Saarnaaja

Olavi Peltola

TEEMA
Mitä mieltä elämällä?

AVAINJAE
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, ja mitä on
tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla (Saarn 1:9).

JOHDANTO
Kannattaako käyttää aikaa tämän Raamatun kirjan opiskeluun? Eikö Saarnaajan antama kuva ajallisesta elämästä ole niin toivoton, että sen lukeminen vie elämisen halun? Monen selittäjän mukaan kirjan kirjoittaja ei enää elä Jumalan yhteydessä vaan on luopunut siitä. Uskomme kuitenkin, että Pyhä Henki on johtanut aikoinaan niitä oppineita, jotka kokosivat VT:n kirjat. Saarnaajalla on oma paikkansa Jumalan ilmoituksessa kuten muillakin juutalaisten VT:n kolmanteen osaan kuuluvilla ns. megillot kirjoilla (Ruut, Valitusvirret, Ester ja Laulujen Laulu). Israelilaiset lukivat Saarnaajaa (hepr. Qohelet) sadonkorjuuseen liittyvän riemullisen lehtimajajuhlan aikana. Se oli yltäkylläisisyyden, ilon ja laulun juhlaa. Juuri siinä tilanteessa Saarnaajan kirja pysähdytti ihmiset elämän katoavaisuuden ja turhuuden eteen.
Saarnaaja antaa meille Jumalan taivaallisen ilmoituksen taustaksi kuvauksen maailmassa kaiken kokeneen, halujaan täysin tyydyttäneen rikkaan ihmisen elämän tyhjyydestä. Saarnaaja suorittaa mietiskelyissään eräänlaista "esievankelioimista" johtamalla vain maallisiin kiintyneen luonnollisen ihmisen ajattelussaan ja elämässään umpikujaan. Saarnaaja tekee tämän samastumalla täysin tällaisen viisaan ajallisuusihmisen tuntoihin. Saarnaaja on oman aikansa filosofi. Kuitenkaan hän ei kiellä Jumalan olemassaoloa kuten tämän päivän ajallisuusihmiset.

Emme ole jakaneet kirjaa osiin.
 

Lukuohjelma
1:1-11 Kirjan sanoma
1:18 "Joka tietoa lisää, lisää tuskaa."
2:14 "Viisaalla on silmät päässä, tyhmä hapuilee pimeässä."
2:23 "Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä."
3:1-8 Kaikella on määräaikansa
3:11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä (vk).
4:9-12 "Kaksin on parempi kuin yksin."
5:4 "On parempi olla lupaamatta kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä."
5:9 "Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin."
6:7 "Kaikki ihmisen vaivannäkö menee samaan nieluun, eikä se kita koskaan täyty."
6:10 "Edeltäkäsin on säädetty, mitä ihmisestä tulee."
7:14 "Hyvänä päivänä iloitse ja pahan päivänä muista, että Jumala on antanut ne molemmat. Ei ihminen voi moittia Jumalaa."
7:18 "Sinun on paras pitää kiinni toisesta hylkäämättä toistakaan."
7:20 "Maan päällä ei ole yhtään niin hurskasta, että hän tekisi aina vain hyvää eikä koskaan syntiä."
7:29 "Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he punovat kieroja juonia."
8:6-7 "Mutta ihmistä painaa kiusaava taakka: hän ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu eikä miten se tapahtuu - kuka voi sen hänelle kertoa?"
8:11 "Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat pahantekoon."
8:17 "Ei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja." "Vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä."
9:3 "Ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa."
9:4 "Niin kauan kuin ihminen elää hänellä on toivoa."
9:10 "Tee voimesi mukaan se, mikä tehtävissä on."
10:1 "Kuollut kärpänenkin saa voiteentekijän öljyn pilaantumaan, ja vähäinen tyhmyys voi vaikuttaa enemmän kuin viisaus ja kunnia."
10:10 "Jos kirves on tylsä eikä sen terää tahkota, tarvitaan enemmän voimaa."
11:1 "Lähetä leipäsi veden yli, ajan mittaan voit saada sen takaisin."
11:3 Mihin paikkaan puu kaatui, siihen se jää (vk)
11:4 "Joka tuulta tarkkaa, ei saa kylvetyksi, joka pilviä pälyy, ei ehdi leikata."
12:1-7 Kuvaus vanhuudesta
12:12 "Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin."
SANOMA
Vain ajallisiin rajoittuva elämän näkemys
Kun Jobin kirjassa pohditaan kärsimyksen ongelmaa, Saarnaaja vie meidät etsimään olemassaolon tarkoitusta. Hän tarkastelee elämää nimenomaan "auringon alla" (Saarn 1:3). Vain tämänpuoleinen elämä tuntuu silloin todelliselta, ja vain se otetaan huomioon. Saarnaaja osoittaa, kuinka pelkästään ajallisiin rajoittuva maailmankatsomus ja elämännäkemys on turhuuksien turhuutta. Se ei johda mihinkään mielekkääseen eikä anna vastausta ihmisen etsintään ja janoon. Hetken nautinnot tulevat ainoiksi ilon aiheiksi, ja lopulta tätä elämänasennetta seuraa pettymys ja epätoivo.

Kuoleman ehdottomuus
Saarnaajan kuvaus ihmisestä ja ihmisen elämästä auringon alla on karu. Hän korostaa erityisen voimakkaasti, että elämä eletään aina kuoleman edessä. "Kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun" (Saarn 3:20). "Surutalossa näkee, mikä on kaikkien kohtalo" (7:2). Kuolema on ehdoton ja musertava. "Ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen, samalla tavoin kuolevat molemmat" (3:19). Mitään ihminen ei voi ottaa mukaansa. Täältä on lähettävä "yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut" (5:14). Kuolema lakaisee pois kaikki ihmisen aikaansaannokset ja muistotkin, ja kaikki unohdetaan (2:16). Kuolema usein yllättää ihmisen (9:12), sillä kuolemansa hetkeä ei kukaan hallitse (8:8).
Eräs syy kuoleman lohduttomuuteen on Saarnaajan utumainen ja epävarma käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä. "Tuonelassa, jonne olet matkalla ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta" (Saarn 9:10). "Kuolleet eivät tiedä mitään" (9:5). "Kuka tietää kohoaako ihmisen henki ylös vai vajoaako eläinten henki alas maahan?" (3:21). Juuri tällaisenahan ajallisuusihminen haluaa nähdä kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuuden. Hänelle vain tämä elämä on ainoa mielekäs. Kristukseen luottavina me tiedämme, että iankaikkinen elämä on ja Kristus on se Paimen, johon Saarnaaja viittaa (12:11).
 

Elämä ilman iankaikkisen elämän toivoa on turhuus
Saarnaajalla tulee kuitenkin aivan kuin rivien välistä esiin iankaikkisen elämän toivo: "Tomu palajaa maahan, josta se on tullut. Henki palajaa Jumalan luo, joka on sen antanut" (Saarn 12:7), sillä "kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti" (3:14). Ihmisen elämä on kuin hopealanka, joka katkeaa, kuin kultamalja, joka särkyy, ja kuin vesiastia, joka rikkoutuu (12:6). Kuoleman tausta vasten ihmisen vaivannäkö, viisaus ja tieto ja kaikki nautinnot ovat "turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla" (2:11). Tällainen lopputulos elämästä esiintyy ainakin 30 kertaa. Kirjaa onkin verrattu sävellykseen, jossa sama johtoaihe toistuu eri muunnelmissa. Siksi "kuka tietää, mikä on ihmiselle hyväksi hänen vähinä ja urhina elinpäivinään, jotka hän viettää varjon tavoin?" (6:12).
Saarnaajan vastaus ei ole kuitenkaan tyhjyys eikä epätoivo, vaikka hän antautui senkin valtaan (Saarn 2:20). Hänen neuvonsa on yllättävä: "Pelkää sinä Jumalaa" (5:6; 12:13). Hän on sittenkin sitä mieltä että Jumalaa pelkäävä onnistuu (7:19) ja hänelle käy hyvin (8:12).
 

Ihmisen elämänkohtaloiden käsittämättömyys
Saarnaaja kokee kipeänä ihmiskohtaloiden yllätyksellisyyden ja käsittämättömyyden. Ihminen ei koskaan tiedä, mitä kohden hän käy (Saarn 9:1). "Ihminen ei tiedä aikaansa niin kuin eivät kalatkaan" (9:12). Kaikkien kohtalo on sama - suoraa päätä vainajien joukkoon (9:3). Siinäkin Jumalan teot ovat käsittämättömiä, että "hurskas hukkuu, vaikka on elänyt oikein, jumalaton elää pahuudestaan huolimatta kauan" (7:15; 8:14,17). "Juoksu ei ole nopeiden vallassa eikä sota sankareitten, ei leipä viisaiden, ei rikkaus kyvykkäiden eikä menestys älykkäiden. Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa" (9:11). Siksi käsitys oikean ja hyvän mielekkyydestä helposti sumentuu. Elämässä ei näytä olevan selvää järjestystä, vaan kaikki on sokeaa sattumaa, sillä mitä tahansa voi olla ihmisen edessä (9:12).
Kuitenkin Saarnaajan sydämessä taistelee myös koko ajan luottamus Jumalaan, joka kaiken luo (Saarn 11:5) ja joka on antanut ihmiselle hänen elinpäivänsä (8:15). "Edeltäkäsin on säädetty, mitä ihmisestä tulee" (6:10). Sittenkin Jumala hallitsee kaikkea, kaikki tulee hänen kädestään ja ilman häntä ihminen ei voi edes syödä eikä iloita (2:23-24). Sekin on Jumalan lahja (3:13). Ihminen ei vain käsitä Jumalan tekoja (3:11; 8:17).
 

Ihmislasten sydän on täynnä pahaa
Saarnaaja ei ihannoi ihmistä. Ihminen on paha, ja paljon pahaa tapahtuu auringon alla (Saarn 4:3). Sillä ei ole maan päällä yhtään niin hurskasta, että hän tekisi aina vain hyvää eikä koskaan syntiä (7:20). "Ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja hänen sydämessään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa" (9:3). Kateus ohjaa meidän työtämme (4:4), ja monta kertaa kukin meistä on kironnut muita (7:22). Vaikka Jumala on luonut ihmiset suoriksi, niin he itse punovat kieroja juonia (7:29).
Saarnaaja näkee ihmiselämän monenlaisen tuskan ympäröimänä: "Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä" (2:23). Pimeitä päiviä tulee paljon (11:8). Kaiken lisäksi "käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan" (1:15).
 

Yhteiselämää hallitsee vääryys
Ihmisen kärsimystä lisää myös se, että oikeuspaikkaa hallitsee vääryys (Saarn 3:16). Oikeus tallataan maahan, eikä sorrettuja kyyneliä pyyhitä pois (4:1). Köyhää sorretaan ja lakia loukataan (5:7). Elettiin aikaa, "jolloin ihminen hallitsee toista tämän onnettomuudeksi" (8:9). Nimenomaan vallanpitäjistä lähtenyt erehdys on paha (10:5), koska silloin "tyhmyys on korotettu korkealle" (10:6). Voi maata, jonka kuninkaana on poikanen (10:16) ja jonka johtajat juopottelevat (10:17)!

Elämässä suru on parempi kuin nauru
Mutta eikö kirjassa tule esiin elämän valoisa puoli? Saarnaaja itse tunnustaa, että hän nimenomaan käänsi sydämensä tutkimaan ja miettimään kaiken olemusta. Se oli raskas tehtävä (Saarn 1:13). Tiedon lisääntyessä myös tuska lisääntyi (1:18). Hän ei voinut ymmärtää enää muuta, kuin että elämässä suru on parempi kuin nauru (7:3).
Toki kirjan tekijä oli nauttinut elämästä, naurusta, iloista, omista teoistaan, omaisuudesta, ihmislasten iloista ja jopa vaimostakin (Saarn 2:8). "En kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa" (2:10), ja rikkaana itsevaltiaana hän pystyi hankkimaan itselleen kaikkea, mitä halusi. Mutta juuri se johti kyllästymiseen (2:17). Saarnaaja ei ollut tuolloin vielä löytänyt muuta onnea kuin syödä, juoda ja nauttia elämän iloista (2:24; 5:17). "Niinpä minä ylistin iloa" (8:15). "Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin" (9:7). Mutta sekin on Jumalan lahja (3:12-13). Ajallisessa elämässä on siis joitakin onnen hetkiä. "Hyvänä äivänä iloitse" (7:14).

Nuoruus on ilon aikaa ja siksi "iloitse varhaisista vuosistasi, nuorukainen, nauti nuoruutesi päivistä" (Saarn 11:9). "Karkota suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi" (11:10). Mutta "muista Luojaasi nuoruudessasi" (12:6). Myös puoliso on ilon antaja. "Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa" (9:9). "Kaksin on parempi kuin yksin" (4:9). Luther pitääkin Saarnaajaa lohdutuskirjana, joka opettaa meitä kiitollisena ja tulevaisuudesta huolehtimatta käyttämään Jumalan lahjoja. Meidän tulee tyytyä siihen, mitä Jumala sanoo ja tekee.
 

Kaikki on kuitenkin Jumalan kädessä
Suhde Jumalaan on Saarnaajan kirjassa erikoinen. Siinä käytetään Jumalasta yleisnimitystä Elohim = Jumala, Luoja. Jumalan ja ihmisen välisestä henkilökohtaisesta suhteesta puhuttaessa Raamattu useimmiten käyttää Jumalasta nimeä Jahve = Herra, minun Herrani. Tuntuu siltä, kuin Saarnaajalla Jumala hetkittäin olisi vain eräänlainen yleinen käsite, jota on totuttu käyttämään. Kirjaa eivät kuitenkaan hallitse elämään kyllästyneen nykyihmisen jumalankielteisyys ja kaoottinen mieli. Saarnaajalle Jumala on edelleen koossapitävä voima. Kaikki on sittenkin Jumalan kädessä. Ihminen ei voi tehdä vähintäkään, ei edes syödä, ilman Jumalaa (Saarn 2:24-25). Tämä elämä lahjoineen on Jumalan antamaa ja tätä totuutta Saarnaaja toistaa monta kertaa (2:26; 3:10,13; 5:17; 6:2; 8:15; 9:9). Kaikki mitä Jumala tekee, pysyy iäti. "Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä" (3:14). Lopulta kaiken Jumala tuomitsee ja hän tuomitsee oikein (3:17).

Elä kaikessa Jumalan kasvojen edessä
Jumala on taivaassa, ja ihminen on maan päällä (Saarn 5:1). Syvä kuilu erottaa ihmisen Jumalasta. Siksi ihminen ei voi käsittää Jumalan tekoja (8:17; 11:5). Ihmisen tulee vain suostua siihen, että Jumala on niin toiminut ja siten pelätä Jumalaa (3:14). Ihminen ei pääse koskaan lopullisesti irti Jumalasta. Vaikka ihminen tomuna palaa maahan, niin ihmisen henki palaa Jumalan tykö, joka on sen antanut ihmiselle.
Vaikka Saarnaajan käsitykset iankaikkisesta elämästä ovat hyvinkin ohuet, hänen sanomansa johtaa meidät lopulta janoamaan iankaikkisen elämän osallisuutta ainoana ihmistä tyydyttävänä vastauksena elämän syvimpiin ongelmiin. Vasta silloin ajallisessa elämässä oleva mielettömyys saa ratkaisunsa. Vasta silloin ihmiselämälle tulee tarkoitus, eikä epätoivo ole viimeinen ja johdonmukaisin lopputulos. Kirjan loppusanat vievät meidät Jumalan eteen sekä ajallisessa elämässä että lopullisessa tilinteossa (Saarn 12:13-14). Oikein eläminen on oppimista elämään kaikessa Jumalan kasvojen edessä tai niin kuin Saarnaaja sanoo VT:n lakihurskauden mukaisesti: "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä" (12:13).