Pimeyden maailman kohtaaminen

Rekola seurakuntakoti, 28.10.1997, Olavi Peltola

”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen (Ef 6:10-13).

"Mutta, hän sanoo, minä voin tehdä olemattomat oleviksi ja muuttaa murheen ja sydänsurun sulaksi iloksi. Minä voin sanoa: Sinä kuolema ja hauta, muutu elämäksi, sinä helvetti muutu taivaaksi ja autuudeksi, sinä myrkky, muutu kallisarvoiseksi lääkkeeksi ja virkistykseksi, sinä perkele ja maailma tulkoon sinusta kristityilleni hyödyllisempi kuin rakkaat enkelit ja hurskaat pyhät heille ovat. Sillä minä voin niin hoitaa ja vaalia viinitarhaani, että se tulee paremmaksi kaikenlaisista kärsimyksistä ja onnettomuuksista" (Luther)

Kaksi erehdystä

On kaksi samanlaista ja vastakaista erehdystä, joiden valtaan sukukuntamme voi joutua paholaiseen nähden. Toinen on se, ettei uskota ollenkaan Paholaisen olemassaoloon. Toinen on se, että uskotaan ja että tunnetaan ylenmääräistä ja epätervettä mielenkiintoa tätä kohtaan. Paholainen itse on yhtä mielissään kummastakin erehdyksestä ja tervehtii yhtä ihastuneena materialistia kuin poppamiestäkin (vrt. Lewis, Paholaisen kirjeopisto).

Jumalan maailmansuunnitelma

Kristittyinä meidän on liitettävä kysymys pimeyden henkivalloista Jumalan maailmansuunnitelman yhteyteen. On aina ensin nähtävä Jumalan hallitsema kokonaisuus, jonka ainoastaan eräänä osana ja ohimenevänä vaiheena ovat pimeyden vallat. Raamattu auttaa meidät viisaaseen ja kypsään asenteeseen kohdatessamme pimeyden henkivallat ja kokiessamme niiden voimaa.

Ensinnäkin Raamatun äärellä opimme, että kaikkivaltiaalla ja hyvällä Jumalalla on oma maailman suunnitelmansa. Koko maailmanhistoria on suurta Jumalan suunnitelman toteutumista. Askel askeleella kuljetaan suurta täyttymystä kohden. Kerran aikojen alussa Jumala alkoi toteuttaa omaa suunnitelmaansa tämän maailman kohdalla ja hän toteuttaa sen loppuun saakka. Mikään ei voi sitä estää. Koko tämä todellisuus, jossa nyt elämme on varmasti ja lujasti Jumalan käsissä.

Jo Abraham näki ennakolta Kristuksen päivät ja iloitsi (Joh 8). Mooseksesta sanotaan: ”Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti (Hepr 11:25-27).

Raamattu johtaa meidät jo nyt näkemään Jumalan suuren voitonpäivän, jotta mekin kestäisimme. Emme katsele vihollisen voimaa, vaikka emme halua suinkaan olla sinisilmäisä. Meidän on kyllä tiedostettava vihollisen mahti tässä maailmassa. Mutta meidän silmämme tulee olla suunnattuna Kristukseen, sillä ”juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen (Hepr. 12:2).

Pidämme lujasti kiinni siitä, ettei Jumala jätä työtään kesken. Tosin meistä pienistä ihmisistä keskellä oman aikamme tapahtumien kuohun voi siltä tuntua. Jumalan vastustajat näyttävät voittavan (Ps 73).

Taistelu Jumalan hyvän tahdon ja saatanan pahan tahdon välillä

Jumalan maailman suunnitelmaa vastustaa saatanallinen henkivalta. Pyhä Jumala toteuttaa suunnitelmaansa taistellen synnin valtaa ja saatanallista pahaa tahtoa vastaan. Toisella puolen on Jumala hyvä tahto (eudokia) ja toisella puolen saatanan paha tahto ja näiden välillä mikään sovittelu ei ole mahdollinen. Kumpikin toteuttaa itseään. Saatana tekee vastarintaa viimeiseen mieheen. Hän ei tule koskaan antautumaan Jumalale, ei, vaikka taistelu on täysin selvä ja lopputulos varma.

Taistelu käydään taivaan avaruuksissa (Ef 6:12), mutta ratkaiseva on kamppailu ihmiskunnassa ja jokaisen ihmisten sydämissä. Tällä hetkellä koko ihmiskunta elää synnissä ja perkeleen vallassa. Se on kadotuksen massaa, (massa periditionis).

Ihminen palvelee jompaakumpaa Jumalaa tai saatanaa. Kahtiajako on myös uskovan sisimmässä. Jokainen Kristukseen uskova elää näiden kahden valan ja voiman välisen taistelun rintamalinjalla, polttopisteessä. Välillä näyttää olevan asemasota ja sitten taas alkaa avoin taistelu.

Mitä tiedämme Jumalan maailmansuunnitelmasta

Jumalan maailmansuunnitelma alkoi silloin kun hän loi tämän maailman ja ihmisen ja loi kaiken hyväksi (1 Moos 1:31).

Ihminen sai kuitenkin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotuna (1:26) vapauden valita. Jumala ei luonut ihmistä robotiksi. Valinta oli mahdollinen vain kiusauksen ja pahan kosketuksessa. Ihminen valitsi ja valitsee tänäänkin pahan. Tänäänkin ihmisinä kipeästi tarvitsemme kipeästi rukousta: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta”.

Ei meillä Raamatun äärellä ole täydellistä vastausta siihen, mistä paha ja synti tuli hyvään maailmaan. Jumala ei ole luonut pahaa eikä paha aina ole ollut olemassa. Mutta paha oli olemassa ennen ensimmäisiä ihmistä.

Englantilainen runoilija Milton kuvaa runoelmassaan Kadotettu paratiisi varsin yleisesti kristikunnassa hyväksyä tulkintaa pahan synnystä aikojen alussa. Sen mukaan korkein enkeliruhtinas, serafi nimeltä Lucifer, myöhemmin saatanan nimen saanut, ryhtyy taivaassa kapinaan Jumalaa vastaan (Jes 14:12-15; Hes 28:12-17; 2 Piet 2:4; Matt 4:1-4; 1 Joh 3:8).

Hän oli kateellinen ainosyntyiselle Pojalle, jonka Jumala on asettanut rinnalleen hallitsijaksi. Suuri enkelijoukko on liittynyt Luciferiin. Viimein Jumala lähettää Poikansa taisteluun, ja vasta silloin Lucifer voitetaan. Hänen mukanaan syöstään kolmasosa taivaan sotajoukosta alas.

Ihmisen ja Luciferin ratkaiseva kohtaaminen tapahtuu paratiisissa (1 Moos 3:1-19). Saatana saapuu sinne kerubiksi naamioituneena, "valon enkelin hahmossa" (2 Kor 11:14). Viettelijä tuli paratiisiin. Paratiisia vartioiva enkeli ei tunne häntä, sillä ei ihminen eikä enkeli voi erottaa ulkokultaisuutta. Jumala vain voi sen erottaa. Pimeyden maailma ei suinkaan tule ihmisen elämään pimeytenä.

Ihminen ei aavista pahaa keskustelukumppanistaan ja on kuin lumottu (vrt. Gal 3:1). Hän käytti vapauttaan väärin, suostui vapaaehtoisesti viettelijäänsä ja nousi pysyvään kapinaan Jumalaa vastaan. Ihminen luovuttaa itsensä uuden herran valtaan. Hänen sydämestään ei enää täytä rakkaus Herraan. Voimme määritellä, että synnin alkusyy on pahojen, nimittäin saatanan ja jumalattomien tahto.

Tätä samaa viettelystaistelua käydään tänään jokaisen Kristukseen uskovan kohdalla. Siinä on koko ajan kysymys siitä kenelle annamme vallan elämässämme: ”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää (1. Piet. 5:9). Pietari kuvaa miten tätä taistelua käydään tänään: ”Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi (2 Piet. 2:18-20).

Tänään koko maailma on pahan vallassa

Koko ihmiskunnan kapina Jumalaa vastaan jatkuu tänäänkin. ”Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa. (1 Joh 5:19). Tämän maailman jumala on saatana: ”Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva” (2 Kor 4:3-4). ”Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon” (Luuk. 4:5-6).

Itselleni on ollut jälleen tänä syksynä voimakas kokemus lukea millä tavoin perkele alkoi antaa maailman herruuden ensin Hitlerille ja hänen takanaan Stalinille. Molemmat pyrkivät saamaan valtaansa koko ihmiskunnan ja perustamaan oman tuhatvuotisen valtakuntansa. Mutta he olivat ihmiskunnan näkyvän herruuden tavoittelijoina sitenkin liian karkeita ja suoraviivaisia. Herruuden tulee saavuttamaan sellainen antikristus, joka osaa kätkeytyä paljon paremmin ja jonka ei tarvitse käyttää yhtä räikeitä aivopesumenetelmiä.

Vuonna 1900 kuollut venäläinen uskontofilosofi Vladimir Solovjev pohdiskeli aikoinaan lopunaikojen luonnetta. Hän kirjoitti: "Maailmanhistoriallisen tragedian viimeinen näytös, sen vakuutan teille, ei tule tapahtumaan puhtaassa epäuskossa, kristinuskon kieltämisessä, materialismissa tai sen sellaisessa, vaan kyseessä tulee olemaan uskonnollinen huijaus, jossa Kristuksen nimeä käyttävät sellaiset inhimilliset voimat, jotka itse asiassa ovat vieraita tai suorastaan vihamielisiä Kristukselle ja hänen hengelleen".

Eräitä pimeyden henkivaltojen hyökkäyssuuntia tänään

1. En usko, että lopun ajan demonisuuden voima ja valta on jumalankielteisyydessä. Jumalan kieltäminen on sittenkin varsin harvan ihmisen haluama ratkaisu elämän perustaviin kysymyksiin. Lenin ja Stalin antoivat kansanjohtajina jumalankielteisyyden julkisen vallan Venäjällä. Sitä valtaa kesti 70 vuotta. Mutta ihminen on auttamattomasti uskonnollinen. Siksi ateismi yhteiskunnallisena valtana merkitsi vain Raamatun Jumalan vaihtamista omatekoiseen jumalaan - ihmisjumalaan.

Ateismi ei myöskään voi eksyttää uskovia kristittyjä, vaikka se voi tappaa uskovan ruumiin. Siksi ateistinen kommunismi ei voinut tulla lopun ajan johtavaksi pimeyden vallaksi. Sen sijaan sen totalitäärinen henki kuuluu ilman muuta demonisuuden täyttymykseen.

Kyllä pahuuden valat syvästi edelleenkin vihaavat kaikkea Raamatun Jumalaan liittyvää. Viha on pohjaton. Se on ennen kaikkea syvää Kristus-vihaa. Kristus-vihan taustalla voi olla yhtä hyvin ateismi, nationalistinen luonnonmystiikka, hindulainen kaikkeusajattelu, islam tai ortodoksijuutalaisuus.

2. Pimeys verhoutuu valkeuteen. Leninisminkin pimeys kätkeytyi suureen ja jaloon ihanteeseen: ”On huomispäivänä kansat kuin veljet keskenään”

"Jumalan vastustajien taistelumenetelmänä on ottaa käyttöönsä aina samalla kappale jumalallista totuutta, siis sekoittaa totuus ja valhe keskenään, niin että valhe ilmaantuu totuuteen kiedottuna ja sillä kätkettynä. Saatanalle luonteenomainen valhe elää Jumalalta varastetusta totuudesta, joka sittenkin jää totuudeksi". "Tällainen liike edustaa aina Jaloa ja Suurenmoista, joka miehen hyvää, siinä aina heijastuu ihanteellista asennoitumista ja ihanteellisia päämääriä ja osataan kätkeä paholaismaiset piirteet erinomaisen taitavasti" (Walther Künneth).

Antikristillisyys naamioituu laillisuudeksi. Kaiken on oltava ulospäin aivan oikeaa ja hyvää. Rikoksille on annettava laillisuuden ulkonäkö. Kyseessä on palvelus kansalle ja ihmiskunnalle. Sen sanoma, apu ihmiskunnalle johtaa maailman uuteen aikaan. Se pelastaa ihmiskunnan ja osoittaa tien pois sekasorrosta ja tuo uuden onnen ajan.

3. Saksalainen historioitsija Hermann Rausching kertoi natsismin vaikutuksesta. Yhtäkkiä ihmiset muuttuivat jouduttuaan natsismin taikapiiriin. Ennen he olivat hyväsydämisiä ja avuliaita. Mutta yhdellä iskulla heissä tapahtui muutos. He saivat uudet kasvot, piirteet jäykistyivät naamioksi. Oli kuin jokin vieras olisi vallannut heidät. "Maanomistajat naapurustossani, hurskaat jumalaapelkäävät ihmiset, jotka eivät milloinkaan olisi alentuneet mihinkään kunniattomuuteen - heidän huomattiin yhtäkkiä olevan häikäilemättömiä, kunniattomia, itselleen kaikesta hyötyä tavoittelevia. Heillä oli kokonaan uudet tavat, he ottavat itselleen rakastajattaria, muuttuvat despooteiksi. He esiintyvät uhkarohkeasti, elävät yli varojensa, vajoavat yhä syvemmälle ja muuttuvat lopulta halveksittaviksi konniksi, jotka säälimättömästi piinaavat, vuodattavat verta ja murhaavat heikompiaan" (Wislöff).

Nämä ihmiset ovat kuin riivattuja. He eivät ole enää oma itsensä. Heidän luonteensa muuttui, persoonallisuus ikäänkuin jakaantui. Kuka pystyy selittämään sen, miksi kunnialliset ihmiset ja hyvät perheenisät ovat päiviä ja vuosia kiduttaneet syyttömiä ihmisiä mitä säälimättömimmin, kyynillisesti murhanneet tuhansittain miehiä, naisia ja lapsia. Päätettyään päivätyönsä keskitysleirin vartijana he ovat menneet kotiinsa nauttiman illan rauhasta perheensä parissa, antaneet omille lapsilleen hellän hyvän yön suukon. Sodan loputtua oikeudessa he ovat selittäneet olevansa täysin syyttömiä. He toimivat vain saamiensa määräysten mukaan ja tekivät sen, mitä esivalta heiltä vaati (Wislöff).

4. Massaihminen on jokaisen totalitäärisen valtion edellytys. Itsenäisesti ajattelevat yksilöt ovat aina vaarallisia. Nyt tarvitaan uusi ihmistyyppi. Kaikkien täytyy olla kuuliaisia ja alttiita palvelemaan yksinvaltiaan valtakoneistossa. Kaikkein on oltava jollain tavoin samaan muottiin valettuja. "Meille syötetään valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä ja määrätään, mitä meidän on uskottava ja ajateltava. Me emme haluakaan ajatella. Emme halua taistella ongelmien läpi ja muodostaa itsellemme omaa näkemystä. Elämme toisten tavoin, antaudumme ajan hengen muotoiltavaksi, otamme oman paikkamme jonossa ja pidämme huolta tahdin säilymisestä" (Wislöff).

5. Suurten massojen luonteenlaatu sopii vain sellaiseen, mikä on voimakasta ja vailla sovitteluja". "Massaihmiselle hallitsija on se, jota hän rukoilee ja kumartaa. Hän saa voimakkaamman turvallisuudentunteen opista, jossa ei tarvitse tietää kilpailijoista, kuin opista, joka antaa vapaat valintamahdollisuudet. Heillä ei ole selvää käsitystä siitä, miten sellainen valinta pitäisi suorittaa ja he tuntevat olevansa hyllyvällä suolla. Sitä vastoin he eivät ole erityisemmin häpeissään, vaikka heitä älyllisesti terrorisoidaan, ja tuskinpa he ovat tietoisia, miten väärin heidän vapauttaan ihmisenä käytetään" (Wislöff).

"Fanaattisen, uskonkiihkoisen elämän ja taistelun vaatimus merkitsee sitä, että meidän tulee elää ja taistella niin, että emme näe mitään muuta kuin päämäärämme. Emme anna sivuajatusten emmekä minkään, mikä tekisi tuon taistelun kyseenalaiseksi, nousta mieleemme. Meidän sen vuoksi täytyy karkottaa mielestämme kysymys, onko tämä taistelu ja tämä päämäärä hyvä vai paha. Sillä tämä kysymys hyvästä ja pahasta voisi meidän panoksemme heti estää, se voisi täyttää meidät arveluilla, jotka saattaisivat olla haitaksi fanaattiselle estottomuudelle ja määrätietoisuudelle".

"Tämä kiihkomielinen panos voi ensi hetkenä tuottaa suuria tuloksia ja sillä on estottomuutensa ja arvelemattomuutensa vuoksi suorastaan historiallinen läpilyöntikyky, jota ei ole helppo verrata mihinkään muuhun" (Thielicke).

Elämme väliaikaa

Elämme väliaikaa - Kristuksen ensimmäisen tulemuksen ja toisen tulemuksen, maailmansovituksen ja maailmanpäätöksen välillä. Kristuksen omat odottavat jo nyt, sillä ihmiskunnan koko elämän suuri ratkaiseva tapahtuma on jo tapahtunut Golgatalle. Mutta samaan aikaan odotamme vielä, koska sittenkin lopullinen ja näkyvä ihmiskuntaa koskeva ratkaisu on edessäpäin.

Saatanan syytösvalta on voitettu, mutta tuhoamisvaltaa ei ole vielä voitettu. Saatanan valheet on paljastettu, mutta saatanan murhavoima jatkaa kauhistuttavaa toimintaansa. Sovitus ei tuhonnut, hävittänyt syntiä maailmasta. Kristuksen omat elävät kyllä sovituksesta ja sovitetussa maailmassa, mutta samaan aikaan synti hallitsee maailmaa.

Seurakunta on taisteleva ja odottava seurakunta. Sen koko elämä on uskon varassa, kuten oli Abrahaminkin elämä (Room 4). Tämä väliaika loppuu kerran. Seurakunta on kuin vartija, joka odottaa aamua. Varmasti aamu tulee.

Varmuuden seurakunnalle antaa Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus. Se on todistus huikeasta taivaallisesta voimasta. Se on ennakkovälähdys siitä. Vain yksi on toistaiseksi perillä, seurakunnan pää. Mutta se takaa, että pian ruumiskin on kokonaisuudessa perillä. Meidän on kuitenkin suostuttava alhaisuudessa odottamaan että pyhien täysin luku tulisi täyteen. Jokaista jäsentä tarvitaan, viinipuun on oltava kaikkien oksineen. Ei päätä ilman ruumista, eikä runkoa ilman oksia.

Kuten valtamerilaiva vie matkustajat turvaan satamaan, samoin uskovat ovat Kristuksessa, mutta uskovat eivät silti ole Kristus. Meidät on liitetty Kristukseen Jumalan valinnan ja päätöksen tähden. Siksi se kestää. Minä en ehkä kestä, en ainakaan silloin, jos luovun uskosta. Mutta kokonaisuus ei enää tuhoudu kävi tämän sukupolven uskoville miten tahansa.

Ydintaistelu käydään ihmissydämissä uskon ja epäuskon välillä

Jumala toteuttaa valtakuntaansa voittamalla ihmistahtoja puolelleen, mutta hän ei uudista ihmistä väkisin. Saarnauttamansa hullutuksen avulla hän pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:23). Näin Pyhä Henki kokoaa ja pyhittää Jumalan kansan myös meidän ajassamme.

Jumala ei pakota ketään omaan palveluunsa, vaan Herra odottaa sydämen vapaaehtoista taipumista. Siihen kuuluu sekä Jumalan valinta ja kutsu että ihmisen usko, vastauksena Jumalan aloitteeseen. Uskokin on Jumalan antama lahja ja se syntyy Jumalan sana kautta. Uskon lahjan vastaanottaminen on ihmiselämän tärkein ja suurin tapahtuma.

Ydintaistelu on uskon ja epäuskon, valon ja pimeyden välillä tapahtuu ihmisen sydämessä. Se ei ole taistelua totalitäärisen valtion ja kirkkolaitoksen välillä.

Siksi syyllisyydellä ja sovituksella on ihmisen kannalta kaikkein keskeisin asema tässä taistelussa. Vielä ei ole tullut Kristuksen aika ottaa voittavana Kuninkaani täysi hallintavalta maailmassa. Siksi hän ei poista kaikkivaltiudellaan kärsimystä ja pahaa tästä maailmasta. Hän on tänäänkin heikko, kärsivä, teurastettu Karitsa. Siksi halvatulle miehelle Jeesus ei ensin antanut ruumiin terveyttä, vaan syntien anteeksiannon.

Siihen kuuluu aina myös uskovan kohdalla tappion mahdollisuus. Uskon säilyttäminen (2 Tim 4:7) on kaikkein tärkeintä ja se ei suinkaan ole itsestään selvä asia. ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk 18:8). Siksi Jeesus kehotti valvomaan. Uskosta luopuminen on tappioiden tappio. Meidän onkin kiinnitettävä omassa elämässämme päähuomio uskon säilyttämiseen eikä henkivaltojen taisteluun ja lopun ajan tapahtumiin ja merkkeihin. Olemme mukana taistelussa Kristuksen kanssa uskomme syntymisestä lähtien. Hyvä meidän on jolakin tavoin olla selvillä, missä nyt ajassamme ollaan. Mutta tärkeintä on kuitenkin Kristuksen tunteminen.

Jumalan voitto kaikista vastustavista valloista on täysin varmaa. Ilmestyskirja on kuvausta tästä lopullisesta. Mutta ennen Ilmestyskirjan loppulukujen voitonhetkeä, meille Kristukseen uskovien tilanne on aika karu: ”Hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina." Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme Room 8:34-39).

Jos uskovina kadotamme rohkeuden kohdata omassa pienessä elämässämme tuskaa ja ahdistusta, pahaa oloa, tappioita, emme missään tapauksessa tule täyttämään omaa paikkaamme henkivaltojen taistelussa.

Jokaisen uskovan kuninkaallinen tehtävä

Jumalan seurakunnan tehtävänä on evankeliumia julistamalla kaikkialla maailmassa jouduttaa suuren päivän tuloa. ”Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.(Matt 24:13-14). ”Jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu (2 Piet 3:12-13).

Jumalan toimintaan kuuluu aikojen täyttymiset ja valtakunnan tuleminen. Ihminen on lankeemuksensa tähden polttopisteessä tässä suunnitelmassa ja taistelussa. Sillä juuri ihmisen lankeemus päästi demoniset vallat sisälle luomakuntaan ja nyt koko luomakunta huokaa turmeluksen alaisuudessa. Jumalan maailmansuunnitelman ytimenä ei suinkaan ole vain seurakunnan pelastuminen vaan Jumalan iankaikkisen aivoituksen toteutuminen Kristuksessa ja valtakunnassa ja siihen sisältyy koko luomakunnan täydelliseksi saattaminen. Jumala on asettanut luomakunnankin uudistumisen riippuvaiseksi Jumalan lasten ilmestymisestä: ”Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta (Room 8:19-23).

Miten kestän Kristukseen uskovana antikristuksen hengen valtaantulon?

1. Pidämme lujasti kiinni siitä, että kysymys totuudesta on meille jatkuvasti mitä tärkein. Meillä on vain yksi koko olemassaolostamme ja se on Jeesus Kristus. "Silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen" (Hepr 12:2). "Etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on" (Kol 3:1)

2. Valvoen ikävöimme, että Pyhän Hengen vaikutuksesta uskonelämämme ytimessä on päivittäinen syntiemme anteeksiantamus Jeesuksen sovituskuoleman tähden. "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps 139:23-24). Suostumme päivittäin siihen, että Pyhä Henki tulee ja näyttää todeksi meidän sydämemme synnin (Joh 16:8, Mark 7:21). Emme kiistä tätä totuutta itsestämme.

Kiinnitämme mielemme Jeesukseen Kristukseen meidän syntiemme rangaistuksen tähden ristiinnaulittuna: "Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna" (1 Kor 2:2).

Siksi keskeisenä pyyntörukouksenamme on: Herra, anna minun säilyttää usko sinuun loppuun asti (2 Tim 4:7). Kaikki muu elämässäni sen rinnalla on toisarvoista.

3. Suostun jo nyt siihen, että Jeesuksen sanat kaikesta luopumisesta (Luuk 14:33) voivat toteutua aivan kirjaimellisesti kohdallani. En halua pitää mistään muusta kiinni elämässäni kuin uskosta Jeesukseen. Siksi opettelen suostumista siihen, että kaikki pettymykset, masentavat asiat, rukoukset, joihin en ole saanut vastausta, kaikki kivut, sairaudet, kuoleman kohtaamiset, kaikki lamauttava hedelmättömyys Jumalan valtakunnassa, kaikki kielteinen on vain kenraaliharjoitusta varsinaista antikristillistä aikaa varten.

Siksi suostun kirjaimellisesti siihen, että Jeesuksen seuraaminen on ristin ottamista, on ajallisen tappion, häviön ja tuhoutumisen kokemista. "Sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annetaan kaikki... Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa" (Ilm 13:7,10).

"Siten hän antaa hurskaiden menettää voimansa ja joutua ahdinkoon, niin että kaikki luulevat heidän loppunsa ja viimeisen hetkensä tulleen, mutta juuri silloin hänen voimansa on heitä lähinnä, niin kätkettynä ja salaisena, etteivät he edes ahdingossa olevat itse sitä tunne, vaan ovat kokonaan uskonsa varassa. Siinä on Jumalan koko voima ja käsivarsi! Sillä missä ihmisvoima loppuu, siinä alkaa Jumalan voima, jos vain on uskoa, joka sitä odottaa. Ahdingon mentyä ohi käy ilmi, mikä voima heikkouteen on kätkeytynyt. Katso, siten Kristus menetti voimansa ristillä ja juuri siellä hän osoitti suurinta voimaa. Hän voitti synnin, kuoleman, maailman, helvetin, perkeleen ja kaiken pahan. Sillä tavoin kaikki marttyyritkin olivat voimakkaita ja voittivat, ja sillä tavoin voittavat vielä nytkin kaikki kärsivät ja sorretut" (Luther).

Juuri pimeydessäni kurottaudun toivoen Jeesuksen puoleen. Sydämestäni opettelen luottamaan häneen. Luotan häneen huutaen häntä avukseni. Samaan aikaan koen, että elän kuin usvassa, pimeän sumun ympäröimänä. Luotan kuitenkin siihen, että Herra Jeesus on juuri siinä usvani keskellä. Hän on, sillä kädessäni on hänen lupauksensa sana. Siitä pidän kiinni, vaikka kaikki ei ole suinkaan selvää ja kirkasta elämässäni eikä tuska ole vielä hellittänyt. Ei uskoni Jeesukseen ole mitään itsessäni olevaa. Sen ainoana kohteena ja sisältönä on yksin hän eikä ketään eikä mitään muuta. Ei kokemuksia, ei rukousvastauksia, ei mitään muuta näkyvää kuin vain hänen sanansa. Annan hänen sanansa täyttää levottoman ja sekavan sydämeni, Annan hänen sanansa rauhoittaa rauhattomuuttani. Annan hänen sanansa kannatella itseäni, elämää ja uskoani loppuun asti.

Kuinka ihmeellistä onkaan saada avautua tällaiselle Herralle. rukoilla, kertoa tuskansa ja saada jälleen kokea, ettei rukous olekaan "sen monimutkaisempi asia kuin että päästämme Jeesuksen luoksemme, meidän hätäämme. Rukous on Jeesuksen luoksemme päästämistä, jotta hän saisi käyttää voimaansa meidän hätämme auttamiseksi. Rukous on Jeesuksen luoksemme päästämistä, jotta hän saisi kirkastaa nimensä keskellä meidän hätäämme" (Hallesby).

Kuitenkin "olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Room 8:38-39).

Viite: