Job

Olavi Peltola

TEEMA
Miksi vanhurskaan täytyy kärsiä?

AVAINJAE
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä Job 19:25.

JOHDANTO
Jobin kirjan sisällön perusteella on yritetty päätellä kirjan ajoitusta. Kuvauksen ilmapiiri ja sävy viittaavat jopa patriarkkojen aikaan. Ainoa rahayksikkö, joka kirjassa mainitaan, on kesita, jollainen esiintyi patriarkkojen aikana (1 Moos 33:19). Job oli kotoisin Usin maasta, ja sen on katsottu viittaavan Egyptiin tai Edomiin. Muualla Raamatussa Job ymmärretään historialliseksi henkilöksi, ei taruolennoksi (Hes 14:14,20; Jaak 5:11).
Kirjan kirjoittamisajankohdasta on poikkeavia käsityksiä. Joidenkin tutkijoiden mielestä lähtökohtatilanne viittaa hyvin varhaiseen aikaan, kielen kauneus heprean kielen kukoistusaikaan Salomon hallitessa, mutta kirjan teema puolestaan myöhäiseen, jopa babylonialaisen vankeuden jälkeiseen aikaan. Kirjan esitys on niin yhtenäistä, kiinteää ja johdonmukaisesti kehittyvää, että kirjalla on ollut vain yksi kirjoittaja. Kirjoittaja on ollut loistava heprealaisen runon taitaja. Kirja on saanut nimensä päähenkilönsä mukaan.

Kirja voidaan helposti jakaa pienempiin osiin. Se alkaa suorasanaisella osuudella, prologilla. Siinä meille esitellään Job, Herra ja Saatana (Job 1:1-2:10). Saatana saa Jumalalta luvan koetella hurskasta Jobia. Kirja päättyy epilogiin, jossa Job nöyrtyy ja hänet korotetaan (42:1-17). Näiden välissä on itse runo. Se alkaa Jobin ja hänen kolmen vanhan ystävänsä vuoropuheluna, dialogina (2:11-31:40). Sitten seuraa nuoren Elihun puhe, monologi (32:1-37:24). Myös Jumala puhuu (38:1-41:25), ja puheen kuluessa Job nöyrtyy (39:34-38).

Tarkemmin eritellen kirjassa on tietty kolmijakoinen symmetria. Ensin on johdanto (Job 1:1-5), sitten tulevat puheet (1:6-42:6) ja lopuksi päätös (42:7-17). Puheet puolestaan jakautuvat kolmeen osaan seuraavasti: Herran kaksi keskustelua Saatanan kanssa (1:6-2:13), Jobin keskustelut ystäviensä kanssa (3:1-37:24) ja Herran kaksi keskustelua Jobin kanssa (38:1-42:6). Jobin keskustelu ystäviensä kanssa on kaksijakoinen: Jobin neljä puhetta ystäviensä kanssa (3:1-31:40) ja Elihun neljä puhetta (32:1-37:24). Jobin puheet ystäviensä kanssa jakautuvat kolmeen osaan: Jobin avauspuhe (3), keskustelu kolmessa vaiheessa (4-27) ja Jobin päätöspuhe (29-31).
 

LUKUOHJELMA
Job, Herra ja Saatana (1:1-2:10)
1-3 Nelinkertaisesti nuhteeton Job
1:4-5 Lastensa hengellisestä elämästä huolehtiva Job
1:6-12 Saatana saa luvan koetella Jobia.
1:13-22 Job kestää ensimmäiset iskut.
2:1-6 Saatana saa luvan uudelleen koetella Jobia.
2:7-13 "Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, tottakai meidän on otettava myös paha".

Job ja hänen kolme ystäväänsä (2:11-31:40)
Job
3:11-17 Vaarallinen miksi-kysymys
3:25 Mitä kauhistuin, se tapahtui.
Elifas
4:1-5 "Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään".
4:6-9 Viaton pelastuu, vääryydentekijä tuhoutuu.
4:17-23 "Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?"
5:8-16 Vetoa Jumalaan!
5:17-18 "Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta."
Job
6:1-7 "Minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut."
6:8-10 Kunpa Jumala leikkaisi poikki elämäni langan.
6:11-21 "Minun ystäväni ovat pettäneet minut."
7:11 "Olen katkera ja huudan tuskani julki."
7:16-21 Etkö voisi hellittää edes siksi aikaa, että saisin sylkeni nielaistuksi?
Bildad
8:1-7 Hyvälle ihmiselle käy lopulta aina hyvin.
Job
9:1-13 "Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan."
10:8-13 "Sinä annoit minulle elämän."
Sofar
11:13-20 "Sinä saat olla luottavalla mielellä."
Job
12:1-5 Jolla ei ole huolia halveksii onnen hylkäämää.
12:9-13 Herran kädessä on kaikki, mikä elää.
13:1-11 Yritättekö puolustaa Jumalaa?
13:23-28 "Miksi peität minulta kasvosi?"
14:1-6 Ihminen elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
Elifas
15:1-6 "Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä."
15:14-16 "Turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä."
Job
16:19-20 "Minun silmieni kyyneleet kohoavat Jumalan eteen."
16:22 "Vähät vuoteni ovat kuluneet. Aivan pian minä lähden."
19:21-29 "Minä tiedän, että lunastajani elää."
21:14-16 Nykyajankin ihmisen tunnustus
Elifas
22:21-30 Tee sovinto Jumalan kanssa, niin saat onnen.
Job
23:2-6 "Kunpa tietäisin, mistä hänet voi löytää."
23:13-17 "Mitä hän tahtoo, sen hän tekee."
24:12 "Jumala ei rukousta kuule."
Bildad
25:4 "Kuinka naisesta syntynyt voisi olla puhdas?"
Job
28:28 "Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa."
30:11 "Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut."
30:20-31 "Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa."
Job ja nuori Elihu (32:1-37:24)
32:1-10 Job katsoi, että hän oli oikeassa ja Jumala väärässä.
32:17-22 "En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi."
33:8-13 Ihminen on aina väärässä väittäessään, ettei ole syntiä tehnyt.
33:14-30 "Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä saata huomata."
34:10-12 "Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta." "Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta."
34:21-30 "Hänen silmänsä tarkkaavat ihmisten teitä, hän näkee kaikki heidän askeleensa."
35:1-8 "Jos sinä syntiä teet, mitä se häntä liikuttaa?"
35:14 "Väitätkö todella, ettei hän näe asiaasi?"
36:16-21 "Varo, älä taivu vääryyden tielle, vaikka se ehkä houkuttaakin enemmän kuin kärsimys."
37:23-24 Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin.
Jumala puhuu (38:1-42:25)
38:1-7 "Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."
40:1-2 "Voiko tämä, joka näin arvostelee Kaikkivaltiasta, käydä oikeutta häntä vastaan?"
40:3-5 "Olen liian vähäinen. Miten voisin vastata sinulle?" 40:8 "Väitätkö sinä, että minä en tuomitse oikein? Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa?"
41:3 "Kuka siis voisi astua minun eteeni vaatimaan palvelusta palveluksesta? Eikö kaikki taivaan alla ole minun?"
Job nöyrtyy, ja Jumala korottaa hänet (42:1-17)
42:1-13 "Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut."
SANOMA
Kärsimyksen edessä
Jobin kirjan runoissa kamppaillaan kärsimyksen ongelman äärellä. Ongelmana on rehellisen, jumalaapelkäävän, vilpittömän, nuhteettoman ja kaikkea pahaa karttavan ihmisen (Job 1:1, 8) täysin aiheettomalta näyttävä tuskainen kärsimys. Siinä kysytään mielettömiltä tuntuvien elämänkohtaloiden ja iskujen kohdatessa, miten ihminen voi säilyttää uskonsa vanhurskaaseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Job joutui kokemaan lyhyessä ajassa omaisuutensa menetyksen, lastensa kuoleman, oman tuskallisen sairautensa ja maineensa tuhoutumisen. Iskut olivat tuskallisia. Hyvinvoinnina perustukset murrettiin. Arvostetusta yhteisön jäsenestä tuli kaupungin jätteiden polttopaikalla lojuva sairas. Samassa paikassa elivät yhteiskunnan ulkopuolelle työnnetyt spitaalisetkin. Sieltä hänen arvostetut ystävänsä lopulta löysivät hänet.
 

Ahdistus murtaa itsehillinnän
Aluksi Job vielä pystyy kiittämään Jumalaa raskaista elämänkohtaloistaan (Job 1:21). Hänen sanansa ovat olleet lukemattomille sureville ihmisille kautta aikojen suurena lohdutuksena ja kutsuna oikeaan elämänasenteeseen: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herra" (1:21). Kuitenkin hänen tuskansa oli suuri, ja hän ilmaisi sen repäisemällä viittansa, ajamalla päänsä paljaaksi ja kumartumalla maahan (1:20). Mutta tuska ei muuttunut kapinaksi Jumalaa vastaan.
Kun hän sairastui tuskallisesti, hänen vaimonsa ehdotti jo itsemurhaa ja Jumalan kiroamista. Job jaksoi torjua vaimonsa ehdotuksen (Job 2:9-10). Kolmen ystävän tulo ja viikon kestänyt vaitiolo lisäsi tuskan kauheaksi (2:13). Vähän aikaisemmin Job oli vielä jaksanut nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa: "Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai on otettava myös paha" (2:10). Niin kauan kuin kärsivä ihminen pystyy näin suhtautumaan tilanteeseensa, hän on voitolla. Lopulta Job ei enää jaksanut, vaan hän kirosi oman elämänsä ja myös Jumalan, joka oli elämän antanut (3:1). Tuska pakotti selvittämään asiat perusteellisesti, se toi valoon ihmissydämen pohjalla olevan kapinan Jumalaa vastaan. Oliko Saatana sittenkin oikeassa?
 

Miksi kärsin?
Job teki kärsivälle ihmiselle mitä vaarallisimman kysymyksen: MIKSI (Job 3:11-12,20,23)? Miksi olen olemassa, miksen saisi olla olematon ja olla levossa (3:16-18)? Ainoa aarre elämässä näytti olevan kuolema (3:21). Mutta se ei tule, vaan on pakko elää ja kokea, kuinka tuska valtaa yhä uudelleen.
Kun Job oli ensin avannut suunsa, häntä lohduttamaan tulleet ystävät saattoivat myös puhua. Heillä oli selvä käsitys Jobin kärsimysten syystä: Ihmisen toivon perustana on oman vaelluksen puhtaus eikä viaton joudu tuhoon. Mutta pahan kylväjät korjaavat turmion (Job 4:6-8). Bildad jopa vihjailee Jobin kuolleista lapsista: "Ehkä poikasi tekivät syntiä Jumalaa vastaan ja hän antoi heille heidän rikkomuksensa mukaan" (8:4). Se oli asia, jota Jobkin oli pelännyt (1:5). Puhtaan ja suoran avuksi Jumala kyllä tulee (8:6), mutta jos sinulle käy huonosti, se on merkki jumalattomuudestasi, vaikka ystävät ovatkin pitäneet sinua tähän asti hurskaana.
 

Kärsit pahuutesi tähden
Jobin kolmen ystävän mukaan vanhurskaalle käy siis aina hyvin ja jumalattomalle huonosti. Sofar jopa suoraan syyttää Jobia pahoista teoista, vaikka Jumala olikin antanut paljon syntejä hänelle anteeksi (Job 11:4-6). Nyt oli tullut tilinteon aika, käsiä tahraava synti on heitettävä pois. Silloin Job voi puhtain mielin kohottaa katseensa (11:15). Elifas väittää, että Jobin oma suu julistaa hänet syylliseksi (15:5-6). "Eikö sinun pahuutesi ole suuri? Eivätkö sinun syntisi ole loputtomat?" (22:5). Elifas jopa yksityiskohtaisesti tietää, mitä syntejä oli Jobin elämässä (22:6-11). Kolmas ystävä Bildad vakuuttaa, että "jumalattoman valo sammuu" (18:5). Koska Jobilla oli tuska ja valo oli sammunut, niin Job on jumalaton. Tässä syy Jobin kärsimyksiin. Jobilla oli ollut onnellinen aika elämässä, mutta "jumalattomien ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi" (20:5). Nyt tuo hetken ilo oli päättynyt.

Job ei hyväksy ystäviensä vastausta
Job ei voi suostua ystäviensä ratkaisuun kärsimyksen ongelmasta. Kyllä hänkin tiesi, ettei saastaisesta tule puhdasta (Job 14:4) eikä hänkään ole puhdas. Mutta tämän kärsimyksen keskellä hän kokee olevansa oikeassa (27:6). Hän ei voi hyväksyä sitä, että hän olisi ilman muuta syyllinen (19:28). "Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa" (27:5). Sen Job kyllä myöntää, että hän on katkera ja huutaa tuskansa julki (7:11). Säälimättömästä tuskastaan huolimatta hän ei ole koskaan kieltänyt Pyhän sanoja (6:10), vaikka puheesta on saattanut puuttua mieli ja maltti (6:3).

Kärsimysten keskellä Jumalan tutkittavana
Jobin tuska pakottaa häntä etsimään uutta vastausta kärsimyksen ongelmaan. Hän tietää, ettei ihminen voi olla koskaan oikeassa Jumalaa vastaan (Job 9:2). Ei edes silloin, kun hänestä näytti siltä, että Jumala toimi väärin. Job alkaa etsiä vastausta Jumalan persoonasta, hänen olemuksestaan. Hän kokee, että tässä hänen tuskassaan Jumala aamu aamulta vaatii häntä tilille ja tutkii häntä joka hetki (7:18). Hänestä on tullut maalitaulu (7:20). Koska kirjan alku on meille tuttu, tiedämme, että Jobin tunne tarkkailtavana olemisesta oli oikea. Tiedämme, että hän oli enkelimaailman edessä todistamassa Jumalan puolesta kärsimyksissään. Mutta hän itse ei voinut tätä nähdä. Hänellä ei myöskään ihmisenä ollut mahdollisuutta sanoa Jumalalle: "Miksi sinä noin teet?" (9:12). Jumalan teot ovat tutkimattomat (9:10), mutta eivät pahoja. Ihminen on vain ihminen, ja Jumala yksin on Jumala.

Jumalan tukahduttava läsnäolo
Eräs Jobin ongelma on siinä, miten hän kokee Jumalan läsnäolon elämässään. Hän ei voinut kiistää Jumalan todellisuutta. Jumalan käsi oli häneen koskenut (Job 19:21). Mutta hän ei koe Jumalan kosketusta myönteisenä. Jumala on tarttunut niskasta, ruhjonut ja rusikoinut (16:12). Hän kokee olevansa Jumalan saartama (3:23). Jumala on pystyttänyt hänen tielleen kivivallin eikä hän pääse yli (19:8). Job ei totisesti kokenut, että Jumala olisi kuollut. Sen hän koki, ettei Jumala vastannut, kun hän huusi (19:7). "Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä et minuun katso" (30:20). Jumala oli lähellä ja kuitenkin jää salaan ja on vaiti. Job ei saa yhteyttä Jumalaan: "Kunpa tietäisin, mistä voin hänet löytää" (23:3).
Job ei pelännyt olla syntinen Jumalan edessä, sillä sellainen hän oli joka tapauksessa. Mutta hän halusi olla syntinen jonkin kouriintuntuvan asian perusteella eikä vain yleisten väitteiden ja syytösten pohjalta. Tilanne on siis mitä mielettömin kärsijän kannalta. Hänellä ei ole mitään ulospääsyä. Hän ei voi ymmärtää omaa tilannettaan. Siihen eivät päde mitkään ennestään tutut ratkaisumallit.
 

Miksi jumalattomilla menee hyvin, mutta ei aina hurskailla?
Job jatkaa kyselyään. Hän vyöryttää esiin uuden, suuren ongelman. Miksi jumalattomat saavat elää, ja vielä korkeaan ikään, miksi heidän on valta ja voimaa? (Job 21:7). "Jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske" (21:9). Mutta se, joka on pyrkinyt elämään Jumalan tahdon mukaan, on nääntymäisillään Jumalan kuritukseen. Kuitenkin jumalattomat sanovat Jumalalle: "Pysy loitolla meistä! Emme me piittaa sinun teistäsi... Mitä hyödyttää pyytää häneltä apua? He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään" (21:14-16). Miksi pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan (21:30)? Jumalattomat voivat harjoittaa mielivaltaa vapaasti (24:1-17) Job sen sijaan kokee, kuinka onnettomuudet suorastaan tarttuvat häneen (30:16) Vaikka kuinka hän huutaa, Jumala ei vastannut. "Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan" (30:20-21).
Näiden ongelmien edessä Job kyllä yrittää vakuuttaa itselleen, että Jumalasta luopuneella ei ole toivoa, kun hänen elämänsä päättyy (Job 27:8). "Hetkiseksi he nousevat korkealle, sitten ei heitä enää ole" (24:24). Job ei kuitenkaan vielä viimeisessäkään puheessa ole vapautunut samasta näkemyksestä, mikä hallitsi hänen ystäviään. Elämä on mielekästä vain silloin, kun onnettomuus nimenomaan on sen osa, joka tekee väärin ja tuho kohtaa sitä, joka tekee pahaa (31:3). Koska Job sensijaan oli aina elänyt ja tehnyt oikein, hänen osansa tulisi olla hyvä. Ja niin hän ylisti omaa hurskauttaan (31:5-40). Hän ei löydä kärsimyksen ongelmaan mielekästä vastausta.
 

Minä pidän kiinni vanhurskaudestani
Eräs häkellyttävä piirre Jobin kamppailussa on se, miten sitkeästi hän puolustaa omaa hyvyyttään. Näyttää siltä, että Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun tunnot olisivat hänelle täysin vieraita. "Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt" (Job 27:6). Hän ei hävennyt tuoda esiin omia hyviä tekojaan (29:11-25, 31:5-40). Hän kokee olevansa syytön (9:21). Kärsimykset olivat kohdanneet hänet, "vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön" (16:17). Tämä ei merkitse, etteikö Job tunnustaisi ihmisen perinpohjaista turmelusta. "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" (14:4). Hänkin kokee, että ihminen on vain laho leili, vain koisyömä vaate (13:28). Mutta sitä hän ei voinut hyväksyä, että hänen syntinsä olisivat olleet varsinainen syy hänen kärsimyksiinsä. Hän oli seurannut Jumalan tietä siitä poikkeamatta (23:11-12).
Elihu suuttuu Jobille siitä, että Job pitää itseään syyttömänä ja näki itsensä olevansa oikeassa ja Jumalan väärässä (Job 32:1-3). Job oli ehdottomasti väärässä väittäessään, ettei hän ole tehnyt syntiä (33:8-12).
 

Yksin Jumalaan voi turvautua
Tuskansa keskellä Jobin ainoaksi toivoksi jää se, että hän saattoi kääntyä Jumalan puoleen (Job 16:20). Jumalan kädessä "on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki" (12:10). "Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää" (12:12). Jumala on kaikkivaltias ja mitä hän tahtoo, sen hän tekee (23:13). Hän on antanut elämän ja hänen huolenpitonsa on ollut suojana (10:12). Siksi on opittava luottamaan Jumalaan kaikenlaisissa elämänkohtaloissa ja turvauduttava yksin häneen, joka panee toimeen sen, mitä hän on kullekin määrännyt (23:14). "Näkeehän Jumala kaikki tieni ja laskee jokaisen askeleeni" (31:4).
Tuskasta ja kärsimyksistä huolimatta on mahdollista iloita Kaikkivaltiaasta ja antaa hänen yksin olla Jumala. Usko kasvaa Jobin sydämessään valtavaksi uskontunnustukseksi: "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten kun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo. Tätä minun sydämeni kaipaa" (Job 19:25-27). "Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa" (16:19).
 

Nuoren Elihun vastaus
Nuoren Elihun puheenvuoro ei tuo keskusteluun paljoakaan uutta. Nuoruudestaan huolimatta hän uskaltaa puhua, sillä yksin Kaikkivaltias antaa ymmärryksen eikä vain ikä (Job 32:8-9). Hänetkin Jumala oli tehnyt savesta kuten Jobin ja siksi hän ei voinut olla pelottava (33:6). Elihu korostaa Jumalan korkeutta; sen vuoksi emme voi häntä tuntea (36:26). "Katso Jumalan suuruutta" (36:5)! Jumala on voimakas ja viisas ja hän tekee suuria tekoja, joita emme käsitä (37:5). Jumala on suurempi kuin ihminen eikä ole mielekästä väitellä häntä vastaan (33:12-13). "Jos Jumala pysyy vaiti, kuka voi häntä syyttää" (34:29). Emme voi vaatia Jumalaa vastaamaan meidän kysymyksiimme (33:13) eikä toimimaan meidän mielemme mukaisesti (34:33).
Kärsimyksellä on tehtävä ihmisen elämässä (Job 33:19). Kärsimys on Jumalan tapa puhua ihmiselle, vaikka ihminen ei sitä huomaa. Hän varoittaa ja uhkaa (33:16). Hän karsii tällä tavoin ihmisestä ylpeyttä ja haluaa pelastaa (33:17-18) Hän antaa koettelemusten jatkua (34:36). Miksi näin? "Ahdingon keskellä Jumala avaa hänen korvansa kuulemaan" (36:15). Monet ihmiset eivät koskaan olisi oppineet kuulemaan Jumalan ääntä ilman ahdistusta. Mutta ihminen ei rakasta kärsimysten poltetta. Hän mielellään väittää, että Jumala on kohdellut häntä väärin (34:5). Ihminen tuntee ahdistustensa keskellä suurempaa houkutusta vääryyteen kuin kärsimyksen nöyrään kestämiseen (36:21). "Älköön kärsimysten polte houkutelko sinua pilkkaamaan" (36:18, vk). "Ei kannata ihmisen olla Jumalalle mieliksi" (34:9).
 

Jumala ei tee väärin
Elihu antaa myös sanallisen ilmauksen yhdelle kirjan keskeisimmistä totuuksista. Näkipä ja kokipa ihminen mitä tahansa elämässään, "on mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta" (Job 34:10). "Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta" (34:12). Mutta Jumala ei ilmoita hetkeä, jolloin ihmiset kutsutaan tuomiolle (34:23). Hän ei palkitse ja rankaise ihmisten mielen mukaan (34:33). "Kaikkivaltiasta emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus. Koskaan hän ei tuomitse väärin" (37:23). Siksi ainoaksi oikeaksi asenteeksi jää vain luottamus siihen, että Jumala näkee asian. Asia on kyllä vireillä. On vain odotettava (35:14). "Ketään hän ei hylkää" (36:5).

Tunnusta syntisi ja turvaudu Lunastajaan
Elihu tarttuu vaikeaan ongelmaan ihmisen synnistä, syyllisyydestä ja Jumalan tuomiosta. Job väitti, että hän on viaton eikä hän ole tehnyt syntiä. Jumala vain sepittää syytöksiä häntä vastaan (Job 33:9-10). Elihu: "Minun on pakko sanoa: sinä olet väärässä" (33:12). "Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaina" (37:24). Juuri kärsimyksen tulisi olla ihmiselle Jumalan sanansaattajana ja ilmoittaa, mikä on oikein (33:23). Vaikeiden elämänkohtaloiden kautta Jumala paljastaa ihmiselle hänen syntinsä ja käskee kääntymään pois vääryydestä (36:8-10,vk, 33:17). "Jumala muistuttaa häntä hänen teoistaan" (36:9).
Jumala rankaisee tekojen mukaan (Job 34:11) ja ihminen saa ansion mukaan (36:17). Kukaan ei voi millään rahalla ostaa itseään vapaaksi syntiensä rangaistuksesta (36:17-18). Vain silloin ihmisen voi pelastua, kun Jumalan armahtaa. Ja Jumala armahtaa, jos hän on saanut lunnaat ihmisestä (33:24). Tällainen ihminen voi laulaa kaikille: "Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran, mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan. Hän lunasti minut" (33:27). Uuden liiton ihmisinä tiedämme kuka on meidän ainoa lunnaitten maksajamme ja kuka on ainoa syntisen ihmisen Puolestapuhuja (33:23).
 

Jumalan vastaus
Kirjan keskustelut päättyvät Jumalan vastaukseen ihmiselle. Se yllättää. Jumala kysyy ja vaatii ihmistä vastaamaan (Job 38:3). "Väitätkö sinä, että minä en tuomitse oikein? Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa? Onko sinun käsivartesi kuin Jumalan käsivarsi (40:8-9)? Ihminen voi kyllä luulla itsestään suuria: "Totta kai, sinähän tiedät kaiken, sinä synnyit jo ennen niitä, niin suuri on päiviesi luku" (38:21). Kyllähän ihminen pystyy tutkimaan jo olemassaolevaa, mutta ei luomaan mitään uutta eikä hän saa luomakuntaa elämään.
Jumala haluaa pysähdyttää ihmisen yli 50 kysymyksellään miettimään Jumalan suuruutta luomakunnassa. Jumalan luomistöiden edessä ihminen on tietämätön ja avuton. Jumalan teot taivaalla, koko tähtitaivas valtavuudessaan, Jumalan teot eläinten maailmassa, jopa kaikkein pienimmässä yksityiskohdassaan, julistavat Jumalan viisautta ja huolenpitoa. Ei ihminen pysty arvostelmaan ja ojentamaan Jumalaa, vielä vähemmän käymään oikeutta Jumalaa vastaan (Job 40:2). Mutta sitähän nimenomaan Job oli tehnyt. Nyt Jobin silmät avautuvat. Hän näkee kuinka vähäinen hän on. Mitäpä hän voisi vastata Kaikkivaltiaalle (40:4-5).
 

Päätös
Kirja päättyy Jobin uskontunnustukseen. Hän tunnustaa, että kaikki on Jumalan vallassa eikä mikään Jumalan suunnitelma ole hänelle mahdotonta toteuttaa (Job 42:2). Jumalaa vastaan nouseva ihminen on mieletön. Job häpeää puheitaan ja katuu tomussa ja tuhkassa. Mutta yhden tärkeän asian nämä kärsimykset olivat hänelle opettaneet. Hän oli oppinut tuntemaan Jumalan aivan uudella ja persoonallisella tavalla. Korvakuulolta ja ulkoa opittu tieto oli nyt muuttunut aidoksi, totuudelliseksi Jumalan tuntemiseksi (Job 42:5).
Jumala ei vastannut älyä tyydyttävällä tavalla kärsimyksen ongelmaan. Hän ei selittänyt kyyneliä. Mutta hän tulee persoonallisena Jumalana todelliseksi ja läheiseksi kärsivälle. Hän pyyhkii pois kärsivän kyyneleet. Kärsivälle riittää se, että kaikkivaltias Jumala on olemassa. Jumalan lahjojen omistaminen ei enää ole tärkeämpää kuin itse Jumalan tunteminen ja yhteys häneen.

Saatana ei saanut ihmistä kiroamaan Jumalaa vasten kasvoja (Job 1:11) ja näin sanoutumaan irti Jumalan lahjojen menettämisen takia yhteydestään, uskostaan Jumalaan. Vaikka ihminen menettäisi kaiken ajallisessa elämässään, niin omistaessaan Jumalan hän omistaa kaiken (Dan 3:17-18). Sitä omalla tavallaan opettaa myös maininta siitä, että Herra siunasi Jobin elämän loppuajan vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat (42:12). Ihmiselle käy aina lopulta hyvin (Room 8:28), jos hän vain säilyttää uskon Jumalaan.