Perisynnin vaikutus, eräitä väitteitä luterilaisen syntiopetuksen pohjalta
Olavi Peltola
1. Luterilainen opetus synnistä ja nimenomaan perisynnistä kohtaa vastaväitteen, että Jumala ei voi mitenkään oikeamielisenä Jumalana vaatia ihmiseltä sellaista, mitä tämä ei kykene täyttämään. Jumala ei käske mitään mahdotonta ja jos hän käskee, on vika hänen, koska silloin hän antaa kannettavaksemme liian suuria taakkoja. Sellainen taas on julmuutta. Ihmisen on voitava periaatteessa elää Jumalan käskyjen mukaan. Sillä ihmistä on mahdotonta tuomita sellaisesta, mitä hän itse ei voi. Tähän liittyy myös väite, että Jumala toki antaa kullekin anteeksi hänen omat eikä jonkun toisen synnit. On hyvä tietää, että nämä väitteet on jo esittänyt Pelagius ennen vuotta 410.
2. Väitetään, että opetus perisynnin täysin turmelemasta ihmisestä antaa perin synkän kuvan ihmisen siveellisestä tilasta ja hänen mahdollisuuksistaan toimia oikein ja näin lamauttaa ihmisen hyvät ponnistukset asioiden korjaamiseksi. Siksi se on syvästi taantumuksellinen. Näin väitettäessä unohdetaan, että opetuksen ytimessä on ero ihmisestä Jumalan edessä ja ihmisestä toisten ihmisten keskellä. Jumalan edessä olemme täysin kyvyttömiä mihinkään hyvään omin voimin. Lähimmäissuhteessa pystymme paljoonkin hyvääntahdollamme ja se meidän on tehtävä. Mutta sen hyvän varassa emme kestä Jumalan tuomiolla, mikä kuitenkin on tärkeintä ihmisen ian kaikkisessa kohtalossa.
3. Jollei nähdä, että synti on turmellut ihmisen olemuksen perusteellisesti ja että se edelleen joka hetki turmelee, niin ei voida opettaa johdonmukaisesti ihmisen pelastuvan yksin armosta. Kuvitellaan ihmisen sittenkin pelastuvan jonkin hänessä itsestään vielä tai jo olevan hyvän tähden, johon Jumalan Henki voi liittyä ja siitä käsin aloittaa muuttavan työn ihmisessä. Jumala ei vanhurskauta silloin jumalatonta eikä Jumalan armo silloin ole vain hänen omaa käsittämätöntä mielisuosiotaan, joka rakastaa, vaikka rakkauden kohteessa ei, ole mitään rakkautta ansaitsevaa. Ihmisessä ei ole edellytyksiä armolle, ei mitään arvokasta, jota synti ei ole turmellut. Kuitenkin Jumala rakastaa tätä ihmistä ja haluaa ottaa hänet syntisenä yhteyteensä.
4. Jollei nähdä, että synti on turmellut ihmisenolemuksen läpi kohtaisin ja turmelee edelleen joka hetki, niin ei voida johdonmukaisesti opettaa, että ihminen pelastuu yksin uskosta. Kuvitellaan ihmisen pelastuksen sittenkin riippuvan jostakin ihmisen omasta suorituksesta, teosta, toiminnasta. Siitä voidaan käyttää nimitystä ratkaisu, oma valinta, tahdon ponnistus, suostuminen, antautuminen. Tällöin pelastuminen on Jumalan ja ihmisen yhteistyön tulosta ( synergismi ). Synergismi on kuitenkin mieletöntä, koska ihminen tekee syntiä myös yhteistyössä Jumalan kanssa. Silloin siis ihminen pelastuisi tekemällä syntiä. Usko ei ole ihmisen teko, vaan yksin Jumalan lahja ja teko ihmisessä ja ihminen saa uskon Sanaa kuulemalla Pyhän Hengen vaikutuksesta.
5. Jollei nähdä, että synti on perusteellisesti turmellut ja edelleen turmelee joka hetki ihmisen olemuksen, niin ei voida opettaa johdonmukaisesti, että ihminen pelastuu yksin Kristuksen tähden. Kuvitellaan sittenkin ihmisen pelastuvan oman itsensä tähden. Ihminen nähdään niin arvokkaaksi, että se riittää. Välittäjä ei ole välttämätön. Tai nähdään Jumalan rakkaus niin suurena, että se riittää kuten tuhlaajapojan isän rakkaus riitti. Tällöin ihminen ei ansaitse kadotusta ja silloin Jumalalla ei ole mitään todellista syytä lähettää ainokaista Poikaansa sovittamaan maailmaa itsensä kanssa eikä Kristuksen kuolemalla ole ainutkertaista ja ainutlaatuista sijaishyvittävää merkitystä. Jeesus on vain opettaja.
6. Lapsikastekeskustelun eräs polttopiste on nimenomaan kysymys perisynnistä ja perisyyllisyydestä. Lapsikasteen kieltäjillä on lähtökohtana, vaikka usein tiedostamattomana, näkemys lapsen synnynnäisestä viattomuudesta. Lapsi on puhdas ja vasta tietoisten väärien ratkaisujensa kautta hän tulee syntiseksi. Synti on siis lopulta yksittäisiä tekoja. Kaste on ihmisen kuuliaisuudenteko ja vastaus Jumalalle. Lapsikasteen mielekkyys turhentuu ratkaisevasti silloin, kun kiistetään perisynti. Mutta jos nähdään vastasyntynytkin synnin perinpohjin turmelemana, nähdään myös polttavana kysymys siitä, miten hän pääsee anteeksiantamuksen ja hänet peittävän Jumalan armon osallisuuteen. Se ei voi tapahtua itsestään.
7. Pyhitysopetuksen sisältö määräytyy ratkaisevasti myös siitä, mitä opetetaan synnistä. Jollei synnin nähdä turmelleen ihmistä täysin, on helppo luoda optimistisia teorioita ihmisen asteittaisesta kehittymisestä Jumalan Hengen voiman avulla jo täällä elämässä kohti eettistä täydellisyyttä. Silloin synti on jotain sellaista erillistä, josta ihminen kykenee pääsemään irti. Luterilaisuudessa on korostettu sitä, että vanhurskauttaminen on nimenomaan vanhurskaaksi julistamista ja se on täydellistä uskon ensi hetkestä alkaen. Vanhurskaaksi tekeminen eli uudistus on vasta aivan alullansa ja alulla se on loppuun asti ihmisen ajallisessa elämässä. Kilvoituksessa ei ole keskuksena vanhurskaaksi tekeminen, jumalallistuminen kuten kreikkalaisilla isillä, vaan vanhurskaaksi julistaminen. Näin siksi, että mikään ei ole toden tullen sen vaikeampaa kuin uskoa syntisenä Jumalan vielä armahtavan. Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tuleminen on ihmiselle luetusta Kristuksen vanhurskaudesta osalliseksi tulemista ja se tapahtuu aina vain uskosta. Kristuksen asuminen uskovassa ei muuta uskovaa Kristukseksi. Kuilu Luojan ja langenneen luodun välillä on loppuun asti ehdoton.
8. Luterilaisen syntiopetuksen perustalta meidän on vaikea yhtyä kansainvälisissä yhteyksissä käsitykseni mukaan varsin laajalti esiintyvään pyhitysoppiin. Puhtaimmin sitä edustanee suomeksikin julkaistun kiinalaisen Wachman Neen opetukset, Ruth Paxonin kirjat tai esim. Stanfordin Vihreä kirja. Sen mukaan vanha ihmisemme tai niinkuin me ymmärrämme synnin perin pohjin turmelema olemuksemme, on jo 2000 vuotta sitten lopullisesti ristiinnaulittu ja kuollut yhdessä Kristuksen kanssa (Room 6). Jos vain uskossa pidämme kiinni tästä totuudesta, niin käytännössä se myös toteutuu kohdallamme. Tämä opetus on kaukana opetuksesta samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Luterilaisilla ei saamansa opetuksen pohjalta vanhaa ihmisen kuolema ole kertakaikkisen jo tapahtunut tosiasia. "Meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sensijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä " . (Vähä Katekismus).
9. Luterilaisen syntiopin omaksuminen tekee meille vaikeaksi korin helpon antautumisen karismaattiseen liikkeeseen. Karismaattisen liikkeen ytimessä on kokemus - useimmilla liikkeen jäsenillä kaiketi hurmoksellinen kokemus, jonka väitettään muuttaneen elämän ja antaneen ylistävän mielen. Usein tähän kokemukseen liittyy myös hurmoksellista kielilläpuhumista. Lutherin mukaan "synti on meissä ja varmasti kaikissa meidän teoissamme niin kauan kuin me täällä elämme". Siksi myös ihminen puhuessaan kielillä ja sillä tavoin ylistäessään Jumalaa koko ajan on syntinen ja jopa myös tekee syntiä ja ansaitsee kadotuksen ellei Jumala laupeudessaan Kristuksen tähden peitä tätä ylistystä ja kielilläpuhumista. Kielilläpuhuminen kuten profetoiminenkin on kelvollista vain yksin sen tähden, että Jumala antaa sen uskovalle Kristuksessa anteeksi. Itsessään se ei ole ehdottoman luotettavaa eikä hyvää. Kuullessamme tai saadessamme käsiimme profetioita, joissa väitetään Jumalan puhuvan suoraan tämän kautta ja kenties käytetään ongelmallista minä muotoa, meidän on uskallettava nähdä se kaikki syntinen ihmisparan syntisen olemuksen monella tavoin turmelemana. Tämä ei merkitse sitä, etteikö profetioissa saattaisi tulla esiin aivan oikeitakin Raamatun opetukseen perustuvia asioita. Mutta itse ilmiö tarvitsee Jumalan edessä anteeksiantamusta. Jollei kielillä puhumisen ja profetoimisen kokemukseen koko ajan liity syntien anteeksiantamus, se nostaa ihmisen ylpeyden ja itsevanhurskauden ja paisuttaa hänet. Siitä tulee väärän varmuuden antaja, joka sokaisee. Näin olemme nähneet masentavalla tavalla käyneen ns. Oulun profetian ydinryhmälle Oulussa.
10. Luterilaisen syntiopetuksen edessä on meidän uskallettava nähdä myös lähetystyöhön lähtemisemme monella tavoin synnin turmelemaksi ja syntinen ihmisen syntisenä lähtemiseksi. Mitään emme tule tekemään lähetyskentilläkään niin, etteikö sitä olisi turmelemassa meidän syntisyytemme. Palvelumme ei koskaan jalostu ehdottoman rakkauden ja puhtauden täysin läpäisemäksi. Aina saamme tehdä työtä kipein tunnoin Herran kirkkauden valossa, sillä "Jumalan pyhät joutuvat häpeään omissa teoissaan Jumalan edessä ja kerskaavat ainoastaan hänestä " (Luther). Tämä meidän tulisi uskaltaa nähdä ja tunnustaa ja samalla kuitenkin olla rohkeana mielellä meille luetun Kristuksen sovituksen peittämänä. Voimme lähteä ja tehdä työtä vain siksi, että Jumala Kristuksen tähden ei laupeudessaan lue meille synniksi meidän lähetyspalvelumme saastaisuutta, vaan jaksaa joka hetki peittää laupeudessaan ja antaa anteeksi. Siksi emme ole oikeutettuja jättämään työtämme kesken, vaikka kokisimme itsemme täysin kelvottomiksi siihen. "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se Jumala armah taa" (Room. 9:16) .Niinpä sinä arvostelet itseäsi toisin Jumalan tuomion ankaruuden mukaan ja toisin hänen armonsa hyvyyden mukaan. Etkä sinä saa erottaa näitä kahta näkökohtia toisistaan tässä elämässä. Edellisen näkökohdan mukaan sinun kaikki tekosi ovat saastaisia ja epäpuhtaita sen sinussa olevan osasi tähden, joka on Jumalaa vastaan, jälkimmäisen mukaan taas olet kokonaan puhdas ja vanhurskas " (Luther).
VOIKO PAHOLAINEN PELASTUA?
Perisynnin kieltäminen vastoin tieteen tuloksia
Juhani Rekola, Kotimaa 1975
VUODEN VAIHTEEN AIKANA on eräissä ruotsalaisissa aikakauslehdissä jatkettu keskustelua kristinuskon ja marxilaisuuden välillä. Mielenkiintoinen on Kristet Forum-lehden suuri kaksoisnumero, joka on näille ongelmille omistettu. Siinä käsittelee m.m. Gustaf Wingren kristinuskon ja marxilaisuuden käsityksiä "pahasta". Kristillisen käsityksen mukaan paha liittyy ihmiseen. Wingren puhuu myös perisynnistä, vaikka vähän epämääräisesti ja lainausmerkkejä käyttäen. Marxin mukaan paha johtuu yhteiskunnan rakenteesta. Ongelma on, että vaikka rakenteet korjataan vallankumouksessa, paha ei häviäkään. Marx on erinomainen ase, mutta vain vallankumoukseen saakka. Hän puhuu vain tilanteesta ennen vallankumousta, mutta ei koskaan sen jälkeisistä ongelmista.
Saksalaisen Merkus-aikakauslehden viime numerossa oli Leszek Kolakowskin pitkä artikkeli "Voiko paholainen pelastua?". Kirjoittaja on maailmankuulu puolalainen marxilainen filosofi, joka tietääkseni oleskelee parhaillaan Yhdysvalloissa (hänen Ruotsin Täbyssä asuvan hyvän ystävänsä kertoman mukaan). Hän on kaikkein arvossapidetyimpiä marxilaisia, jotka käyvät kristinuskon kanssa keskustelua. Hänen puheenvuorojaan kannattaa aina kuunnella.
Kolakowski antaa arvon vasta puolelle. Hän esittää artikkelissaan neljä syytä, miksi kristinus koa edelleen tarvitaan. Viimeinen kuuluu: Maailma tarvitsee kristinuskoa, ei vain subjektiivisessa mielessä, vaan siksi, koska tiettyjä tärkeitä tehtäviä ei ilmeisesti voida ratkaista ilman sitä ja koska sen on otettava vastuu maail masta, jota se on ollut vuosisato jen aikana muokkaamassa.
Kirjoittaja arvostelee aikamme teologiaa siitä, että se on jättä mässä vanhat asemat. Pelätään joutumista gettoon ja siksi "siunataan melkein jokainen liike, joka lähtee ihmisen luonnollisista pyrkimyksistä". Teologialle on vähemmän tärkeää oman identiteetin säilyttäminen kuin se, ettei sitä suljettaisi vain pois yleisestä kilpajuoksusta". Tämä tulee näkyviin erityisesti suhteessa pahaan, syntiin, perisyntiin.
Nimi "Voiko paholainen pelastua?" käsittelee juuri perisynnin ongelmaa. Onko olemassa sellaista kuin perisynti? Jos emme usko siihen, silloin ihminen on luonnostaan hyvä ja silloin on mahdollista rakentaa tämän maan päälle täydellinen paratiisi. Kun tämä toteutuu, silloin paholainen on tehnyt tehtävänsä eikä se ole ollut aivan paha. Tämäntapaista uskoa edustavat sellaiset ajattelijat kuin Scotus Eriugena, Hegel, Teilhard de Chardin. Tulevasta täydellisyydestä käsin kaikki . tapahtuminen on miele kästä, niin myös synti ja paholaisen työ.
KOLAKOWSKI HUOMAUTTAA, että tällainen usko on pelottavan vaarallinen. Perisynnin kieltäminen . on vastoin tieteen tuloksia, inhimillistä kokemusta ja kristillistä perinnettä. Kristinuskon syvimpään olemuk seen kuuluu kaksi oppia: maail ma on langennut maailma, Jeesus on tullut tätä maailmaa pelastamaan. Vain näihin molempiin puoliin pitäytymällä voidaan välttää kaksi vaaraa: pinnallinen optimismi sekä epätoivo.
Perisynti-oppia on kyllä käytetty taantumuksen aseena. Jos vain valitetaan, että me olemme huonoja ja syntisiä, voidaan luopua kokonaan maailman muuttamisesta. Tällainen päättely on kuitenkin virheellistä. Perisynti-oppi sisältää tärkeän näyn elä mään. On kyllä sellaista pahaa, mikä voidaan poistaa ja sitä on kaikin voimin yritettävä. "On kuitenkin olemassa myös sellaista pahaa, mitä ei voi poistaa ja siksi meidän kurjuudessamme on jotain korjaamatonta."
Jos tämä kielletään, mitä tapahtuu? Jos loppu on maanpäällinen täydellisyys, silloin kaikkea syntiä voidaan puolustaa. Paholainen pelastuu. Se ei ole ollut aivan paha. Viimeisellä tuomiolla me toteamme, että olemme viattomat ja että olemme kaitselmuksen syyttömiä välikappaleita täydellisyyden luomisessa. Lisäksi uskoon kaiken pahan häviämiseen liittyy väkivaltamieltä. Kaikki on luvallista, kun rakennetaan täydellistä yhteiskuntaa. Mikään uhri ei ole liian kallis. Näin kohoaa totalitäärinen yhteiskunta, jossa luuloteltua täydellisyyttä pidetään yllä väkivalloin.
Kolakowski toteaa artikkelinsa lopulla: Ihmiset tarvitsevat kristinuskoa, koska se auttaa heitä kestämään tämän elämän painetta ja koska se paljastaa heille inhimillisen olemassaolon ylittämättömät rajat ja auttaa heitä hyväksymään nämä rajat. Sitä tarvitaan jo sen tähden. koska se opettaa niinkin yksinkertaista totuutta kuin että ei ole vain aamu, vaan myös päivä aamun jälkeen ja ettei ero menestymisen ja epäonnistumisen välillä ole aina selvä. Me tarvitsemme kristinuskoa, joka ei ole kullan- eikä purppuranvärinen, ei punainen - vaan harmaa."
Ja kirjoittaja jatkaa: "Tarvitsemme sosialistista perinnettä, mikäli se auttaa meitä käsittämään, miten väkivaltaisia ovat ne voimat, jotka määräävät historiaamme ja mikäli se auttaa mei tä taistelussa sortoa ja kurjuutta vastaan. Mutta tarvitsemme sel laista sosialistista perinnettä, jo ka on tietoinen omista rajoistaan, sillä unelma täydellisestä tapahtumisesta ja täydellistymisestä on vain epätoivoa toivon manttelissa ja vallanhimoa vanhurskauden toivon vaatteissa."
PERISYNTI: MIKÄ SE ON?
Keski-Uusimaa, 14.04.1997
Lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa on Raamattu, Jumalan Sana. Silti monella on vain vähän tietoa sen sisällöstä, koska sitä ei lueta. Raamatussa luullaan olevan monia asioita, joita siellä ei kuitenkaan ole.
Luuloasioita on mm.: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Pääasia on kunhan vain uskoo, uskoipa mihin tahansa." Raamattu kuitenkin sanoo, että vain uskomalla Jeesukseen voi pelastua.
Lienee yllättävää, ettei Raamatusta löydy myöskään sellaista sanaa kuin perisynti. Profeetta Hesekiel mm. sanoo: "Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyiv ' ät." Hesekiel sanoo suoraan, ettei poika kanna isän syntivelkaa.
Kun opetuslapset näkivät sokeana syntyneen miehen, he kysyivät Jeesukselta: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämä vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" (Oli siinäkin kysymys.) Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.
Kun lapsi syntyy tähän maailmaan, hän syntyy synnittömänä, hänhän ei ole tehnyt hyvää eikä pahaa. Viattomuudessaan hän on taivaskelpoinen sellaisenaan Jeesuksen lunastustyön perusteella ilman kasteita. Se, että ihmisellä on perinnöllinen taipumus tehdä syntiä on eri asia kuin perisynti. On vähän asia kuin allergiaan taipuvaisella ihmisellä. Hänellä ei ole allergiaa, kunnes hän joutuu kosketukseen allergiaa aiheuttavien aineiden kanssa.
Sylilasten kastetta ei myöskään mainita Raamatussa. (Näin toteaa myös Suomen Pipliaseuran sanasto osuus uudessa Raamatun käännöksessä.) Jeesus ei kastanut pieniä lapsia, vaan siunasi panemalla kädet heidän päällensä. Ns. perisyntiä ei tarvinnut "pestä pois", koska sitä ei ollut. Toki Raamattu puhuu kasteesta, mutta se tulee tapahtua uskoon tulon jälkeen: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Ne henkilöt, jotka tekivät parannuksen ja ottivat Jeesuksen vastaan, ne kastettiin. Tämä on järjestys tänäänkin.
Raamattu ei puhu myöskään kasteen liitosta, vaan uudesta liitosta Jeesuksen veressä. Ilman henkilökohtaista parannusta ja uskoa Jeesukseen ei kasteesta ole mitään hyötyä, tapahtuipa se missä iässä tahansa. Tutki kirjoituksista, onko asia näin!
Kristitty