Tyydy ristiin

16.02.2002 Hakunilan kirkko, Olavi Peltola

Jumala ilmoittaa itsensä ja toimii alhaalla.
Kristitylle Ihmisen Pojan kärsimys on mitä keskeisin uskon totuus. Paavali jopa sanoo: ”Pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!” (Gal 6:14). Kristuksen ristin kärsimyksessä on uskomme perustus.

Risti osoittaa meille myös sen, että Jumala ilmoittaa itsensä salattuna alhaisuudessa. Sellaisena hän ilmoitti itsensä Betlehemin seimessä makaavassa lapsessa, ja kuitenkin siinä oli kaikkivaltiaan Jumalan ainosyntyinen Poika. Sellaisena Jumalan ilmoitti itsensä silloin, kun Poika huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.”

Jumala ei tule tänäänkään tunnetuksi kunniassaan ja majesteetillisuudessaan, vaan edelleenkin Kristuksen ristin alhaisuudessa, heikkoudessa ja tuskassa ja siinä sanassa, joka kertoo meille tästä. Hän verhoaa itsensä vähäpätöisiltä näyttäviin asioihin. Juuri sellaisia olivat Kristuksen ja nyt myös Kristukseen sitoutuneen ihmisen elämänkokemukset ja oma risti.

Jumala toimii niin alhaalla, että hänen tekonsa saattavat tuntua ihmisen luonnollisen järjen näkökulmasta pahoina. Ihminen voi kokea Jumalan hyvät teot aivan hirvittävinä. Juuri sellainenhan oli Golgatan tapahtuma, kun menemme sitä tarpeeksi lähelle

Miten hyvin tämän sanoikaan Diedrich Bonnhöfer vankilassa ennen mestaustaan: "Kristuksen Jumala ei auta meitä kaikkivaltiudellaan vaan heikkoudellaan. Tässä juuri on ero kristinuskon ja muiden uskontojen välillä.”

”Mutta Kristus ja Herodes ovat aivan erilaisia ja toisilleen vastakkaisia. Kristukselle ei näet ole luonteenomaista kuuluisuuden tavoittelu ja suurentelevat eleet; siinä ei ole mitään jättimäisiä urotekoja, ainoastaan nöyryyttä, että ihminen ei pitäisi itseään minkään arvoisena, vaan pysyisi halveksittuna ja antaisi Jumalan yksin olla kaikkena, tehdä kaiken ja saada kaikesta kunnian. Herodeksen periaatteisiin sen sijaan kuuluu suurtekojen tekeminen, kaikkeen pystyminen ja maineen saavuttaminen: eihän häneltä saa mitään puuttua! (Luther).

"Kolmestakymmenestä kolmesta vuodesta hän elää kolmekymmentä esiintymättä. Kolmen vuoden aikana häntä pidetään petturina, papit ja päämiehet hylkäävät hänet, hänen ystävänsä ja lähimpänsä halveksivat häntä. Vihdoin hän kuolee erään omansa pettämänä, toisten kieltämänä, kaikkien jättämänä" (Pascal).

Jumala tulee tunnetuksi kärsimyksissä ja hän odottaa meidän palvovan häntä juuri kärsimyksiin kätkeytyneenä. Vain kärsimyksen ja ristin lävitse ihmiselle syntyy oikea kuva Jumalasta.

Siksi Paavali julisti lähetystyössään galatalaisten parissa aivan avoimesti ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. Kuunnellessaan ja uskoessaan tähän julistukseen galatalaiset saivat Pyhän Hengen (Gal 3:1-2). Heidän elämässään täyttyi Raamatun sana, että Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta, ristiinnaulittua Kristusta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:21, 23). Siksi Paavali saattoi sanoa rohkeasti galatalaisille: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen” (Gal 3:26). ”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" (4:6).

Koska elämämme keskellä ateistisen hengen läpitunkemaa länsimaista kulttuuria, meillä on voimakkaana sellainen kuvitelma, että uskon ydin on varmassa uskossa Jumalan olemassaoloon. Jos vain voisimme kyllin vakuuttavalla tavalla osoittaa tämän päivän ihmisille Jumalan olemassaolon, niin kaikki tulisivat uskoon. Mutta tällainen Jumalan olemassaoloon kohdistuva usko on riivaajillakin. Ne jopa vapisevat Jumalan olemassaolon todellisuuden edessä. Varsinainen usko syntyy vasta ristin heikkouden sanaa kuunnellessamme.

Jumalan opimme tuntemaan ristiinnaulittuna Poikana, koska vain tässä hahmossa Jumala näkee hyväksi pelastaa ne, jotka uskovat. Uskova suostuu kohtaamaan Jumalan hänen Poikansa ihmisyydessä, heikkoudessa ja hulluudessa. Jumalan todellinen tunteminen on aina uskossa syntiemme tähden ristiinnaulittuun Jumalan Poikaan.

Usko ymmärtää, että juuri ristin kautta tunnistetaan Jumalan todellinen ilmoitus, sijaissovituksen kaiken kattavuus, ylösnousemuksen todellisuus ja lopulta myös Kristuksen herruus ja majesteettisuus.

Juuri ristissä on maailman ilmiöiden, kristillisen elämän ja myös Raamatun tulkitsemisen perusmalli. Jumala ilmoittaa itsensä ristissä ja yksityinen kristitty kokee olemassaolon ytimen kohdatessaan Kristuksen kärsimyksen ja ristin ja suostuessaan omaan ristiinsä ja kärsimykseensä.

Usko on Kristuksen ristissä ihmistä kohtaavan Jumalan rakkauden vastaanottamista. Galatalaiset ottivat vastaan sen Jumalan rakkauden, joka kohtasi heidät, kun heille julistettiin ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. Siinä sanomassa Jumalan rakkaus vuodatettiin heidän sydämiinsä (Room 5:5)

Ristissä on elämänvaelluksemme ydin.

Risti viittaa Kristuksen ristin ohella myös kristityn omaan ristiin. Uskova ei ole vain Kristuksen ristin katselija. Pyhä Henki vetää hänet siihen mukaan kaikessa hänen elämässään ja hän on jatkuvissa ahdistuksissaan mukana siinä. Kristittynä oleminen on Kristuksen kärsimyksen seuraamista kärsien.

Usko Kristukseen onkin elämistä ristin ja kärsimyksen synnyttämässä ahdistuksessa. Risti ja kärsimys koskettavat koko uskovan elämää ja ovat jatkuvasti hänen seuralaisenaan tavalla tai toisella. Kristuksen risti ja uskovan risti kuuluvat yhteen.

Uskova tyytyy Jumalan ilmoitukseen ja oppii ymmärtämään Jumalaa kärsimysten ja ristin kautta. Hän ei vaadi elämäänsä Jumalan suuria näkyviä menestystekoja jaksaakseen luottaa. Hän luottaa Herraan keskellä oman elämänsä mitättömyyttä ja tyhjänpäiväisyyttä. Keskellä sen kipuja ja pettymyksiä. Mutta myös keskellä sen iloja ja voittoja.

Ihmisenä halumme kuitenkin välittömästi vapautua kaikista kärsimyksistämme. Kerran tämä vapautus kyllä tulee ja silloin Herra on pyyhkivä pois kaikki kyyneleemme.

Mutta nyt meidän on suostuttava Paavalin tavoin siihen, että elämässämme ja ruumiissamme oleva piikki pistää (2 Kor 12:7, KR 92). Sitä ei oteta meiltä pois. On vain opittava tyytymään armon riittävyyteen (12:9) kipujen keskellä. Ei ole helppo olla kiitollinen heikkoudesta, vaikeuksista ja ahdingoista Jeesuksen seurassa (12:9-10).

Jumalan maailmanhallinta on ristin muotoista

Jo Abrahamista lähtee eräs Jumalan maailmanhallinnan luonteenomainen piirre: Jumalan lapset ovat ensi sijassa uskon, vasta toisessa sijassa näkemisen ihmisiä. Hänen koettelemuksissaan näemme kuinka Jumala panee enemmän painoa omiensa uskollisuuteen odotuksessa kuin heidän rohkeuteensa ja voimiinsa olosuhteiden jo muuttuessa suotuisiksi. Usko on ”ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy” (Hepr 11:1).

Abraham sai lupauksen, että hänestä on tuleva kansojen paljouden isä, mutta tämä oli luonnollisen ajattelun kannalta hullutusta. Hänhän oli silloin lähes satavuotias. Kun hän sitten oli saanut pojan, Iisakin, hän joutui uuteen koettelemukseen. Jumala käski hänen uhrata tuon polttouhriksi. Näin Jumala näytti johtavan tilanteeseen, jossa täysin murskaantuvan se, mitä hän oli aikaisemmin luvannut. Jumala esiintyi ikään kuin itseään vastaan toimivana. Jumalan tekemän liiton tulevaisuushan oli siinä kyseessä, Jumalan siunaaman suvun ja kansan olemassaolo, Jumalan alkaman asian voitto. ”Mutta Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut”, ”eikä epäuskossa epäillyt Jumalan lupausta”, vaan päinvastoin ”vahvistui uskossa antaen kunnian Jumalalle” (Room 4:18-20).

Saman koettelemusten kehityslinjan kohtaamme myöhemmin pitkin matkaa. Iisak saa surun pojistaan ja sokeutuu vuosikymmeniksi. Jaakob pettää häntä ja Esau uhkaa tappaa Jaakobin. Jaakobin oli paettava suin päin vieraaseen mahan. Joosef heitetään kaivoon ja myydään orjaksi Egyptiin. Siellä saa virua vankilassa vuosia.

Ruutin kirjassa kerrotaan kuinka Noomi menetti kaiken. Hän lähti elintasopakolaisena perheensä kanssa nälkää pakoon vieraaseen maahan. Herra koetteli häntä raskaasti (Ruut 1:13) ja hänen miehensä ja molemmat poikansa kuolivat. Vain poikien vierasmaalaiset vaimot jäivät eloon. Kun hän oli lähtenyt Betlehemistä hänellä oli ollut kaikkea ja nyt kun Herra toi hänet takaisin hän oli kaikkea vailla (1:21). Samuelin kirja kertoo taas Hannasta. Hänkin oli epäonnistunut ihminen. Hän eli vuosia omassa kodissaan jatkuvien nöyryytysten ja kiusan kohteena (1 Sam 1:6). Onnettomuutensa ja hätänsä hän vuodatti rukouksessa Jumalalle (1:10,15).

Molempien naisten elämässä Jumala tässä täydellisestä nollatilanteesta alkoi luoda uutta. Ei Jumala ollut heitä hyljännyt, vaikka vuosia siltä oli tuntunutkin. Jumalan vaikenemisen ja toimettomuuden aika painoi heidät entistä määrätietoisemmin turvautumaan yksin Herran apuun. Heillä ei ollutkaan ketään muutakaan, joka olisi voinut heitä auttaa. Raamattu kertoo, että Noomin miniä Ruut riippui kiinni anopissaan (1:14). Juuri tämä kiinni riippunen teki mahdolliseksi uuden elämän syntymisen.

Uuden liiton puolella Kristuksen ylösnousemuksenkin jälkeen jatkui seurakunnan elämä kärsimysten ja marttyyriuden merkeissä. Eihän Herra ilmestynyt Pilatukselle eikä roomalaisille sotilaille, ei juutalaisille johtomiehille paljastaen julkisesti jumalallisen voimansa ja kunniansa. Se olisi totisesti ollut vakuuttavaa ja ihmistoiveiden mukaista. Silloin olisi nähty eikä olisi tarvinnut enää vain uskoa! Mutta itse ylösnousemuskin tapahtuu hiljaisuudessa ja alhaisuudessa. Sen ensimmäiseksi sanomanviejäksi tulee entinen riivattu ja julkisyntinen nainen Maria Magdalena. Itse opetuslastenkin oli vaikea vakuuttua siitä, että ylösnousemus oli todella tapahtunut. Jumalan maailmanhallinnan tähänastisista suurimmalla ratkaisutapahtuma oli niin käsittämättömän vähäiset ulkonaiset puitteet.

Siitä lähtien Jumalan valtakunnan kasvu on jatkunut samanlaisena. Jeesus ei antanut mitään tukea ajatukselle, että maailma vähitellen tulisi uudistumaan Jumalan tahdon mukaiseksi tai että hänen opetuslapsensa voittaisivat vastustajan. Hän puhuu päinvastoin luopumuksesta, vainoista, sodista ja järkytyksistä. Apostolit puhuvat antikristuksesta, joka on saava maan kansat valtaansa. Jeesus jopa kyselee, että ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä” (Luuk 18:8). ”Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu” (Matt 10:22).

Miksi kehityksen täytyy näin jatkua? Miksi Jumala ei alusta alkaen käytä mahtikeinoja, niin kuin meillä ihmisillä on taipumus tehdä? Miksi hän sallii oman asiansa tulla yhä uhatummaksi ja omiensa joutua yhä suurempiin vaikeuksiin aina viimeisten aikojen hirvittäviä ahdistuksia myöten, niin että saatanallinen vastatahto on aivan kuin jo voittonsa kynnyksellä?

Jumalalla on varaa kaikkeen tähän. Kyllä hän sen tietää kuka voittaa silloin kun Jumalan hyväksi katsoma aika täyttyy. Jumalan kypsyttää omaa seurakuntaansa kärsimysten ahjossa kuljettaen sitä samaa tietä, mitä itse Kristus kulki. Olisihan Kristuksin voinut murskata vastustajansa ilman muuta, mutta niin hän ei tehnyt. Hän antoi ja antaa pahan ammentaa esiin kaikki saatanalliset syvyytensä – mutta hän voitti juuri näiden hyökkäysten alaisena sisällisesti kaikki pahuuden voimat. Elämän tie on kaita, mutta tämä on Jumalan oma järjestys.

Jollei kristitty katso elämäänsä iäisyyden valossa, hänellä tuskin on sitä Hengen voimaa, jota hän pimenevän ajan keskellä tarvitsee ja joka kaikesta huolimatta, vastoinkäymisissä, tappioissa, kasvavissa murheissa, kärsimysten ja jopa kuolemankin edessä antaa kullekin päivälle tarvittavan avun. Eteenpäin kaikesta huolimatta, pimeyden takaa loistaa valo, iankaikkinen valo, sillä Herra sanoo aina viimeisen sanan, voittaa viimeisen taistelun. (ks. Osmo Tiililä, Eräitä aikamme ongelmia).

Uskovan oman ristin kipu

Sekin lisää uskovan ristin kipua, kun hän huomaa, joutuvansa kantamaan jatkuvaa kivun ja sairauden taakkaa. Hän tietää, että Jumalalla on valtaa ottaa pois häneltä silmänräpäyksessä sairaus ja kipu. Mutta hän on myös vakuuttunut siitä, että Jumala on läsnä rakastavana Jumalana myös hänen ahdistuksissaan ja vaikeuksissaan. Hänelle lopulta tärkeää on vain se, että hän Jumalan käsissä juuri sellaisena kuin hän on.

Eräs asia, joka saattaa syvästi lisätä uskovan ristin kipua, on menestymättömyys ajallisessa elämässä. Häneltä näyttää puuttuvan elämästä ulkonainen suosio ja yhteiskunnallinen menestys. Silloinkin kun uskova lahjakkuutensa ja tarmonsa tähden menestyy omalla alallaan yhteiskunnassa, hän joutuu salaisen ristin kantajaksi. Ehkä hänen avioliittonsa on monin tavoin epäonnistunut. Ehkä hänen lapsensa on sairas. Ehkä hänen ihmissuhteissaan on monenlaista tuskaa. Ehkä hän sairastuu yllättäen kohtalokkaalla tavalla. Kuka osaakaan luetella ne lukemattomat eri muodot, joihin ulkonaisesti menestyvän uskovan risti saattaa kätkeytyä. Ehkä risti vasta odottaa. Tänään on kaikki hyvin, huomenna alkaa ristin kantaminen iskujen raatelemin selin. Koska tahansa voi meille tapahtua mitä tahansa. Ajallisessa elämässä ei mikään ole koskaan varmaa ja lujaa.

Uskossa vanhurskaaksi tullut ei kuitenkaan vaadi enää mitään Jumalalta. Hänelle riittää, että hän tulee yhä enemmän ei-miksikään. Hän ei hämmenny, jos Jumala et tee tekojaan hänen kauttansa. Hänelle riittää risti ja kärsimys ja se, että hänelle luetaan Kristuksen puhtaus ja hyvyys. Hän on oppinut, että vain ristin ja kärsimyksen kautta hän kadottaa luottamuksensa tekoihinsa ja niiden tuomaan hyötyyn. Siksi hän on alkanut tyytyä oman elämänsä kärsimyksissä Jumalan tahtoon. Näin tyytyessään ahdistuksiin ja vaikeuksiin uskova tyytyy Jumalan varsinaisen tahdon yhä enenevään toteutumiseen omassa elämässään.

Uskon tyhjä käsi

Lopulta usko ei olekaan muuta kuin uskon kipinä, heikko avunhuuto, Herran puoleen ojentuva tyhjä käsi. Silloin Herra on läsnä ja kuitenkin niin kaukana. Juuri siitä syntyy jatkuva uskon ahdistus.

Usko on täysin vakuuttunut siitä, että Kristus on mitä todellisin ja on todella omiensa kanssa. Samaan aikaan usko kuitenkin vaeltaa pimeydessä eikä koe eikä tunne millään tavoin Herransa läsnäoloa. Herra ei näytä vaikuttavan mitään ihmeempää uskon ihmisessä. Usko vain opettelee jopa sokeasti luottamaan siihen, että Herra elää ja toimii. Näin silloinkin vaikka se jää niin salaan, että usko ei sitä näe eikä koe.

Yhteys Jumalaan on nimenomaan luottamusta Jumalan lupaukseen. Juuri näinhän oli Abrahamin elämässä. Jumala puhui hänelle. Mutta puhe sisälsi vain tulevaisuutta lupauksen. Tähän lupaukseen Abraham tarttui. "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni” (Ps 91:14, KR 38).

"Säilytä kiitollisuus kaikesta apostolin sanan mukaan: Kiittäkää joka tilassa (1 Tess 5.18). Vaikka lienetkin hädässä ja huolet painavat, olet ahdingossa, sairaana tai sinulla on ruumiillisia vaivoja, kiitä Jumalaa kaikesta, mikä osaksesi tulee, sillä: Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan (Apt 14:22). Älä salli epäilyksen masentaa sieluasi ja lannistaa sydäntäsi, vaan ajattele apostolin sanoja: Vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu (2 Kor 4:16). Jos et tahdo sietää kärsimyksiä, et voi myöskään olla osallinen Kristuksen ristin vaivasta etkä hänen lunastuksensa hedelmistä" (Barsanofios, k. n. 540).

"Herra kantoi ristin, etkä sinä tahdo iloita vaivoista, jonka kärsiminen vie taivasten valtakuntaan! Että sinulla on risti kannettavana on hyvä merkki. Etkö sitten tiedä, että ahdistus ja koettelemukset lisääntyvät silloin, kun Herra haluaa osoittaa armonsa sinulle" (Barsanofios).

Joitakin neuvoja ristin tullessa vaikeuksien ja sairauden muodossa

1. Turvaudu Raamatun sanaan. Siellä on monia kohtia, joita voi palauttaa mieleensä silloin kun sairaus runtelee, silloin kun odottaa poliklinikalla tai kun on sairaalassa yötä. Opettele jo tänään uskoa muutamia sellaisia kohtia Raamatusta.

2. Pidä kiinni siitä, että olen tässä kivussani uskon kautta Jeesukseen Jumalan lapsi. Minun ei tarvitse epäillä lapseuttani. Se ei perustu siihen, miten tällä hetkellä voin ja mitä tunnen. Sen perustus on Kristuksen täytetty työ Golgatalla. Kristuksen katkeran ristin kärsimyksen tähden olen Jumalan lapsi. Saan luotaa siihen, että tälläkin hetkellä kaikki syntini ovat anteeksiannetut – nekin joiden rangaistusta, kuritusta ehkä juuri nyt kärsin ja joita en edes tiedosta, niin että olisin osannut katua ja sillä tavin tehdä niistä parannusta. Syntieni keskeltä, syntieni kanssa, saan nostaa katseeni ristiinnaulittuun Herraani ja turvata häneen.

3. On äärimmäisen tärkeää uskaltaa luotaa siihen, että se, mikä minua juuri nyt kohtaa, ei ole sokeaa sattumaa, vaan Jumalan tahto on kaiken takana. "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?" (Val 3:38). Siksi "otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10). "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän" (1 Sam 2:6). Pidän lujasti kiinni siitä, että olen tässä elämänkohtalossani Jumalan tahdosta. "Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan” (Ps 10:14). ”Kun tapahtuu jotakin, mikä kuohuttaa mieltäsi, pidä sitä Jumalan lahjana, sillä mitään ei tapahdu ilman Jumalaa” (Apostolinen opetus, luku 3.) ”Kristus on meidän toivomme, ja siinä toivossa me löydämme rohkeuden kestää kaikissa koetuksissa, kiusauksissa ja vastoinkäymisissä” (Polykarpos, Kirje Filippiläisille).

4. Jälleen opettele heittämään sairaudet ja kivut ja niihin liittyvät huolet ja pelot Herran kannettavaksi. Kipu minun on kestettävä, mutta huolet jätän hänelle. ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil 4:6-7). ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (1 Piet 5:7). ”Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen” (Ps 55:23, KR 38). ”Tehkää tekin samoin, älkää jättäkö asiaanne omaksi taakaksenne, sillä te ette voi sitä kantaa ja lopuksi teidän täytyy sen alle sortua, vaan luovuttakaa ja heittäkää se turvallisesti ja kaikella ilolla itseltänne Jumalan haltuun” (Luther). ”Oi, kunpa voisi oppia heittämään kaiken Herran huomaan, silloin saisi tietää, että tämä todella on totta. Mutta joka ei tätä opi, sen täytyy alati pysyä raadeltuna ja voitettuna ihmisenä, hylättynä, ulosheitettynä ja poisheitettynä” (Luther). "Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tulee minun turviini ja pysy luonani. Minä anna sinulle mitä tarvitset ja autan sinua kaikesta hädästä, kunhan vain et anna sydämesi kiintyä muuhun etkä levätä missään muussa" (Luther).

5. Kun olen joko yksin tai toisten uskovien kanssa rukouksessa jättänyt sairauteni ja kipuni Herran kannettavaksi, keskityn kestävyyteen ja kärsivällisyyteen sairauden ristin tai taakan kantamisessa. Minun on opittava elämään ja tulemaan toimeen yhdessä sairauteni kanssa. Sairaus tuo rajoituksia elämääni ja suostun niihin. On suuri etuoikeus, jos löytyy sopivat lääkkeet, joiden sivuvaikutukset eivät ole liian suuret. Suostun käyttämään kipulääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä, vaikka tiedän, että monet niistä aiheuttavat riippuvuutta. Joka tapauksessa on tärkeää, että uskallan nähdä lääkkeet Jumalan luomakunnan tuotteina. Jumalahan on kaiken luonut. Ihminen ja lääketeollisuus on vain löytänyt Jumalan luomat avut sairauksiin. Mutta kaikkien Jumalan lahjojen käyttöön on liityttävä aina myös vastuullisuus.

6. Etsin mahdollisuutta palvella jossain muodossa Jumalan valtakuntaa näiden rajoitusteni kanssa. Joka tapauksessa päivittäinen esirukoustehtävä on aina valtava haaste ja kutsu palveluun. Toivon mukaan en kuitenkaan laajenna siinä olevien ihmisten lukumäärää niin suureksi, että kyllästyn koko esirukoukseen.

Vapaudu sairaana Kristuksen nimessä tyytymään sairauteesi äläkä pelkää sitä. Jeesukseen Kristukseen uskoessamme katoaa sairauteen ja elämän ahdistuksiin liittyvä kirous ja pimeä valta. Sairaudesta tulee osa elämääni. Sairaus tulee, kun sen aika on tulla ja se menee ajallaan, kun Herra niin tahtoo