Johanneksen evankeliumi 18. luku

18. JEESUKSEN KÄRSIMYS ALKAA TÄYTTYÄ
Raamattuluento (18) Joh 18:1- 40, Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 14.01. 2007.

Jeesuksen vangitseminen rukouspaikalla Kidronin puron toisella puolella (Joh 18:1-14)
Tämän sanottuaan Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, ja Jeesus ja opetuslapset menivät sinne (1). Myös Juudas, hänen kavaltajansa, tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa (2). Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään (3). Jeesus tiesi kaiken, mikä häntä odotti. Hän meni miehiä vastaan ja kysyi: "Ketä te etsitte?" (4) "Jeesusta, sitä nasaretilaista", vastasivat miehet. Jeesus sanoi: "Minä se olen." Miesten joukossa oli myös Juudas, Jeesuksen kavaltaja (5). Kun Jeesus sanoi: "Minä se olen", he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan (6). Jeesus kysyi uudelleen: "Ketä te etsitte?" He vastasivat: "Jeesus Nasaretilaista" (7). Jeesus sanoi heille: "Johan minä sanoin, että se olen minä. Jos te minua etsitte, antakaa näiden toisten mennä" (8). Näin kävivät toteen hänen omat sanansa: "Niistä, jotka olet haltuuni uskonut, en ole antanut yhdenkään joutua hukkaan" (9).
Simon Pietarilla oli miekka. Hän veti sen esiin ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti; palvelija oli nimeltään Malkos (10). Mutta Jeesus sanoi Pietarille: "Pane miekkasi tuppeen! Kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?" (11) Sotilaat, joita komensi korkea upseeri, ja juutalaisten lähettämät miehet vangitsivat nyt Jeesuksen, panivat hänet köysiin (12) ja veivät hänet ensiksi Hannaksen luo. Hannas oli senvuotisen ylipapin Kaifaksen appi (13). Juuri Kaifas oli antanut juutalaisille neuvon, että olisi parasta, jos yksi mies kuolisi koko kansan puolesta (14).

Ratkaiseva yö - aika on täyttynyt, hetki on tullut
Oli torstain ja perjantain välinen yö huhtikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 30 meidän ajanlaskumme mukaan. Oli tullut se aika, josta Jeesus oli aikaisemmin puhunut (Joh 2:4; 7:6,8). Oli hänen hetkensä, se hetki, jolloin hänet otetaan kiinni (7:30; 8:20). Täysi kuu valaisi pyhiinvaeltajia täynnä olevaa Jerusalemia. Jeesus on opetuslapsineen liikkeellä ja he menevät ateriapaikastaan yläsalista Kidronin puron takana olevaan puutarhaan. Muut evankelistat mainitsevat, että puutarhan nimi on Getsemane. Siellä he ovat yöpyneet aikaisemminkin ollessaan pääsiäisen aikana Jerusalemissa. Kidronin purossa oli vettä vain sadeaikana ja se erottaa Jerusalemin ja Öljymäen toisistaan.

Johannes ei kerro meille Jeesuksen rukoustaistelusta, vaan menee suoraan asiaan. Ja se asia on Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulemisen varsinainen tarkoitus. Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, ”vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark 10:45). Tämä Jeesuksen maailmaan tulon ytimen tuo esiin jo Johannes Kastajan sanoessaan hänestä kahteen kertaan: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29, 36). Tämä karitsa voi olla vain teurastettu karitsa (Ilm 5:12), jonka veressä voi pestä vaatteensa ja valkaista ne (Ilm 7:14).

Nyt alkavat toteutua kirjaimellisesti Jeesuksen arvoitukselliset sanat, jotka hän sanoi puhdistaessaan temppelin: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä" (Joh 2:19). Nyt taivaasta tänne tullut Ihmisen Poika korotetaan, kuten Mooses oli nostanut käärmeen korkealla autiomaassa (3:14). Nyt Jeesus täyttää lähettäjänsä tahdon ja vie hänen työnsä päätökseen (4:34) ja osoittautuu todelliseksi maailman pelastajaksi (4:42) ja elämän lähteeksi (5:26). Nyt Isä, Jumala itse merkitsee hänet lopullisesti sinetillään, jotka ovat haavojen jäljet hänen käsissään, jaloissaan ja kyljessään (6:27). Yksin häneen katsoessamme ja uskoessamme, meillä on ikuinen elämä (6:40). Nyt hänestä tulee se elämän leipä, se leipä, joka antaa ruumiinsa, jotta maailma saisi elää (6:51) ja jokaisella on mahdollista syödä hänen lihaansa ja juoda hänen vertansa ja niin saavuttaa ikuinen elämä (6:54).

Nyt oli tullut hänen hetkensä (Joh 7:30), se hetki, jolloin hallitusmiehet saavat toteuttaa halunsa tappaa hänet (7:25-26). Oli tullut hetki, jolloin hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä (10:11, KR 38). Nyt toteutuvat ylipappi Kaifaan sanat, että yksi ihminen kuolee kansan edestä (11:50). Oli alkanut se Jeesuksen hautaamispäivä, jota varten Maria oli hänet voidellut nardusvoiteella Betaniassa (12:7). Nyt vehnän jyvä putoaa maahan ja kuolee ja tuottaa runsaan sadon (12:24). Tänään Jeesus korotetaan maasta ja hän alkaa vetää kaikki ne luokseen, jotka huutavat häntä avukseen (12:32). Tänä passahjuhlan aikana Jeesuksen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo (13:1) ja mennä valmistamaan omilleen Isän kodissa asuinsijan (14:2). Nyt toteutuvat Jeesuksen sanat: ”Minä menen pois” (14:28; 16:7). Totisesti kaiken ”tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä” (14:31).

Nyt lopullisesti ja iankaikkisesti täyttyy se, miksi Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan. Jeesus olikin juuri sanonut Isälle: ”Minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni” (Joh 17:4). Siksi Golgatalla keskimmäiseltä ristiltä kuuluivat meille nuo niin tärkeät sanat: "Se on täytetty" (19:30).

Yöllinen kohtaaminen
Täyttymykseen kuuluu myös se katkera hetki, jolloin puutarhaan tulee yksi niistä kahdestatoista, se yksi, josta Jeesus oli aikaisemmin suoraan sanonut: ”Yksi teistä on Saatana” (Joh 6:70). Se hetki on pimeyden vallan hetki (Luuk 22:53). Nyt Juudas tekee sen, mitä Jeesus oli sanonut äsken yhteisellä aterialla: ”Mitä aiot, tee se pian!” (Joh 13:27).

Kidronin puron takana olevan rukouspaikan valinta oli ollut Jeesuksen tietoinen teko. Siellä he olivat olleet monta kertaa aikaisemminkin. Juudas tiesi paikan ja saattoi johtaa sotilaat sinne. Juudaksen lähdöstä yläsalista kansansa johtajien luokse oli kulunut ainakin pari tuntia. Tuona aikana Jeesus olisi voinut paeta opetuslapsineen Jerusalemista. Mutta Jeesus ei paennut, vaikka tiesi Juudaksen aikeista. Hän meni tahallaan sille paikalle, mihin tiesi Juudaksen ohjaavan pidättäjät. Juudaskaan ei vienyt pidättäjiä yläsaliin vaan Getsemaneen. Hän saattoi luotaa siihen, että Jeesus ei yhtäkkiä muuttaisi suunnitelmiaan ja tähänastista käyttäytymistään.

Johanneksen kuvauksessa puutarhan yöllisistä tapahtumista huomiomme ehkä kiinnittyy siihen, miten rauhallisesti Jeesus menee kohti pidättäjiään. Hän tiesi nyt, mikä on Isän tahto ja astui rohkeasti esiin puutahan varjojen keskeltä soihtujen valoon. Aloite oli hänellä. Hän ilmoittautui kysymällä: ”Ketä te etsitte?” (Joh 18:4).

Muutamaa päivää aikaisemmin Jeesus oli vielä käynyt omaa sisäistä taisteluaan: ”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” (Joh 12:27-28). Matteus kertoo kuinka puutarhassa ennen Juudaksen tuloa murhe alkoi ahdistaa Jeesusta ja hän joutui tuskan valtaan (Matt 26:37). Luukas taas kuvailee, että Jeesus oli suuressa tuskassa ja rukoili kiihkeästi ja hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin (Luuk 22:44). Nyt tuska oli kuitenkin poissa ja syvä rauha oli täyttänyt Jeesuksen. Hän tiesi kaiken, mikä häntä odotti.

Niin vaikuttava oli Jeesuksen pelottomuus ja rauhallisuus, että kun hän sanoi aseistetuille miehille: ”Minä se olen” (Joh 18:6), nämä perääntyivät ja kaatuivat maahan. Kristillinen seurakunta on ymmärtänyt tämän tilanteen ja Jeesuksen sanat Minä olen (kreik. ego eimi) Jumala nimen, Jahven ilmoituksena. Siksi se säväytti pidättämään tulleita legioonalaisia ja juutalaisia poliisivoimia. He eivät kestäneet sen nimen edessä. Jeesuksen tunnustautuminen Jumalaksi oli saanut aikaisemmin juutalaiset raivostumaan. He kokivat sen Jumalan pilkkaamisena ja halusivat sen tähden tappaa Jeesuksen. Eräs hallitusmiesten pääsyytös Jeesusta vastaan olikin, että hän oli tehnyt itsensä Jumalan vertaiseksi.

Todennäköisesti Juudaskin kaatui Jeesuksen edessä, mutta se ei muuttanut hänen mieltään. Samalla kohtaamme erään Jeesuksen persoonan salaisuuden. Vaikka hän oli Jumalan Poika, niin hän pidättyi käyttämästä jumalallista kaikkivaltíuttaan tuona yönä. Matteus on kertonut Jeesuksen sanoneen, että hän olisi voinut pyytää heti kaksitoista legioonaa enkeleitä häntä auttamaan (Matt 26:53). Aikoinaan yksi ainoa enkeli tuhosi yhtenä yönä satakahdeksankymmentäviisituhatta assyrialaista sotilasta, jotka olivat piirittämässä Jerusalemia (2 Kun 19:35).

Jeesus ohjailee tapahtumia
Tilanne oli koko ajan Jeesuksen hallinnassa. Hänelle itselleen ei tapahtunut mitään yllättävää ja katastrofaalista, vaikka sivusta katsoen tilanne oli hänelle täydellinen katastrofi: sotilaat, väkivaltainen pidätys, köydet, kuulustelu, tuomio ja kuolema. Hän oli aikaisemmin sanonut: ”Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin” (Joh 10:18). Nyt hän käytti ehdotonta valtaansa ja antoi vapaaehtoisesti henkensä pois.

Jeesus oli myös sanonut: ”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni - saadakseni sen jälleen takaisin” (Joh 10:18). Hän koki olevansa koko ajan kaikkivaltiaan Isän rakkauden ympäröimänä ja kannattelema. Siksi hän oli turvallisella mielellä. Sen varmuuden hän oli taistellut itselleen Getsemanen rukoustaistelun verihiessä. Me muistamme myös, mikä oli tämän tuskaisen rukouksen asiasisältö: "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun" (Luuk 22:42). Isä oli antanut hänelle tämän kärsimyksen maljan ja ”kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?" (Joh 18:11). Isän tahto oli juuri se, mikä Jeesukselle tapahtui ja Isän tahto oli parasta tässä maailmassa.

Meidän on miltei mahdotonta saavuttaa tällaista rauhallisuutta oman elämämme kohtaloissa. Näin siksi, että meitä vaivaa jatkuvasti tunne siitä, että olemme itse jollain kohtalokkaalla tavalla syyllisiä kokemiimme raskaisiin elämänvaiheisiin.

Hän antautui ja salli pidättää itsensä. Mutta samalla hän vaati, että hänen opetuslapsensa päästetään vapaaksi: ”Antakaa näiden toisten mennä” (Joh 18:8). Ja ihme kyllä sotilaat päästivät opetuslapset menemään. Näin Jeesus jälleen toimi kutsumuksensa mukaisesti. Hän oli se yksi, joka antoi itsensä alttiiksi, jotta toiset saisivat elää vapaana. Jälleen yksi kaikkien puolesta. Johannes tuo tämän Kristussanoman ytimen esiin toisenkin kerran mainitessaan Kaifaasta. Hän muistuttaa, että juuri tämä ”oli antanut juutalaisille neuvon, että olisi parasta, jos yksi mies kuolisi koko kansan puolesta” (18:14).

Jollei Jeesus olisi antanut pidättää itseään, ei edes roomalainen kohortti, 600 aseistettu ammattisotilaan joukko olisi voinut hänelle mitään. Muistamme miten Nasaretissa hän rauhallisesti käveli vapauteen läpi raivoavan kansanjoukon, joka halusi syöstä hänen jyrkänteeltä alas (Luuk 4:29-30).

Pietarin valtasi kuitenkin järjettömän rohkeuden puuska. Hän osoitti miekkaa heiluttaen seisovansa sanojensa takana, että hän oli valmis antamaan vaikkapa henkensä Jeesuksen puolesta (Joh 13:37). Kuitenkaan Pietari ei edes kyennyt kunnolla käyttämään miekkaansa, sillä hän sivalsi vain korvan pois eräältä pidättäjältä. Jeesus vastasi; "Pane miekkasi tuppeen!” Luukas jopa kertoo, että Jeesus paransi irtileikkautuneen korvan (Luuk 22:51). Harkitseva usko puuttui. Se oli vain sielullista kiihkoilua Jumalan valtakunnan asian edistämiseksi ja niin palavalta ja ehdottomalta antautumiselta kuin se näyttikin, se ei ollut Jumalan tahdon mukaista.

Koskettava on maininta siitä, että Jeesus antoi sitoa itsensä köysiin. Jos emme ole olleet ihmisten väkivaltaisesti sitomia, emme pysty aavistamaan, mitä vapaalle ja itsenäiselle ihmiselle merkitseekään vangitseminen ja sitominen. Se on tyrmäävä kokemus. Siinä on nyt kaikkivaltiaan Jumalan ainosyntyinen Poika avuttomana ja sidottuna kuin mikäkin vaarallinen ja väkivaltainen rosvo. Häneen kosketaan, hän alistuu ihmisten mielivallalle ja väkivallalle. Vielä myöhemminkin Johannes mainitsee, että Jeesus vietiin köysissä ylipappi Kaifaksen luo kuulusteltavaksi (Joh 18:24).

Jeesuksen kuulustelu Hannaksen palatsissa ja Pietarin kieltäminen (Joh 18:15-27)
Simon Pietari ja eräs toinen opetuslapsi menivät Jeesuksen perässä. Tuo toinen oli ylipapin tuttu ja pääsi siksi Jeesuksen mukana ylipapin palatsin pihaan (15). Pietari jäi seisomaan portin ulkopuolelle, mutta opetuslapsi, joka tunsi ylipapin, meni puhumaan porttia vartioivalle palvelustytölle ja toi Pietarin sisälle pihaan (16). Palvelustyttö sanoi Pietarille: "Et kai sinäkin ole tuon miehen opetuslapsia?" "En ole", vastasi Pietari (17). Oli kylmä, ja siksi palvelijat ja vartijat olivat sytyttäneet hiilivalkean ja lämmittelivät sen ääressä. Myös Pietari seisoi heidän joukossaan lämmittelemässä (18).
Ylipappi kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja opetuksestaan (19). Jeesus vastasi: "Minä olen puhunut julkisesti, koko maailman kuullen. Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä, kaikkien juutalaisten kokoontumispaikoissa. Salassa en ole puhunut mitään (20). Miksi sinä minulta kysyt? Kysy kuulijoiltani, mitä olen heille puhunut. He kyllä tietävät, mitä olen sanonut" (21). Jeesuksen vastattua näin yksi lähellä seisovista vartijoista löi häntä kasvoihin ja sanoi: "Noinko sinä vastaat ylipapille?" (22) Jeesus sanoi miehelle: "Jos puhuin väärin, osoita, mikä puheessani oli sopimatonta. Jos taas puhuin oikein, miksi lyöt minua?" (23). Hannas lähetti Jeesuksen köysissä ylipappi Kaifaksen luo (24).
Simon Pietari seisoi lämmittelemässä. Miehet sanoivat hänelle: "Et kai sinäkin ole hänen opetuslapsiaan?" "En ole", Pietari kielsi (25). Mutta muuan ylipapin palvelija, sen miehen sukulainen, jolta Pietari oli lyönyt korvan irti, sanoi hänelle: "Kyllä minä näin sinut siellä puutarhassa hänen seurassaan" (26). Pietari kielsi taas, ja samassa lauloi kukko (27).

Tästä jaksosta meille kerrotaan kaksi asiaa. Ylipappi Hannaksen toimeenpaneva alustava kuulustelu ja Pietarin kieltäminen.

Hannas oli ollut ylipappina vuosina 6-15 ja Kaifas oli hänen vävynsä, joka oli ollut ylipappina vuodesta 18 lähtien. Heidän palatsinsa olivat todennäköisesti samassa pihapiirissä.

Hannaksen kuulustelusta kerrotaan vain muodollinen kysymys Jeesuksen opista ja opetuslapsista. Näitä kahta asiaa myöhemmin myös roomalaiset kuulustelijat kysyivät kristityiltä marttyyreiltä. Mutta nyt oli kyse vain näennäiskuulustelusta. Ketään ei saa tuomita syylliseksi, ellei ensin ole asianmukaisesti hänen syyllisyytensä näytetty toteen todistajien avulla. Ehkä Hannas halusi saada esiin jonkin uuden raskauttavan syytteen Jeesuksesta Pilatusen kuulustelua varten. Koska Hannan kuulustelu oli vallitsevan oikeuskäytön vastainen, Jeesus vastasi terävästi. Se suututti erästä vartiomiestä ja hän alkoi moittia Jeesusta esivallan häpäisemistä ja löi kasvoihin, Se oli karkeaa Jeesuksen nöyryyttämistä. Jeesuksella ei ollut enää mitään inhimillisiä oikeuksia. Kuulustelu paljastaa, että tuomarit olivat jo ennakolta tuominneet Jeesuksen. Jeesus ei kuitenkaan alistu hiljaa lyöntiin, vaan vastaa uudelleen terävästi ja puolustaa oikeutta saada laillinen oikeudenkäynti.

Kuka oli ”se toinen opetuslapsi”, joka vei Pietarin sisälle ylipapin palatsin pihaan? Varhaiskirkon ajoista asti on ymmärretty sen tarkoittavan Johannesta, Sebeteuksen poikaa. Häntä on myös pidetty sinä opetuslapsena, ”jota Jeesus rakasti” (Joh 13:23; 21:7). Tämä opetuslapsi oli ylipapin tuttava. Myöhemmin syntynyt Heprealaisevankeliumi väittää, että Johannes oli isänsä Sebeteuksen edustajana käynyt Jerusalemissa kalakauppaa ylipapin talouden kanssa ja siksi tunsi ylipapin.

Kuvaus sisältää sellaisia yksityiskohtia, jotka vain mukana ollut on voinut kertoa. Kerrotaan, miten Pietari pääsi ylipapin palatsin pihaan, kerrotaan porttia vartioivasta palvelutytöstä ja hänen kysymyksestään, Esiin tulee kylmyys ja hiilivalkea tuona huhtikuun seitsemännen päivän aamuyönä. Kukon laulukin tulee esiin. Mutta Johannes ei kerro, että Jeesus olisi kastonut Pietariin eikä sitä, että Pietari meni ulos ja itki katkerasti.

Meitä lukijoita tulisi koskettaa tuo Pietarin heikkoudesta ylipapin pihalla. Pietari joutui koetelluksi eikä hän kestänyt. Jeesus oli aikaisemmin Luukaan mukaan sanonut: ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi” (Luuk 22:31-32). Se seula paljasti, että Pietarin itsevarmassa uskossa oli kovin paljon akanoita. Mutta Pietarin usko ei sammunut, kuten Juudaksen usko sammui. Miten minä olisin kestänyt samanlaisessa vaikeassa tilanteessa?

Jeesuksen kuulustelu ja tuomio Pilatuksen virka-asunnossa (Joh 18:28-40)
Kaifaksen luota Jeesus vietiin maaherran palatsiin. Oli varhainen aamu. Juutalaiset eivät itse menneet palatsiin sisälle, etteivät saastuisi vaan voisivat syödä pääsiäisaterian (28). Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi: "Mistä te syytätte tätä miestä?" (29) He vastasivat: "Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle" (30). "Pitäkää itse hänet", Pilatus sanoi, "ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan." Mutta juutalaiset sanoivat: "Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan" (31). Näin tapahtui, jotta Jeesuksen sanat kävisivät toteen. Hän oli aiemmin ilmaissut, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa (32).
Pilatus meni takaisin palatsiin, käski tuoda Jeesuksen eteensä ja kysyi häneltä: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" (33) Jeesus vastasi: "Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?" (34) Pilatus sanoi: "Olenko minä mikään juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet. Mitä sinä olet tehnyt?" (35) Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä" (36). "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua" (37). "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus (38).
Tämän sanottuaan Pilatus meni taas ulos juutalaisten luo ja sanoi heille: "En voi havaita hänen syyllistyneen mihinkään rikokseen (38). Tapana on, että minä pääsiäisjuhlan aikana teidän mieliksenne päästän vapaaksi yhden vangin. Tahdotteko, että vapautan juutalaisten kuninkaan?" (39) Silloin he alkoivat huutaa: "Ei häntä! Päästä Barabbas!" - Barabbas oli rosvo (40).

Roomalaiset virkamiehet aloittavat oikeustoimet yleensä auringon noustessa. Pilatus oli varmaankin saanut ennakolta tiedon, että hänen virka-asuntoonsa tuotaisiin varhain aamulla vaarallinen kapinoitsija. Ei voida ajatella, että ilman Pilatuksen lupaa korkea roomalainen upseeri, tuhannen päämies olisi lähtenyt yöllä legioonalaisten kanssa Antonian linnoituksen ulkopuolelle. Pääsiäisen aikana Jerusalem oli täynnä pyhiinvaeltajia. Silloin myös vaaralliset mellakat olivat mahdollisia. Pilatus ja sotilaat olivat varuillaan. Nyt tämä vaarallinen mies oli pidätetty eikä hän itse ollutkaan tehnyt vastarintaa. Hän oli lauhkeasti antautunut sotilaille. Oliko Pilatuksen saama hälytys ollut väärä?

Jälleen saamme kuulla, että juutalaiset olivat tarkkoja kultillisesta puhtaudesta. He eivät pääsisäisaterian tähden halunneet tulla sisälle Pilatuksen virka-asuntoon, etteivät vain saastuisi. Samaan aikaan heillä ei ollut mitään vaikeutta suunnitella oikeusmurhaa. Tämän saman pelottavan asian Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen: ”Tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua” (Joh 16:2-3). Syvästi uskolleen antautuneet ihmiset voivat olla äärettömän kovia ja muista piittaamattomia puolustaessaan oman uskonnollisen yhteisönsä etuja. Sama käsittämätön sokeus hengellisessä elämässä tulee esiin myös väärissä profeetoissa. Jeesus sanoi, että he tulevat ihmisten luokse lampaiden vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia. Jeesus jatkoi opetustaan: ”Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'” (Matt 7:22-23).

Pilatus tuli palatsin ulkopuolelle ja pyysi juutalaisia yksilöimään syytöksensä. Juutalaiset vain väittivät, että syytetty oli rikollinen ja ansaitsee kuoleman tuomion, mutta heillä ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan. He siis odottivat Pilatukselta vain yhdenlaista ratkaisua. Tuomio oli selvä, oli vain saatava lupa panna se toimeen.

Pilatuksen ja Jeesuksen välinen keskustelu on mielenkiintoinen. Jeesus käyttäytyy ja puhuu niin kuin kuningas. Hän on valinnut kärsimyksen ja tuskien tien, mutta hän menee sille tielle avoimesti ja rohkeasti. Hän ei pyydä mitään anteeksi. Hän on varma sitä, että jokainen, joka on totuudesta, kuulee ja ymmärtää häntä (Joh18:37). Toki hänen tilanteensa on nöyryyttävä. Hänen oma kansansa ja sen johtajat ovat antaneet hänet vihatun valloittajan edustajan käsiin tuomittavaksi. Tästä huolimatta Jeesus vastaa suoraan Pilatuksen kysymykseen oletko sinä juutalaisten kuningas: ”Olen kuningas” (18:37). Mutta samalla Jeesus muutamalla sanalla perustelee sitä, millainen on hänen kuninkuutensa. Se ei ole tästä maailmasta. Eihän hän sallinut miestensä edes taistella hänen vangitsemistaan vastaan. Jeesus toistaa, ettei hänen kuninkuutensa ole peräisin täältä alhaalta. Hän syntynyt ja tullut tähän maailmaan todistaakseen tuon toisen maailman ja valtakunnan totuudellisuudesta ja olemassaolosta. Hän on myös varma, että jokainen, joka on päässyt maistamaan tuon toisen maailman todellisuutta, kuulee häntä.

Pilatuksen kuulustelussa tulee esiin kaksi valtakunta ja kaksi eri kuninkuutta. Toinen valtakunta ja sen kuninkuus kuuluu tähän maailmaan. Se on katoava valtakunta. Aikanaan Roomankin valtakunta sortui ja kaikki sen keisarit kuolivat. Toinen valtakunta ja sen kuninkuus on iankaikkinen.

Virsikirjassamme ovat adventtivirret nimenomaan virsiä Jeesuksen Kristuksen kuninkuudesta. Miten koskettavia ovatkaan virren viiden sanat: ”Ei saavu mahtavasti hän joukoin korskehin, vaan vastustajat kaikki hän kaataa kuitenkin. Hän voittaa kärsimällä, on Hengen miekka hällä. Siunattu olkoon hän, ken meille tuo elämän (virsi 5:4). Tästä virrestä on jätetty pois vanhassa virsikirjassa oleva viimeinen säkeistö. Se kuvaa havainnollisella tavalla näiden kahden valtakunnan eroa: ”Jerusalem, sun muuris on ammoin kaatuneet. Sun temppelisi papit on maassa maatuneet. Mut valtakunta Herran on vahva, voittaa kerran. Siunattu olkohon, ken taivaasta tullut on” (vanha virsi 3:7).

Meille kuvataan millainen on Jeesuksen Kristuksen valta tässä maailmassa: ”Ei etsimään hän tullut maan päältä valtikkaa, kun vallassansa ollut on aina taivas, maa. Ei valtasuuruuttaan hän tahtonutkaan näyttää. Hän Isän tahdon täyttää ja suostuu kuolemaan” (virsi 10:2). ”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus. Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita” (virsi 15:3).
Samalla meille kerrotaan millaisen vallan käytön mallin Jeesus antaa: ”Annathan vallan käyttöön mallin uuden. Hahmoon orjan halvimman kätket armon salaisuuden: ihmiseksi maailmaan saavuit, Herra taivaan, maan” (virsi 3:5). Samalla meitä varoitetaan: ”Vaan valtaa, kunniaa ken etsii ainoastaan ja Kristusta on vastaan, se taivaan kadottaa” (virsi 10:3).

Tähän mennessä vanhin tunnettu UT:n käsikirjoituksen tekstikatkelma on juuri tästä Johanneksen evankeliumin jaksosta: Joh 18:31-33 ja 37. Tutkijat ovat sitä meiltä, että se on kirjoitettu vuoden 130 tienoilla ja ehkä aikaisemminkin.

Jae 32 tuo esiin sen, kuinka kaikessa, mitä tapahtui Jeesukselle, toteutuivat nimenomaan Jeesuksen ennakolta puhumat sanat. Ja tärkein näistä Jeesuksen sanoista on ilmoitus siitä millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

Jakeessa 37 ovat Jeesuksen sanat: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." Näin vanhin säilynyt käsikirjoituskatkelma korottaa Jeesuksen Kristuksen kaiken keskukseksi.

Sovituksen salaisuus
Johanneksen evankeliumin luvut 18 ja 19 vievät meidät kristillisen uskon ydinsanoman ääreen. Kaikki muu evankeliumin historiallisessa kerronnassa on ollut vain esipuhetta ja johdantoa. Tässä on nyt se varsinainen asia. Nämä luvut kuvaavat tapahtumia, joiden varaan jokaisen ihmisen pelastuminen perustuu. Näitä lukuja lukiessamme lähestymme kaikkein pyhintä kristillisessä uskossamme. Tässä historiallisessa tapahtumassa on meidän palava pensaamme, jossa Jumala puhuu.

Meille kerrotaan jotain sellaista, mikä on tapahtunut täsmällisessä ajassa ja paikassa aivan määrätylle ihmisille – Jeesukselle Kristukselle. Kaikki on ollut käsin kosketeltavaa ja todellista tapahtumista. Tapahtumat ovat useimmille meistä suurin piirtein tuttuja lapsuudesta alkaen.

Meidän tuleekin lähestyä tätä kuvausta kyselleen miksi tämä kaikki? Miksi Jeesuksen Kristuksen piti antaa itsensä köytettäväksi, kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi kuolemaan? Miksi hänet ristiinnaulittiin?

Tiedämme, että lopullisen ja täydellisen vastauksen saamme vasta kirkkaudessa. Vasta silloin näemme kaikki ne eri tekijät koko laajuudessaan ja syvyydessään, jotka vaikuttivat siihen, että Jumalan Pojan piti kärsiä meidän puolestamme. Tänään vielä aavistelemme jotain. Joudumme jatkuvasti rukoilemaan: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä” (virsi 301:1).

Tiedämme vain, että on ihmeellistä Pyhän Hengen vaikutusta, jos sydämemme syttyy ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen katselemiseen. Voimme sitä pyytää. Joka tapauksessa tärkeintä ei ole tapahtumien kulun tunteminen, ei edes se, että tiedämme, miksi Jeesus ristiinnaulittiin, vaan se, että sydämestä uskoen liitämme oman elämämme syntiemme tähden kärsineeseen Jeesuksen Kristukseen.

Miksi Jeesus kärsi? Siihen on ennen kaikkea vastattu: Tällä teollaan hän sovitti ihmiskunnan synnit Jumalan edessä.

Sana sovitus onkin Raamatun ydinsanomaa. Sillä kuvataan sitä Jumalan rakkauden tekoa, jolla hän Poikansa sijaiskärsimyksessä ja kuolemassa vapauttaa syntiset syyllisyydestä ja avaa heille pääsyn yhteyteensä. Siinä on kysymyksessä Jumalan luota meidän sijaiseksemme tullut Jeesus Kristus. Hän ottaa omakseen syntimme, kärsii kärsimyksemme, ottaa päälleen tuomiomme ja kirouksemme ja kuolee kuolemamme.

Tämän hän teki erotuksetta kaikkien ihmisten edestä, ja kuitenkin jokaisen ihmisen tulee seurata kehotusta: ”Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa” (2 Kor. 5, 20, KR 38). Sanoma sovituksesta ei tule automaattisesti ihmisten hyödyksi. Se on otettava henkilökohtaisessa uskossa vastaan. Kristuksen kärsimyksessä toteutunut syntiemme sovitus on siis pelastuksen perusta, mutta vasta uskossa vastaanotettu vanhurskauttaminen sovituksen pohjalla on pelastus (Osmo Tiililä)

Pienoisraamattutunti sovituksesta, osa I:
SANOMA SOVITUKSESTA ON USKOMME YDINASIOITA (KR 38)
Syntisen sovitus Jumalan kanssa Kristuksen ristinkuolemassa ja siihen perustuva uskonvanhurskaus ihmisen ainoana tuomionkestävyytenä on kristillisen pelastussanoman pääsisältö. Missä kristityt kokoontuvat, siellä kohtaamme ristin - vertauskuvan sovituksesta. Näin kaikkialla lähetyskentillä. Kristitty tunnetaan rakkaudesta ristiä kohtaan.

Raamatun alussa niin kuin lopussakin kohtaamme sanoman sovituksesta (1 Moos 3:15, 21; Ilm 22:1, 3). Lähes kolmasosa neljän evankeliumin aineistosta käsittelee Jeesuksen kärsimystä. Jeesus tuli maailmaan kärsimään (Luuk 24:26; Apt 3:18). Ylösnousseenakin hänet tunnetaan haavoista (Joh 20:27). Vielä kirkkaudessakin häntä ylistetään teurastetuksi Karitsaksi (Ilm 5:6, 9).

Sovitus on Jumalan suurin rakkaudenteko ihmiskuntaa kohtaan luomisen jälkeen (1 Joh 4:10; Joh 3:16). Oikean Jeesuksen tunnet rististä ja sovituskuolemasta, perkeleen Jeesus vaikenee tai kieltää sen kuten Koraani (1 Kor 2:2; Gal 6:14).

Älä koskaan kyllästy rukoukseen: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan” (virsi 301:1).

”Sovituksen tekee vastenmieliseksi mm. se, että siitä puhuttaessa ei puhuta meistä, teoistamme, ajatuksistamme, tunteistamme ja suuresta, itsekeskeisestä minästämme. Mitä enemmän ihmistä kiinnostaa vain hänen oma itsensä ja mitä enemmän hän palvoo itseään, sitä vähemmän hän haluaa kuulla Jeesuksesta, jostakin meidän ulkopuolellamme olevasta asiasta" (Olav Valen-Sendstad).

”Oli elämässä aika, jolloin uskoin, että kristityn tie vie Golgatan taa uusiin, suuriin, ihmeellisiin pääsiäiskokemuksiin jo tässä maailmassa ja täällä ajassa - tällä puolen kuoleman linjan. Mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei Kristuksen seuraamisessa ole mitään tietä Golgatan taa. Olen alkanut uskoa, että oikea todellinen pääsiäinen on meille koittava vasta kuoleman virran toisella puolen” (E.V. Pakkala).

SOVITUKSEN LÄHTÖKOHTA (KR 38)
Ihminen on kaikessa ja aina sidottu Jumalaan, emme pääse häntä pakoon (Ps 139:1-5, 7-10, 16; Job 7:17-20). Ihminen on kuitenkin jatkuvassa kapinassa Jumalaa vastaan. ”Emme tahdo tätä kuninkaaksemme” (Luuk 19:14). Kaikki sydämen ajatukset ovat kaiken aikaa ainoastaan pahat (1 Moos 6:5). ”Ihmisen sydämestä lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat…” (Mark 7:22-23). ”Kaikki ovat synnin alla” (Room 3:9-20). ”Petollinen on sydän ylitse kaiken” (Jer 17:9).

Olemuksensa pyhyyden tähden Jumala ei katso sormiensa läpi pahaa, vaan torjuu kapinallisen ihmisen kadotukseen. Se on Jumalan reaktio ihmisen pahuuteen. ”Menkää pois .. iankaikkiseen tuleen” (Matt 25:41). ”Synnin palkka on kuolema” (Room 6:23).

Rakkaudessaan Jumala haluaa kuitenkin pelastaa pahan ihmisen. ”Minun säälini herää... en minä pane täytäntöön vihani hehkua” (Hoos 11:8-9).

Suhteessa ihmiseen Jumalan pyhyyden ja rakkauden välinen jännitys ratkeaa vain sovitusuhrissa. ”Tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta” (Room 5:9). ”Sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor 5:19).

Sovituksen salaisuus on itse Jumalan olemuksessa.
Jumala teki iankaikkisuudessa armopäätöksen. ”Ennen ikuisia aikoja” (2 Tim 1:9). Jumala näki hyväksi hänen kauttaan sovittaa itsensä kanssa kaikki (Kol 1:19-20). ”Saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa” (1 Kor 1:21).

”Ristissä Jumalan tuomitseva vanhurskaus ja pelastava rakkaus yhdistyvät samaan tekoon. Risti kertoo voimakkaimmin Jumalan tinkimättömyydestä kaikkea sitä kohtaan, mikä on hänen majesteettiaan vastaan. Samalla se todistaa voimakkaimmin rajattomasta, sovittavasta, ehdoitta anteeksi antavasta rakkaudesta. Siinä Jumala on minun puolellani, täysin varauksetta, sellaisena kuin olen saastaisena ja kapinallisena. Siinä minä pääsen suojaan Jumalan avoimeen syliin, juuri niin epäpyhänä ja kurjana kuin olen” (Agne Nordlander).

VANHAN TESTAMENTIN ESIKUVIA
”Vaimon siemen (neitseestä syntyminen), pistävä (iskevä, KR 92) kantapäähän (Golgatan naulat), murskaava pääsi (voitto saatanasta)” (1 Moos 3:15). Puku nahasta: toinen, uhri, veri, suoja (1 Moos 3:21), ks. Jes 61:10, Sak 3:4-5

Vapahdus veren kautta. Suojelus veren kautta tuomiolla (2 Moos 12:13, 23). ”Tämä on se liiton veri” (2 Moos 24:8). Vain ”veri tuottaa sovituksen (3 Moos 17:11).

Kuitenkaan ”en julista syyllistä syyttömäksi” (2 Moos 23:7). ”Hän ei jätä teidän rikoksianne rankaisematta” (2 Moos 23:21). ”Tyhjin käsin älköön tultako minua kasvojeni eteen” ( 2 Moos 23:15). ”Voisin sovittaa teidän rikoksenne, jospa nyt antaisit anteeksi” (2 Moos 32:30, 32)

”Kun pappi on toimittanut sovituksen - annetaan anteeksi” (3 Moos 4:26). Mitä havainnollisin kuvaus: 3 Moos 16:21-22.

”Minä ilmestyn sinulle ja puhu sinulle armoistuimelta (2 Moos 25:22). Armoistuin on ainoa paikka maailmassa, jossa syntinen ihminen voi kohdata pyhän Jumalan ja jäädä henkiin. Jeesus "meni kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen” (Room 3:25). Nyt tämä armoistuin on Jeesus Kristus.

”Sovitus merkitsee yleensä sellaisen sovinnon tekoa, jossa osapuolten kesken tapahtunut vääryys tai rikos korjataan ja entisen riidan, vihollisuuden ja välirikon tilalle tulee rauha, rakkaus ja yhteys. Sovinto saadaan usein aikaan käyttämällä välimiestä eli välittäjää ja maksamalla vääryyttä kärsineelle osapuolelle hyvitys (lat. satisfactio)" (Teinonen).

Sovittaa tarkoittaa ”hyvittää tekemänsä vääryys, korvata, maksaa aiheuttamansa vahinko tms”. Sovitus tarkoittaa Jumalan ja ihmisen välisen yhteyden palauttamista, jonka syntiinlankeemus rikkoi” (Nykysuomen Sanakirja).

”Sovituksen paikka oli Kristuksen verinen risti. Veren peittämä Kristus ja hänen ristinsä ovat se lopullinen sovituksen paikka, joiden ennuskuvia liitonarkun kansi, sittemmin tyhjäksi jäänyt kaikkein pyhin ja myös polttouhrialttari ovat olleet” (Jukka Thurèn).

SOVITUSTAPAHTUMAN NÄKYVYYS JA HISTORIALLISUUS
Aika oli määrätty: 70 kertaa 7 vuotta (Dan 9:24). ”Kun aika oli täytetty” (Gal 4:4). Se aika on meidän ajanlaskumme mukaan seitsemäntenä päivänä huhtikuuta vuonna 30 jKr. ”Kärsi Pontius Pilatuksen aikana” (Apostolinen uskontunnustus) .

Jeesus kuoli ristillä samaan aikaan, kun temppelissä teurastettiin tuhannet pääsiäislampaat.

Paikka. VT:n aikana ihminen saattoi saada anteeksi vain yhdellä paikalla - kaikkeinpyhimmässä armoistuimen luona. ”Varo, ettet uhraa … missä mieleisessäsi paikassa hyvänsä. Vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee” (5 Moos 12:13-14). Nyt ainoa paikka on Golgata.

”Katso me menemme ylös Jerusalemiin ... he tappavat hänet” (Mark 10:33). ”Hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon” (Matt 16:21). Jerusalem on ”maan napa” (Hes 38:12). Siksi Jerusalem on ainoa mahdollinen paikka maailmassa: ”Ei sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa” (Luuk 13:33).

Todellinen ihminen – ruumis. ”Kantoi ruumiissansa ristinpuuhun” (1. Piet 2:24). ”Ruumiin sinä minulle valmistit” (Hepr 10:5). ”Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta” (Kol 1:22).

Toimeenpanotapa. Mitä julmin mestaus (Ps 22). ”Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä ja nyökyttivät päätänsä ja sanoivat: ’Voi sinua... Auta itseäsi ja astu alas ristiltä’” (Mark 15:29-30).

”Jotteivät ihmiset ikuisesti eksyisi taivaasta, rakkaus niin sanoaksemme veti Jumalan itsensä alas taivaasta, puki hänet lihaan ja vereen, yhdisti Luojan luomakuntaan, sulki hänet neitsyen kohtuun, puki hänet ryysyihin ja laski hänet seimeen. Eikä tässä vielä kyllin: köyhyydessä ja taisteluissa eletyn elämän jälkeen rakkaus löi Kristuksen maahan Getsemanessa, kahlehti hänet, sitoi ja sylki häntä, kruunasi hänet orjantappuralla, iski naulat hänen käsiinsä, ripusti hänet ristille, antoi hänelle katkeran kalkin juotavaksi ja vei hänet viimein kuolemaan, ja kaikki tämä hänen vihollistensa puolesta” (Quenstedt).

SOVITUS IHMISEKSI TULLEEN JUMALAN TEKONA
Synti ikään kuin repi pohjattoman kuilun Jumalan ja ihmisen välille ja erotti ihmisen yhteydestä Jumalaan. Nyt Jeesus on todellinen Jumala, yhtä Jumalan kanssa ja todellinen ihminen, yhtä ihmisen kanssa, juutalainen mies joka eli ensimmäisen vuosisadan alkupuoliskolla. Hänen olemuksensa Jumalan ja ihmisenä on ikään kuin kiinnitettynä kuilun molemmille puolille ja hän sillä tavoin rakensi sillan kuilun yli ja nyt ihminen pääsee jälleen Jumalan luo. ”Yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä” (1 Tim 2:5).

”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi” (Hepr 2:14). ”Kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi ... sovittaakseen” (Hepr 2:17). ”Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme” (Joh 1:14). ”Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus” (Jes 63:9).

”Ei kauristen ... veren kautta, vaan oman verensä kautta” (Hepr 9:12). ”Mahdotonta on, että härkäin veri voi ottaa pois syntejä” (Hepr 10:4). ”Uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa” (Hepr 10:11). ”Yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi” (Hepr 10:12, 14).

”Me olimme Jumalan vihamiehiä, joiden kohtalona olisi ollut tuhoutua Jumalan vihan aikanaan purkautuessa. Me emme älynneet emmekä tahtoneet tehdä mitään asian auttamiseksi. Jumala kuitenkin rakastaa myös vihamiehiään ja on siksi antanut Poikansa kuolla meidän sijastamme ja niin sovittaa meidät Jumalan kanssa eli lopettaa vihollisuuden Jumalan ja meidän välillämme, jotta me aikanaan pelastuisimme eikä tuleva viha kohtaisi meitä” (Jukka Thurèn).

”Mikä sinua painaa sieluni? Minkä kanssa kamppailet? Miksi olet huolestunut, ahdistunut ja hermostunut? Oletko turhaan yrittänyt rukoilla? Oletko turhaan etsinyt apua Jumalalta? Sieluni, yritä uudestaan, mutta muista, että Jumala on yksi meistä. Puhu Jumalalle kuin puhuisit ihmiselle: luonnollisesti ja yksinkertaisesti. On aivan tarpeetonta teeskennellä. Jumala ymmärtää sinua juuri sellaisena kuin olet, sillä hän on sinun kaltaisesi kaikessa ja häntä on koeteltu kaikessa" (Olav Valen-Sendstad).

”Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielenmuutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan” (Jukka Thurèn)

UT:sa on kaksi kreik. sanaa sovituksesta: Katallage = katkennut yhteys solmitaan uudelleen, vihamielinen suhtautuminen lakkaa ja muuttuu sovinnoksi. Näin 2 Kor 5:18-19. Hilasmos tarkoittaa sovitusuhrin kautta tapahtuvaa sovitusta. 1 Joh 2:2. Samaa sanajuurta onhilasterion, armoistuin Room 3:25.

SOVITUS SIJAISEN KAUTTA
(pro nobis = meidän puolestamme)
Yksi edustaa kaikkia ja jokainen on yhdessä. ”Sinussa tulevat siunatuiksi kaikki” (1 Moos 12:3). Yhden kautta monet / kaikki - pahassa. Yhden kautta monet – hyvässä ( Room 5:15-19).

Jumala lukee nyt yhden kohdalla tapahtuneen kaikkien kohdalla tapahtuneeksi (Jes 52:5)

Vertauksia elämästä: Kuten juuri kannattaa puuta kaikkine oksineen ja lehtineen, kuten suurlähettiläs edustaa miljoonia kansalaisiaan, kuten työpaikallani voi olla sijallani toinen - ottaa paikkani.

Yksi (ylipappi) toisten sijasta Ilmestysmajassa. Leeviläiset tulivat kaikkien esikoisten sijasta (4 Moos 3:41). Kaikkien israelilaisten synnit pantiin yhden kauriin päälle (3 Moos 16:21-22). ”Aaron kantakoon heidän nimiänsä Herran kasvojen edessä” ( 2 Moos 28:12).

Välittäjä. ”Kuka voi ruveta hänelle välittäjäksi” (1 Sam 2:25). ”Yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä” (1 Tim 2:5).

Puolustaja Isän tykönä (1 Joh 2:1). ”Hän rukoilee edestämme” (Room 8:34). ”Taivaassa meidän hyväksemme” (Hepr 9:24).

”Jumala on säilyttänyt meidän syntimme synnittömän Jeesuksen kannettavaksi ja meidän asemastamme rangaissut kuolemalla häntä, meidän sijaistamme ja sovittanut siten meidän syyllisyytemme” (H. Lietzmmaan).

”Laupias Isä nähdessään lain meitä ahdistavan ja pitävän kirouksen alla, ja että emme millään keinoin voineet siitä vapautua, lähetti maailmaan Poikansa, heitti kaikkien synnit kaikkineen hänen päällensä ja sanoi hänelle: Ole sinä, Pietari, se kieltäjä, Paavali, se vainooja, rienaaja ja väkivallantekijä, Daavid, se avionrikkoja, se syntinen, joka paratiisissa söi hedelmän, se ryöväri ristillä, sanalla sanoen, ole sinä kaikkien ihmisten edustaja, joka olet tehnyt kaikkien ihmisten synnit! Mieti siis nyt, miten ne maksaisit ja sovittaisit” (Luther).