Johanneksen evankeliumi 8. luku

8. JEESUS ON MAAILMAN VALO JA IKUINEN MINÄ OLEN

Raamattuluento Joh 8:1-59, Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 17.09.2005.

 

Jeesus armahtaa julkisen synnintekijän (Joh 8:1-11)

Mutta Jeesus meni Öljymäelle (1). Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä (2).

Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen (3) ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa (4). Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" (5).

He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan (6). Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven" (7). Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan (8).

Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen (9).

Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" (10). "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä" (11).

 

On varsin ihmeellistä, ettei kertomusta naisen tuomisesta Jeesuksen luo tuomittavaksi ole vanhimmissa Johanneksen evankeliumin käsikirjoituksissa. Se esiintyy vasta 400- luvulta peräisin olevissa käsikirjoituksissa. Se on varmasti apostolien välittämää opetusainesta Kristuksesta. Sehän tuo esiin Jeesuksen käyttäytymisestä jotain samaa kuin vertaukset kadonneesta rahasta, lampaasta ja tuhlaajapojasta. Tämäkin tapahtuma vahvistaa Jeesuksen sanat: "En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä" (Matt 9:13) ja osoittaa oikeaksi vastustajien syytökset: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan" (Luuk 15:2).

Vai onko tässä tapahtumassa jotain sellaista, jonka tähden sitä ei kenties haluttu pyhiin kirjoituksiin? Ehkä koettiin, että sitä oli helppo tulkita väärin. Se näyttää vapauttavan julkisyntiin syyllistyneen ja syyllistävän synnistä nuhtelijat. Kertomuksen on voitu nähdä tukevan kristillisen uskon vaarallisimman kilpailijan, gnostilaisuuden Raamatun tulkintoja. Niiden mukaan voi suhtautua kevyesti aviorikokseen ja haureuteen. Samanlainen väärintulkinnalle altis on ollut myös Kaanaan häiden viini-ihme. Siinä taas Jeesuksen teosta voi saada puolustusta humalajuomiseen.

Lehtimajajuhla oli iloisin vuotuisista juhlista. Siihen liittyi ilotulitusta, juomista, tanssia, laulua. Yövyttiin kyhätyissä lehti- ja oksamajoissa. Tunnelma oli karnevaalinomainen ja usein juhlat päättyivätkin irstailuun. Pääjuhla pidettiin temppelissä naisten esipihalla ja sinne olikin naisille jossain vaiheessa rakennettu oma katsomo.

Kenties tämä nimetön nainen oli saatu tällaisen juhlahumun keskeltä kiinni. Syyttäjätkin olivat olleet mukana karnevaaleissa. Mutta mihin he olivat jättäneet miehen? Evankeliumi sanookin suoraan, että naisen vangitsijoiden tarkoituksena oli Jeesuksen johtaminen ansaan eikä suinkaan murhe siveellisestä rikoksesta. He halusivat osoittaa, että Jeesus joko karkealla tavalla rikkoi Mooseksen lain ehdottomia määräyksiä (5 Moos 22:23-24) tai kiihotti ihmisiä roomalaisen lain rikkomiseen, jollainen olisi ollut naisen kivittäminen.

Jeesus kumartui ja kirjoitti maahan, ei vain jalallaan potkinut kiviä. Emme tiedä, mitä hän kirjoitti, mutta varmasti oli silminnäkijöitä. Jeesus oli pitkän aikaa hiljaa. Sitten hän sanoo nuo ratkaisevat sanat: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven" (Joh 8:7). Nämä sanat ja Jeesuksen sisäisen arvovallan tuoma hiljaisuus paljasti rehellisesti jokaisen läsnä olevan syyttäjän sisimmältään syntiseksi (Mark 7:22-24). Jeesus tiesi, mitä ihmisessä on (Joh 2:25) ja nyt myös hänen lähellään olevat tulivat tietoiseksi tästä Jeesuksessa olevasta valosta, joka paljastaa ihmissydämen syntisyyden. Näin hän todisti siitä kuinka maailman teot ovat pahat (Joh 7:7). Oikein tulkittu Raamattu Jumalan sanana sulkee kaikki ihmiset synnin alle (Gal 3:22). Kun totuus sai valaista, ei synnittömiä löytynyt edes kiihkeimpien fariseusten joukosta.

Tällä kertaa Jeesuksen kuulijat olivat vielä niin rehellisiä ja herkkätuntoisia, että oikean johtopäätöksen ja lähtivät pois. Jeesus oli tukkinut vastustajiensa suut ja osoittanut heidän laki-intoilunsa mielettömäksi!

Jeesuksen käyttäytymiseen sisältyy kuitenkin uskovia edelleenkin syvästi loukkaava piirre. Miten Jeesus saattoi noin hiljaa kohdata julkisynnin harjoittamisesta kiinnisaadun naisen? Ei sormella osoittamista, ei syytöksiä, ei nuhtelua. Kuinka Jeesus saattoi sanoa: "En tuomitse minäkään" (Joh 8:11). Eihän Raamattu kerro naisen itkeneen eikä osoittaneen edes katumusta. Peloissaan hän oli varmasti. Hänet oli väkisin raahattu sinne.

Mutta ennen kaikkea tämä tapahtuma panee kysymään, voinko minäkin sellaisenani, jopa suoraan synnin harjoittamisesta mennä Jeesuksen luo. Sanooko hän todella minullekin nuo sanomattoman vapauttavat sanat: "En minkään sinua tuomitse." Kun hän sanoo nuo sanat, ne jotain todella merkitsevät, sillä hänet on asetettu sekä elävien että kuolleitten tuomariksi. Kerran hän sanoo sen viimeisen ja ratkaisevan sanan koko elämästämme. Voinko näiden hänen sanojensa tähden uskoa saaneeni kaiken anteeksi. Osoittaako Jumala Kristuksen tähden minullekin tuollaista syliinsä sulkevaa rakkautta?

Eikö se ole liian helppoa, eikö se vapauta suosimaan ja tekemään syntiä? Toki näin on, jos Jeesus on vain kuva eikä todellinen eikä syvimmältään merkitse minulle mitään ratkaisevaa. Mutta jos hän minulle todellinen Jumalan Poika, oikea Jumala ja kun hän näin laupiaasti kohtelee minua, silloinhan tämä on todella merkittävää.

Mutta Jeesus ei sanonut naiselle vain en minäkään sinua tuomitse, vaan hän lisäsi myös: "Mene, äläkä enää tee syntiä." Nämä Jeesuksen sanat kirjaimellisesti otettuna ovat aivan kauheat. Eihän yksikään ihminen voi elää päivääkään tekemättä syntiä ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan? Miksi Jeesus näyttää asettavan täysin ylivoimaisen taakan langenneen naisen kannettavaksi? Hän näyttää toisella kädellä antavan kaiken lahjaksi, mutta toisella kädellä vaativat antinsa palkaksi ihmisen täydellistä synnittömyyttä. Toki Jeesuksen sanat voidaan tulkita niin, että hän vain tarkoittaa: Älä tästä eteenpäin enää tee aviorikosta ja harjoita haureutta toisen miehen vaimona vieraitten miesten kanssa. ilman muuta ajattelemme, että tämän nimenomaisen synnin ihminen pystyy kyllä välttämään.

Kaikesta selittelystämme huolimatta Jeesuksen sanat jäävät ahdistamaan. Niissä on jotain samaa kuin hänen sanoissaan Betesdan altaalla parantuneelle miehelle: "Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin" (Joh 5:14). Kuinka miesparka saattoi elää tekemättä syntiä.

Jos tulkitsemme nämä Jeesuksen sanat lain ja evankeliumin erottamisen näkökulmasta, me voimme ymmärtää ne mielekkäällä tavalla. Jeesus näillä sanoillaan murtaa itsevanhurskaan ja omin kykyihinsä luottavan ihmisen luuloja ja riisuu täysin avuttomaksi hänen eteensä.

Jokaisen itseensä nähden rehellisen ihmisen on pakko myöntää, ettei hän pysty elämään synnittömänä. Jeesuksen sanoihin sisältyvä täysin ylivoimainen puhtaan elämän vaatimus musertaa ihmisen ja toivon mukaan kerjäämään Jeesukselta armoa ja apua. Ja Jeesuksen anteeksiantamuksen suurenmoisuus on siinä, ettei hän anna anteeksi vain kerran, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Anteeksiantamus on loputtomasti toistuva, ja jokainen, joka janoaa anteeksiantamusta ja kääntyy hänen puoleensa samassa asiassa vaikka miljoonannen kerran saa armon ja anteeksiantamuksen. Kristuksen seurassa elämä on kokonaan elämää anteeksiantamuksen varassa. Jos uskomme Jeesuksen Kristukseen emme kuole synteihimme (8:24), vaikka elämmekin jatkuvasti syntisinä ja lankeamme toistuvasti synteihin.

Jeesus on maailman valkeus (Joh 8:12.20)

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (12). Fariseukset sanoivat hänelle: "Sinä todistat itse itsestäsi, ei sinun todistuksesi ole pätevä" (13). Jeesus vastasi: "Vaikka minä todistankin itsestäni, todistukseni on pätevä, sillä minä tiedän, mistä olen tullut ja minne menen. Te sitä vastoin ette tiedä, mistä minä tulen ja minne menen (14). Te tuomitsette niin kuin ihmiset ainakin, minä en tuomitse ketään (15). Ja jos tuomitsenkin, minun tuomioni on pätevä, sillä minä en ole yksin, vaan kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt (16). Sanotaanhan teidän laissannekin, että kahden todistajan todistus pätee (17). Minä todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt" (18). "Missä sinun isäsi on?" he kysyivät. Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä Isääni. Jos tuntisitte minut, tuntisitte myös Isäni" (19). Tämän Jeesus puhui opettaessaan kansaa temppelialueella uhriarkun luona. Kukaan ei ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut (20).

 

Tässä luvussa kerrotut keskustelut ja väittelyt tapahtuivat syksyllä 29 lehtimajajuhlan aikana tai pian sen jälkeen. Tapahtumapaikkana oli temppeli. Kansan hengelliset johtomiehet olivat jo tehneet päätöksen surmata tavalla tai toisella Jeesuksen (Joh 5:18). Tämä tappouhka leimaakin tässä kuvattua keskustelua (8:6, 20, 21, 28, 37, 40, 44, 59), Kertomus päättyykin tilanteeseen, jossa juutalaiset alkoivat poimia kiviä surmatakseen Jeesuksen ja näin toteuttaakseen Raamatun käskyn: "Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi" (3 Moos 24:16).

Johannes kertoo Jeesuksen olleen temppelissä uhriarkun äärellä opettamassa kansaa (Joh 8:20). Sinne kaikilla juutalaisilla oli pääsy. Edellisenä yönä oli vietetty lehtimajajuhlaa ilonjuhlana Temppelin suuret lampunjalat olivat loistaneet ja leeviläiset laulaneet sisimpään esipihaan johtavilla portailla. Kansa oli tanssinut soihdut kädessä. Ympärillä oli ollut sakea pimeys, mutta juhlassa loisti kaikkialta valo. Pimeys ja valo muodostivat voimakkaan vastakohdan. Äskeisen valon juhlan ollessa ihmisten tuoreessa muistissa Jeesus julisti itsestään nuo rohkeat, koko maailmaa koskettavat sanat: "Minä olen maailman valo" (Joh 8:12).

Näin sanoessaan Jeesus samaisti jälleen itsensä niihin kahteen avainsanaan, joilla Raamattu kuvaa Jumalan olemassaoloa ja todellisuutta. Mooses kohtasi Jumalan palavassa pensaassa ja kuuli Jumalan puhuvan. Hän kysyi Jumalan nimeä ja sai vastaukseksi: "Minä olen se joka olen" (2 Moos 3:14). Hepreaksi se on ehjee asher ehjee , kirjoitettuna JHVH, Jahve, Herra (6:2-3). Kreikaksi sanat ovat ego eimi ho oon.

Näin Jumala ilmoitti itsensä sanomalla, että minä olen. Se tarkoittaa, että minä olen nyt ja minä olen aina ja minä olen iankaikkisesti. Se mikä nyt olen, se tulen aina olemaan. Olen ainoa aina oleva. Hän on varsinainen oleminen, itse oleminen. Hän on kaikki eikä muuta ole. Nuo sanat ilmaisevat myös Jumalan läsnäolon: Minä olen kaikkialla läsnä ja minä olen aina toimiva. Minä olen ja jään läsnäolevaksi. Nyt siis kreikankielisen UT:n mukaan Jeesus Kristus käyttää rohkeasti itsestään juuri näitä kahta Jumala olemusta ja nimeä tarkoittavaa erityissanaa: minä olen ( ego eimi ).

Jeesus oli jo aikaisemmin Johanneksen evankeliumin mukaan sanonut samarialaiselle naiselle tämän kysyessä Messiasta; "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi" (Joh 4:26). Siinä jälleen tuo erityisilmaus: ego eimi. Rohkeasti Jeesus oli sanonut Kapernaumissa: "Minä olen elämän leipä" ja "joka syö tätä leipää, elää ikuisesti" (6:48, 51). Nyt Jeesus sanoi itsestään nuo ratkaisevat sanat: "Minä olen" ja liittää niihin jatkoksi sanat "maailman valo" (Joh 8:12). Hän toistaa vähän myöhemmin samat sanat sanoessaan kahteen kertaan: "Minä olen se joka olen" (8:24, 28). Mutta vielä korostetummin ja loukkaavammin hän käyttää itsestään näitä kahta sanaa aivan luvun lopussa : "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olen" (kreik. ego eimi ) (8:58). Juuri noiden sanojen takia juutalaiset alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä Jeesusta.

Johanneksen evankeliumi alku on jo julistanut, että Jeesus on valo, joka valaisee jokaisen ihmisen tässä maailmassa (Joh 1:4,5, 9). Tätä maailmaa hallitsee pimeys kuten Jesaja sanoo: "Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat" (Jes 60:2) ja se merkitsee, että "koko maailma on Pahan vallassa" (1 Joh 5:19). Pimeys hallitsee ihmisiä ja ihminen elää pimeyden tavalla ja tekee pimeyden tekoja. Syntiinlankeemus kertoo, miten pimeys sai valtaansa ihmiset (1 Moos 3).

Vasta usko Kristukseen siirtää ihmisen pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo (Apt 26:18). Siirtymisen jälkeenkin Jeesus varoittaa, ettei vain pimeys saisi uskoon tullutta uudelleen valtaansa (Joh 12:35).

Jeesus on tullut ja "pimeys hälvenee ja tosi valo loistaa" (1 Joh 2:9). "Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle" (Luuk 1:79). Pitäessään Jeesus-lasta sylissään temppelissä hurskas Simeon sanoi täynnä kiitollisuutta: "Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille" (Luuk 2:30-32). "Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen", on nyt maailmassa (Joh 1:9).

Se valo on Jumalan kirkkautta ja se säteilee Kristuksen kasvoilta ja valaisee sydämemme (2 Kor 4:6). Se valo on Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa (2 Kor 4:4). Hän on se valo, jossa sovitetaan ihmiskunnan synnit.

Jeesus-valo on todellisen ja pysyvän elämän antavaa valoa. Se valo antaa koko elämällemme sen sisällön ja tarkoituksen. Se valo on minua syleilevää ja se ottaa minut kokonaan haltuunsa. Sen valon ympäröimänä ihminen pääse perille elämästään ja saavuttaa tarkoituksensa.

Vaikka Kristukseen uskoessamme joutuisimmekin kulkemaan pimeässä laaksossa, emme pelkäisi mitään pahaa, sillä Herra on meidän kanssamme ja hän suojelee kädellään, johdattaa paimensauvallaan (Ps 23:4). Hänen sanansa on jokaisen häneen uskovan jalkojen lamppu ja valkeus kaikilla teillä (Ps 119:105).

Valon tuleminen tähän pimeään maailmaan häiritsee pimeyttä. Pimeys ei hyväksy valoa, vaan yrittää saada sen valtaansa ja haluaa voittaa sen. Tämä taistelu on jatkunut alusta alkaen. Jeesus sanoíkin suoraan: "Tämä valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon" (Joh 3:19-21).

Ihmiset haluavat mieluimmin olla pimeydessä ja peittää syntinsä ja pahuutensa kuin tulla valoon syntiensä kanssa ja saada syntinsä anteeksi.

Kun Jeesus julisti olevansa maailman valo, heti fariseukset olivat torjumassa hänet. He väittivät, ettei hänen sanoillaan ole mitään katetta. Ne eivät ole oikeita, tosia ja luotettavia (kreik. alethes ) (Joh 8:13). Jeesus taas vetoaa siihen, että hän tietää, mistä hän on tullut ja minne hän menee (8:14). Hänen kanssaan on se, joka on hänet lähettänyt, Isä (8:16) ja Isä todistaa hänen sanojensa luotettavuuden (8:18). Jos todella tunnemme Isän, tunnemme myös silloin Jeesuksen ja hänen sanojensa totuudellisuuden (8:19).

Vielä tässäkään vaiheessa Jeesusta ei pidätetty, sillä Jumalan päättämä hetki ei vielä ollut tullut (8:20). Kaikki tapahtuu Jumalan aikataulun mukaan.

 

Pojan salaisuus, salattu Jumalan nimi (Joh 8:21-30)

Puhuessaan taas kansalle Jeesus sanoi: "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne ette te pääse" (21). Juutalaiset kummastelivat: "Ei kai hän aio tappaa itseään, kun sanoo: 'Minne minä menen, sinne ette te pääse'?" (22).

Jeesus sanoi heille: "Te olette lähtöisin alhaalta, minä ylhäältä. Te kuulutte tähän maailmaan, mutta minä en tähän maailmaan kuulu (23). Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne" (24). "Kuka sitten olet?" he kysyivät. Jeesus vastasi: "Miksi minä ollenkaan puhun teille? (25). Minulla on teistä paljon sanottavaa, ja paljosta minun on teidät tuomittava. Mutta minun lähettäjäni puhuu totta, ja minä vain ilmoitan maailmalle sen, minkä olen häneltä kuullut" (26). He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä (27). Niinpä Jeesus jatkoi: "Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut (28). Hän, joka lähetti minut, on minun kanssani. Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan" (29). Monet uskoivat Jeesukseen kuullessaan hänen puhuvan näin (30).

 

Jeesus jatkoi puhettaan kansalle. Mutta sanoi hän mitä tahansa, aina tuli vastaväitteitä. Hän ei puhunut ihmisten mielen mukaan. Nyt Jeesus sanoi suoraan sen, mikä muutaman kuukauden kuluttua kirjaimellisesti toteutui: "Minä menen pois ja minne minä menen, sinne ette te pääse" (Joh 8:21. Hän puhui ristiinnaulitsemisestaan ja ylösnousemisestaan. Vastustajat eivät edes kysyneet, mitä hän sanoillaan tarkoitti, vaan alkoivat vihjailla, että hän aikoo tappaa itsensä. Niin perusteellisesti he tulkitsivat Jeesuksen sanat väärin. Juuri he Jerusalemin asukkaina tulisivat pian huutamaan Jeesuksen ristille!

He eivät myöskään kuulleet, että Jeesus sanoi heidän olevan alhaalta, tästä maailmasta ja että siksi he kuolevat synteihinsä (Joh 8:21). Hän täsmentää tämän ja sanoo, että ellette usko, että "minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne" (8:24). Jos emme mekään tänään usko Jeesukseen Kristukseen, mekin tulemme kuolemaan synteihimme. Se on tänäänkin jokaisen ihmisen kohtalo, joka on alhaalta, tästä maailmasta. Vain usko Jeesukseen vapauttaa meidät kuolemasta synteihimme.

Tämän osan Jeesuksen puheesta monet heistä sivuuttivat. Samoin he eivät myöskään kuulleet Jeesuksen sanoja siitä, että sinne minne hän menee, he eivät epäuskonsa ja vastaväitteittensä tähden tule pääsemään. Me tiedämme, että Jeesus meni Isän luo taivaaseen, jossa Abraham ja profeetat olivat. Sinnehän myös kaikki hänen kuulijansa halusivat päästä. Mutta he eivät halunneet Jeesuksen olevan heidän opastajansa eivätkä halunneet päästä samaan paikkaan hänen kanssaan.

Vaikka Jeesusta ymmärretään ja tulkitaan väärin hän jatkaa avointa ja suoraa puhetta omasta erityisestä asemastaan Jumalan edessä. Kuulijat väittävät vastaan ja jälleen esittävät saman peruskysymyksen, jonka kaikkina aikoina ihmiset ovat esittäneet kuunnellessaan Jeesuksen opetusta: "Kuka sitten olet?" Joh (8:25).

Jeesus ensin sanoo, ettei näytä olevan mielekästä puhua heille mitään: "Miksi minä ollenkaan puhun teille?" (Joh 8:25). Ettehän te kuitenkaan kuuntele. Minulla olisi kyllä teistä paljon sanottavaa ja paljon paljastettavaa, mutta se ei hyödytä mitään, koska kieltäydytte ottamasta vastaan sanojani. Yleensähän ihmisinä haluamme kuulla vain sitä mitkä meitä miellyttää ja otamme vastaan vain sen sanoman, joka meistä tuntuu hyvältä ja oikealta. Mutta nyt onkin kysymys siitä, mikä on totta eikä siitä, mikä miellyttää.

Jeesus vakuuttaa, että hän puhuu totta, koska hänen lähettäjänsä puhuu totta. Hän ilmoittaa maailmalle juuri sen, mitä hänen lähettäjänsä tahtoo ja minkä hän on kuullut tältä (Joh 8:26). Näin Jeesus jälleen korostaa Isän ja Pojan läheistä yhteenkuuluvuutta ja sitä, että Poika kaikessa tekee niin kuin Isä' tahtoo. Hän ei tee mitään omin neuvoin ja omin luvin, vaan toimii kaikessa juuri niin kuin Isä on häntä opettanut.

Mutta eihän tällainen Jeesuksen opetus alkuunkaan kelvannut Jumalan kansalle Jerusalemissa.

Jeesuksen kuulijoista osa kaikkien vastaväitteiden keskellä kuitenkin sydämestään alkoi uskoa häneen. Siksi hän sanoi, että sitten kun he ovat korottaneet Ihmisen Pojan ristille ja kokeneet hänen ylösnousemisensa, he ymmärtävät, kuka hän on. (Joh 8:28). Vasta ristin valossa opimme oikein ymmärtämään Jeesuksen Kristuksen. Vasta ristin edessä paljastuu hänen todellinen olemuksensa ja se, että Isä ei ole jättänyt häntä yksin, vaan hän hänen kanssaan. Hänelle itselleen risti merkitsi Isän hylkäämäksi tulemisen tuskaa. Mutta se hylkääminen tapahtui meidän syntiemme tähden, sillä hän kantoi ne ruumissansa ristinpuuhun.

Kuinka varma ja turvallinen onkaan hänen suhteensa Isään. Sen saman varman ja turvallinen suhteen ja yhteyden Isään hän nyt antaa meille, kun häneen uskomme. Uskoessamme Kristukseen, emme tee sitä omin voimin ja omin neuvoin, vaan tämän uskon on meille opettanut ja antanut Jumalan sana. Niin kuin Isä oli kaikessa Poikansa kansa, niin nyt kaikissa elämämme kohtaloissa on Poika meidän kansaamme. Isä ei jättänyt Poikaansa yksin, niin ei myöskään Poika jätä häneen uskovaa yksin. Kuten Pojan elämässä tapahtui Isän tahto, samoin jokainen Kristukseen uskova rukoilee, että hänen elämässään tapahtuisi Jumalan tahto ja kyllä jokainen Kristukseen uskova haluaa tehdä elämässään kaiken Isän mielen mukaan.

 

Totuus on tekevä teidät vapaiksi (Joh 8:31-36)

Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiaan (31). Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita"(32). He vastasivat hänelle: "Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?"(33) Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja (34.. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy (35). Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita (36).

 

Temppelissä on ollut suuri joukko jerusalemilaisia kuuntelemassa Jeesuksen opetusta (Joh 8:2). Monet heistä olivat jo alkaneet uskoa häneen (Joh 8:30) kansan johtomiesten vastustuksesta huolimatta. Nyt Jeesus halusi viedä heidät syvemmälle uskossa, ettei vain heillekin tapahtuisi niin kuin aikaisemmin oli tapahtunut Galileassa. Leipäihmeen jälkeen Jeesuksen todellisen sanoman kohtaaminen oli loukannut monia hänen opetuslapsiaan ja he olivat jättäneet hänet (6:60, 66).

Jeesus selvittää muutamalla sanalla, mitä on olla hänen todellinen opetuslapsensa. Hän mainitsee kolme keskeistä hänen opetuslastensa elämään liittyvää asiaa: Hänen sanansa ja siinä pysymisen,totuuden tuntemisen ja vapauden .

Jeesuksen opetuslapsena oleminen on tietoista ja pysyvää sitoutumista hänen sanoihinsa. Se ei ole vain ihastumista Jeesuksen ihmetekoihin tai hänen persoonaansa vaikutusvoimaan. Se on juurtumista sanaan Jeesuksesta ja Jeesuksen sanoihin. Hänet kohdataan nimenomaan sanassa. Hänet otetaan vastaan sanana. Uskominen häneen on luottamusta hänen sanoihin ja sanan todistuksen pätevyyteen hänestä ja Isästä.

Siksi on kuultava hänen sanaansa, tartuttava hänen sanaansa ja pidettävä kiinni hänen sanastaan kestävällä tavalla läpi koko elämän (Joh 8:51). Jeesuksen todelliset opetuslapset tunnetaan siitä, että heidän elämässään Jumalan sana Jeesuksesta on tärkeää ja keskeistä. Opetuslapseus on uskollista Jeesus-sana-keskeisyyttä.

Jeesus väittää, että jos pysymme uskollisena hänen sanoillensa, me opimme tuntemaan totuuden ( kreik.aletheia) . Totuus on ehdoton ja täydellinen, se on ikuinen ja muuttumaton. Vain Jumala on totuus itse (Joh 7:28). Totuutta tarkoittava heprealainen sanaemet voidaankin kääntää lujuudeksi ja luotettavuudeksi. Totuus on ennen kaikkea sitä, että Jumala on luja ja luotettava. Totuus on ihmisen ulkopuolella, Jumalassa. Sieltä, ulkoapäin Jumalan totuuden on päästävä valaisemaan ihmistä ja johdettava hänet tuntemaan totuus. Ihminen on aina totuudessa sidottu Jumalaan. Ilman Jumalaa hänen elämässään ei ole totuutta. Vain siinä määrin kuin Jumalan totuus valaisee ihmistä, hän voi nähdä oikein elämänsä perusasiat.

Meidän on kohdattava henkilökohtaisesti tämä totuus ja juurruttava siihen. Se on mahdollista siksi, että totuus tulee elämäämme Jumalan Pojan persoonassa ja hänen sanoissaan. Jeesushan sanoi: "Minä olen totuus" (Joh 14:6). Hänet kohdatessamme, kohtaamme totuuden.

Totuus on aidossa yhteydessä elävään Herraan. Totuus on aina henkilökohtaista suhdetta Herraan, ei vain määrättyjen Jeesusta koskevien väitteiden ja asioiden pitämistä totena ja aitoina. Jos olemme hänen lapsiansa, jos elämme syntien anteeksiantamuksessa ja pidämme kiinni evankeliumista, olemme totuudessa, sillä elämme yhteydessä Herraan. Se yhteys on Pyhän Hengen vaikuttamaa. Emme ole sitä itse luoneet.

Kun juurrumme hänen sanaansa, tulemme tuntemaan todellisen totuuden elämästä, maailmasta, itsestämme ja tulevaisuudestamme. Tämän totuuden tunteminen ja siihen suostuminen ja kiinni pitäminen ratkaisee meidän lopullisen kohtalomme.

Kristuksen totuuden sanasta kiinni pitävä ihminen ei kuitenkaan kykene näkemään jokaista yksityiskohtaa elämässään oikein. Uskostamme huolimatta olemme edelleenkin puutteellisia ja monissa asioissa hyvinkin katkelmallisesti, jopa vääristyneesti näkeviä ja kokevia ihmisiä. Pysyvän syntisyytemme tähden meidän on tavattoman vaikea kiinnittyä totuuteen. Miten hyvin tämän sanoikaan aikoinaan Augustinus: "Raivatkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka vaivalloisesti totuus löydetään. Raivotkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka vaikea on sisäisen ihmisen silmän tulla terveeksi. Raivatkoon teitä vastaan ne, jotka eivät tiedä kuinka monia nyyhkytyksiä ja huokauksia tarvitaan, että onnistutaan saavuttamaan edes pikkuruinen pisara Jumalan totuutta". Mutta kun se pikkuruinen pisara on itse Jeesus Kristus ja hänen tuntemisensa, se riittää elämäksi. ja autuudeksi. Mutta se ei riitä siihen, että voimme sanoa uskoessamme Jeesukseen tietävämme totuuden kaikista asioista tässä maailmassa.

Tarvitsemme jatkuvasti VT:n profeettojen suoria ja paljastavia sanoja. He näkivät kuinka Jumalan kansan keskuudessa " oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa. Totuus on kaikonnut kauas" (Jes 59:14-15). "Totuus on kadonnut, siitä ei enää edes puhuta" (Jer 7:28).

Totuuden hallintavalta ei ole ollut koskaan Jumalan kansan keskuudessa itsestään selvää eikä se on sitä nytkään. Meidän on toistuvasti pysähdyttävä tarkistamaan suuntaa.

Kun Jumalan totuus pääsee vaikuttamaan ihmisen sydämessä, se vapauttaa . Tosin tässä vapaudessa ihminen on syvästi sidottu Jumalan tuntemiseen. Mutta juuri Jumalan tunteminen vapauttaa ihmisen olemaan aidosti se ihminen, joka hän on Jumalan luomana. Jumalan tunteminen vapauttaa hänet myös sidoksista toisten ihmisten mielipiteisiin ja vaatimuksiin. Jumalan tunteminen vapauttaa hänet myös kiintymästä viimeisenä totuutena tähän katoavaan maailmaan.

Se vapaus, jonka Jumalan sana ja Kristus tuo ihmisen elämään on syntien anteeksiantamuksen vapautta. Jeesus osoittaa kuinka synti orjuuttaa ja jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja (Joh 8:34). Vain Poika syntiemme sovittajana voi vapauttaa ihmisen tästä orjuudesta, joka hukuttaa lopulta. Siksi vain syntien anteeksiannossa on todellinen vapaus: "Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita" (8:36).

Aikoinaan Luther osasi hyvin kuvata tätä Jumalan lapsen vapautta: "Kristus ei ole vapauttanut meitä maallisessa tai lihallisessa mielessä, vaan hengellisesti, toisin sanoen, hän on vapauttanut meidät niin, että omatuntomme saa olla vapaa, iloinen ja hyvässä turvassa, eikä sen tarvitse pelätä tulevaista vihaa. Sillä tämä yksin on totista vapautta, jota ei kukaan voi pitää liian suuressa arvossa tai kalliina," "Tämä on totisin ja arvaamattomin vapaus, jonka jalouden ja kunnian rinnalla valtiollinen ja lihallinen vapaus tuskin on rahdun tai raiskan veroinen. Sillä kuka osaa ilmaista, kuinka suuri asia se on, että ihminen voi varmasti päättää, ettei Jumala ole hänelle vihainen eikä koskaan vihastu häneen, vaan että hän on iankaikkisesti suosiollinen ja lempeä Isä Kristuksen tähden? Totisesti suuri ja käsittämätön vapaus on, että tämä korkein Majesteetti rakastaa, varjelee ja auttaa meitä ja vihdoin vapahtaa meidät ruumiillisesti, niin että ruumiimme, joka kylvetään turmeluksessa, huonona ja heikkoudessa, nousee ylös turmeltumattomana, kunniassa ja voimassa. Olla iankaikkisesti vapaa Jumalan vihasta - se on sanomaton vapaus ja taivasta ja maata ja kaikkia luontokappaleita suurempi" (Luther).

 

Abrahamin jälkeläisiä ja kuitenkin perkeleen lapsia (Joh 8:37-47)

Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa (37). Minä puhun, mitä olen Isäni luona nähnyt - ja te teet­te, mitä olette omalta isältänne oppineet" (38). He vastasivat Jeesukselle: "Meidän isämme on Abraham." Jeesus sanoi: "Jos olisitte Abrahamin lapsia, te myös tekisitte Abrahamin tekoja (39). Mutta nyt te haluatte tappaa minut - miehen, joka on sanonut teille totuuden, sen, minkä on Jumalalta kuullut. Niin ei Abraham tehnyt (40). Te teette aivan samoin kuin isänne." He sanoivat: "Me emme ole porton poikia. Meillä on yksi isä, Jumala" (41).

Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut (42). Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon (43). Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä (44). Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden (45). Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? (46). Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta" (47).

 

Tämä Johanneksen tallettama Jeesuksen puheen katkelma sisältää eräät kaikkein järkyttävimmät Jeesuksen sanat. Ne osoittavat kuinka jyrkkä ja suorastaan ehdoton oli Jeesuksen ja hänen vastustajiensa välinen ristiriita. Minkäänlainen sovittelu ei näyttänyt olevan mahdollinen. Onko aina tässä maailmassa Jeesuksen asia niin ehdottoman vastustuksen kohteena kuin mitä se on tässä? Miksi Jeesus tässä aivan kuin nostamalla nostaa vastustajiensa vihan?

Jeesus tunsi ihmiset läpikohtaisin ja hän tiesi, mitä ihmisessä on (Joh 2:24-25). Hän tiesi, että syvällä sisimmässämme asuu turmellus. Hänhän oli sanonut suoraan, että sisästä, sydämestämme lähtee pahoja ajatuksia, häijyyttä, vilppiä, pahansuopaisuutta ja uhmamieltä (Mark 7:21-22). Se ei tule ihmiseen jostain ulkoapäin. Se on jo siellä (Ps 51:7).

Jeesuksen sanat ovat tuskaiset siksi, että kaikilla ihmisillä - jokaisella Jeesukseen uskovallakin - on käsittämätön valmius valehtelemiseen ja vihaan. Tätä ei ihminen tahdo tunnustaa. Hän pitää aina itseään hyvänä ja oikeassa olevana. Nyt rakkaus tuo esiin, tuo valoon ihmissydämen todellisen luonteen. Jeesus antaa oikean nimen asialle, joka kätkeytyy liiankin usein hurskautena esiintyvään valheeseen ja uskoa julistavaan vihaan.

Sitä emme ihmettele, jos Jeesus sanoi todellisista vastustajistaan, että he ovat lähtöisin Saatanasta. Näinhän oli sanonut jo Johannes Kastaja fariseuksista ja saddukeuksista: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?" (Matt 3:7). Samoin Jeesus oli sanonut lainoppineille ja fariseuksille: "Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu" (Matt. 12:34). "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?" (Matt. 23:33). Jokainen juutalainen kuulija tiesi, että käärme tarkoittaa Saatanaa (1 Moos 3:1).

Myös Paavali oli sanonut suoraan Elymas nimiselle juutalaiselle noidalle: "Sinä Paholaisen sikiö, vilpin ja petoksen pesä, sinä kaiken hyvän ja oikean vihollinen! Etkö jo lakkaa vääristämästä Herran suoria teitä" (Apt 13:10).

Mutta näiden Jeesuksen voimakkaiden sanojen alussa on väite, että hän puhui Jerusalemin temppelissä niille, jotka uskoivat häneen (Joh 8:31). Kyseessä eivät siis olleet fariseukset ja lainoppineet. Monen heidän usko oli syntynyt, kun he olivat nähneet Jeesuksen tekemät tunnusteot (2:23). Se oli ihmemiestä ihailevaa ja palvovaa uskoa. Se oli myös Jeesuksen vakuuttavien sanojen synnyttämää uskoa (8:30).

Mutta kun Jeesus oli puhunut heille uskollisesta sitoutumisesta hänen sanaansa, todellisen totuuden tuntemisesta ja aidosta vapaudesta, he olivatkin alkaneet vastustaa hänen opetustaan. He kokivat, että Jeesus oli mullistamassa koko heidän siihenastisen uskonnäkemyksensä.

He olivat tähän asti uskoneet olevansa Jumalan erityisessä suosiossa, sillä hehän olivat Abrahamin jälkeläisiä (Joh 8:33) ja Jumala oli heidän isänsä (8:41). He uskoivat pystyvänsä noudattamaan Jumalan antama lakia ja näin elämään Jumalan kunniaksi. He eivät kokeneet olevansa uskonelämässään kenenkään orjia eivätkä kokeneet tarvitsevansa vapautusta (8:33). Abrahamin lapsina ja Jumalan sanan antaman lain noudattajina he olivat vapaita. Silloin Jeesus sanoi jotain sellaista, jonka he kokivat henkilökohtaisena loukkauksena: "Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja" (8:34). Se sisältää väitteen, että he olivatkin todellisuudessa synnin tekijöitä ja siksi synnin orjia.

He olivat vast'ikään nähneet aviorikoksesta kiinni otetun naisen tapauksessa kuinka arvostetut fariseukset ja lainoppineet olivat tunnustaneet olevansa syntisiä (Joh 8:7,9). Mutta he tiesivät millaisia teeskentelijöitä nämä olivat ja siksi oli oikein, että tällaiset paljastuivat. Mutta itseään he pitivät tavallisina Jumalan kansan jäseninä eivätkä kokeneet itseään mitenkään syntisiksi. Nyt Jeesus väittää, että heissä olevan synnin tähden Abrahamin jälkeläisyys ei kykene antamaan heille lapsen asemaa Isän talossa. Kaiken lisäksi Jeesus paljastaa, mikä synti oli alkanut elää heidän sydämensä pohjalla. Jeesus suoraan nimeää heidän syntinsä: "Te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa" (8:37).

Heidän uskonsa Jeesukseen on koskettanut vain heidän elämänsä pintaa. Kun nyt Jeesus olisi halunnut viedä heidät sanansa kautta syvemmälle, he eivät enää suostuneet ottamaan vastaan hänen kaiken paljastavaa sanaansa. He eivät halunneet kuulla totuutta omasta itsestään. He eivät suostuneet rukoilemaan aviorikokseen ja murhaan langenneen Daavidin vierellä: "Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka." "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi" (Ps 51:7-8, 6, KR 38).

Jos he olisivat taipuneet Jeesuksen sanojen alle ja suostuneet näkemään oman syntinsä, olisi Poika oli voinut vapauttaa heidät synnistä. Mutta se ei ollut nyt mahdollista, koska he olivat loukkaantuneet verisesti Isän luota tulleen Pojan sanojen paljastavaan totuudellisuuteen.

Tilanne on niin vaikea, että Jeesus suoraan paljastaa heidän sydämensä syvimmän ja sanoo: "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää" (8:44). Kuinka Jeesus voi sanoa näin jyrkästi ja tuomitsevasta?

Näin olemme kasvokkain uskonelämän erään vaikeimman tosiasian kanssa. Saako Jumalan sana paljastaa meidät pohjia myöten? Suostummeko näkemään, mitä meidän sisimmästämme todella pulppuaa ja antamaan sille sen nimen minkä Jumalan sana antaa? Se mikä hallitsee sisintämme, aina lopulta ohjaa elämäämme ja valintojamme ja määrää kohtalomme.

Jeesuksen kohtaaminen ja usko häneen ei muuttanutkaan ihmisiä sillä tavoin, että heistä olisi kadonnut sydämen turmellus. Synti jää uskovaankin ihmiseen elämän viime hetkeen asti. Jeesuksen seurassa eläminen vain tuo valoon sydämen perinpohjaisen turmeluksen. Jotain tästä Pietari oli kokenut suuren kalansaaliin saatuaan. Hän huudahti Jeesukselle: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies" (Luuk 5:8). Sitä vaikeroi Pyhän Hengen täyttämä Paavali sanoessaan: Minun lihassani ei asu mitään hyvää. "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room 7:18, 24).

Ennen kuin kunnolla huomaammekaan, olemme antaneet ruumiimme, jäsenemme, korvamme, silmämme, suumme, jalkamme ja kätemme synnin käyttöön vääryyden aseiksi (Room 6:13). Olemme antaneet periksi. Ja silloin saattaa vastustajamme Saatana nielaista meidät (1 Piet 5:8). Jotain tällaista oli alkanut tapahtua noiden Jeesukseen uskovien elämässä. Samaa tapahtui Pietarin kohdalla ja Jeesus joutui sanomaan hänelle suoraan: "Väisty tieltäni Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmiseltä!" (Matt 16:23).

Myöhemminkin Pietarin lankesi kohtalokkaalla tavalla ja siitä kertoo Paavali: "Mutta kun minä näin heidän poikkeavan evankeliumin totuuden tieltä, sanoin Keefakselle kaikkien kuullen: 'Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat pakanoita elämään niin kuin juutalaiset?'" (Gal 2:14). Pietarin lankeemus paljastettiin kaikkien nähden. .

Jeesus ei säästänyt eikä säälinyt lähellään olevia silloin, kun oli kyseessä ihmissydämen pahanilkisyyden paljastaminen. Hän julisti Jumalan sanaa sellaisella arvovallalla ja voimalla, että se iski syvään ja viilsi halki sielun ja hengen kuin terävä kaksiteräinen miekka. Silloin paljastuivat ihmissydämen sisimmät aikeet ja ajatukset (Hepr 4:12). Jos tällaista Jeesuksen puhetta uskova ei siedä kuunnella (Joh 8:44), hän on liukumassa saatanan hallintaan.

Siksi meidän on uudelleen ja uudelleen selvitettävä itsellemme, ettemme vain omalta puoleltamme ole antamassa valtaa Saatanalle. Juuri tämä on jatkuvan kamppailumme aihe. Kuka tahansa meistä saattaa jossain elämänsä vaiheessa ajautua tilanteeseen, jossa annamme vallan vihalle ja valheelle. Emmekä silloin tajua, että samalla avaamme oven Saatanalle ja meistä tuleekin "häijyjä ihmisiä". Meillä kaikilla on perisyntisyytemme tähden täydet edellytykset tällaiseen. Siksi meidän on uskallettava myöntää, että joka kerta kun lihan ja Hengen taistelussa valhe ja viha saa vallan, olemme antaneet Saatanalle elämässämme mahdollisuuden. Alamme silloin tyydyttää Saatanan himoja. Ne ruumiillistuvat nyt meidän omina himoinamme. Silloin kun annamme jäsenemme näille himoille jälki voi olla aivan kauhistuttava.

Tämä himo, tämä kiihko tarttuu kuin kulkutauti ja vaikuttaa huumeen tavoin. Se kiihottaa merkilliseen voimaan. Silloin musta on valkoinen ja valkoinen on musta! Voimme täydellä syyllä kutsua sitä fanaattisuudeksi. Myös Kristukseen uskovat saattavat joutua tällaisen saatanallisen fanaattisuuden hengen valtaan ja tehdä sen hengen vallassa kauheita tekoja. Ajastamme eräänä esimerkkinä on amerikkalainen uskova pappi, Paul Hill, joka ampui aborttilääkärin ja hänen autonkuljettajansa ja ylpeänä kärsi kuolemanrangaistuksen murhasta. Ei ole olemassa mitään perusteitta sille, että vastalauseeksi jollekin määrätylle vääryydelle ruvetaan harjoittamaan jotakin toista vääryyttä. Tarkoitus ei koskaan pyhitä keinoja.

Aina ja joka tilanteessa lopulta paljastuu, että pahuuden vallat vihaavat syvästi kaikkea Raamatun Jumalaan liittyvää. Viha on pohjaton. Se on ennen kaikkea Kristus-vihaa. Tänään Kristus-vihan taustalla voi olla yhtä hyvin ateismi, nationalistinen luonnonmystiikka, marxilaisuus, kapitalistinen mammonan palvonta, hindulainen kaikkeusajattelu, islamilainen fundamentalismi tai ortodoksijuutalaisuus.

Yksikään kristillinen yhteisö tai yksityinen uskova ei ole suojassa saman Kristus-vihan vaikutukselta. Se voi nousta myös kristillisen yhteisön sisältä. Kamppailu on jatkuvaa. Valvominen ei ole päättynyt. Kristus ei ole vielä tullut.

Jeesus opettaa meitä sanoillaan ja esimerkillään kohtaamaan vääryyden ja pahuuden takana olevan saatanallisen vallan. Ensimmäiseksi meidän on uudelleen ja uudelleen selvitettävä itsellemme hänen sanansa valossa, kenestä itse olemme lähtöisin, kuka on meidän Herramme (vrt. 2 Kor 13:5)? Toiseksi meidän on uskallettava pitää kiinni Jeesuksen persoonan ja sanojen ehdottomasta totuudesta. Emme saa hävetä Jeesusta Kristusta yleisen mielipiteen ja aikamme ihmisten keskellä. Koe­tam­me meille annettujen mahdollisuuksien puitteissa tuoda julki totuuden hänestä. Mutta meidän on myös pyrittävä rehellisesti näkemään oman sydämemme pimeät puolet. Kyllä meidän on suostuttava olemaan valmiit myös Jeesuksen kanssa vaikka henkilökohtaiseen marttyyriuteen, veritodistajina olemiseen. Näinhän tänään tapahtuu monissa islamilaisissa maissa.

 

Jeesus on Jumalan ikuinen Poika (Joh 8:48-59)

Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?" (48). Jeesus vastasi: "Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua (49). Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee (50). Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa" (51). Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: 'Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa' (52). Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?"(53).

Jeesus vastasi: "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne (54). Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan (55). Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi"(56). Juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!" (57). Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin" (58). Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä (59).

 

Syytökset tulevat molemmin puolin yhä raskaammiksi. Sen jyrkemmin ja tyrmäävämmin ei voi sanoa kuin mitä Jeesus sanoi uskovista juutalaisista: "Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää" (8:44). Näin voi sanoa vain se, joka on täysin yhtä Jumalan kanssa ja joka näkee niin kuin Jumala näkee. Totisesti Jeesus on lähtöisin Jumalasta ja kuulee mitä Jumala puhuu (8:47). Siksi Jeesus näki heidän lävitseen, sen mitä he todellisuudessa olivat kaikesta häneen uskomisestaan huolimatta.

Juutalaiset ilman muuta torjuivat Jeesuksen väitteet eivätkä hekään säästäneet sanojaan. He puolestaan väittävät, että Jeesus on oppimaton opettaja, joka luulee jotain tietävänsä Jumalasta kuten samarialaiset opettajat. Syytös, että sinä olet samarialainen, merkitsee myös sitä, että sinut on suljettu juutalaisen yhteisön ulkopuolelle. Sinä et kuulu Jumalan kansaan. He esittävät vielä tätäkin raskaamman syytöksen: "Sinussa on paha henki" (kreik. daimonion , demooni), olet riivattu. Tämä syytös toistuu myöhemmissä juutalaisessa Jeesusta vastaan suunnatussa kirjoittelussa. Jeesusta syytetään maagikoksi, noidaksi.

Jeesus torjuu syytöksen. Hän sanoo kunnioittavansa kaikessa Isää, kun taas pahat henget häpäisevät Jumalan. Jeesuksen kunnia on Isän varassa. Jumala tutkii asiat ja hän lausuu niistä oikean arvion.

Mutta sitten Jeesus jälleen vie ajatukset kaikkein tärkeimpään. Meidän ihmisten iankaikkinen kohtalo on sidottuna siihen, että kuulemme ja pidämme kiinni Jeesuksen sanoista. Jos näin tapahtuu, emme Jeesuksen sanojen mukaan näe milloinkaan kuolemaa. Jälleen Jeesus puhuu varsinaisesta kuolemasta, joka on ikuinen ero Jumalasta.

Jeesuksen vastustajat tarttuvat näihinkin hänen sanoihinsa ja kuulevat niissä vain Abrahamin väheksymistä ja itsensä korottamista. "Mikä sinä luulet olevasi?" (Joh 8:53). Oletko mukaa suurempi kuin Abraham ja profeetat, jotka kuitenkin kaikki ovat kuolleet. Sinullako muka on kuoleman avaimet ja sinäkö voitat kuoleman? Nyt sinä teet itsestäsi ja niistä jotka sitoutuvat sinuun kuolemattomia. Totisesti tällainen on ihmistä korottavaa riivaajan puhetta.

Jälleen Jeesus vetoaa omaan kunniaansa (kreik.doksa ) ja oikeuteensa olla se, joka hän on. Jos hän itse korostaa itsensä kunniaan, kirkkauteen ja valtaan, sillä ei ole mitään arvoa. Mutta hän tuntee Jumalan ja tietää, että Jumala antaa hänelle sen kunnian ja kirkkauden, joka hänelle kuuluu.

Kuinka voimakkaasti Jeesus onkaan tämän keskustelun kuluessa korostanut, että hän on lähtöisin Jumalasta ja tulee hänen luotaan (8:42), ettei hän ole edes päättänyt tulostaan itse, vaan Jumala on hänet lähettänyt (8:42). Kun Isä on lähettänyt hänet, on hän myös hänen kanssaan eikä jätä häntä yksin (8:16, 29).

Jeesus korostaa, että Isä, joka on hänet lähettänyt, todistaa hänestä (8:18) ja hän ilmoittaa maailmalle vain sen totuuden, jonka hän on Jumalalta kuullut (8:40, 26) ja puhuu niin kuin Isä on häntä opettanut (8:28) ja mitä hän on Isän luona nähnyt (8:38). Hän tekee kaikessa Isän mielen mukaan (8:29). Erityisen painokkaasti Jeesus sanoo, että hän tuntee Jumalan ja jatkaa: "Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan" (8:55).

 

 

Nämä Jeesuksen sanat osoitat kuinka läheisen yhteys hänellä oli kaikessa Jumalaan, hänen Isäänsä ja Lähettäjäänsä. Kristillinen kirkko onkin tämä läheisen yhteyden pukenut uskontunnustuksen sanoihin. Otamme Athanasiuksen uskontunnustuksessa vain joitakin katkelmiin Isän ja Pojan välisestä suhteesta. Emme ota tässä esille uskontunnustuksen keskeisintä sanomaa Jumalan kolmiykseisyydestä. Isällä on oma persoonansa ja Pojalla oma mutta Isän ja Pojan jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika. Isä on luomaton ja Poika on luomaton. Isä on ääretön ja Poika on ääretön . Isä on ikuinen, Poika on ikuinen . eikä kuitenkaan ole kahta ikuista, vaan yksi ikuinen . Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias . eikä kuitenkaan ole kahta kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala ja Poika on Jumala . eikä kuitenkaan ole kahta Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra ja Poika on Herra . eikä kuitenkaan ole kahta Herraa, vaan yksi Herra. Voiko tämän voimakkaammin sanoa tuon nasaretilaisen puusepän pojan jumaluudesta ja ykseydestä isään Jumalaan!

Tämä Jeesus Kristus sanoo, että kaksituhatta vuotta aikaisemmin elänyt Abraham iloitsi ja riemuitsi siitä, että hän sai nähdä Jeesuksen päivän tulleen. Abrahamin ilolla näkemä Jeesuksen päivä oli nyt käsillä. Miten Aabraham saattoi sen nähdä? Abraham ja Jeesushan elivät aivan eri aikakaudessa. Ei ihme, että Jeesusta kuuntelevat juutalaiset sanoivat: "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!" (8:57). Sinähän puhut täysin mahdottomia asioita. Mutta Jeesus vain kiihdyttää heidän suuttumustaan sanomalla heidän ymmärryksensä kannalta vielä mahdottomamman asian: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin".

Nämä Jeesuksen sanat sisältävän ilmoituksen siitä, että hän on todellinen Jumala. Vain Jumala on ollut ikuisesti. Kaiken lisäksi Jeesus käyttää itsestään majesteetillista ilmaisua "Minä olen" (kreik. ego eimi). Siinä on nykyinen aikamuoto, ikuinen preeesens, ei mennyt aikamuoto. Juuri näillä sanoilla Jumala ilmoitti Moosekselle itsensä ja nimensä. Se merkitsee ajan rajoituksista riippumatonta olemista, Jumalaa, joka on ainoa aina oleva. Tämän Jeesuksen Abraham oli kohdannut ja iloinnut!

Koska juutalaiset eivät halunneet uskoa, että Jeesus Jumalan Poikana oli ollut olemassa ikuisuudesta asti, he eivät voineet muuta kuin poimia kiviä maasta surmatakseen tuollaisen Jumalan pilkkaajan (Joh 8:59). Vielä ei ollut kuitenkaan Jeesuksen "korottamisen aika". Mutta vähän myöhemmin he kivittivät Stefanukselle myös Jumalan pilkasta syytettynä.

 

Millaisena kohtaamme Jeesuksen Kristuksen Joh 8:n valossa?

 

Hän Vapahtaja, joka ottaa vastaan syntisiä eikä tuomitse vaan armahtaa ja sitoo omaan sanaansa ja uuteen elämään (Joh 8:11).

Hän on maailman valo ja joka hän seuraa ei vaella pimeässä, vaan hänen elämäänsä loistaa valo, joka antaa hänelle iankaikkisen elämän (8:12).

Hänen sanansa ja todistuksensa hänestä itsestäänon totta ja luotettavaa (8:14).

Jeesus ei tuomitse ketään, mutta hänen arviointinsa ihmisestä on oikea (8:15, 16).

Hänen kanssaan on aina Isä , joka on hänet lähettäny t (8:16, 29).

Hän on ylhäältä eikä tästä maailmasta (8:23).

Hän on jumalallinen minä olen, ja joka ei usko häneen kuolee synteihinsä (8:24).

Hän ilmoittaa maailmalle, mitä on lähettäjältään kuullut (8:26).

Hän ei tee mitään omin neuvoin, vaan puhuu Isän opettamana (8:28).

Hän tekee kaiken Lähettäjänsä mielen mukaan(8:26).

Poikana hän vapauttaa meidät todella vapaiks i (8:36).

Hän puhuu sen totuuden, minkä on kuullut Jumalalta(8:40).

Hän on lähtöisin Jumalasta ja tulee Jumalan luota(8:42).

Hän ei päättänyt tulostaan itse, vaan Jumalan lähetti hänet (8:42).

Hän sanoo totuuden (8:45).

Joka pitää kiinni hänen sanastaa, ei milloinkaan näe kuolemaa (8:52).

Hänen kunniansa kirkastaa Isä (8:54).

Hän tuntee Jumalan ja pitää kiinni Jumalan sanasta(8:55).

Abraham näki hänen päivänsä ja riemuitsi (8:56).

Hän on ollut olemassa jo ennen kuin Abraham syntyi(8:58).