Johanneksen evankeliumi 3. luku
3. RISTILLE KOROTETTU IHMISEN POIKA
Raamattuluento Joh 3:1-35
Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 19.11.2004.
"Täytyy syntyä uudesti" (Joh 3:1-11)
Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen (1). Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan" (2). Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa" (3). Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?" (4). Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan (5). Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä (6). Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti' (7). Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita" (8). "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos kysyi (9) Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä? (10). "Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme (11).
Johanneksen evankeliumi mainitsee ne paikkakunnat, joissa Jeesus oli kerrottujen tapahtumien aikana oleskellut. Luukas puolestaan korostaa tapahtuminen ajankohtaa. Molemmat kirjoittajat haluavat tällä tavoin vakuuttaa lukijoilleen, että kerrotut tapahtumat ovat olleet tosia. Evankeliumien kirjoittamisen aikoina vielä eli sellaisia ihmisiä, jotka olivat olleet mukana näissä tilanteissa. Siksi he saattoivat vakuuttaa epäilijöille, että näin todella oli tapahtunut. Tämä evankeliumi päättyykin vakuutukseen: "Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava" (Joh 21:24).
Nyt ollaan vielä Jerusalemissa. Pääsiäisen ajan täydenkuun valossa Jeesuksen luo tulee lainoppinut ja Suuren neuvoston jäsen (Joh 7:50-51; 19:39). Rabbit mielellään keskustelivat yön hiljaisuudessa, joten tuo ajankohta ei ilman muuta merkinnyt, että Nikodemos olisi pelännyt julkisuutta. Monet jerusalemilaiset vielä tuossa vaiheessa ihailivat Jeesusta hänen ihmetekojensa tähden. Näin myös Nikodemos. Hän tunnustaa Jeesuksen Jumalan lähettämäksi opettajaksi, jonka valtuuden Jumala oli vahvistanut ihmeteoilla (Joh 3:2).
Saamaansa tunnustuksen Jeesus kuitenkin sivuutti ja tarttui varsinaiseen ongelmaan, jonka aavisti polttavan Nikodemoksen mieltä. Tämän ongelman eräs toinen Suuren neuvoston jäsen kiteytti kysymykseksi: "Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?" (Luuk 18:18; Mark 10:17; Luuk 10:25).
Jeesuksen vastauksesta on tullut eräs kristillisen uskon ydinopetuksista. Tämän opetuksen Jeesus toistaa kolmeen kertaan ja liittää siihen kaksi kertaa juhlallisen hepreankielisen vakuutuksen amen, amen, totisesti, totisesti: "Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä (kreik. anothen merkitsee sekä uudesti että ylhäältä), hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa" (Joh 3:3), "jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan" (3:5), "teidän täytyy syntyä uudesti" (3:7). Sen korostetummin tuskin voi sanoa uudestisyntymisen vältytämättömyydestä. Jeesus vielä täsmentää, että ylhäältä syntyminen on samaa kuin syntyä vedestä ja Hengestä.
Sanonta vedestä ja Hengestä liittyy VT:n profetian täyttymiseen uudesta liitosta. "Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen" (Hes 36:25-26). "Minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle" (Jes 44:3, KR 38).
Nikodemos on täysin neuvoton Jeesuksen esittämän ylhäältä syntymisen vaatimuksen edessä. Hän ymmärsi asian niin väärin, että alkoi puhua jopa äidin kohtuun takaisin menemisestä (Joh 3:4) Eikö siis enää riitäkään, että hän on jo kerran syntynyt Jumalan omaisuuskansan jäseneksi? Eikö se riitä, että hän fariseuksena on pyrkinyt noudattamaan lakia, Tooraa tarkoin? Nikodemos uskoi rabbien opetuksen mukaisesti, että ihminen pelastuu juutalaisen syntyperänsä ja lain noudattamisen kautta. Toora jättää kuitenkin ihmisen omien voimiensa varaan. Esittääkö nyt Jeesus Jumalan lähettämänä rabbina aivan uuden tulkinnan Toorasta? Jeesushan antaa tässä ihmiselle täysin mahdottoman käskyn noudatettavaksi! Mutta juuri tämän mahdottomuuden eteen Jeesus halusikin johtaa Nikodemoksen. Ihminen ei voi pelastua syntyperänsä ansioista eikä sen tähden mitä hän pystyy kuuliaisuudessa laille tekemään. "Ei auta oma tekomme, muu apu täytyy olla" (virsi 267:2). Pelastuakseen ihminen on kokonaan itsensä ulkopuolelta tulevan avun varassa. Avun täytyy tulla ylhäältä ja vain vesi ja Henki saa aikaan uuden syntymisen ihmisessä.
Luterilaisessa uskontulkinnassa yleisesti opetetaan, että ihmisen uudestisyntyminen tapahtuu vesikasteessa. Mielellään vedotaan Paavalin sanoihin: "Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät" (Tiit 3:5). Samaan aikaan kuitenkin korostetaan Vähä katekismuksen tavoin, että "kaste vaikutta anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat." Tällöin usko Jumalan sanaan ja sanan lupauksiin tulee ratkaisevimmaksi asiaksi kasteopetuksessa. Kaikki on kiinni uskosta sanaan eikä vain tehdystä kastetoimituksesta. "Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että molemmat, lupaus ja usko, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta yksinään tehottomia. Sillä ilman lupausta on uskominen mahdotonta eikä laupeus toteudu ilman uskoa. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen. On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla lupaus ja usko" (Luther). Tähän liittyen Vähä Katekismus opettaa uskosta: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä, vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta."
Luterilainen herätyskristillisyys on opettanut, että uudestisyntyminen tapahtuu sekä kasteessa että kääntymyksessä, mutta käytännöllisen kristillisyyden kannalta pääpaino on pantava jälkimmäiselle. Tällöin ratkaisevimmaksi asiaksi Jumalaan tulee uskon syntyminen sydämessä. Siksi on tuntunut luonnollisimmalta käyttää tästä uskon syntymisestä sanontaa syntyä uudesti tai syntyä ylhäältä. Siksi, jos meiltä kysytään olemmeko syntyneet uudesti, voimme rohkein ja kiitollisin mielin vastata, että uskomme Herraan Jeesuksen Kristukseen omana Vapahtajanamme.
On masentavaa, jos uudestisyntymisestä tulee vaatimus, uusi laki, jonka etsivän ihmisen on täytettävä ennen kuin hänelle annetaan lupa uskoa olevansa Jumalan lapsi. Ihminen itse ei voi hallita omaa syntymistä. Toinen synnyttää hänet. Samoin uudestisyntyminen on nimenomaan ylhäältä syntymistä ja kaikki on siinä ylhäällä olevan käsissä. Se on Jumalan teko, ei ihmisen vastuulla oleva hänen oma tekonsa.
Ilmaisulla syntyä ylhäältä Jeesus kaataa täysin Nikodemoksen juutalaisuuden opetuksesta nousevan luottamuksen ihmisen omiin voimiin ja mahdollisuuksiin pelastaa itse itsensä. Kuuliaisuus Tooralle ei riitä pelastukseen. On tapahduttava jotain perusteellisempaa. Jotain sellaista, mitä ihminen itse ei koskaan itsessään voi saada aikaan. Jonkun toisen on se tehtävä.
"Kun ihminen havaitsee, ettei hän voi vaikuttaa Jumalaan eikä Jumalan tahtoon eikä omaan tulevaisuuteensa ja pelastukseensa, hän järkyttyy suunnattomasti. Hän on suunniltaan kauhusta kun hän huomaa, että hänen elämänsä on kokonaan Jumalan kädessä ja yksin Jumalan varassa. Häntä ahdistaa kun hän tajuaa, että hänelle käy juuri niin kuin Jumala tahtoo. Luther sanoo: "Jumala nöyryyttää ja peljästyttää meidät lain avulla katsoessamme syntiämme, niin että me näytämme sekä ihmisten edessä että omissa silmissämme olevan ei-mitään, hulluja, pahoja ja että emme ainoastaan näytä, vaan me olemme sellaisia." Kun Jumala on tavalla tai toisella nujertanut ihmisen voimakkaampansa edessä, ihminen vaikenee. Hän lakkaa vaatimasta Jumalalta mitään. Hän on kuin oikein tuomittu rikollinen, jolla ei ole mitään toivoa, että tuomiota muutettaisiin. Jumalan edessä ihminen voi vain passiivisesti odottaa, mitä Jumala hänelle tekee. Hän tietää, että se, mitä Jumala hänelle tekee, on oikein ja vanhurskasta ja pyhää. Yksin Jumala on silloin kaikki kaikessa. Yksin Jumalan tahto on kaikki kaikessa. Hän ei tee erehdyksiä. Hän ei tee väärin eikä epäoikeudenmukaisesti" (Per-Olof Malk).
Näin ihmisen omalle vastuulle jää vain se, että hän antaa toisen tehdä. Ei pakene alta pois. Juuri tällä tavoin Luther kuvaa uskoa: "Sinä et saa tehdä muuta tekoa Jumalalle kuin uskoa, että Kristus tekee tekonsa sinun puolestasi ja asettaa ne Jumalan eteen. Jotta uskosi pysyisi puhtaana, älä tee muuta kuin pysy hiljaa, anna hänen tehdä hyvää ja vastaanota Kristuksen teot sekä anna Kristuksen harjoittaa rakkautta sinussa." Uudestisyntymisessä Herra tekee sen, mitä tekee. Ihminen on vain hiljaa ja antaa Herran toimia ajallaan ja tavallaan ja luottaa siihen, että kyllä Herra tekee tekonsa.
Toisaalta usko näyttää olevan kovin mitätöntä ja helppoa. Eihän tarvitse sanoa muuta kuin minä uskon, minä uskon! Sen sijaan puhe uudestisyntymisestä kuulostaa mullistavalta ja jonkin aivan uuden alkamiselta. Se on jotain havaittavaa ja koettavaa! Eihän uudestisyntymisestä voi kukaan muu voi kertoa kuin sellainen, joka on sen kokenut. On kuitenkin pelottavaa, jos uudestisyntymisellä tarkoitetaan jotain enempää, jotain syvempää kuin vain uskoa Jeesukseen. Silloin emme pelastu enää yksin uskosta vaan uskosta ja jostakin muusta, josta käytetään nimeä uudestisyntyminen. Mitä se tarkemmin sanottuna on, sen voi kukin vaatija itse määritellä ja samalla väittää tietenkin, että hänen määritelmänsä on Jeesuksen määritelmä ja hänen mittapuunsa Jumalan mittapuu! Sen sijaan oikea opetus uudestisyntymisestä jättää meidät täysin avuttomina Herraan eteen pyytämään, että hän antaisi lahjana myös sen uskon jolla uskomme häneen.
Pienoisevankeliumin sanoma (Joh 3:11-21)
Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme (11). Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! (12) Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika (13).
Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava (14), jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän (15). Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (16).
Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen (17). Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan (18). Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden (19). Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi (20). Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta (21)
Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelun selostus näyttää päättyvän jakeeseen yksitoista ja Jeesus aloittaa me-muodossa opetuksen, joka on suunnattu kaikille kuuljoille. Siinä Jeesus selvittää, mitä hän tarkoittaa uudestisyntymisellä. Ensin hän kuitenkin vakuuttaa puhuvansa vain sitä, minkä hän tietää todeksi ja minkä hän on itse nähnyt (Joh 3:11). Hän puhuu taivaallisista, ei vain tähän maailmaan kuuluvista asioista (3:12). Jeesus myös väittää rohkeasti, että hän on tullut taivaasta, jonne ei yksikään Israelin opettajista ole voinut nousta ja tulla takaisin (3:13). Hänen tietonsa on ensi käden tietoa. Hän on silminnäkijä. Siksi se, mitä hän sanoo, pitää varmasti paikkansa.
Johanneksen evankeliumi alkoi julistamalla, että "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme" (1:14). On tapahtunut ihmeitten ihme. Alusta alkaen kristityt ovat tämän tunnustaneet. "On vain yksi lääkäri, ruumiillinen ja samalla hengellinen, syntynyt ja ei syntynyt, lihaan tullut Jumala, kuolemassa tosi elämä, Mariasta ja Jumalasta, kärsimyksen alainen ja sitten ilman kärsimystä, Jeesus Kristus, meidän herramme" (Ignatius, n. v.110 jKr.). "Käsittämätön tahtoo tulla käsitetyksi... Kaikkeuden Herra on kätkeytynyt mittaamattoman majesteettiutensa ja ottanut palvelijan hahmon. Jumala, joka ei voi kärsiä, ei ole hävennyt olla kärsivä ihminen. Kuolematon tahtoo olla kuoleman lakien alainen" (Leo Suuri).
Olemme ehkä tottuneet joulun sanomaan Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisesta. Siksi emme osaa pitää sitä niin vallankumouksellisena kuin se oli silloin, kun sitä alettiin julistaa juutalaisten keskuudessa. Heidän oli äärimmäisen vaikea hyväksyä tällaista tapahtuneeksi. Johannes evankeliuminsa alussa useampaan kertaa toteaakin, että vaikka maailma on saanut syntynsä hänen kauttaan, niin se ei tunne häntä (1:10) eikä ota häntä vastaan (1:11). Kirjeessään Johannes kirjoittaa: "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta" (1 Joh 4:2-3).
Miksi Ihmisen Pojan taivaasta tuleminen ja hänen tuntemisensa ja vastaanottamisensa on ratkaisevan tärkeää? Jeesus vastaa tähän kysymykseen palauttamalla mieliin tilanteen autiomaassa. Ihmisten kapinoinnin tähden myrkkykäärmeet olivat kuolettavasti purreet. Mooses sai käskyn pystyttää pronssikäärmeen ylös tangon päähän. Jokainen kuolettavasti purtu, joka katsoi siihen, pelastui (Joh 3:14; 4 Moos 21:8). Samalla tavalla Ihmisen Poika korotetaan ja tiedämme, että se tapahtui ristille korottamisena. Jokainen, joka katsoo ristille korotettuun Ihmisen Poikaan ja uskoon häneen saa iankaikkisen elämän (Joh 3:15).
Jeesuksen opetuksen sisältämä havainnollinen kuva autiomaasta vakuuttaa, että ihmisinä olemme kaikki synnin myrkyn puremia. Jollemme saa apua itsemme ulkopuolelta, tuhoudumme.
Nyt meille kuulutetaan ristiinnaulittua Kristusta kuten Mooses kuulutti Jumalan sanana tangon päähän ripustettua pronssikäärmettä. Paavali kuvaa tätä kuuluttamista näin: "Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä. Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1 Kor 1:17-18). "Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat." "Julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus" (1:21, 23-24).
Vähän myöhemmin Paavali uudelleen korostaa tämän maailman ainoan pelastussanoman merkitystä: "En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta" (1 Kor 2:2). Hän palaa vielä kirjeessä lopussa samaan teemaan: "Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: "Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu" (1 Kor 15:1,2,3).
Vain Jeesuksen risti voi yhdistää maallisen ihmisen taivaallisen Jumalan valtakuntaan. Vain Ihmisen Poika on ainoa välittäjä taivaan ja maan välillä. Vain usko ristille korotettuun Ihmisen Poikaan antaa ihmiselle iankaikkisen elämän (Joh 3:15). Vain ristille korotettu Kristus vetää tykönsä kaikki pelastuvat: "Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni" (13:32).
Uudestisyntyminen on siis samaa kuin usko tähän ristiinnaulittuun Jeesukseen Kristukseen. Se on hänessä kiinniriippumista. Usko on syntymistä ylhäältä, sillä usko on ylhäältä annettua. Uskoa ristiinnaulittuun ihminen ei voi itse luoda, koska se on hänen järkensä vastaista. Tämän sisätöisen uskon syntyminen ihmisen sydämessä on ihme. Usko ja uudestisyntyminen tarkoittavat samaa Jumalan ihmettä eri näkökulmista katsoen. "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen" (Joh 1:12).
Tangon päähän ripustetun pronssikäärmeen varjossa Jeesus julistaa pelastussanomansa ytimen (Joh 3:16). Sitä on kutsuttu pienoisevankeliumiksi. Se on niitä harvoja jakeita, joka laajalti kristikunnassa osataan ulkoa. Siinä on kiteytyneenä kristillinen usko.
Jumala rakastaa ja hän haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan (1 Tim 2:4). Kuten Jumala antoi aikoinaan pronssikäärmeen ihmisille pelastukseksi, samoin hän myös antoi ainoan Poikansa ihmisille pelastukseksi. Antaminen on sekä lähettämistä että antamista (kreik.edoken, antaa, lähettää) alttiiksi kuolemaan. Jumala rakastaessaan tätä maailmaa ei pelasta ihmisiä välittömästi eikä suoraan eikä vain siksi, että hän armollinen ja ihminen on ihminen. Luther ilmaisi hyvin tämän Jumalan pelastavan toiminnan salaisuuden: "Olenhan minä jo ennen usein sanonut, että Jumalaan uskominen ei yksin riitä, vaan että hinnankin täytyy olla mukana. Uskovathan turkkilaiset ja juutalaisetkin Jumalaan, mutta ilman välittäjää ja ilman hintaa. Mikä tämä hinta siis on? Sen evankeliumimme ilmoittaa. Pyhä Henkihän kaikkialla opettaa, että meillä ei ole Isää ilman välitystä, ja että hän ei päästä meitä Isän luo ilman välitystä" (Luther). Tämä välitys on hänen ainokaisen Poikansa lähettäminen ristille syntiemme sovitukseksi.
Aikoinaan Augustinus koetti selvittää tätä Jumalan rakkauden salaisuutta ja Pojan lähettämistä: "Käsittämätön ja muuttumaton on Jumalan rakkaus. Sillä hän ei alkanut rakastaa meitä vasta sitten, kun meidät oli hänen Poikansa veren kautta sovitettu hänen kanssaan. Ei, hän on rakastanut meitä jo ennen maailman perustamista, jotta me olisimme hänen lapsiaan yhdessä hänen ainoan Poikansa kanssa, ja näin oli jo ennen kuin meitä oli olemassakaan... Meidän sovitustamme Kristuksen kuoleman kautta ei saa käsittää niin, että Poika olisi sovittanut meidät, jotta Isä joka vihasi meitä (syntimme tähden) alkaisikin rakastaa meitä. Ei, meidät sovitettiin hänen kanssaan, kun hän jo rakasti meitä ‑ huolimatta hänen vihollisuudestaan meitä kohtaan meidän syntimme tähden. Niin hän on siis tehnyt sen jumalallisen ihmeen, että vihasi meitä ja kuitenkin samalla rakasti meitä."
Kristikunnan alkuvuosisatoina julkaistiin kirje Diognetokslle. Se kuuluu Apostolisten isienkokoelmaan. Tässä kirjeessä kuvataan erinomaisella tavalla Jumalan rakkautta meitä kohtaan ja hänen Poikansa lähettämistä: "Tuli aika, jolloin Jumala oli päättänyt vihdoin ilmaista hyvyytensä ja voimansa - oi, kuinka ylenmääräinen onkaan Jumalan ihmisystävällisyys ja rakkaus! Silloin hän ei vihannut meitä eikä torjunut luotaan, ei kantanut kaunaa, vaan oli pitkämielinen ja kärsivällinen. Meitä säälien hän omasta aloitteestaan otti kantaakseen meidän syntiemme taakan ja antoi oman Poikansa lunnaiksi meidän edestämme, pyhän laittomien puolesta, sen jossa ei pahuutta ollut, pahojen puolesta, vanhurskaan väärien puolesta, katoamattoman katoavaisten, kuolemattoman kuolevaisten puolesta. Mikä muu näet olisi voinut peittää meidän syntimme kuin hänen vanhurskautensa? Kenessä muussa olisi ollut mahdollista meidän laittomien ja jumalattomien tulla, vanhurskaiksi kuin Jumalan Pojassa ja vain hänessä? Oi, mikä ihana vaihtokauppa! Oi tutkimatonta luomistyötä! Oi odottamattomia hyviä tekoja! Monien laittomuuden piti hukkua yhteen ainoaan vanhurskaaseen, yhden ainoan vanhurskauden piti vanhurskauttaa monet laittomat."
"On aina uudelleen muistutettava ensimmäisestä käskystä, Jumalan ja ihmisen toisistaan erottavasta äärimmäisestä kuilusta ja ristin tuomiosta kaikkien ihmismahdollisuuksien kohdalla. Ihminen on Jumalasta vieraantunut, ja meidän perintönämme on vääristynyt ihmisyys. Synti hallitsee ihmisen olemassaoloa, eikä tätä tilannetta voi korjata mikään inhimillinen yritys eikä mikään kehitys. Sen parantaa vain Jumalan sovittava työ" (Paul Tillich).
Keskeisessä asemassa Joh 3:16:ssa on sana usko. Usko syntyy ihmisen sydämessä silloin, kun Jumala antaa sanansa ja Pyhän Henkensä vaikutuksella ihmiselle uuden elämän, iankaikkisen elämän. Usko on osallisuutta iankaikkiseen elämän. "Se alkaa jo täällä, maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa."
Uskon syntymistä ihmisen sydämessä ei voi kaavoittaa. Jonkun kohdalla tietoisen, henkilökohtaisen uskon syntymiseen liittyy vuosien kamppailu, toisilla taas usko syntyy ikään kuin yllättäen yhdessä hetkessä. Joku uskaltaa pitää omaa kastettaan uskon syntymisenä, toiselle taas ehtoollispöytä on merkinnyt armon kirkastumista ja uskon syntymistä. Moni on saanut varmuuden kuunnellessaan elävää julistusta tai lukiessaan Raamattua. Jollekin ratkaisevaa on ollut syntien tunnustaminen ja kätten päälle paneminen päästön sanoineen. Tärkeintä ei ole se, millä tavoin usko ja yhteys Vapahtajaan on syntynyt, vaan että se on olemassa. Vanha Kristinoppi kuvasi uskoa näin: "Kristukseen uskomme, kun ikävöimme hänen luokseen, luotamme hänen armolupauksiinsa ja sydämen halulla otamme hänet vastaan Vapahtajanamme."
Jumala lähetti Poikansa nimenomaan pelastamaan ihmiset (Joh 3:17). Mutta jo alkukirkon aikana kristityt korostivat, ettei Jumala pelastaa ihmisiä väkisin. "Jumala lähetti hänet, ihmisenä ihmisten luo, hän hänet lähetti pelastaen ja suostutellen, ei pakkoa käyttäen. Jumala ei näet tunne pakkoa. Kutsu hänellä oli mielessä, ei ahdistaminen, kun hän hänet lähetti. Rakkaus hänellä oli mielessä, ei tuomitseminen" (Kirje Diognetokselle). Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan suostu uskomaan Jeesukseen Kristukseen Jumalan lähettämänä pelastajana. Siksi hänen lähettämisensä tuleekin monelle ihmiselle tuomioksi ja kadotukseksi (Joh 3:18).
Kristuksen risti ja usko pelastuksen edellytyksenä merkitsee sitä, että ilman näitä kahta ihminen on pelastuksen ulkopuolella. Usko Jumalan ainoaan Poikaan ratkaisee ihmisen lopullisen kohtalon (Joh 3:19). Ihmiset eivät suostu uskomaan häneen, koska he ovat tehneet pahoja tekoja. Jeesuksen seuraan suostuminen pakottaa ihmisen valoon ja hänen pahat tekonsa paljastuvat. Ihminen ei halua sitä, että hänen elämäänsä arvioidaan uudelleen (3:20). Hän haluaa elää kuvitelmassa, että hän on pohjimmaltaan hyvä ihminen ja ettei hän ole tehnyt eikä ainakaan halunnut tehdä kenellekään mitään pahaa. Jeesuksesta loistava totuuden valo paljastaa, että hänen elämäänsä arvioidaan aivan toisin kuin mitä hän itse on luullut. Se pakottaisi myös hänet itsensä arvioimaan omaa elämäänsä aivan uudella tavalla ja sitä ihminen ei totisesti halua.
Jeesuksen seuraan suostuva ihminen joutuu sellaisen totuuden valaisemaksi, joka jatkuvasta paljastaa hänen sydämensä salaisimmat ja syvimmät pohjat. Siinä paljastuvat sisimmät aikeet ja ajatukset. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki on avointa ja alastonta hänelle, jolle jokaisen on tehtävä tili. (Hepr 4:12-13). Se valo myös paljastaa totuudellisesti ihmisen elämän (Joh 3:21). Asiat arvioidaan oikein, ei sen mukaan mitä ihmiset tai ihminen itse väittävät ja luulevat.
Lopulta tulee esiin se, miten asiat todellisuudessa ovat. Siinä valossa sanotaan ihmiselämän viimeinen ja ratkaiseva sana. Kukin saa sen mukaan kuin on ehdottoman oikein. Onnellisia silloin ovat ne, joiden ainoa toivo elämässä on ollut usko Jeesukseen Kristukseen.
Johannes Kastaja ja Messias (Joh 3:22-30)
Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä (22). Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi (23). Johannes ei näet vielä ollut joutunut vankilaan (24). Kerran Johanneksen opetuslapset kiistelivät erään juutalaisen kanssa puhdistautumisesta (25).
Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: "Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen" (26). Johannes vastasi: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta (27). Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään' (28). Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen (29). Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi" (30).
Johannes Kastaja osoittaa todellista nöyryyttä. Hänhän oli ollut suuri saarnaaja. Hänen luokseen oli virrannut paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa (Mark 1:4). Nyt hän oli jäämässä syrjään, vaikka edelleenkin hänen kastettavakseen tuli kansaa (Joh 3:23) ja edelleen hänellä oli uskollisia opetuslapsia.
Menestyvän suursaarnaajan ei ole helppo väistyä uuden saarnamiehen tieltä. Erityisen vaikeaa on suostua siihen, että omat kannattajat alkavat kertoa suosion laskusta ja toisen menestyksestä: "Kaikki menevät hänen luokseen" (Joh 3:26). Sinun luoksesi ei taida enää tulla kukaan. Miksi siis seuraisimme sinun tyhjyyteen johtavaa opetustasi. Vyöry ei lähtenytkään liikkeelle. Jumalan kansan uudistus ei alkanutkaan - ei ainakaan minun johdolla. Jos julistaja menettää kuulijansa, hän menettää kaiken.
Tässä ristiriitatilanteessa Johannes aidosti väistyi sen teiltä, jonka edellä hänet olikin lähetty (Joh 3:28). Hänenhän piti kirkastaa Jeesusta Messiaana. Se ei ollut niin tärkeää, mitä hänelle tapahtui. Kaikki Johanneksen opetuslapset eivät suinkaan nöyrtyneet tähän. He pitivät kiinni Johanneksen suuruudesta ja vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen hänen nimeään kantava liike oli olemassa (Apt 18:25; 19:3)
Tässä tilanteessa Johannes Kastaja sanoi jotain tärkeää. Hänen sanansa ovat kaikkina aikoina luonnehtineet Jumalan valtakunnan työntekijän todellista osaa: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta" (Joh 3:27). "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi" (3:30). Mutta harva oppii tyytymään ja iloitsemaan tällaisesta palvelusta. Siinähän suostutaan olemaan täysin riippuvaisia siitä, mitä annetaan. Ja vaikka antaja sanookin olevan rikas antaja (Room 10:12), joka antaa kaikille auliisti ja soimaamatta (Jaak 1:5)), niin hänellä on antamisessaan oma aikataulunsa. Se ei aina osu yhteen meidän aikataulumme kanssa. Silloin voidaan hyvinkin ankarasti koetella kärsivällisyyttä. Kuinka monta kertaa onkaan helpompi mennä ja ottaa itse kuin malttaa mielensä ja oppia odottamaan Herraa. Psalmin rukoilija tajusi tämän ja puki sen tunnustuksen muotoon: "Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa" (Ps 127:1).
Johanneksen Kastajan toteamus on myös vapauttava. Meidän ei tarvitse Jumalan valtakunnassa olla mitään muuta kuin sitä, mitä Jumalan luomana ja lunastama todellisuudessa olemme. "Ei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut" (Room 12:3, KR 38). Ei myöskään tarvitse saavuttaa mitään sen enempää kuin, mihin Herra antaa mahdollisuuden. "Minä en ole tavoitellut suuria, en pyrkinyt liian korkealle. Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen" (Ps 131:1-2).
Jokin aika sitten eräs Jumalan valtakunnan työntekijä kuvaili tätä täydellistä riippuvuutta siitä, mitä Herra antaa: "Jumala antaa tämän repaleisen telttamajan hajota tuulessa. Tuntuu siltä että aika loppuu kesken. Mutta hänen aikataulutuksensa on tietysti määräävä ja ratkaiseva ja hän tietää, mitä hän tekee. Kun vain saisi jättää jälkeensä edes pienen merkin siitä, että Kristus on Jumalan vastaus." "Minusta ei ole mihinkään. Voin vain sanoa: Herra, lisää sinä niiden joukkoa, jotka näkevät sinun Poikasi merkityksen ja saavat luottamuksen häneen."
Kaikki elämässämme keskittyköön Jeesukseen Kristukseen. Kunhan vain Jeesusta korotetaan ja hän tulee yhä tärkeämmäksi. Kunhan vain hänen äänensä saa kuulua. Se on tärkein ääni tässä maailmassa. Kun hän puhuu, kunpa silloin osaisi seistä hänen lähellään, kuunnella herkästi, iloita hänen äänestään ja seurata häntä.
Vanha hengellinen laulu kuvasi tällaista sydämen asennetta: "Ah, jospa mitään en oisi, tyhjä särjetty astia vaan, tuotu Mestarin jalkojen juuren korjaustansa vartoamaan. Minut tyhjän hän että vois täyttää, kun työhönsä käydä mä saan, niin murrettu että hän vois käyttää myös muitakin pelastamaan." "Ah, jospa mitään en oisi, oisin siemen vain mullassa maan, kunhan maailman ääriin saakka näkyis Jeesuksen rakkaus vaan! Jopsa mitään en huolisi muusta kuin voitosta vain Jeesuksen, niin että kaikkien suusta pian virsi sois riemullinen" (Hgl 371:1,3).
Jeesus yli kaiken (Joh 3:31-36)
Hän, joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella. Joka on maasta, on maan tomua ja puhuu tämän maailman asioista. Hän, joka tulee taivaasta (31) todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan (32). Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta (33), sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu julki Jumalan sanat. Ei Jumala anna Henkeään määrämitalla (34). Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa (35). Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään (36).
Evankeliumin kuvaus Johannes Kastajan ja Jeesuksen välisestä suhteesta päättyy valtavaan ylistyshymniin Jeesukselle. Kuinka ainutlaatuisena Jeesus Kristus tässä nähdäänkään. Hänestä sanotaan jälleen jotain todella suurta. Se ylittää monin verroin meidän käsityskykymme.
Miten on mahdollista, että tuon pienen ja vainotun opetuslapsijoukon sydämet täytti tällainen palvova asenne Jeesukseen. Miten he voineet aidosti nähdä hänet näin kirkkaassa valossa näin suurenmoisena? Kuitenkin monet heistä olivat henkilökohtaisesti tunteneet hänet ihmisenä. He olivat nähneet hänet ristinpuuhun ripustettuna ja täysin muserrettuna Jeesuksena. Totisesti he olivat nähneet hänet myös ylösnousseena. He olivat kokeneet, että maailma ja elämä heidän ympärillään ei ollut muuttunut Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen miksikään mullistavan uudeksi. Kaikki jatkui samaan tapaan kuin oli aikaisemminkin jatkunut. Kristuksen riemullisesta takaisin paluusta ei kuulunut eikä siitä näkynyt merkkiäkään.
Kaikesta tästä huolimatta he näkivät ja olivat syvästi vakuuttuneita siitä, että Jeesus Kristus on "kaikkien yläpuolella." Paavali jatkaa tämän sama todistuksen antamista Jeesuksesta, kun hän kirjoittaa: "Heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!" (Room 9:5)
Opetuslapset olivat myös vakuuttuneita siitä, että hän oli taivaasta tullut heidän luokseen (Joh 3:31). Kun taas he itse ja Johannes Kastaja ovat vain maan tomua. He olivat sen Aadamin jälkeläisiä, jonka Jumala oli luonut tomusta. Siksi he kykenevät puhumaan vain tämän maailman asioista. Mutta Jumala itse oli taivaasta lähettänyt Jeesuksen ja siksi Jeesuksen puheet olivat taivaallisia. Jumala oli hänet myös täyttänyt Hengellään (3:34).
He olivat vakuuttuneita siitä, että Isä todella rakastaa tätä Poikaansa ja on antanut kaiken hänen valtaansa (Joh 3:35). He tiesivät, että hän oli todistanut ja kertonut heille siitä, mitä hän itse oli nähnyt ja kuullut. Hän oli puhunut julki Jumalan sanat. Jumala itse puhuu hänen kauttaan. Hänen todistustaan kuunnellessaan he myös vakuuttuivat siitä, että Jumala puhui hänen kauttaan totta (3:33). Usko Jeesuksen on uskoa hänen sanoihinsa Jumalan sanoina. Jumala toimii ihmisten maailmassa sanansa kautta. Sanassa kohdattava Jumala on helppo kieltää ja torjua. Evankeliumi sanoo tämän jopa niin jyrkästi, että "kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan" (3:32). Niinpä näiden ensimmäisten opetuslasten elämässäkin kesti oman aikansa ennen kuin he vakuuttuivat Jeesuksen todistuksen totuudellisuudesta. Kuitenkin hänen sanansa on ainoa asia tässä maailmassa, johon ihminen voi täysin luottaa ja jonka varaan hän voi asettaa koko elämänsä. Jokainen joka uskoo häneen ja hänen sanaansa, saavuttaa iankaikkisen elämän (3:36).
Kuinka mieletöntä onkaan se, etteivät ihmiset usko hänen sanaansa eivätkä suostu hänen valtaansa. Nämä ihmiset eivät tule näkemään iankaikkista elämää, vaan Jumalan tuomio ja viha pysyy heidän yllään (Joh 3:36). "Usko ja epäusko ratkaisevat ihmisen ikuisen kohtalon, usko, joka on Jumalan Hengen teko, ja epäusko, joka on ihmisen vapaan valinnan ratkaisu" (Aimo T. Nikolainen).