Hän on antanut anteeksi synnit ja pyyhkinyt pois kaikki rikkomukset (85:3). Hän jakaa runsain mitoin armoa kaikille, jotka häntä avuksi huutavat (86:5). Hän on pelastajamme (85:5). Hän lupaa rauhaa (85:9) ja antaa apunsa (85:10). Hänen edellään kulkee oikeus (85:14).

Jos syvälle sydämiimme on painunut pyhä pelko Jumalan nimeä kohtaan (86:11), niin silloin koemme todellisena myös Jumalan suuttumuksen ja vihan hehkun kaikkia syntejä ja rikkomuksia vastaan. Tästä huolimatta uskallamme pyytää: Älä enää ole meille vihoissasi! (85:4-6) ja rukouksemme ”käänny puoleemme”, ”virvoita”, ”pelasta” saa aivan uuden vakavuuden (85:7-8). Kuuntelemme herkästi, mitä Herra Jumala puhuu emmekä enää halua eksyä mielettömyyteen (85:9).

Emme voi olla muuntamatta psalmin 85:n loppua pyynnöksi, että myös meidän maassamme alkaisi todellisen Jumalan etsimisen ja palvelemisen aika. Silloin täälläkin laupeus ja uskollisuus kohtaisivat, oikeus ja rauha suutelisivat toisiaan (85:11). Silloin Herra antaisi kaiken hyvän kohdata maatamme (85:13) ”ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa” (85:10).

Joka tapauksessa olemme aina Herran edessä köyhiä ja avuttomia (86:1). Emme koskaan voi lakata rukoilemasta: Herra kuule, vastaa minulle, varjele, auta (86:2,6). Herra, armahda minua! Kuule minun rukoukseni, Herra, ota vastaan avunpyyntöni (86:6). Ja niin huomaan kaiken päivää huokailevani Herraa avukseni (86:3).

Samalla en saa lakata luottamasta siihen, että kun hädässäni huudan, niin Herra on hyvä, hän ajallaan vastaa, antaa anteeksi ja jakaa runsain mitoin armoaan (86:5,7). Uudelleen ja uudelleen Herra osoittautuu laupiaaksi, joka on kärsivällinen  ja joka auttaa ja lohduttaa (86:15,17).

Soikoon sydämessäni tänäänkin toistuvasti laulu siitä, että sinä, Herra, olet hyvä ja annat anteeksi, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi on suuri ja sinussa ovat minun lähteeni (87:7).

MASENTUNEEN EVANKELIUMI

Psalmi 88, Kylväjä 12/2011

Vavahduttava psalmi! Jumalan ihminen syvän ahdistuksen ja masennuksen vallassa. Kuitenkin hän on säilyttänyt uskon. Hänhän kutsuu Herraa minun Jumalakseni ja minun pelastajakseni (2). Hän on vertaistuki jokaiselle masennuksen kanssa kamppailevalle! Eräs lohduttavimmista psalmeista. Tosin ensilukemalla tuntuu ehkä toisin.

Kova on hänen elämänosansa. Nuoruudesta saakka hän on elänyt uhanalaisena kuoleman varjossa (16). Ylen määrin hän on kärsinyt (4). Hänet on syösty syvyyksiin, pimeään pohjattomaan kuiluun (7).  Hän on joutunut kantamaan hirveää kuormaa ja kauhut ovat musertaneet (17). Emme saa tietää, mitä ne ovat olleet. Hän on voimaton (5) ja tuskan saartama (18).

Hän kokee vaikeina lähellä olevat ihmiset. Nämä pitävät häntä hautaan valmiina (4). Kaikki ystävät ovat jättäneet hänet (9,19). Hän on yksin kuin kuollut (6).

Kuitenkin hän riippuu kiinni siitä uskosta, että juuri hänen oma Jumalansa ja pelastajansa on syössyt hänet tähän ahdistukseen (7). Jumalan viha on kulkenut hänen ylitseen (17). Herra on kätkenyt kasvonsa (15) ja antanut tämän kuorman kannettavaksi (16) (vrt. Job 1:21; 2:10). Kaikki hänen elämässään tulee Jumalan kädestä ja kaikella on tarkoituksensa.

Siksi hän huutaa Herraa kaiken päivää ja yölläkin ojentaa kätensä Herraa kohden (2,10,14). Ei hän toimisi tuolla tavoin, jollei hän uskoisi Jumalan olevan olemassa ja auttavan. Hän tietää, että Jumala armahtaa, on uskollinen ja hyvä  (12,13). Hänellä on toivo siitä, että hänen rukouksensa nousevat Herran kasvojen eteen ja Herra kallistaa korvansa hänen huutonsa puoleen (3).

Miten voimme säilyttää samanlaisen luottamuksen ja toivon Jumalaan? Miten osaamme pitää kiinni siitä, että Jumala kuulee huutomme, tarttuu käteemme ja pelastaa meidät? Kuitenkin näin Jumala aina tekee ajallaan, jos vain huudamme häntä avuksemme. Voimme keskustella Jumalan kanssa, vedota siihen, ettei Jumala kuolleille tee ihmeitä (11) eikä haudassa kerrota, että Jumala armahtaa ja on uskollinen (12). Nyt on hänen ihmeittensä ja hänen armahtamisensa aika. Siksi hän armahtaa - silloinkin, kun ”on seuranani vain pimeys” (19).

 

HERRAN ARMO JA USKOLLISUUS KESTÄVÄT IÄTI

Psalmi 89, Kylväjä 1/2012

Psalmi kutsuu meitä alku- ja loppusanoissaan laulamaan, kiittämään ja julistamaan  Herran armoa ja uskollisuutta, sillä Herran armo kestää iäti ja hänen uskollisuutensa on vahva kuin taivas (2-3, 53). Hän on kaikessa uskollinen (9). Armo ja uskollisuus ovat hänen palvelijoitaan (15) ja jatkuvan ilon lähde (17).

Psalmissa tulee esiin profeetallinen ennakkokuva Herran valitusta ja voidellusta palvelijasta Daavidista (4, 21), jonka suku jatkuu iäti ja valtaistuin kestää polvesta polveen (5, 30). Tämä profetia on täyttynyt Daavidin Pojassa, vain hänet on nostettu kuninkaista korkeimmaksi (28).

Daavidin Poikaan ja hänen jälkeläisiinsä liittyy eräs Raamatun ihmeellisimmistä armon sanoista. Kaikkivaltias Jumala ei koskaan ota pois armoaan Daavidin Pojalta ja hänen liittonsa kestää horjumatta (29). Jos kuitenkin Daavidin Pojan lapset hylkäävät Jumalan lain, halveksivat hänen säädöksiään eivätkä pidä hänen käskyjään (31) – niin Kaikkivaltias Jumala vakuuttaa jotain aivan käsittämätöntä: ”Armoani minä en ota heiltä pois, minun uskollisuuteni ei horju. Minä en riko liittoani, en muuta sitä, minkä olen luvannut” (34-35).

Voiko tämä olla totta! Vaikka Kristukseen sitoutunut uskova lankeaa syvälle, niin Daavidin saaman lupauksen tähden (36) armoliitto kestää. Jokaisella Kristusta avuksi huutavalla ”korkeuksissa on uskollinen todistaja” (38), joka rukoilee armahdusta. Hänen tähtensä Jumala ei ota armoaan pois syvästikään langenneelta, mutta syntinen voi vihassaan ja epäuskossaan hyljätä armoliiton ja mennä pois.

Vaikka armoliitto kestää, Jumala rankaisee ja kurittaa syntiin langennutta uskovaa (33). Psalmin loppuosa onkin tuskallista Jumalan kurittavan armon alla vaikertamista. Uskova paiskataan maahan (40), häntä revitään (41), pilkataan (42) ja hän joutuu häpeään (46). Hän joutuu kysymään: ”Herra, kuinka kauan? Kätkeydytkö sinä ainiaaksi? Kuinka kauan vihasi leimuaa kuin tuli?” (47-48). Hän saa kuitenkin vedota Herran uskollisuuteen ja lupauksiin (50) ja sanoa sydämestään tietäessään Jumalan armon riittävyyden: ”Kiitetty olkoon Herra iankaikkisesti. Amen, amen” (53 KR38).

JUMALAN SUURUUS – IHMISEN PIENUUS

Psalmi 90, Kylväjä 2/2012

Kaikki elämässämme on nyt avoimena Jumalan edessä ja meidän johdetaan tunnustamaan psalmistan kanssa: Sinä otat syntimme silmiesi eteen, salaisetkin synnit sinä paljastat katseellasi (8). Emme voi minnekään paeta Jumalan edestä. Ja kun ajattelemme syntejämme, joudumme sanomaan: Sinun vihasi musertaa meidät (7). Totisesti sen me ansaitsemmekin syntimme tähden.

Kaikesta tästä huolimatta saamme rukoilla psalmistan tavoin uskoen ja toivoen: Herra, käänny jo puoleemme, kuinka kauan vielä viivyt, armahda meitä (13). Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille (17). Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo (15).  Ravitse meitä armollasi (14). Ja lopulta voimme psalmistan kanssa tunnustaa: Herra, sinä olet meidän turvamme (1) – turvamme synneistämme ja heikkouksistamme huolimatta.

Psalmin toinen aihe hiljentää meidät Jumalan suuruuden eteen: Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet (2). Samalla tunnustamme, että tuhat vuotta on Jumalalle yksi päivä (4), vaikka meidän elämäämme ajatellen se on käsittämättömän pitkä aika. Voimamme kestävät ehkä vain seitsemänkymmentä tai kahdeksankymmentä vuotta. Ja kaiken lisäksi noiden vuosien meno on vain turhuutta ja vaivaa, ne kiitävät ohitse, ja me koemme kuin me lentäisimme pois (10). Jumala antaa meidän ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanoo: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset" (3).

Totisesti ihmisinä me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa (5). Mutta kuinka vaikea meidän on löytää sydämeemme sitä viisautta, jossa nöyrästi myönnämme, että aikamme on lyhyt (12) ja vuotemme haihtuvat kuin henkäys (9). Tämä viisaus ajaa meidät turvautumaan siihen Herraan, joka on ja pysyy ajasta aikaan. Häneen turvautuessamme näemme, kuinka hänen tekonsa on suuret ja hänen kunniansa loistaa (16). Hänen katsoessamme saamme myös kokea, että hän on lempeä. Hän antaa meille ilon murheen sijaan (15). Hän jopa antaa töillemme menestyksen ja siunaa kättemme työt (17). Hän ravitsee meitä armollaan joka aamu (14; Valit. 3:23).

USKONROHKEUDEN YLISTYSVEISU

Psalmi 91, Kylväjä 3/2012

Kohtaamme tässä psalmissa ihmeellisen, suorastaan yliluonnollisen rohkeuden ja valoisuuden hengen. Oli elämämme tilanne millainen tahansa ja tapahtui mitä tahansa, niin rukoillen lukiessamme tätä rohkeuden ylistysveisua, se antaa elämäämme syvää uskonturvallisuutta.

Kuinka monin, voimakkain kuvin psalmi vakuuttaakaan meille, niin helposti pelkojen valtaan ajautuville, että Herra on linnamme ja turvapaikkamme. Meidän ei tarvitse jäädä pelkojemme vangiksi. Hän aina pelastaa ja suojelee.

Psalmi kuvaa omalla realistisella tavallaan ympärillämme olevaa todellisuutta. Se on täynnä pelonaiheita. On yön kauhuja, päivän pelottavia yllätyksiä (6). Elämä on haurasta ja monet kaatuvat vierellämme (7). Joudumme jopa näkemään kuinka Jumalan toteuttaa jo nyt pelottavia rangaistustuomioitaan (8). Onnettomuudet iskevät, vitsaukset uhkaavat (10). Tiellä on kiviä (12). Edessä on kammottava pimeyden henkivalta, jota kuvataan leijonaksi ja  kyyksi, jalopeuraksi ja lohikäärmeeksi (13).

Kaiken tämän keskellä psalmi vakuuttaa meille, että Herra pelastaa pettävistä ja lamauttavista ansoista ja pahan vallasta (3). Saamme asua  Korkeimman suojassa ja Kaikkivaltiaan varjossa (1). Hän levittää siipensä ylitsemme ja olemme turvassa (4). Herran uskollisuus ympäröi ja suojaa kuin muuri ja kilpi (4). Siksi ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Turvamme on Herra ja kotimme on korkeimman suojassa (9). Hän lähettää enkelinsä varjelemaan ja kantamaan (11-12).

Saamme olla uskossa varmoja siitä, että huutaessamme Herraa avuksemme hän aina vastaa. Saamme olla myös varmoja siitä, että kun on ahdistus, hän tukee. Vanha käännös sanoi tämän näin: ”Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus” (15b). Tämä onkin ollut monella rohkaisevin Herran sana tässä psalmissa.

Saamme olla uskossa myös varmoja siitä, että Herra vapahtaa ja saattaa kirkkauteensa ja kunniaansa. Hän antaa mielekkään elämän – psalmin kirjoittajan aikana se tarkoitti pitkää ikää  ja ennen kaikkea sitä, että saamme nähdä ja kokea todeksi Herran antaman pelastuksen (15-16 KR38 ja KR92).

HYVÄ ON AAMULLA KERTOA ARMOSTASI JA ILLALLA USKOLLISUUDESTASI Psalmit 92-95, Kylväjä 4/2012

Meitä kutsutaan sydämestämme tunnustamaan, että Jumala on iäti Korkein (92:2,9). Kuinka suuret ovatkaan hänen tekonsa ja syvät hänen ajatuksensa (92:6). Hänen mahtinsa ja voimansa on kuninkaallinen (93:1). Hänen valtansa on halki aikojen luja. Hän on Korkeuden Herra (93:4). Hän ohjaa maailman kansoja (94:10). Hänen sanansa ovat lujat ja varmat (93:5).

Meitä kutsutaan myös henkilökohtaisesti tunnustamaan: Herra on minun turvakallioni, hän ei vääryyttä tee (92:16). Herra on minun linnani (94:22). Hän ei hylkää omiaan (94:14). Pahana päivänä hän varjelee (94:13) ja tulee avuksemme. Hänen armonsa on tukenamme (94:17,18). Kun huolet painavat, saamme Herralta lohdun ja ilon (94:19).

Rukoillessamme näitä psalmeja kohtaamme jälleen tässä maailmassa vaikuttavan Jumalan vastaisen pahuuden. On turmeltuneita tuomareita, jotka lain varjolla tekevät konnantöitään (94:20). On jumalattomia, jotka rehottavat kuin ruoho ja väärintekijöitä, jotka kukoistavat (92:8). He sortavat, polkevat alleen, murhaavat, surmaavat (94:5,6) ja rehennellen sanovat: Ei Herra tätä näe, ei Jaakobin Jumala tätä huomaa (94:7).

Me kuitenkin tiedämme,  että kerran jumalattomat ja väärintekijät tuhoutuvat ja he katoavat ikiajoiksi. (92:8). Herran viholliset kärsivät tappion ja sortuvat (92:10). Mutta tänään Herran omina joudumme rukoilemaan: Jumala, saavu jo (94:1)! Nouse, maailman tuomari, maksa ylvästelijöille (94:2). Kuinka kauan, Herra (94:3)! Me tiedämme, että hän, joka on luonut korvan - hänkö ei kuule? Hän, joka on tehnyt silmän - hänkö ei näe? (95:9). Hän näkee kaiken, mutta vielä ei ole tilinteon aika!

Me saamme jo nyt iloiten laulaa Herralle ja kohottaa hänelle riemuhuudon, sillä hän on turvakalliomme (94:1). Hän on Jumala, ylin valtias (95:3). Hänen kädessään on maa ja meri. Hän on kaiken tämän tehnyt (95:4-5). Hän on Jumalamme ja me olemme hänen laitumensa lampaita. Hänen kätensä kaitsee meitä (95:7).  Mutta meidän on vakavasti kuunneltava, kun hän voimakkaasti varoittaa paaduttamasta sydäntämme ja kulkemasta harhaan silloin, kun emme ymmärrä hänen teitään (95:8-10).

ILOITSE, KIITÄ, YLISTÄ HERRAA HÄNEN HYVYYDESTÄÄN

Psalmit 96-100, Kylväjä 5/2012

Edessämme on viisi lyhyttä kiitos- ja ylistyspsalmia. Mitäpä jos päästäisimme sisimmässämme valloilleen näiden psalmien sisältämän uskon kiitoksen ja ylistyksen. Se soikoon sydämessämme uutena lauluna (Ps 96:1; 98:1). Emme sitä ehkä vielä osaa, mutta toivon mukaan opettelemme. Nyt ei ole kysymys siitä, mitä koemme ja millainen on elämämme tilanne. Annamme Jumalan sanan ohjata meitä uskomaan ja kiittämään siitä, että Herra suuri ja väkevä kirkkaudessaan. Hänhän on sitä joka tapauksessa ja täysin riippumatta meidän kokemuksistamme ja tilanteestamme.

Herra on taivaitten ja maan luoja (96:5,10). Hän on väkevä kuningas (96:10; 97:1; 99:1),  maailman hallitsija ja valtias, hän on Korkein (97:5,9). Hänen on kunnia, loisto, voima ja kirkkaus  (96:3, 6, 8; 97:6). Hän on pyhä (96:9; 99:3,5,9) ja hänen pyhä voimansa tuo voiton (98:1).

Hän on myös suuri ja pelättävä Herra (99:3; 96:4). Pimeys ympäröi häntä (97:2). Tuli kulkee hänen edellään ja polttaa hänen vihollisensa. Maa näkee ja vapisee. Vuoret sulavat kuin vaha maailman hallitsijan edessä (97:3-5). Vaviskoon ja pelätköön koko maa häntä (96:9; 99:2).

Herra tulee (96:13) ja tuo maailmaan oikeuden (98:9).  Hän tuomitsee oikeat tuomiot (96:10; 97:8). Niin, hän tulee, hän hallitsee, hän tuomitsee oikeuden mukaan (98:9). Jo nyt voimme uskossa sanoa: ”Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa on tuonut voiton” (98:1).

Herra on omiensa turva, hän on meidän pelastajamme (97:10; 98:2). Hän muistaa meidät, osoittaa laupeutensa ja uskollisuutensa ja pelastaa meidät (98:3). Kun huudamme  avuksi Herraa, hän vastaa (99:6) ja antaa anteeksi, vaikka rankaiseekin (99:8). Hän puhuu (99:7) ja niin päivä ja ilo koittaa vanhurskaille (97:11).

Hyvä on Herra ja iäti kestää hänen armonsa ja hänen uskollisuutensa (100:5). Siksi laulakaamme Herralle uusi laulu (98:1). Iloitkaamme Herrasta ja ylistäkäämme hänen pyhää nimeään  (98:12).

Psalmin sanat vakuuttavat: ”Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat” (100:3). UT:n kristittyinä olemme tästä vakuuttuneita hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman tähden.

OIKEA JOHTAJA JA VAIVATTU JUMALAN KANSAN JÄSEN

Psalmit 101-102, Kylväjä 6/2012

Näitä kahta psalmia on vaikea yhdistää, sillä niiden sydämen syke on aivan erilainen. Psalmi 101 piirtää eteemme ihanteellisen kuvan oikeasta johtajasta – todellisesta kuninkaasta. Se osoittaa, millaisena Raamattu näkee Jumalan mielen mukaisen johtajan.

Tällainen johtaja asettaa korkealle oikeuden ja uskollisuuden ja antaa kaikessa kunnian Jumalalle (101:1). Henkilökohtaisessa elämässään hän pyrkii vaeltamaan viisaasti, toimimaan vilpittömästi ja kaikessa noudattamaan totuuden tietä (2). Hän pysyy loitolla juonittelusta (3) eikä hyväksy panettelua, vaan haluaa vaientaa sen (5). Hän ei halua antaa valtaa sellaisille, jotka pettävät ja puhuvat valhetta (7). Hän ymmärtää, että hänen on jatkuvasti – joka aamu – kamppailtava (8), ettei vain anna pahuudella, lainrikkojille ja vääryydentekijöille sijaa luonaan (3,4,8).

Todellinen johtaja tarvitsee lähelleen ja tuekseen luotettavia neuvonantajia (101:2, 6).

Psalmi 102 on aivan toisenlainen. Omalla tavallaan se osoittaa kuinka monipuolisena  elämä sykkiikään psalmeissa. Nyt siirrytään johtajan – kuninkaan – mietelmistä  kiusatun ja vaivatun Jumalan kansan jäsenen tuntoihin.

Siinä onneton avaa sydämensä Herralle (102:1). Hän kokee, että hän on elämässään vasta puolitiessä (25).  Kesken matkan Herra on murtanut hänen voimansa ja lyhentänyt elinpäivien määrän (24). Nyt hän on ahdingossa ja huutaa Herraa avukseen (3). Tuska polttaa ja sisin on kuin kulottunut ruoho (4). Hän kokee, että juuri Jumala on paiskannut hänet maahaan (11)

Kaiken tuskan keskellä kuitenkin säilyy toivo, sillä Herra hallitsee ikuisesti (102:13). Vielä Herra nousee  ja armahtaa, vielä tulee armon aika (14). Silloin Herra ilmestyy kunniassaan (17). Silloin hän katsoo sorrettujen puoleen eikä torju heidän rukoustaan (18). Hän luo kaiken uudeksi (19). Hän kuulee vaikerruksen, hän vapauttaa (21), sillä Herra elää iäti, ajasta aikaan (25). Hän pysyy, vaikka kaikki ajallinen katoaa (27). Hän on aina sama (28). Siksi  piankin tulee päivä, jolloin saamme asua turvassa ja elää Herran huomassa tuleviin sukupolviin asti (29).

IHMEELLINEN JUMALAN ARMO

Psalmit 103, Kylväjä 8-9/2012

Psalmi 103 kuuluu tärkeimpien ja eniten luettujen psalmien joukkoon. Siinä kohtaamme sydämen uskon ytimen – Jumalan armon. Tähän armouskoon sisälle kasvamiseen menee koko elämä. Siksi emme koskaan voi kyllästyä tähän psalmiin.  Siinä astumme hetkeksi suorastaan taivaalliseen ilmapiiriin.

Totta on, että elinaikamme on kuin ruohon (15). Vain hetki ja meitä ei enää täällä ole eikä asuinsijamme tunne meitä (16). Mutta, miten ihmeellistä, Herra kyllä tuntee (14). Hän tietää millaista tekoa olemme. Kaikki on  hänen valtansa alla (19). Vain hän voi päästää meidät ikuisen kuoleman otteesta (4) ja sulkea meidät armonsa syliin (17).

Rukoillessamme psalmin sanoja saatamme joutua pelon valtaan. Emme voi rehellisesti sanoa, että yli kaiken pelkäämme ja rakastamme Herraa ja aina elämme hänen pyhien käskyjensä mukaan (17-18). Herra on kuitenkin kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri (8).  Hän on anteeksiantava ja laupias. Ei hän iäti meitä syytä eikä pidä vihaa (9). Hän ei maksa syntiemme mukaan eikä rankaise niin kuin olisimme ansainneet  (10).

Näin on tänäänkin siksi, että hänen ainosyntyinen Poikansa on puolestamme maksanut syntimme ja kärsinyt niistä rangaistuksen. Tänäänkin Herra antaa anteeksi kaikki syntimme (3). Sen hän tekee juuri nytkin.

Anteeksiantamuksessa Herra siirtää syntimme meistä niin kauaksi kuin itä on lännestä (12). Ne eivät enää koskaan voi tavoittaa syytävinä ja tuomitsevina. Ihmeellinen on Isän armahtava rakkaus meitä kohtaan (13).

Kunpa sielumme ja kaikki mitä meissä on avautuisi tälle Herralle ja hänen armolleen ja alkaisi kiittää ja ylistää hänen pyhää nimeään (1). Hänhän on ollut niin ihmeen hyvä meitä kohtaan (2). Hän tehnyt meille ihmeistä suurimman. Hän on antanut anteeksi kaikki syntimme ja hetken kuluttua kirkkaudessa kaikki sairautemme, tuskamme ja pahanolomme on poissa (3). Hän armosta, antaa voittopalkintona, seppeleen meille.

Ylistä Herraa, minun sieluni  ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään (22,1). Sulautukoon ylistyksemme kaikkien hänen enkeliensä, voimallisten sankariensa ja taivaan joukkojen ylistykseen (20-22).

MITEN SUURI JA MAHTAVA HERRA ONKAAN!

Psalmit 104-106, Kylväjä 10/2012

Psalmit 104-106 johtavat meidät katsomaan Jumalan luomistöitä ja kertaamaan Jumalan valitun kansan historiaa.

Ne kutsuvat kiittämään Jumalaa hänen suurenmoisista luomisteoistaan ja johdatuksestaan. ”Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi. Niin merikin, tuo suuri ja avara” (104:24,25). Mikään ei ole sokean sattuman tuotetta.

Kaiken lisäksi: ”Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun. Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot” (104: 28-30). Mutta kuitenkin sinun katseestasi maa järisee ja kosketuksestasi vuoret savuavat (104:32). Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä oletkaan!

Luonnon kirjan katselemisen tulisi synnyttää meissä iloa, kiitollisuutta ja kunnioittavaa pelkoa. Näin tulisi tapahtua myös silloin, kun luemme ilmoituksen historian kirjaa. Siinä kohtaamme Jumalan suuria tekoja niiden elämässä, jotka ovat etsineet Herraa ja huutaneet avuksi hänen nimeään. Silmiemme editse vaeltavat Aabraham, Iisak, Joosef  ja Mooses. Jälleen luemme Herran tunnusteoista Egyptissä ja hänen kansansa vaelluksesta autiomaassa ja saapumisesta perille Luvattuun maahan (105:8-44).

Kaiken tämän tulisi vakuuttaa meille, että Herra on sanomattoman hyvä ja hänen armonsa kestää iäti (106:1-2). Kuinka lamauttavaa onkaan tätä taustaa vasten todeta, että Jumalan sanan mukaan olemme tehneet syntiä isiemme tavoin (106:7). Vain hetken olemme uskoneet Herran sanaa ja laulaneet kiitosta. Kohta taas unohtaneet Herran teot, nurisseet emmekä ole tahtoneet totella, vaan koetelleet Jumalaa ja olleet uskottomia Herralle (106:12-14,21,25, 39).

Siksi Herra on vienyt ahdistuksiin ja nöyryyttänyt syntiemme tähden (106:40-42). Mutta kun olemme huutaneet avuksi Herran nimeä ja pyytäneet: ”Muistathan myös minua, auta minua, ota minut huomaasi”  (106:4), hän on muistanut ja armahtanut (106:45). Ja niin riemuiten saamme kiittää Herraa.

Totisesti ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Aamen. Halleluja! (106:48).

HERRA ON HYVÄ!

Psalmit 107-109, Kylväjä 11/2012

Psalmi 107 kutsuu viisauteen ja miettimään Herran tekoja (107:43). Se vakuuttaa kuinka hyvä on Herra ja hänen armonsa kestää iäti (1). Siitä todistavat menneiden sukupolvien kokemukset. Uskovat harhailivat silloinkin ja heidän sielunsa oli nääntymäisillään (4-5). Mutta he huusivat avukseen Herraa ja Herra pelasti ja osoitti tien (6-7). Kyllä he uhmasivat  Herran sanaa (11). Herra lähetti heille kärsimyksiä, he murtuivat (12). Hädässään he huusivat avuksi Herraa ja Herra pelasti (13-14). He olivat jälleen mielettömiä, tekivät syntiä ja joutuivat kärsimään (17-18). Hädässään he kuitenkin huusivat avuksi Herraa, hän lähetti sanansa ja pelasti (19-20). Tuli taas hädän aika. Heidän rohkeutensa murtui(26). Jälleen hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra auttoi heidät ahdingosta (28).Herra antoi vastoinkäymisiä ja vaivoja ja kuitenkin hän myös siunasi, piti huolen ja nosti kurjuudesta  (38, 39, 41). Herran hyvyys on siinä, että häntä saa huutaa avukseen kaikissa  elämänvaiheissa.

Psalmissa 108 sidotaan yhdeksi toistensa vastakohdat. On sydämen levollisuutta, mielen tyyneyttä, varmuutta Jumalan yli taivaitten ulottuvasta armosta (108:2,5,14). Mutta samaan aikaan sydämessä on väkevää hätähuutoa auta meitä, vastaa (7), olemme hädässä, turha on ihmisten apu (13).  Eikö juuri tämä vastakohtien samanaikaisuus kuvaa hyvin myös omaa uskonelämäämme!

Psalmi 109 taas vie meidät keskelle ihmissuhteiden aiheuttamaa jännitystä ja ristiriitaa. On valheitten puhumista, sinkoilevia ilkeitä sanoja, syytöksiä, hyvä maksetaan pahalla, ystävyys vihalla (109:2-5). On niitä, jotka eivät ajattelekaan tehdä hyvää, vainoavat avutonta, jopa ajavat murtuneen ihmisen kuolemaan (16). Psalmi tuo avoimesti esiin syyttä syytetyn päällimmäiset tunteet (6-16). Niitä ei ole helppo tunnistaa omikseen. Ne päättyvät karuun toivotukseen: ”Hän syyti kirouksia - saakoon itse ne päälleen! Ketään hän ei siunannut - jääköön itse siunauksetta!” (17).

Lopuksi psalmi kutsuu tunnustamaan: Minä olen köyhä ja avuton (22). Herra, tule avukseni! Sinä olet hyvä ja uskollinen, pelasta minut! (21) Sinä, Herra, autat, sinä siunaat (28). Minä kiitän sinua, Herra (30).

VOITTOISA MESSIAS JEESUS KRISTUS 

Psalmit 110-113, Kylväjä 12/2012

Meidät viedään otsikon mukaan muinaisten kuninkaiden kruunajaisiin. Pyhän Hengen innoittamana (Mark. 12:36) tämä Daavidin psalmi kuitenkin laajenee ihmeellisellä tavalla   voittoisaksi Messiaspsalmiksi. Kenelle sanotaankaan istu kunniapaikalle, oikealle puolelle? Kenen viholliset pannaan hänen jalkojensa alle (110:1)? Kenellä on valta (110:3)? Kuka on syntynyt (110:3)? Kuka on ikuinen pappi Melkisedekin pappeuden mukaan (110:4)? Kuka tuomitse kansat (110:6)?

UT vastaa jokaiseen näistä kysymyksistä rohkeasti - Daavidin Poika, Herra Jeesus Kristus: Apt. 2:34-35,  Matt. 28:18, 1 Kor. 15:25, Hepr. 5:5,6, 7:21, Matt. 25:31-32.

Se on salaisuus ja sen eteen Jeesus vie meidät, kun hän sanoi: ”Daavid itse sanoo Messiasta herraksi. Kuinka Messias silloin voi olla Daavidin poika?" (Mark 12:37).

Tähän Daavidin poikaan me uskomme. Siksi viritköön sydämessämme tälle Herralle seurakunnan keskellä tänäänkin halleluja (111:1). Suuret ovat tämän Herran teot (111:2). Iäti pysyy hänen valtansa  (111:3).

Ennen kaikkea hän on meille kuitenkin anteeksiantava ja laupias Herra (111:4). Hän ravitsee meidät, hän osoittaa voimansa ja kaiken hän tekee oikein. Hänen sanansa ovat lujat (111:4-8). Mutta hän on myös pelottava ja pyhä (111:9). Hänen on valta ja hänen kansansa seuraa häntä yhtenä miehenä (110:3).

Viisas on se, joka turvaa Herraan (112:7 KR38) ja niin täyttää hänen tahtonsa (111:10). Sellaisen osa on hyvä (112:1). Hän saa elämässään siunauksen (112:2) ja hänen elämänsä perustus pysyy lujana. Pimeyskin hänen elämässään muuttuu valkeudeksi (112:4). Hän ei horju, sillä hän ei pelkää, vaan luottaa vakain mielin Herraan (112:7,8).

Siunattu olkoon tämän Herran nimi nyt ja aina (113:2). Idästä maan ääriin asti yli kaikkien pakanakansain (113:4 KR38) kaikukoon Herran nimen suuruuden ylistys (113:3).

Herra on korkea, yli taivaitten kohoaa hänen kirkkautensa. Mutta hän näkee myös maan syvyyteen (113:4,6). Sieltä tomusta hän nostaa köyhän ja kohottaa kurjan loasta, antaa kodin, antaa ilon (113:7). Näin Herraa tekee jokaiselle, joka hedelmättömänäkin turvaa häneen (113:9).

HERRA ON HYVÄ JA USKOLLINEN 

Psalmit 114-117, Kylväjä 1/2013

Tulkitsen rohkeasti psalmia 114 profetiana jokaisesta ihmisestä, joka on saanut sydämeensä omakohtaisen uskon Jeesukseen Kristukseen. Se on siis profetia sinusta ja minusta. Psalmi haluaa synnyttää meissä syvää kiitollisuutta siitä ihmeestä, minkä olemme saaneet osaksemme tullessamme uskoon. 

Meidätkin on johdettu ulos ”vieraasta maasta” (114:1), tässä epäuskon hapattamasta nykyisestä pahasta maailmasta (Gal 1:4). Meidän silmämme ovat avautuneet ja meidät on saatettu pimeydestä valoon, Saatanan vallasta Jumalan luo (Apt. 26:18). Jumalan tekona olemme tulleet Jumalan valtakunnan, ”Jumalan Israelin” (Gal. 6:16)  jäseniksi.  Se on ollut niin suuri Jumalan teko, että psalmin sanoin vuoret hyppivät kuin karitsat, kukkulat kuin säikyt lampaat (114:4) ja Jeesuksen sanoin Jumalan enkelitkin silloin iloitsivat (Luuk 15:10).  Näin Herra lisätköön kansaansa polvesta polveen (115:14).

Millaiseen Herraan me nyt uskomme? Hän hyvä ja uskollinen (115:1). Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee (115:3). Hädän hetkellä olemme nähneet, että ihmisiin ei ole luottamista (116:11). Mutta Herra on turva ja kilpi, johon aina saamme luottaa (115:9-11). Siksi meillä on syytä kiittää Herraa nyt ja ikuisesti. Halleluja! (115:18).

Mutta tulee aika, jolloin tuonelan kauhut ahdistavat ja minut valtaa tuska ja murhe ja voimani uupuvat (116:3,6).  Koen olevani tuhon partaalla (116:10). Herra on kuitenkin oikeamielinen, laupias ja armollinen (116:5). Hän on avuttomien suojelija (116:6). Siksi huudan Herran nimeä: ”Herra ! Pelasta minut!” (116:4). Kun näin huudan häntä avuksi, hän kuuntelee (116:2). Hän kuulee hartaan pyyntöni (116:1). Hän pitää minusta huolen (116:7). Hän pelastaa minut eikä anna jalkani astua harhaan (116:8). Silloin ymmärrän, että kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki (116:15).

Nyt olen saanut rauhan ja saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa (116:7, 9).  Kohotan uhrimaljan ja kiitän Herraa, pelastajaani (116:13). Sillä rajaton on hänen rakkautensa, iäti hän on meille uskollinen. Halleluja! (117:2)

”HOOSIANNA! HERRA, ANNA MEILLE APUSI!”

Psalmi 118, Kylväjä 2/2013

Kuinka johdonmukainen onkaan jälleen tämän psalmin sanoma. Se kutsuu meitä kiittämään Herraa, koska Herra on hyvä ja on aivan varmaa, että hänen armonsa kestää iäti (1-4, 29).

Psalmi perustelee tämän kutsunsa sen tekijän omalla kokemuksella. Psalmista oli joutunut syvään ahdistukseen. Vastustavat voimat, joita hän kutsuu vihollisiksi, saartoivat hänet kuin mehiläisparvi ja olivat syöstä hänen tuhoon (10-13).

Ahdistuksissaan hän turvasi Herraan, ei ihmisiin, ei edes mahtaviin (8,9). Hän huusi avukseen Herraa, sai rohkeutta käydä taisteluun Herran nimessä tuhoavia voimia vastaan. Ja Herra kuuli, tuli avuksi, avasi tien eteenpäin ja pelasti (5, 10-14). Jälkeenpäin hän ymmärsi, että kaikki oli ollut Herran kuritusta, mutta Herra ei antanut tuhon tulla (18).

Nyt hän rohkeasti tunnustaa sydämestään: Totisesti minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista (17). Herra on minun väkeni ja voimani, hänen kätensä on voimallinen (14, 15,16). Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Mitä voisivat ihmiset silloin, siksi pelotta katson vihollisiini (6,7). Kiitän sinua Herra siitä, että kuulit minua ja pelastit minut (21). Nyt voin kajauttaa voitonhuudon, antaa riemun raikua (15) ja käydä avatuista vanhurskauden porteista sisälle kiittämään Herraa (19). Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä! Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys (24-25)!

Psalmin lopussa on profetioita, jotka täyttyvät kirjaimellisesti Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus sanoi kansansa johtajille: ”Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan: ’Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.’ Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä” (Mark 12:10-12). ”Tämä kirjoitusten kohta” on juuri tästä psalmista.

Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin kuulemme ihmisten huutavan Jeesukselle tämän psalmin sanoin:  ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!” (Mark. 11:9). Yhtyköön tänään tähän huutoon myös meidän sydämemme!

YLISTYS JUMALAN SANALLE  

Psalmi 119, Kylväjä 3/2013

Raamatun luvuista pisin on psalmi 119. Näin siksi, että se julistaa Jumalan sanan – hepr. tooran - arvoa ja merkitystä. Alkukielessä jokainen heprean aakkosten 22 kirjaimesta aloittaa oman säkeistönsä ja tämä toistuu kahdeksan kertaa. Kaikki aakkosten kirjaimet ylistävät Jumalan sanaa.

Psalmi näyttää kuitenkin ylistävän ensi lukemalla Herran laille kuuliaista, nuhteetonta ja ehyellä sydämellä vaeltavaa ihmistä. Jos kuitenkin kuuntelemme psalmin rukoilijan omaa ääntä, niin sieltä tuleekin esiin kaikkea muuta kuin varman ihmisen ääni: Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut (176)! Tähän huokaukseen päättyy koko psalmi. Psalmin alussa on taas toivomus: Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi (5).

Rukoilija tunnustaa, että hän on joutunut ahdinkoon ja hätään (143) ja vaipunut maan tomuun (25). Hän sanoo avoimesti: olen levoton, huolet painavat minua (28). Hän jopa kokee olevansa kuin savun käpristämä leili (83).

Ahdistuksessaan hän tietää kenen puoleen kääntyä: Koko sydämestäni minä pyydän, Herra: Vastaa minulle! (145). Katso kurjuuteeni ja pelasta minut (153). Herra, paljon olen joutunut kärsimään. Anna minun elää - tee sanasi mukaan (107). Minun sydämeni ikävöi apuasi, sinun lupaukseesi minä panen toivoni. Minun silmäni ikävöivät sinun sanaasi (81-82).

Psalmista onkin löytänyt Jumalan sanasta avun lähteen: Sinun sanasi antoi minulle toivon. Sinun lupauksesi on kurjuudessa lohtunani, se virvoittaa minut jälleen (49-50). Minä ajattelen ikiaikaisia päätöksiäsi, Herra, niistä minä saan lohdun (52). Jo ennen aamun koittoa huudan apuasi, sinun sanaasi minä panen toivoni (147). Siksi hän ylistää Jumalan sanaa: Herra, sinun sanasi on ikuinen. Sen luja perusta on taivaassa (89). Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani (105). Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä (130). Hän jopa uskaltaa sanoa: Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta (103).

Hän tietää kenelle hän kuuluu: Minä kuulun sinulle (94). Nyt Herra on minulle kaikki, muuta ei minulla ole (57).

Kuka on tämän psalmin Herra ja mikä on tätä psalmia hallitseva sana, laki, säädös, määräys, käsky, tahto – se on Herra Jeesus Kristus!

MATKALAULUJA TAIVASMATKALLA  

Psalmit 120-121, Kylväjä 4/2013

Siinä kaksi lyhyttä pyhiinvaeltajan sydämen rukousta.

Ensimmäinen psalmi vie meidät keskelle vaikeitten ihmissuhteiden aiheuttamaa ahdistusta. Rukoilija huokaa tuskaisena: ”Voi minua” (120:5).  Saman sydämen huokauksen Raamattu on tallentanut myös Jesajalta ja Jeremialta: ”En jaksa, en jaksa, voi minua! Petosta petoksen jälkeen ja petoksen jälkeen vielä petos!” (Jes 24:16). "Voi minua! Voi minua! Tuska polttaa sisintäni, rintani pakahtuu! Sydämeni jyskyttää, en voi vaieta” (Jer 4:19).

Voi minua! Olen kuin vieraalla maalla, olen kuin muukalainen kaukana todellisesta kodistani. Psalmin rukoilijalla tätä mukaisuuden tunnetta kuvaa asuminen kaukana pohjoisessa Mesekin maassa ja idässä autiomaassa keskellä kedarilaisten telttoja ja kameleita (120:5, vrt. Hes 39:1-2 ja Jer 49:28-29). 

Rukoilija kokee: Minun on elettävä valehtelijoitten ja petollisia puheita puhuvien kanssa (120:2). Minä tahdon rauhaa, mutta he eivät halua rauhaa kanssani ja jos yhdenkin väärän sanan sanon, he käyvät kimppuuni (120:6,7). Liian kauan olen ollut tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä (120:6). Herra, pelasta minut (120:2). Minä uskon, että sinä Herra vastaat minulle (120:1).

Rukoilija on rehellinen ja paljastaa sydämensä pohjalla olevan toivon, että Herra vielä lujalla kädellä tarttuisi näiden valehtelijoitten elämään ja antaisi terävien nuolten lävistää heidät ja polttavien hiilten polttaa (120:3,4).  

Toinen psalmi huokuu varmuutta siitä, että kyllä Herra auttaa ja varjelee omiansa, eikä väisty heidän viereltään. 

Rukoilija kohottaa katseensa Herraan niin kuin katselisi mahtavaa ja vakaata vuorta.   Herra on suuri ja väkevä, hän on luonut taivaan ja maan ja tuonkin valtavan vuoren (121:1,2)! Hän on suojaava varjo, hän on vartija, joka pysyy vakaasti paikallaan (121:5). Ei hän väsy, ei hän nuku (120:4).

Psalmista on varma siitä, että Herra varjele kaikelta pahalta ja suojelee koko elämän ajan niitä, jotka etsivät häneltä turvaa (121:7). Saan uskoa siihen, ettei hän anna jalkani horjua, vaan varjele joka askeleella, varjelee lähtöni ja tuloni nyt ja aina (121:8). Siksi kohotan katseeni vuoria kohti, sillä minä saan avun Herralta (121:1,2).

MAALLINEN JA TAIVAALLINEN JERUSALEM

Psalmi 122, Kylväjä 5/2013

Vanhan liiton uskovalle kansalle psalmi 122:n kirjaimellinen tulkinta on ollut tärkeä aina siitä lähtien, kun kuningas Salomo rakensi Jerusalemiin ensimmäisen temppelin. Nyt lähes 3000 vuotta myöhemmin monet juutalaiset voivat kokea jotain tämän psalmin tunnoista rukoillessaan Herodeksen temppelin ajoilta peräisin olevan itkumuurin äärellä.

Kuinka ajankohtainen onkaan nykyisten ristiriitojen keskellä psalmin kehotus: ”Toivottakaa rauhaa Jerusalemille” (122:6  KR 38). Kuinka huikeaa onkaan lukea tämän psalmin rinnalla kirjaimellisesti tulkiten Jesajan lupauksia Jerusalemin ihmeellisestä tulevaisuudesta, jonka Herra kerran luo (Jes. 1:2-4; 4:3-6; 40:2; 52:1,9; 62:1-12; 65:18-25; 66:10-14,20).  Samanlaisen tulevaisuuden Jerusalemille lupaa myös Sakarjan loppulukujen koko ihmiskuntaa koskettavat näyt (Sak 12-14). Niiden kirjaimellista täyttymistä jäämme kristittyinä juutalaisten kanssa rukoilemaan ”itkumuurin äärelle”.

Uuden liiton kansalle nykyinen Jerusalem on ennen kaikkea se kaupunki, jossa Jeesus Kristus ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista. Siellä Pyhä Henki vuodatettiin ja alkoi Kristuksen maailmanlaajaksi levinneen seurakunnan aika, jonka uskomme päättyvän hänen näkyvään takaisintulemiseensa Jerusalemiin (Apt. 1:11). 

Ennen kaikkea kuitenkin tämä psalmi johdattaa rukouksemme ja toivomme taivaalliseen Jerusalemiin, jonka todellisuudesta UT kertoo (Gal 4:26; Ilm 21:2,10).

Taivaallista Jerusalemia kohden kulkiessamme voimme laulaa tätä psalmia  rohkaisevana matkalauluna. Meidänkin sydämemme tulisi olla täynnä iloa, kun olemme kuulleet kutsun ja tehneet päätöksen: Me lähdemme Herran huoneeseen! (122:1). Herran huone on se paikka, missä Herra ja hänen sovituksensa on näkyvänä läsnä. Se on paikka, josta Jeesus sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan” (Joh. 14:2).

Taivaallinen Jerusalem, sinä olet päämäärämme. Pian seisomme porteillasi ja ne ovat  auki. Sinun luoksesi kaikki Jumalan lapset kokoontuvat (122:2,3). Siellä on Davidin sukuinen hallitsija Jeesus Kristus valtaistuimella, siellä vallitsee ikuinen rauha ja todellinen onni (122:6, 7 KR 38). Siellä ovat jo perillä monet veljemme ja ystävämme (122:8). Sinne  pian toivomme pääsevämme.

HERRAN KÄDET

Psalmi 123, Kylväjä 8-9/2013

Eräs Raamatun herkimmistä ja koskettavimmista vertauskuvista löytyy tästä psalmista:  ”Niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä” (Ps 123:2 KR 38).

Meitä kutsutaan katsomaan Jumalan puoleen, katsomaan hänen käsiinsä. Ne kädet ovat levittäneet taivaan ja perustaneet maan (Jes 48:3). Niiden tekoa olemme itsekin (Jes 64:8). Kaikki tulee elämäämme näiden käsien kautta (Saarn 2:24; 5:18).

Herran kädet ovat väkevät eivätkä ne koskaan ole liian lyhyet meitä auttamaan (Jes 59:1). Hän on luvannut tukea vakaalla, lujalla kädellä (Jes 41:10). Siksi saamme kätkeytyä turvallisina hänen kätensä varjoon (Jes 49:2). Silloin kestämme tämän psalmin kuvaamaa väheksyntää, ivaa ja jopa pilkkaakin (Ps 123:3,4).

Herra odottaa, että suostumme hänen käsiinsä niin kuin savi suostuu savenvalajan käsiin ja annamme hänen muokata kuten hän parhaaksi näkee (Jer 18:6).

Näiden käsien hipiään on piirretty (Jes 49:16) Golgatalla nauloilla minunkin nimeni. Ne lävistettiin syntiemme tähden ja ylösnousemuksenkin jälkeen nämä rakkauden arvet ovat näkyvissä (Joh 20:25, 27). Siksi uskallamme sanoa kaikista lankeemuksistamme  huolimatta Daavidin tavoin: Me tahdomme langeta Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri (2 Sam 24:14) ja jopa Jeesuksen tavoin: ”Isä sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk 23:46).

Kuinka turvallista onkaan päästä näiden Jumalan käsien varaan, sillä Jeesus sanoi, että hänen Isänsä on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää hänen Isänsä kädestä (Joh 10:29).

Raamattu puhuu eräästä murheellisesta asiasta. Herra ojentaa kätensä meitä kohden ottaakseen haltuunsa aikamme, tulevaisuutemme ja koko elämämme. Toivon mukaan hän ei joudu sanomaan kuten hän sanoi omaisuuskansastaan: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden" (Room 10:12). Mitä vastaamme hänelle tänään?

Kunpa oppisimme palvelijattaren tavoin katsomaan Herramme käsiin, odottaen kaikkea häneltä, antaen kaiken hänelle ja pyytäen saada noudattaa hänen tahtoaan.

”Meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä. Ole meille armollinen, Herra, ole meille armollinen” (Ps 123:2-3).

HERRA ON MEIDÄN PUOLELLAMME!

Psalmit 124-125, Kylväjä 10/2013

Kun Pyhä Henki on synnyttänyt sydämissämme uskon Jeesukseen Kristukseen ja silloin meistä on tullut Jumalan kansan, Jumalan Israelin (Gal 6:16) jäseniä. Psalmi 124 kuvaa voimakkain sanoin, millainen on Jumalan Israelin asema nykyisessä pahassa maailmanajassa. Saman sanoo UT kuvatessaan Kristukseen sidottuja keskellä henkivaltojen taistelua (Ef 6:11-12).  Kuitenkin täällä Suomessa koemme harvoin psalmin kuvaamien kauhistuttavien vihollisvoimien raivoa. Aikamme marttyyrikirkoissa on tilanne toinen.

Psalmi puhuu me-muodossa. Näin se haluaa avata jokaisen Jumalan kansan jäsenen silmät näkemään sen, millainen Herra on. Mutta myös näkemään sen, millaisia ovat Herraa vastustavat voimat.

Psalmista sanoo voimakkaasti kahteen kertaan: Ellei Herra olisi ollut puolellamme,  vanhan käännöksen mukaan, ellei Herra olisi ollut kanssamme (124:1-2)!  Asia ei suinkaan ole itsestään selvä. Se on suunnattoman suuri lahja. Miten meille kävisikään, jollei Herran varjeleva ja siunaava käsi olisi elämämme yllä!

Psalmista kuvaa karuin sanoin tilanteen, jossa viholliset hyökkäävät kimppuumme ja haluavat niellä elävältä (124:2-3). Heidän vihansa nousu on kuin myrsky, joka panee vedet ja tulva-aallon liikkeelle hukuttaakseen meidät (4-5). Juuri sen keskellä Herra on ollut puolellemme eikä ole antanut vihollisten hampaitten raadella meitä. Kuinka meidän tulisikaan siitä kiittää häntä (6)!

Meidän auttajamme on Herra, joka on kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja (124:8). Sen väkevämpää auttajaa ei voi olla. Olemme olleet monta kertaa ahtaalla kuin lintu pyydystäjän paulassa, mutta nyt hengellisen laulun sanoin: ”On paula rikki, on lintu vapaa, soi kevätlaulu taas murheen takaa”. Lopullisesti tämä vapaus toteutuu hetken kuluttua, kun Herra irrottaa meidät tästä maailmasta. 

Psalmi 125 taas vakuuttaa, että jos olemme uskosta vanhurskaita (3) ja oppineet luottamaan Herraan keskellä upottavia vesiä ja kuohuvia virtoja, olemme horjumattomia kuin Siionin vuori ja kestämme (1).  Emme kestä itsessämme, sillä olemme hauraita ja pian eksymme omille mutkaisille teillemme (5 KR38). Herra suojaa häneen luottavan ”niin kuin vuoret ympäröivät Jerusalemia” (2). Hän antaa lopullisen rauhan ja menestyksen  kansalleen (5). 

HERRAN TIELLÄ JA TYÖSSÄ

Psalmit 126-127, Kylväjä11/2013

Matkalaulu psalmissa 126 tuo esiin kaksi tärkeää totuutta Herran tietä vaeltaessamme. Oi, miten suurta (3) se olikaan, kun Herra tarttui elämäämme, hän käänsi elämämme kohtalon (1) ja johti oikealle tielle. Hän tuli, kosketti, armahti ja se oli kuin unta. Voiko tämä olla totta, voiko meille tapahtua mitään tämän suurenmoisempaa? Hän antoi anteeksi, antoi uuden, iankaikkisen elämän. Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme (2). Ne olivat ensirakkauden aikoja (vrt. Ilm 2:4 KR 38)

Mutta sitten Herra vei elämämme ”kuiviin uomiin” (126:4), alkoi autiomaamatka. Ensirakkautemme joutui koetteelle. Kuinka usein nyt sydämestämme nousseekaan huokaus: Herra, käännä jälleen meidän kohtalomme (4). Nyt joudumme kyynelin kylvämään ja luottamaan siihen, että vielä kerran saamme riemuiten korjata (5). Vielä ei ole korjuun aika, vielä on itkien kannettava vakkaamme ja kylvettävä. Moni meistä on kutsuttu kylvämään nimenomaan esirukouksen siementä. Pian, aivan pian, pääsemme riemuiten kotiin ja uskomme, että silloin sylissämme on jopa lyhteitä (6).

 Myös toinen psalmi kuvaa tuntojamme ollessamme mukana Jumalan valtakunnan työssä. Jos siinä vain omin suunnitelmin ja voimin touhuamme, turhaan näemme vaivaa (127:1). Vaikka kuinka koetamme olla valppaita ja herkkiä, niin jollei Herra saa hallita kaikkia ja kaikessa, turhaan raadamme, valvomme myöhään ja vartioimme. Mutta kun Herra saa rakentaa ja antaa, mitä hyväksi näkee ja kun opimme ottamaan kaiken hänen kädestään, silloin ihmetellen huomamme, että ”Herran sen tekee” (Jes 44:23 KR 38). Silloin itse emme ole mitään. Se vähä minkä saamme tehdä, teemme ”täytetystä työstä” ja levosta käsin.  Samaan aikaan Jumalan sana rohkaisee: ”Olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa” (1 Kor 15:58 KR 38). Kunpa löytäisimme tasapainon levon ja aina innokkaana olemisen välillä?

Erityisen kipeä Herran työssä voi olla on uuden sukupolven, työn jatkajien löytyminen. Onnellinen se, jonka viini on tuoreita nuolia täynnä (127:5)! Jatkuva esirukousaihe onkin: ”Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa” (Luuk 10:2 KR 38).

TOIVO JA AHDISTUS

Psalmit 128-129, Kylväjä 12/2013

Psalmi 128 ylistää onnelliseksi ja autuaaksi sellaista, joka vaeltaa Herran teitä Herraa peläten ja kunnioittaen (1). Herran pelko on luottamusta Herran armolupausten paikkansapitävyyteen.

Psalmi haluaa herättää sydämessämme syvän toivon ja varmuuden ja käyttää profeetallista puhuttelumuotoa sinä. Tämä tarkoittaa juuri sinua, joka tätä luet: ”Hyvä on osasi, sinä onnellinen”, tulevaisuudessa saat nauttia työsi ja vaelluksesi hedelmistä (2), kun Herran teitä vaellat Herraan luottaen.  

Psalmista kuvaa sinun onneasi oman aikansa menestyvän maanviljelijän elämällä. On talon emäntä, joka kukoistaa kuin viiniköynnös, on suuri joukko lapsia ruokapöydän äärellä, he ovat kuin öljypuun juuresta kasvaneet uudet vesat (3). Eihän tällaisesta näkyvästä siunauksesta ei voi olla muuta kuin onnellinen. Tosin monen yksin elävän nykyajan kaupunkilaisen uskovan lienee vaikea eläytyä psalmin kuvaaman Lähi-Idän maanviljelijän onnellisuuden aiheisiin.

Se on varmaa, että jos sinä luotat Herraan, sinä saat siunauksen ja onnen osaksesi (4). Herra siunaa sinua ja sinä saat katsella läpi koko elämänsä edessä olevaa kukoistavaa Jerusalemia (5), taivaallista Jerusalemia (Gal 4:26). Sinne sinä ole matkalla. Sinun lastesi lapsia (6) ovat ne, jotka veisaavat siellä kanssasi ylistystä teurastetulle Karitsalle. 

Psalmi 129 taas kuvaa ”Jumalan Israelin” (Gal 6:16) lasten elämää nykyhetken pahassa maailmanajassa. Nyt psalmista puhuttelee henkilökohtaisessa minä- ja me-muodossa. Näin minulle on käynyt: ”Kovin on minua vainottu” – vanha käännöksen mukaan ahdistettu – ”nuoresta asti” (129:1,2). ”Kyntäjät ovat minun selkääni kyntäneet ja vetäneet pitkät vaot” (3, KR38). Ahdistusten jäljet ovat paineet selkäni kumaraan. Juuri tällaisenahan Jesaja näki Jeesuksen osan tässä maailmassa (Jes 50:6).

Samalla tavoin Jeesus viitoitti seuraajiensa tien: ”Maailmassa teillä on ahdistus” (Joh 16:33 KR 38). Paavali neuvoi uskoon tulleita: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan" (Apt 14:22 KR38).

Vanhurskas Herra tulee kuitenkin pian vapauttamaan. Hän katkoo kaikki hänen omiaan ahdistuksiin sitovat köydet (129:4).  Mutta Siionin (Hepr 12:22) vihamiehet kuivuvat kokoon eikä heistä tule mitään (129:5,6). Herran nimessä siunatut voittavat (8), sillä vainottuinakaan heitä ”ei lannistettu” (2)!

SYVYYDESTÄ MINÄ HUUDAN SINUA!

Psalmi 130, Kylväjä 1/2014

Tämä psalmi on Pyhän Hengen antama rukous, joka koskettaa syvästi. Kunpa sydämemme huokailisi sitä jatkuvasti.

Syvyyttä on sydämemme pohjaton turmelus. Syvyyttä ovat meille annetut ahdistukset, vaikeudet ja kivut. Syvyyttä on Jumalan vaikeneminen. Ehkä olemme kokeneet psalmistan tavoin: "Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun” (Ps 88:7-8). Tällöinkin elämämme syvyydet ovat olleet Herran käsissä.

On kuitenkin suuri ihme, jos pystymme syvyytemme keskeltä huutamaan ainoaa todellista Jumalaa: ”Minä huudan sinua, Herra” (130:1).

Ehkä olemme jopa uskaltaneet pyytää psalmistan tavoin, että Herra kuulee ihan erikseen meidän äänemme, vieläpä tarkkaa korvillaan rukouksiamme (2) ja näin keskittyy meidän hätäämme.

Kun ahdistuksen syvyys koskettaa olemuksemme syvyyttä, silloin paljastuu se karu tosiasia, että sydämessämme on aina syntiä ja Jumalan vastaisuutta. Toivon mukaan suostumme näkemään myös silloin, että jos Herra pitää mielessään syntimme emme  kestä hänen edessään (3). Emme kestä minkään meissä olevan tähden, emme hyvien tekojemme, ansioittemme emme edes oman uskomme tähden.

Mutta Herran armo ja anteeksiantamus on suunnattoman suuri. Jos se todella kohtaa meidät ja otamme sen vastaan, silloin täytymme pyhällä kunnioituksella ja pelolla Herraa kohtaan (4). Oi, mikä armo ja lahja on silloin tullut osaksemme!

Tämän elämämme tärkeimmän asian psalmista toistaa: ”Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä” (7 KR 38). Tämän Herran tykö saamme aina mennä! Kun hän armahtaa ja lunastaa, silloin hän ”ostaa ulos”, vapauttaa meidät syntiemme tuomiosta ja ajallaan myös elämän syvyyksien tuomista vaikeuksista.

Luottaessamme Herran armoon ja anteeksiantoon, jaksamme myös odottaa Herraa ja hänen aikaansa koko sielustamme, odottaa kuin vartijat aamua (6). Jaksamme odottaa, vaikka Herra ei näy puuttuvan asioihimme, odottaa, vaikka syvyys edelleen ahdistaa.

Me odotamme siksi, että olemme oppineet panemaan toivomme Herran sanaan (5). ”Odottaessamme tutkimme sanaa, uskomme sanaan, toivomme sanaa ja elämme sanasta. Ja kaikki siksi, että se on hänen sanaansa, hänen, joka ei koskaan puhu turhaan. Herran sana on luja pohja, jolla odottava sielu voi levätä” (Spurgeon).

LEPO HERRASSA 

Psalmi 131, Kylväjä 2/2014

Vain kolmen jakeen psalmi ja kuinka tärkeä sanoma sillä onkaan. Se vie meidät Herran eteen ja opettaa sydämen puhetta hänen kanssaan. Se alkaakin sanoilla: Herra, sydämeni (1).

Rukoilija sanoo kuitenkin sydämestään jotain yllättävää: Minun sydämeni ei ole ylpeä (1 KR 38). Voiko ihminen sanoa näin pyhän Jumalan edessä! Eikö ylpeys ole jokaisen ihmissydämen pohjimmainen, syvin asenne Jumalaa kohtaan? Juuri sen käärme istutti sydämeemme sanoessaan: ”Te tulette niin kuin Jumala” (1 Moos 3:5 KR 38).

Psalmin rukoilija on kuitenkin oppinut jotain. Hän voi rehellisesti Jumalan edessä sanoa, ettei tavoittele enää suuria. Varmasti hän on joskus haaveillut olevansa jotain ja pyrkinyt korkealle. Mutta hänet on pudotettu ja mikä ihmeellisintä - Herran syliin. Nyt hän kokee olevansa Herran käsissä kuin avuton lapsi äidin rinnoilla. Äidin sylissä on lapsen turva, lämpö ja elämä – siinä on kaikki, mitä hän tarvitsee, siinä on kylliksi. Se riittää!

Saman  havaintokuvan Jumalan syliinsä ottavasta rakkaudesta löydämme myös Abrahamin elämästä. Abraham oli 99-vuotias vanhus. Hänen elinvoimansa oli sammunut (Room 4:19). Jumala ei ollut vastannut hänen vuosikymmenien rukoukseen. Raamattu jopa sanoo, ettei toivoa ollut (4:18). Silloin Jumala ilmestyi hänelle ja sanoi: Minä olen Jumala, Kaikkivaltias (1 Moos 17:1). Sana kaikkivaltias voidaan kääntää alkukielessä sanoilla äidin rinnat. Jumala sanoi kaikkensa menettäneelle Aabrahamille. Lepää minun sylissäni kuten pieni vauva lepää äitinsä rinnoilla.

Kuinka kaukana olemmekaan tällaisesta avuttomuudesta. Oma voimamme ei ole vielä kukistunut. Olemme liian itseriittoisia.  Emme uskalla sanoa Herraan luottaen uskonpuhdistajan tavoin: ”Anna mennä, miten menee” (lat. mitte vadere, sicut vadit). Kaikki riippuu sittenkin siitä, ettemme ole tarpeeksi yrittäneet! Siksi emme ole löytäneet rauhaa eikä mielemme ole tyyni.

Herra kuitenkin odottaa, että hän voisi olla meille armollinen. Hän haluaa sulkea syliinsä ja sanoa: Lepää tässä, vaikka teetkin lähimmän velvollisuutesi!

Vanhat osasivat veisata: "Kaikk’ Herra parhain toimittaa, jos ottaa tahi antaa; hän tarpehemme lahjoittaa ja murheen meistä kantaa. Jos ottaapi taikk’ antaapi, hänt’ aina kiittäkäämme ja tahtoons’ tyytykäämme".

KUKA ON SE DAAVID? 

Psalmi 132, Kylväjä 3/2014

Kun alamme lukea psalmia 132 todennäköisesti meidät valtaa tunne, ettemme osaa sitä soveltaa elämäämme. Se on kuitenkin syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sillä on sanoma meille.

Psalmihan tuntuu liittyvän pelkästään Daavidin elämään ja vaiheeseen, jolloin hän etsi pysyvää paikkaa teltassa olevalle liitonarkulle (1 Aik 21:13-22:19).

Psalmissa nimitetään liitonarkkua Herran sijaksi, asuinpaikaksi (132:5), hänen istuimekseen (7) ja arkuksi, jossa on Herran voima (8).

UT:ssa tämän liitonarkun kanta kutsutaan armonistuimeksi (Room 3:25 KR 38). VT:n mukaan se oli ainoa paikka maailmassa, jonka päälle syntiuhrin verta sivelemällä tapahtui syntien sovitus (3 Moos 16:14,16).

Erikoista on se, että psalmi kertoo kuinka liitonarkkua etsittiin Efratasta (6), joka on Betlehemin toinen nimi (Miik 5:1). Se on paikka, jossa Jeesus syntyi. Mutta Herra oli valinnut Siionin (13) eli Jerusalemin pysyväksi paikaksi armoistuimelle ja ainoaksi paikaksi, jossa synnit sovitettiin.

Meille armoistuin ja syntiemme sovituspaikka (Hepr 9:5) on Jerusalemiin pystytetty Golgatan risti ja siellä vuotanut Jeesuksen veri. Syntiemme sovituspaikan kohtaamme nyt evankeliumin sanassa.

Psalmin kehotus ”menkäämme sinne” ja ”kumartukaamme hänen istuimensa eteen” (132:7) toteutuu, silloin kun otamme vastaan kuulemamme sovituksen sanan tai kumarrumme Herran pöytään ottaen vastaan tähän sanaan yhdistyneen leivän ja viini. Silloin voimme sanoa psalmista tavoin: ”Sinä ja arkku, jossa voimasi on” (8). Tässä evankeliumissa on Jumalan voima pelastukseksi (Room 1:16).

Psalmi puhuu myös vaatteena olevasta vanhurskaudesta (132:9) ja ylle puetusta pelastuksesta (16). Kristukseen uskoessamme yltämme riisutaan syntiemme likaamat vaatteet ja meidät puetaan puhtaisiin vaatteisiin (Sak 3:4), jotka Ilmestyskirjan mukaan on pesty Karitsan veressä (Ilm 7:14). Nämä vaatteet ovat pyhien vanhurskautus (Ilm 19:8 KR 38). 

Psalmin äärellä kysymme kuka on se Daavid, joka kärsii (132:1) ja se voideltu eli messias (10)? Kenessä on täyttynyt Jumalan peruuttamaton lupaus valtaistuimelle asetetusta Daavidin jälkeläisestä (11)? Kuka on se Daavidin poika, joka istuu valtaistuimella aikojen loppuun asti (12)? Vain hän, jolle kansa huusi: ”Hoosianna, Daavidin pojalle” (Matt 21:9). 

VELJESSOVUN SIUNAUS 

Psalmi 133, Kylväjä 4/2014

On väitetty, että psalmi 133 on aivan Raamatun keskellä. Näin onkin joissakin raamattulaitoksissamme. Siitä on yhtä monta sivua Raamatun alkuun kuin loppuunkin.

Tämä lyhyt keskellä oleva psalmi ylistää mitä tärkeintä asiaa Jumalan kansan elämässä – veljessovun siunausta. Kuinka ihmeellistä olisikaan, jos Jumalan lapset eläisivät jo nyt sovussa toisiaan rakastaen ja täyttyisi Jeesuksen rukous: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä” (Joh 17:21).

Psalmi kuvaa hyvää ja suloista veljessopua temppelipalvelun avulla. Veljessovun seurauksena Jumalan siunaus vuotaa kuin ylitsepursuva pyhä öljy. Se voitelee Pyhän Hengen öljynä koko Herran kansan sitä edustavan ylipappi Aaronin kautta. Siunauksen runsautta kuvaa öljyn valuminen hiuksista ylipapin partaan ja sen tippuminen pitkin hänen viittansa lievettä. On sitä siunauksen runsautta ja ylitsevuotavuutta. 

Toinen kuva liittyy autiomaan laidalla olevan kuivan maan kostumiseen. Lumihuippuisen Hermonin vuoren kaste laskeutuu Siionin vuorten ja koko maan ylle. Se tuo mukanaan runsaan sadon ja elämän.   

Hyvää ja suloista sopua kuvaa vanhan raamatunkäännöksen ilmaus veljesten yhdessä asumisesta. Ei vain silloin tällöin tavata, vaan pystytään elämään yhdessä työtä tehden ja kestämään jatkuvasti toisen heikkouksia. Miten se on mahdollista?  

Jos annamme Jeesuksen ensin vuodattaa oman rakkautensa öljyä meihin (1 Joh 4:10,19), niin vähitellen meidänkin jäykistyneet sydämemme alkavat sulaa ja jaksamme rakastaa. Jeesuksen rakkauden rohkaisemina opettelemme avoimuutta suhteessa toisiimme, kykenemme palvelemaan toisiamme ja niitä kaikkein vaikeimpiakin lähimmäisiämme. Pystymme peittämään toisen viat (1 Kor 13:7 KR 38).

Miten realistisella tavalla tätä kuvaakaan Erkki Leminen runossaan: ”Ihminen - älä ihmiseen liikaa luota ettet eksyisi.  Älä tomulta paljoa vuota ettet pettyi­si.  Pane toivosi suurempaan. Luota Jumalaan. Jumala - rakkau­den läksy on mahdoton. Kuka voi sen oppia, kuka voi todella rakastaa, kun ihmiset ovat ilkeitä ja itse olen kuin pi­ru?  Kristus - Sinun rakkautesi on täydellinen. Ole minulle vieläkin Vapahta­ja, jumalatto­man ainoa toi­vo. Puhdista. Pyhä Henki - vuoda sisimpääni öljyn tavoin etten ruos­tuisi rakkaudettomuuteni. Muuten olen kuin piru.”

    HERRA ON SUURI 

Psalmit 134-135, Kylväjä 5/2014

Tänään meitä kutsutaan kiittämään Herraa siitä, että hän Herrojen Herra ja että hän on luonut taivaan ja maan (134:3). Herramme on suuri, suurempi kuin mikään mahti tässä maailmassa (135:5).

Saamme kiittää Herraa hänen temppelissään, joka on Kristuksen maailmanlaaja ruumis. Sen jäseniä olemme uskoessamme Jeesukseen. Meitä kutsutaan öiseen esirukouspalveluun (134:1). Sen palvelun toimittaminen ei ole helppoa! Ehkäpä Herra sallii meidän välillä valvoa siksi, että taipuisimme esirukoukseen Jumalan lasten puolesta eri puolilla maailmaa.

Meille pyhä paikka on (134:2) Golgatan risti. Sitä kohden ojennamme anovat kätemme ja sen edessä haluamme oppia kaikessa kiittämään Herraa. Kun meillä on ristin ansaitsema syntiemme anteeksiantamus, silloin Herra siunaa meitä (134:3) ja meillä on elämä ja yltäkylläisyys -  on iankaikkinen elämä. 

Herra on hyvä ja hänen nimensä on ihana ja suloinen (135:3). Mikä haaste uskollemme onkaan oppia luottamaan siihen, että kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee taivaassa ja maan päällä (135:6). Kuinka vaikean kamppailun jälkeen Job oppi tämän: ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa” (Job 42:2).

Avuksi tähän uskon taisteluun Pyhä Henki on antanut Vanhan Testamentin historialliset kirjat. Kertaamme Egyptistä lähdön tapahtumia, mieliimme palautetaan Siihon, Ogin, Baasan ja Kaanaa.  Niitä lukiessamme sydämestämme tulisi nousta psalmistan innostamana uskontunnustus:  ”Herra, sinun nimesi on ikuinen! Sinun nimesi kaikuu polvesta polveen. Herra hankkii kansalleen oikeutta, hän on laupias palvelijoilleen” (135:13-14).

Herran teot kestävät. Mutta ihmiskätten työ (135:15) on kuin hopeinen ja kultainen jumala, jolla on suu, mutta ei se puhu, silmät, mutta se näe, korvat, mutta ei se kuule. Se on elämää vailla oleva kappale (135:15-17). Voi niitä, jotka sellaiseen turvaavat.

Kymmenen kertaa nämä psalmit kutsuvat kiittämään ja ylistämään Herraa. Toivon mukaan psalmit luettuamme painummekin polvillemme Herran pelossa ja kiitämme häntä loppukehoituksen mukaisesti: Kiittäkää Herraa kaikki te, jotka häntä pelkäätte! (135:20).

                   HERRAN ARMO KESTÄÄ IÄTI 

Psalmit 136, Kylväjä 6-7/2014

Edessämme oleva psalmi julistaa yhtä ainoaa totuutta Jumalasta. Sanoman taustalla on Jumalan kaikkivaltius, hän on jumalien Jumalan ja valtiaiden Valtias. Hän on luonut taivaan ja maan, auringon, kuun ja tähdet (136:2-9). Hän antaa ravinnon kaikille luoduille (136:25). Hän johti kansansa Egyptistä luvattuun maahan (136:10-24).  Psalmista haluaa kuitenkin tuoda esiin vain yhden totuuden ja hän toistaa sen kaksikymmentäkuusi kertaa. Se on myös meidän elämämme tärkein asia. Se on sanoma hyvän (136:1) Jumalan armosta: Iäti kestää hänen armonsa.

 Pyhä Henki haluaa painaa sydämeemme juuri tämän totuuden. Ehkä meille on mahdollista kesken lukemisemme toistaa nämä sanat yhtä monta kertaa kuin ne ovat psalmissamme. Toivon mukaan Pyhä Henki ottaa silloin toistamamme sanat ja koskettaa niillä sydäntämme! Se olisi yksi elämämme suurimmista ihmeistä (136:4 KR38). Meille kirkastuisi armo!

Armo täyttää Jumalan sydämen. Armo tuo esiin Jumalan varsinaisen olemuksen hänen suhteessaan meihin ihmisiin. Sillä mielenlaadulla hän katselee langennutta syntistä, joka tulee hänen luokseen. Hän rakastaa meitä, vaikkei meissä ole mi­tään perustaa hänen rakkaudelleen.  Perusta on hänen Poikansa sovituskuolemassa.

Kuitenkaan hänen armonsa ja rakkautensa eivät millään tahdo päästä hallitsemaan elämäämme. Vaatimukset, sisäiset pelot ja syyllisyys pitävät meitä lujasti otteessaan. Ne nousevat jostain sielumme syvyydestä ja näyttävät karistavan niin helposti pois lapsellisen luottamuksemme Jumalan kestävään armoon.

Eräänä syynä tähän on se ihmeellinen samanaikaisuus, joka kuuluu Jumalan lapsen elämään. Olemme uskoessamme Jeesuksen Kristukseen saaneet syntimme anteeksi ja päässeet Jumalan iäisesti kestävän armon osallisuuden. Samaan aikaan pysymme kuitenkin syntisinä, jopa syyllisinä Jumalan edessä ja alituisesti Jumalan armoa ja anteeksiantamusta tarvitsevina. Mikä haastava samanaikaisuus! Se otetaan pois vasta kirkkauden valtakunnassa.

Kunpa meistäkin voitaisiin sanoa, kuten Härnosandin piispa sanoi siunauspuheessaan Roseniuksesta: ”Tämä oli köyhä, kurja syntinen, joka uskossa Jeesukseen odotti kaikkea armosta, toivoi armosta, eli armosta ja kuoli armon varassa.”

KAKSI AIVAN ERILAISTA PSALMIA

Psalmit 137-138, Kylväjä 8/2014

Psalmi 137 on eräs järkyttävimmistä psalmeista siinä kuvastuvan historiallisen todellisuuden tähden. Juuri tätä psalmia Jumalan valittu kansa on toistanut kaipuun vallassa vuosituhansia aina ensimmäisestä Jerusalemin hävityksestä lähtien vuonna 586 eKr.

”Virtojen varsilla Babyloniassa me istuimme ja itkimme, kun muistimme Siionia” (1). ”Jerusalem, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima! Tarttukoon kieleni kitalakeen, ellen sinua muista, ellen pidä ylimpänä ilonani sinua, Jerusalem!” (5-6).

Samalla psalmi palauttaa mieliimme eri tavoin ajattelevien ihmisten keskinäisen vihan ja julmuuden. Ja niin siinä tulee esiin rääkkääntyneen uskovan sydämen eräs järkyttävimmistä toivomuksia (9). Se on niin järkyttävä, ettei sitä halua toistaa. Samalla se paljastaa, mitä jokaisen meidänkin sydämemme pohjalta saattaa nousta esiin määrätyssä tilanteessa (Mark 7:21).

Jotain tämän psalmin kaipuussa tulee esiin Israelin kansallislaulussa Hatikvassa: ”Kun Israelin lapset yössä kyynelten aamua kohden silmät nostavat, ja polttavina kaipuu rinnan tuskaisen, Siionin vuoren nähdä soisivat, ah, taas tulta syttyy sydämiin. Kun tää toivo mielen kirkastaa, Daavidin pyhään kotikaupunkiin viel että riemuin saamme vaeltaa” (suom. Yrjö A. Nummi).

Psalmi 138 on taas aivan ihmeellinen, kun sen saa lukea henkilökohtaisen toivon ja sydämen uskon ilmauksena.

Kunpa osaisin tänään koko sydämestäni kiittää Herraa hänen armostaan ja uskollisuudestaan (1-2).  Hänen armonsa ja uskollisuutensa minua kohtaan on ollut yhtä todellinen kuin hän itse ja hänen suuri nimensä on todellinen. Varmoja ja lujia ovat olleet myös kaikki hänen lupauksensa (2b).

Kuinka monta kertaa Herra onkaan vastannut huutooni. Tähän päivään asti hän on antanut sydämeeni voimaa ja rohkeutta (3). Hän korkeuksista näkee ja tuntee minut mitä alhaisimman ihmisen (6).

Hän on kyllä nähnyt hyväksi kuljettaa ahdingosta ahdinkoon. Kuitenkin hän on aina antanut voimaa elää (7a). Kaiken pahan ja raskaan keskellä hän on ojentanut väkevän kätensä, tarttunut minuun ja pelastanut (7b).

Nyt luotan siihen, että hän vie päätöksen, sen mitä hän on osalleni varannut (8a). Saan olla varma siitä, että hänen armonsa kestää iäti eikä hän jätä kohdallani kesken kättensä työtä (8b).

KAIKKINÄKEVÄ JUMALA

Psalmi 139, Kylväjä 9/2014

Psalmissa 139 kohtaamme käsinkosketeltavalla tavalla Jumalan todellisuuden ja läsnäolon. Emme voi häntä paeta (7). Emme edes silloin kun koemme, ettei hän ole olemassa.

Olemme aina ja kaikessa hänen edessään, hänen katseensa läpivalaisemia. ”Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne” (1-4). Jeesus terävöittää: ”Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut” (Matt 10:30).

Kaikki elämässämme on Jumalan silmien edessä, joka tahtoo totuutta salatuimpaan saakka (Ps 51:6, KR38) eivätkä vikamme ole häneltä salassa (Ps 69:6).

Jotain voimme peittää ihmisiltä ja näytellä jotain muuta kuin mitä olemme. Hänen edessään ”ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi” (Matt 10:26).

Jokaisen on tehtävä tili hänelle, joka tietää ja tuntee kaiken (Hepr 4:13). ”Minne voisin paeta sinun edestäsi” (Ps 139:7). ”Ja kirjat avattiin... ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan” (Ilm 20:12).

Psalmi muistuttaa myös siitä, ettemme ole sattuman tuotteita. ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten.” ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä” (Ps 139:13,14). Jumala on antanut elämän ja tarkoituksen, oli elämäni omasta mielestäni kuinka vaatimatonta tai vammaista tahansa. Hän on myös säätänyt sen pituuden, sillä ”ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut” (16). Jumalan edessä päivittäinen tärkein rukoukseni onkin: ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä" (Matt 26:39).

Tässä psalmissa kuten psalmissa 23 on välähdys siitä vastustuksesta ja vihasta, jota Jumalan tahtoa toteuttava joutuu kokemaan. Esiin tulee myös uskovan sydämen turmeltuneisuus (19-22), jonka vain Jeesuksen veri voi peittää.

Psalmi päättyy pysyvään rukoushuokaukseemme: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (23-24 KR 38). Vain Jeesus Kristus on iankaikkinen tie!

SUOJA KESKELLÄ VAIKEITA IHMISSUHTEITA

Psalmi 140-141, Kylväjä 10/2014

Nämä kaksi psalmia kuvaavat omalla tavallaan sitä, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan omilleen: ”Maailmassa teillä on ahdistus”. Kohtaamme parjatun, vainotun ja avuttomaksi tulleen Jumalan kansan jäsenen. Läheiset ihmissuhteet ovat myrkyttyneet (140:2,3,5,8,9).

Esiin tulee myös avoimesti Jumalaan sitoutuneen ihmisen sisimmän kuohunta. Hän toivoo kiusaajilleen: Satakoon heidän ylleen hehkuvia hiiliä! Herra, syökse heidät tuleen, syökse kuiluun, josta ei pääse pois, vainotkoot onnettomuudet toinen toisensa perään (140:10,11). 

Kuinka kaukana tällaisessa elämäntilanteessa ovatkaan suvaitsevaisuus ja toisten ihmisen sietäminen, rauha ja rakkaus ihmisten kesken. Näin psalmit paljastavat, millaisia todellisuudessa voivat ihmissuhteet olla silloin, kun ihmissydämen pohjallinen pahuus pääse valtaan. Ja toisinaan se pääsee!

Ahdistuksestaan huolimatta psalmista tunnustaa uskonsa ja rukoilee. Ehkä mekin voimme yhtyä siihen: Herra, sinä olet minun Jumalani (140:6). Herra, sinä olet väkevä auttajani, sinun kätesi suojaa minua (7). Herra, sinä ajat köyhän asiaa, sinä hankit oikeutta onnettomalle, minä tiedän sen (12). Herra, varjele minua pahoilta ihmisiltä, suojele väkivallantekijöiltä (1)!

 Psalmissa 141 jatkuu rukoilijan avunhuuto: Herra, minä huudan sinua! Riennä avukseni, kuule ääneni, kun sinua huudan (1)! Hän toivoo, että hänen rukouksensa ovat taivaallisessa kultamaljassa rukousuhrisavuna (2; Ilm 5:8). Hän myös pyytää, että Herra asettaisi vartijan hänen suulleen (141:3) niin, ettei hän päästäisi ulos sisimmän kuohuvia tunteita, kun ne ryöppyävät jumalattomien pahuutta vastaan (5b-7). Vanhurskas saa kyllä lyödä häntä (5a).

Hänen hätänään on myös se, ettei hän vain joutuisi oman sydämensä turmeluksen valtaan ja hairahtuisi pahaan, mielettömään elämään ja alkaisi veljeillä pahantekijöiden kanssa (4).

Perimmäiseksi rukoukseksi jää avuttomaksi tulleen Jumalan lapsen pyyntö: Herra, minun silmäni katsovat sinuun, sinuun minä turvaan. Älä jätä minua suojaa vaille (8). Lisäämme UT:n Jumalan kansan jäseninä: Suojele Herra minua myös oman pahan sydämeni kuohuilta!

SINUN LUONASI OLEN TURVASSA

Psalmit 142-143, Kylväjä 12/2014

Kohtaan jälleen ahdistetun sydämen.  Minut viedään luolaan (Ps 142:1), jonne Daavid on paennut kuningas Saulin sotajoukon ajamana. Pimeässä luolassa pelkojen keskellä hän opettaa minua rukoilemaan.

Rukoilija on riisuttu omista voimistaan (4). Ainoa ulospääsytiekin on kuin viritetty ansa (3). Hän kokee olevansa satimessa (7). Tässä maailmassa hänellä ei ole turvapaikkaa eikä kukaan välitä siitä, miten hänen käy (5). Hän tuntee olevansa itseään vahvempien käsissä ja vaikeroi, ettei jaksa enää (7). Vaikerointi jatkuu seuraavassa Daavidin psalmissa: Voimani ovat lopussa, sydämeni jähmettyy. Kauan en enää jaksa (143:4, 7).

Tällaisessa epätoivoiselta näyttävässä tilanteessa psalmista tähdentää, etten saa antaa valtaa epäuskolle enkä epätoivolle. Voin ainakin ääntä korottaen huutaa avuksi Herran armoa (2 KR38). Voin kantaa huoleni hänelle ja kertoa, mikä minua painaa (3). Herra näkee jokaisen elämäni askeleen ja senkin, että voimani ovat lopussa (4).

Siis katso minua ja näe (5) ja hän näkee!

Pidän kiinni siitä, että Herra on turvani. Hän on paras osani, perintöosani tässä elävien maassa (6).

Saan vielä kiittäen nähdä, että sinä, Herra, pidät minusta huolen ja teet minulle hyvää (8 KR38).

Psalmi 143 tuo esiin sydämeni perusahdistuksen Jumalan edessä. Kun Jumala on läsnä ja käy tuomiolle, silloin selviää, etten ole syytön enkä vanhurskas hänen edessään (2 KR38). Kaikki olemme syntiä tehneet ja olemme Jumalan kirkkautta vailla (Room 3:23). Ainoa toivoni on siinä, että muistan ja tutkistelen menneinä päivinä tapahtunutta Jumalan kätten tekoa (5). Silloin hän sovitti minutkin Poikansa ristin kuolemassa. 

Nyt kohotan käteni tämän Jumalan teon puoleen ja janoan siitä tulevaa elämää kuin kuivunut maa (6). Siinä Jumalan kätketyt kasvot (7) ovat paljastettuna. Siihen turvaan (8).

Tästä Jumalan armosta (8  KR38) haluan kuulla jo varhain aamulla ensimmäisenä asianani (8). Vain siinä avautuu Herran osoittama tie. Sitä tietä haluan käydä (8 KR38). Vain sillä tiellä Pyhä Henki johdattaa minua (10 KR38) ja opin täyttämään Jumalani tahdon (10). Sillä tiellä Herra virvoittaa ja auttaa minut ulos sieluni ahdistuksesta (11 KR38). Minä saan olla Herran palvelija (12).

HERRA ON MINUN KALLIONI

Psalmi 144, Kylväjä 1/2015

    Psalmeissa on paljon sydämen rukousta. On suuri ihme, jos Pyhä Henki antaa näiden psalmien rukoussanojen tulla myös meidän omiksi sanoiksemme. Omat sanamme ovat  usein kovin köyhiä. Mutta psalmien sanoilla voimme ilmaista täsmällisesti sen, mikä ahdistaa tai riemastuttaa Herran edessä.

    Kuinka suurenmoista onkaan, jos voin sanoa sydämestäni uskoen, että Herra on minun kallioni (144:1). Totisesti hän on uskollinen suojelijani, hän on linnani, hän on turvani ja pelastajani (2).

    Uskonko todella, että minulla on tällainen Herra, minulla, joka olen kuin tuulen henkäys ja päiväni katoavat kuin varjo (4). Kaiken lisäksi joudun jatkuvasti Herran edessä tunnustamaan: ”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön” (143:2). Vaikka Herra tietää millaista tekoa olen, uskon kuitenkin, että hän pitää minusta huolen (144:3).

    Kaiken haurauteni ja syyllisyyteni keskellä luotan myös siihen, että Herra opettaa minua taistelemaan ja käymään sotaa (144:1). Paratiisin rauhanhan olemme kadottaneet. Vanha virsi sanoi sen karusti:  ”Tääll' on sota, kilvoitus, vaiva ja työ.” Siksi tarvitsemme Jumalan antaman taisteluvarustuksen, jotta selviytyisimme taistelusta pystyssä pysyen (Ef. 6:13).

    Psalmi puhuu avoimesti vihollisistaan (6). Se kuvaa muukalaisia, joiden suu puhuu petoksen sanoja ja oikea käsi nousee väärään valaan (8,11). Psalmista jopa huudahtaa: Torju julma miekka, joka iskee minuun (10). Hän rohkeasti pyytää Herraa kallistamaan taivaansa, astumaan alas, koskettamaan, iskemään, lyömään hajalle, ampumaan ja saattamaan sekasortoon nuo viholliset (5-6). Hän itse kokee olevansa avuton ja rukoilee: Ojenna korkeudesta kätesi ja auta minut turvaan, pelasta minut syvistä vesistä (7)!

    Jumalan kansan tulevaisuuden psalmista näkee valoisana. Vielä tulee messiaaninen aika, jolloin on kaikkea yllin kyllin (13). Tätä onnellisuuden aikaa kuvataan tavalla, joka on ehkä meille vieras (13-14a). Ydin on kuitenkin siinä, ettei silloin satu vahinkoa, ei ole onnettomuuksia, ei kuuluu enää valitusta, vaan aina käy hyvin. Ennen kaikkea silloin ihmisten elämässä Jumala on Jumala (14b-15).

KIITÄN SINUN NIMEÄSI

Psalmi 145, Kylväjä 2/2015

    Psalmi on alfabeettinen kuten psalmi yheksän. Jokainen sen hepreankielinen säkeistö alkaa yhdellä heprean 22:sta aakkosesta. Psalmi jo runoasullaan kutsuu kiittämään ja ylistämään Herraa.

     Jokaisen sanamme kirjaimen tulisi sisältää kiitosta Herran nimelle. Meistä tulisi aivan kuin säteillä kiitollisuutta Herraa kohtaan. Oikea usko ja Herran kunnioittaminen on kiitollisuutta aina ja ikuisesti (1).

    Psalmistan kiitollisuuden salaisuus on siinä millaisena hän näkee Herran. Herra tekee ylistettäviä, valtavia, pelottavia (6) tekoja ja ihmeitä (4). Hänen valtakuntansa on kunnian (11), mahdin ja loiston (12) ikuinen valtakunta (13). Hänen herruutensa pysyy (13). Joka uskoo ja näkee Herran tällaisena, hän ei voi olla kunnioittamatta ja kiittämättä hänen nimeään (1).  

    Psalmista näkee vielä jotain syvempää ja ihmeellisempää Herrasta. Herran hyvyys on runsas (7) ja suuri (8), niin suuri, että hän on hyvä kaikille ja armahtaa (9). Ennen kaikkea psalmista on vakuuttunut siitä, että Herra on kärsivällinen, anteeksiantava ja laupias (8). Herra on lähellä sellaista, joka kääntyy hänen puoleensa ja huutaa häntä avukseen (18). Herra kuulee huudon, auttaa ja täyttää pyynnöt (19) ja suojelee (20). Tämähän on valtavaa ilmoitusta Herran armollisesta hyvyydestä. Saanko minäkin luottaa siihen ja kiittää siitä?

    Mutta sitten psalmista tuo esiin kolme haastavaa tuntomerkkiä sellaisesta ihmisestä, jota lähellä Herra lupaa olla, jonka pyynnöt hän kuulee ja täyttää, jota hän auttaa ja suojelee. Ne ovat vilpittömyys (18), Herran pelkääminen (19) ja rakastaminen (20).

    Eikö Herran armo sittenkään ole edellyksetöntä?  Minähän en täyttä näin vaativia mittoja! Tuollaisten vaatimusten edessä horjun pahasti ja ne painavat maahan, tomuun.

    Psalmista on kuitenkin vakuuttanut, että Herra tukee horjuvia, maahan painetut hän nostaa (14). Herra on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri (8).

    Eihän Herran anteeksiantamusta ja laupeutta tarvitse kukaan muu kuin sellainen, joka ei täytä mittaa. Siksi uskallan uskoa, että hän armahtaa minuakin epäonnistuneena. Siksi myös opettelen kiittämään, ylistämisestä en edes uskalla puhua. Mutta kaipa kiittää saa jopa tomun tasolta, kiittää silloinkin, kun ei osaa kiittää niin ihmeen hyvää Herraa!

HERRA ON IÄTI USKOLLINEN

Psalmi 146, Kylväjä 3/2015

Valitettavasti en osaa laulaa enkä soittaa Jumalalleni (2). Taito puuttuu. Psalmistan innostamana haluan kuitenkin sydämestäni uskoa Herraan, Jumalaani ja kunnioittaa yksin häntä. Toivon näin tekeväni niin kauan kuin elän (2).

Jos todella haluan korottaa Herran yli kaiken, silloin tarvitsen myös psalmistan vakavaa varoitusta oman heikkouteni tähden. Älä luota maan mahtaviin, älä luota yhteenkään ihmiseen - ei ihmisestä ole auttajaksi (3).

Ensisijassa olen pettynyt itseeni ihmisenä ja siihen, miten helposti syntini pettävät minut. Mutta olen myös joutunut pettymään toisiin ihmisiin. Ehkä psalmista ei sano liian jyrkästi: älkää luottako yhteenkään ihmiseen (3). Kenties on hyvä toistaa Erkki Lemisen karua runoa: ”Ihminen - älä ihmiseen liikaa luota, ettet eksyisi. Älä tomulta paljon vuota, ettet pettyisi. Pane toivosi suurempaan. Luota Jumalaan. Jumala - rakkauden läksy on mahdoton. Kuka voi sen oppia, kuka voi todella rakastaa, kun ihmiset ovat ilkeitä ja itse olen piru? Kristus - sinun rakkautesi on täydellinen. Ole minulle vieläkin Vapahtaja, jumalattoman ainoa toivo. Puhdista. Pyhä Henki - vuoda sisimpääni öljyn tavoin, etten ruostuisi rakkaudettomuuteeni. Muuten olen kuin piru.”

Kaikesta huolimatta voin olla onnellinen (5). Onnellinen saadessani uskoa, että auttajani on todellinen Jumala ja saan turvata häneen. Häneen en tule koskaan pettymään. Petyn ehkä hetkeksi, koska toiveeni ja niihin liittyvät odotukseni ovat olleet ylimitotettuja. Lopulta kuitenkin huomaan, että Herra on iäti uskollinen (6). Hän on uskollinen rakkaudessaan näinkin pahasti kompuroivaa uskovaa kohtaan.

Viimeinen sana on Herran, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken mitä niissä on. Hän kaikkivaltias. Kerran kaikki tulevat kokemaan ja näkemään kuinka hän hankkii oikeuden sorretuille, nälkäisille antaa leipää. Hän päästää vangitut kahleista, antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen (7-8).

Voi millainen riemunpäivä se tuleekaan olemaan niille, jotka Herran uskoessaan ovat olleet sorrettuja, nälkäisiä, vangittuja, sokeita, maahan painettuja. He ehkä ovat jääneet tässä maailmassa kaikkea hyvää, mutta ei uskoa vaille!

Silloin uskollinen Herra hallitsee kaikkea näkyvällä tavalla ja hallitsee ikuisesti. Halleluja! (10).

HERRA ON VOIMALLINEN

Psalmi 147, Kylväjä 4/2015

Psalmi virittää tänään suumme ja sydämemme kiitokseen Herralle. Se vakuuttaa, että Herramme on suuri ja voimallinen ja mittaamaton on hänen viisautensa (5). Siksi häneen voimme aina luottaa!

Psalmi näkee Herran suuruuden siinä, että hän tietää tähtien luvun ja on antanut niille kaikille nimen (4). Hän hallitsee koko tähtitaivasta – koko kosmosta!

Lähiympäristössään psalmin rukoilija näkee Herran voimallisuuden siinä, että Herra peittää pilvillä taivaan ja lähettää sateen. Herra panee ruohon versomaan (8), antaa karjalle ravinnon ja ruokkii korpinkin pojat (9). Herran käskystä sataa lunta ja vesi jähmettyy (16-17). Hänen käskystään jäät sulavat, tuulet puhaltavat ja vedet virtaavat (18). Jumala on luonnon tapahtumissa lähellä oleva ja vaikuttava Jumala.

Psalmi myös vakuuttaa, että Herra on lähettänyt sanansa maahan (15 KR38). Herra on ilmoittanut tahtonsa käskyinä ja säädöksinä (19). Tämän ilmoituksensa hän on antanut valitulle kansalleen Israelille, ei muille kansoille (19-20). Muiden kansojen on suostuttava ottamaan vastaan Herran sana Israelilta. Jeesus sanoikin: ”Pelastus on juutalaisista” (Joh 4:22 KR38).

Jälleen kohtaamme lupauksen siitä, että Herra tulee rakentamaan Jerusalemin ja kokoamaan hajotetun Israelin (2). Kerran Herra on vahvistava Jerusalemin porttien salvat ja siunaava ne, jotka asuvat sen keskellä (13). Hän tuo kaupungin rajoille rauhan (14).

Me olemme nähneet, että näistä lupauksista on alkanut täyttyä hajotetun Israelin kokoamisen. Muut lupauksista odottavat vielä täyttymistään. Jerusalemilla ei ole rauhaa!

Me löydämme tästä psalmista myös jotain meille henkilökohtaisesti kuuluvaa.

Psalmi sisältää suurenmoisen lupauksen. Jos palvelemme Herraa turvautumalla häneen ja panemme toivomme hänen armoonsa, niin aivan varmasti hän katsoo meihin (11). Jälleen Herra myös lupaa parantaa ne, joiden mieli on murtunut ja sitoa sellaisten haavat (3). Hän on aina nöyrien tuki ja turva (6).

Siksi voimme olla varmoja siitä, että Herra aikanaan tulee vahvistamaan ja siunaaman meitäkin, jos nöyrrymme ottamaan vastaan Jerusalemista liikkeelle lähteneen evankeliumin sanan. Mutta jos annamme oman sisäisen kovuutemme ja ylpeytemme hallita meitä, menetämme elämästämme Herran siunauksen.

KIITTÄMÄÄN JO TULKAA!

Palmit 148-150

Kolme viimeistä psalmia alkaa ja päättyy heprealaiseen sanaan halleluja. Se merkitsee: laulakaa kiitosta (halal) Herralle (JHVH, Jahve). Jeesus opetuslapsineen lähtiessään Öljymäelle veisasi kiitosvirtenä hallal-psalmit 113-118 (Matt 26:30). Kuitenkin Jeesus tiesi, kuinka järkyttävät tapahtumat heitä odottivat. 

Kunpa osaisimme käydä kohti tulevaisuutta – sen vaikeimpiinkin vaiheisiin - luottaen Psalmin 118 rohkeaan loppujakeeseen: Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.

Tartun aralla mielellä näihin kolmeen psalmiin. Ne ovat kiitos- tai nykykäännöksen sanoin ylistyspsalmeja. Koen, että oma sydämeni on virittynyt valituspsalmien ääneen. En  saa sitä riemullisella tavalla kiittämään Herraa, ylistämisestä puhumattakaan. Sisimpäni on huolten käpristämä. Miten nähdä maailman pahuuden ja kaoottisuuden keskellä näiden psalmien tavoin Herran majesteetillinen suuruus ja hänen kestävä armonsa?

Enkö todellakaan näe enkä usko, että Herra on käskyllään luonut (148:5) enkelit ja taivaan joukot (2), auringon ja kuun ja tähdet (3)? Hän on pannut ne paikoilleen ja säätänyt niille järkkymättömät lait (6).

Enkö kuule kuinka häntä ylistävät kaikki, mitä on maan päällä (148:9-10) ja meren syvyydessä (7)? Häntä ylistävät tuli ja rakeet, lumi ja usva ja myrskytuulikin hänen käskyläisenään (8). Häntä ylistävät olemassaolollaan maailman kansat ja niiden johtajat yhtä hyvin kuin nuorukaiset ja neidot, vanhat ja nuoret (12).

Herran nimi yksin on ylhäinen, hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan (148:13).

Mikä lahja onkaan saada Herran omana opetella laulamaan Herralle uutta laulua (149:1)! Hän on Luojani, kuninkaani (2), hän rakastaa minuakin ja auttaa heikkona ja nostaa kerran kunniaan (4).

Pian tulee Herran tuomion täytäntöön panon aika (149:9). Silloin on Herran sanan kaksiteräinen miekka hänen palvelijoittensa käsissä. Kaikki paljastuu ja asetettaan kohdalleen (149:6-8).

Herra on suuri ja hänen tekonsa väkeviä (150:2). En osaa ylistää Herraa raikuvalla torvella tai lyyraa soittaen (3). En tanssien enkä rumpua tai jotain muuta soitinta käyttäen (4-5). Saan kuitenkin käheällä äänellä yhtyä tutun virren loppuun, joka on muovattu Psalmi 150:n viimeisestä jakeesta: Kaikki joissa henki on, kiittämään jo tulkohon Herraa hyvää riemulla, halleluja halulla (virsi 332:4).