Jumala rakastaa - mutta ketä?

Hengelliset syventymispäivät Johanneksen kirkko 29.8.97, Olavi Peltola

Mahdottoman hieno asia

Voiko maailmassa olla sen suurempaa ja parempaa sanomaa ihmiselle kuin että kaikkivaltias, kaikkialla läsnäoleva, iankaikkinen Jumalan rakastaa minua, ihmistä, olenpa kuka hyvänsä.

Kannattaa edes hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä oikein sanoimme, kun sanomme, että Jumala rakastaa. Sanommeko silloin jotain sellaista mikä on varmasti ja ehdottomasti totta? Voiko se olla totta? Jumala, jonka kädessä on koko maailmankaikkeus, joka on sen luonut, joka ylläpitää sen ja joka kerran vaatii sen tilinteolle, rakastaa minua, joka olen kuin tomua, kuin savu, joka hetken näkyy. Vain kaksi sanaa - Jumalan rakastaa - ja siinä on koko maailma.

Sanoma: Jumala rakastaa, sisältää äärettömän paljon ihmiselle. Näiden kahden sanan merkitys ja vaikutus on valtava, jos ne vain ovat kirjaimellisesti totta ja vaikuttavat meidänkin jokaisen elämässä. Siis kaikki mikä meitä kohtaa tulee rakastavan Jumalan kädestä. Voiko mikään olla sen suurenmoisempaa kuin että kaikkivaltias, ikuinen Jumala rakastaa minua. Jos todellisuus on näiden sanojen mukainen, niin silloin se on sanoin kuvaamattoman hieno.

Olla Jumalan rakkauden kohteena! Se on niin huikea uutinen, etten millään tahdo uskaltaa uskoa sitä todeksi.

Ehkä kuitenkin olemme huomanneet, että otsikkomme sisältää kysymyksen. Väite Jumala rakastaa ei ole ilman muuta yleisesti hyväksytty ja itsestään selvä - ei ainakaan henkilökohtaisesti omaksuttuna. Onko rakkauden Jumala pehmojumala?

Mitä me tarkoitamme kun väitämme, että Jumala rakastaa? Mitä se sisältää mielikuvamaailmassamme? Tarkoitamme noilla sanoilla sitä, että Jumala on jotain pehmeää, hyvää, mukavaa, lämmintä ja turvallista - täynnä ihanaa ja suloista syleilyä meitä kohtaan. Silloin torjumme ehdottomasti puheet Jumalan vihasta ja kadotuksesta, koska sellainen vain pelottaa ja lamauttaa. Jos yleensä uskomme, että Jumala on olemassa, haluamme uskoa Jumalaan, joka on aina käytettävissämme, kun häntä tarvitsemme ja joka tekee niinkuin odotamme hänen tekevän. Kai meidän monen Jumala on jonkinlainen kaikkialla läsnäoleva hyväntahtoinen maailman henki. Puhe persoonallisesta Jumalasta tuntuu niin kovalta ja vaativalta.

"Meidän mielestämme mukavin olisi sellainen Jumala, joka sanoisi kaikkeen, mikä meitä sattuu huvittamaan: 'Mikäpä siinä, jos kerran se sinua ilahduttaa'. Me emme kaipaa niinkään itsellemme Taivaan Isää kuin taivaallista isoisää - vanhaa herraa, joka haluaa nähdä nuoret iloisina. Tällaisen Jumalan maailmansuunnitelmaksi riittäisi yksinkertaisesti se, että jokaisen päivän päättyessä voitaisiin sanoa: Meillä kaikilla oli niin mukavaa" (C.S. Lewis).

Tällainen Jumala rakastaa minua sillä tavoin, että hän antaa minun olla rauhassa. Hän rakastaa siten, että hän on käytettävissäni taivaallisena ja kaikkivaltiaana Palvelijanani heti kun häntä tarvitsen elämän monimutkaisissa kiemuroissa. Jumala rakastaa minua silloin, kun saan häneltä erikoislähetyksenä sitä, mitä sillä hetkellä kipeimmin tarvitsen. Milloin tarvitsen yksinäisyyteeni seuraa - hänen on se järjestettävä. Milloin tarvitsen rahapulassani rahaa, hän lähettää - antaa vaikka sataa Hakaniemen torin keskustassa taivaassa satamarkkasia - kuten eräät nuoret innoissaan kertoivat veli Sopasen saaneen uskossaan kokea. Milloin olen työtön, hän antaa ihmeenä työpaikan. Milloin olen asunnoton ja hän lähettää asunnon. Milloin olen sairas ja hän lähettää terveyden. Milloin läheiseni ja ystäväni ovat sairaita ja vaikeuksissa, niin Jumala pyynnöstäni lähettää heille kaiken, mitä he kipeimmin tarvitsevat.

Onko Jumalan rakkaus tällainen hyvien ja mukavien asioiden taivaallinen lähettämistoimisto? Vastaus: On ja ei. Ei siis ole suinkaan ilman muuta väärin ajatella Jumalan rakkaudesta tuolla tavoin. Kaikki huolemme ja vaikeutemme saamme heittää hänen kannettavakseen - niinhän Raamattu kehottaa. Ja se on niin kauan hyvä, kun jaksan uskoa, että se toimii. Helppoina elämän päivänä, hyvinä aikoina tällainen mukavasti rakastava Jumalaa riittää hyvinkin. Ei ole väärin toistaa itselleen: Jumala rakastaa minua, Jumala rakastaa minua, Jumala on aina hyvä minua kohtaan, Jumala on aina hyvä minua kohtaan.

Mutta entä sitten kun tulevat ahdistukset. Meille kenelle tahansa voi sattua aivan mitä tahansa. Elämämme kuvioit voivat mennä perusteellisesti rikki ja kaikki on pelkkää kärsimystä. Mitä nyt sanon siitä, että Jumalan rakastaa minua! En enää näe enkä koe enkä tunne sellaista lämmintä ja hyvää rakkautta. "Minä sanoin menestyksen päivinä: "Ikinä minä en horju." Hyvyydessäsi sinä, Herra, olit auttanut minut vuorille turvaan. Kun sitten käänsit pois kasvosi, minä hätäännyin" ( Ps. 30:7). Tähän voisi lisätä: Hän ei näytä enää kuulevan rukouksiani, hän ei auta hädässäni. Mitä silloin teen. Kiroanko Jumalan, vajoanko sisimmässäni olevaan vihani ja katkeruuteni valtamereen. Se on syvä ja on aina ollut sisimmässäni. Psalmin rukoilija jatkaa: "Sinua, Herra, minä huusin, Jumalani, sinulta rukoilin armoa: 'Mitä hyötyä on siitä, jos minä kuolen, jos vaivun hautaan? Ylistääkö maan multa sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? Herra, kuule minua ja ole minulle armollinen! Herra, ole sinä minun auttajani!'" (30:8-11). Hän valitsi oikean tien.

Jumala ja Jumalan rakkaus on monin tavoin salattua ja käsittämätöntä. Ei ole helppo puhua Jumalan rakkaudesta. Siinä on jotain käsittämätöntä. En pysty ottamaan sitä käsiini. En ymmärrä, ei tiedä, en osaa! "Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen" (Room 11:36-39). "Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen" (1 Tim 6:15-16).

Jumala totisesti ei ole samanlainen persoona kuin mitä itse olemme tai mitä jotkut muut ihmiset ovat. Hänen viisautensa ja hänen menettelytapansa poikkeavat niin paljon meidän omistamme, ettemme mitenkään voi arvata niiden olemusta omien ajatustemme voimin. Vielä vähemmän voimme päätellä mitään hänestä kuvittelemalla hänen olevan jonkinlainen ihanneihminen. Emme voi tuntea häntä ellei hän itse kerro meille itsestään.

En etsi vastausta omasta elämänkokemuksestani - en ainakaan kokonaan - vaan Raamatusta, Jumalan sanasta. Mitä siellä sanotaan Jumalan rakkauden toiminasta ja luonteesta. Vain Raamatussa olevan ilmoituksen kautta voimme saada oikean käsityksen Jumalasta. Ensimmäinen käsky pakottaa meidät etsimään Jumalaa koskevat ajatuksemme hänen omasta pyhästä sanastaan ja hylkäämään kaikki muut lähteet.

Mutta kyllä Raamatussakin aidolla tavalla kohtaamme elämän arvoituksellisuuden ja Jumalan käsittämättömyyden. Eräs tällainen rehellinen vastaväite löytyy VT:n viimeisestä kirjasta. Jumalan kansan takana on suunnattoman raskaat ja käsittämättömät vaiheet. Ketä Jumala todella rakastaa, jos hän kerta rakastaa: "Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: Missä sinun rakkautesi näkyy? (Mal 1:2). Vanhan käännöksen mukaan ihmisten vastaus Herran sanaan on: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" Luulen, että moni meistä yhtyy näihin vastaväitteisiin Jumalan rakkaudesta puhuttaessa.

Jumalan rakkaus auttaa kestämään

Mitä sillä tarkoitan, kun sanon, että Jumala rakastaa minua? Missä se näkyy tänään? Miten hän osoittaa rakkautensa? Onko sillä mitään tekemistä minun arkisen todellisuuteni kanssa? Mitä minä siitä saan? Miten minä sen von kokea? Millä tavoin se vaikuttaa elämääni? Miten se ilmenee minun elämänvaiheissani? Mitä on se, että Jumala rakastaa minua tässä tilanteessa, jota nyt elän?

Omalla kohdallani se merkitsee kipua, sairautta ja leikkauksen odotusta, josta ei tiedä mitä se tuo tullessaan. En osaa vaatia, että Jumalan rakkaus tulisi nyt todelliseksi minulle siinä, että hän parantaisi ja ottaisi kaikki hankaluudet elämästäni pois. Minun mielestäni Jumalan rakkaus minua kohtaan tulee todelliseksi siinä, että jaksan kestää, säilytän rohkeuden oman elämäni kaikissa tilanteissa ja vaiheissa. Se elämä, joka annetaan minun elettäväkseni, on minun suostuttava elämään.

Jumala rakastaa minua sillä tavoin, että kestän kaiken sen keskellä mikä kohtaa minua. Kestän elämän kaoottisuuden, kestän elämäni turvarakenteiden sortumisen. Älkää iloitko minun viholliseni minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen, jos istun pimeydessä on Herra minun valkeuteni (Miik 7:8)

Useimpien meidän kestokykymme on hauras. Ei tarvita paljokaan kun jo menetämme rohkeuden jatkaa elämän matkaa. Jumala rakastaa minua sillä tavoin, ettei hän anna minun vajota sisimmässäni olevaan masennuksen ja toivottomuuden valtamereen, vaikka sekin toki on koska tahansa mahdollista. Leukani saan pidettyä juuri ja juuri veden pinnan yläpuolella. Hän antaa omassa persoonassaan minulle mielekkyyden ja tarkoituksen kaiken mielettömyyden keskellä.

Jumalan rakkaus ei muuta minua, eikä muuta olosuhteitani, vaan auttaa minua elämään juuri tätä omaa elämääni tällaisena ja kestämään niissä olosuhteissa, jotka minulle on annettu. Toivon mukaan kykene täyttämään tänäänkin velvollisuuteni ja kantamaan sen vastuun elämästäni, joka kuuluu minulle. Toivon mukaan en kuitenkaan kierrä kehää vain itseni, omien sairauksieni, oman pahanolontunteeni ympärillä. Toivon mukaan edes silloin tällöin pystyn ajatelmaan muutakin kuin vain omaa etuani. Ehkä sittenkin koetan palvella edes jollakin tavoin edes jotakuta lähimmäistäni.

Se, ettei Jumala muuta minua tai olosuhteitani on vapauttavaa. Nyt uskallan elää omana itsenäni, koska en voi elää minään muunakaan ihmisenä. Uskallan elää oman elämäni rajoitusten alaisena. Minun ei tarvitse ponnistelemasta päästyä ponnistella muuttaakseni kaiken omassa elämässäni. Voin myös hellittää, olla rentona elämän keskellä. Masennuksen valtaan en tahdo suostua.

Jumalan rakkaus on sitä, että hän on tehnyt otsani timanttia kovemmaksi. "Mutta minä teen sinusta yhtä kovan kuin he, yhtä taipumattoman kuin hekin ovat. Minä teen sinusta timantinkovan, piikiveä kovemman. Älä pelkää heitä, älä säiky. He ovat uppiniskaista kansaa" (Hes 3:8-9). "Jumalan avulla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti ja voin nytkin täyttää todistajan tehtävän" (Apt 26:22). "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, että vielä elämme" (Val 3:22). Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme ja niin rohkaistumme kestämään kärsimyksiä (vrt. 1 Kor 1:6). "Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne. Teidän on hyvä tietää, veljet, millaisessa ahdingossa me olimme Aasian maakunnassa. Jouduimme niin suunnattomiin ja ylivoimaisiin vaikeuksiin, ettemme enää uskoneet selviävämme hengissä. Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät, ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät" (2 Kor 1:6-9).

Eräs uupunut ystäväni sanoikin viisaasti: Koen olevani täysin, loputtomasti uupunut, ylenmäärin loppu, niin loppu, etten pysty näkemään mitään myönteistä juuri nyt elämässäni. Kuitenkin on koko ajan paljon myönteistäkin, mutta miksi kielteinen hukuttaa myönteisen. Myönteinen ei ole mitään, se ei tunnu miltään, kielteinen tuntuu olevan kaikki ja kaikessa on vain kielteistä. Vaikka olenkin väsynyt ja minulla paha olla, niin minua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Hän on sittenkin nostanut ja kantanut tähän asti ja jälleen opettelen luottamaan siihen, että hän myös pelastaa ja vie perille (Jes 46:4).

Mikä sumentaakaan silmäni niin, etten näe Jumalan huolenpitoa? Onko niin, että tunteeni sotkevat arvostelukykyni. Kun en koe voimaa vaan heikkoutta, niin uskonkin, ettei Herrassa ole enää väkevyyttä meille. Siksi meidän on suostuttava elämään sairauden ja kuoleman varjon maassa. Emme voi valita oma elämänosaamme, vaikka toki voimme paljon vaikuttaa siihen asenteeseen, jolla suhtaudumme omaan elämäämme ja sen kohtaloihin. Tärkeintä on kaikissa kivuissa, tuskissa, sairauksissa ja elämän kohtaloissa mennä Jeesuksen luo, turvautua häneen ja ottaa vastaan häneltä armon voimia niin, että kuitenkin jaksamme elää päivän kerrallaan. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

Liisa Kingma kertoo islamista Kristuksen puoleen kääntyneen Zian vankeudesta ja kidutuksista kirjassaKoraanikoulusta Kristuksen askeliin. Hän lainaa Zian sanoja: "Jeesus oli Isän hylkäämä, minä en koskaan. Jumala oli kaukana, kuin itsensä kätkien, ei tullut näkyvää apua, mutta armo riitti silloinkin. Minun piti pitää itseni kaikille kuolleena ja kaiken minulle kuolleena. En tiennyt tästä päivästä, en huomisesta. Oli vain tämä hetki ja Jumala. Kaikki minulta voidaan viedä, mutta ei Jumalaa, Jeesuksen Kristuksen Isää, minun Isääni. Hänen omansa olen luvannut olla elämässä ja kuolemassa ja hän pitää omastaan kiinni" (36-37). Eräässä Zian sepittämässä laulussa sanotaan: "Jeesus meille hankkinut on ilon, onnen, autuuden, lahjaksi hän siksi antaa pelastuksen kaikille. Jeesus olkoon elämäni tosi perustus." Toinen laulu kertoo: "Sydämessämme nyt on ilo aivan verraton. Jeesus Kristus meidät on synneistämme puhdistanut lumivalkeaksi" (47).

Jumala osoittaa rakkautensa lähettämällä Poikansa kärsimään syntiemme tähden Raamattu vakuuttaa Jumalan osoittavan rakkautensa meihin tavalla, joka näyttää olevan useimmille meistä tavattoman vaikea hyväksyä ja ottaa vastaan "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen" (Joh 3:15-17). Jumala on rakkaus (1 Joh 4:8). "Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! . Jumala on meitä näin rakastanut" (4:11).

"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt" (4:12). "Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme" (4:14). "Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen" (4:16). "Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa" (4:17-18). "Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä" (4:19).

Evankeliumi on sanoma ja iäti varma ja kestävä Jumalan vakuutus ihmiselle siitä, että hän rakastaa tätä pahaa ja jumalatonta maailmaa. Jokainen meistä osaa ulkoa Joh 3:16: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut..." On äärimmäisen tärkeä huomata ja suostua siihen rajoitukseen, minkä Raamattu antaa Jumalan rakkaudelle. Rakkaus kohtaa tämän maailman siinä kärsivällisyydessä, jota Jumala osoittaa, kun hän antaa saarnata ristin hulluutta kaikilla kielillä ja kaikille sukupolville ennenkuin tulee tulentuomio. "Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä". Evankeliumi on siis sanomaa Jumalan sovitusrakkaudesta, joka tulee julki maailmanhistoriassa siinä, "että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh 4:10).

Jumalan rakkaus ei ole sitä, että hän muuttaa ajallisen elämämme onnelliseksi, että hän poistaa sodat, sairaudet, nälän jne. Paha ja kärsimys ovat olleet ihmiskunnan osa myös Kristuksen lähettämisen ja kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeenkin. Se on myös minun osani tässä maailmassa. Myös minun on suostuttava minulle laadittuun kärsimyssuunnitelmaan. Jumalan rakkaus ei muuta olosuhteita eikä minua itseänikään sen paremmaksi jos nyt ei pahemmaksikaan.

Jumalan rakkaus antaa minulle erään hyvän uutisen, jonka vastaanottaminen voi ollakin huikean merkittävää. Tämä uutinen julistaa, että Jeesus "uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta" (Gal 1:4). Jumala lähetti Poikansa lunastamaan meidät synnin orjana elävät ihmiset Jumalan vapaan lapsen asemaan, jossa voimme turvallisin mielin rukoilla: Abba, Isä. Eräs paljonkin elämää kokenut ihminen kirjoitti: "Sen elämäni, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskossa Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani" (Gal 2:20b) Se lohdutus, mikä tässä on kätkeytyy juuri uskallukseen olla aidosti ja avoimesti vain syntinen Jumalan edessä.

Minun ongelmanani ei ole elämänkohtaloni, ei sairauteni, ei luonteeni, eivät toiset ihmiset, ei yhteiskunta. Minun koko olemassaoloni jäytävä ja tuhoava ongelmana on minun oma paha sydämeni ja sen tuoma syyllisyys. Se vie minut tuhoon. Kiroamisen, vihan ja katkeruuden syntimereni keskeltä alan huutaa avuksi Herran nimeä. Jumalan rakkaus Kristuksessa tulee näkyviin siinä, miten hän kohtelee minua minun pimeimpien puolieni tähden. Hän antaa anteeksi, antaa anteeksi ilman ehtoja, antaa täysin anteeksi ja peittää minun kurjuuteni. Hän ottaa lapsekseen ja hoitaa lapsenaan, vaikka olen ilkeyteni tähden hänelle tuskastuttava lapsi. En vastaa hänen odotustaan enkä hänen toiveitaan minusta.

Risti julistaa minulle: Minulle ei koskaan maailmassa voi käydä syvimmältään hullusti, vaikka kaikki menisikin elämässäni aivan hullusti, sillä Kaikkivaltias rakastaa minua. Se merkitsee, että hän näkee minun ahdistukseni ja hänellä on voima ja valta auttaa ja ottaa ahdistus pois. Mutta vaikka hän jättääkin minut tuskaan, niin hän rakastaa senkin keskellä minua.

Toki elämä on täynnä arvoituksia. En ymmärrä kaikkea. En osaa ottaa kantaa, en tiedä mitä minun pitäisi ajatella. Sen vain tiedän, että on olemassa iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala ja hän rakastaa minua persoonallisella ja aidolla tavalla. Hän rakastaa, vaikka en koe enkä näe hänen rakkauttaan millään ihmeellisellä tavalla omassa elämässäni. Hän rakastaa Kristuksessa, vaikka kaikki näyttäisi menevän elämässäni harhaan ja minusta ei tullutkaan yhtään mitään. Hän rakastaa minua yksin Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesuksen ulkopuolella ei ole mitään Jumalan rakkautta. On vain hänen tuomionsa synneistäni ja rangaistuksena iankaikkinen kadotus.

Hänen rakkautensa kohdistuu minuun ilman mitään ansioita minun puoleltani ja ilman mitään ehtoja hänen puoleltaan. Mutta tällaisen rakkauden kohtaan vain Golgatan ristin juurella, vain katsomalla ja huutamalla avukseni ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. On suuri lahja ja etuoikeus sanoa sydämen pohjasta tänään, että Jumala rakastaa minua - rakastaa vaikka tuntuu miltä tuntuu ja käy elämässäni miten käy.

Varmuus siitä, että Jumalan aina ja joka tapauksessa rakastaa juuri minua tuo syvän ja kestävän turvallisuuden. Mikään ei voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta: Ei mikään. Uskallanko todella sanoa näin. Pidänkö todella tästä kiinni. Uskallan sanoa näin, koska Jumalalla on haavat minut kierouteni ja valheellisuuteni ja puolinaisuuteni tähden tänäänkin. Jumala rakastaa olemalla lähelläni, vierelläni Hän on läsnä. Hän ei ole jossain kaukana tähtitarhain tuolla puolen.

Miten syvän lohdutuksen moni onkaan saanut Jes 63:9:stä. "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus ja hänen kasvojensa enkeli (Kristus, kasvojensa kirkkaus KR 92) vapahti heidät. Rakkaudessaan ja säälivyydessään hän lunasti heidät (vapaiksi), nosti heidät ja kantoi heitä" (Jes 63:9, KR 38). Vesa-Zia oli vangittuna ja kidutettuna vuosia siten. Silloin hänellä eli Psalmin sanat: "Minä olen hänen tykönänsä kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan (Ps 91:15). Samanlaisesti sisäisestä elämän rikkaudesta puhuu toinenkin Psalmi: "Kun sinä olet minun kanssani, en mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti... Minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan" (Ps 73:25ss).

Uskossani Kristuksen olevan läsnä, en suinkaan tunne ja koe jotain ihmeellistä. Kristus on läsnä hyvässä uutisessaan, sanassaan. "Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme" (Room 10:8). Hän itse on evankeliumissa mitä todellisimmalla tavalla läsnä ja sen voi tiedostaa. Kuitenkin se on Kristuksen läsnäoloa uskossa, siksi tässä läsnäolossa on myös pimeyttä.

Usko on pimeyttä, jossa ei tarvitse tuntea mitään ja jossa kuitenkaan ei voida olla luottamatta sanaan. Juuri tällainen luottamus sanaan on mitä väkevin todistus Pyhä Hengen omistamisesta. Pyhä Hengen saaminen (Joh 7:39) on Kristuksen läsnäoloa uskossa! Saatamme ruveta rakastamaan meissä olevaa Kristuksen läsnäolon tunnetta ja kokemusta enemmän kuin Kristusta itseään. Tämän vuoksi Herran on usein piilouduttava ihmiseltä ja jätettävä hänet ilman läsnäolon tunnetta. Ja silloin ihminen uskoessaan sanaan kuitenkin ja joka tapauksessa tulee sydämestään sidotuksi Jeesukseen vaikka onkin ilman ihanien tunteiden tuomaa tyydytystä. Jumalan rakkauden suuruus paljastuu rajan tuolla puolen '

Kuinka tulenkaan häpeämään sitä, että olin niin monta kertaa ajallisen elämäni aikana masentunut, katkera ja nyreä Jumalale siitä, ettei hän antanut mitä halusin ja johtanut elämääni miten toivoin. Silloin todella näen kuin uskollinen ja hyvä hän on ollut minua kohtaan lähettäessään Poikansa syntieni sovitukseksi ja antamalla kerta toisensa jälkeen anteeksi ilkeyteni ja hermostuneisuuteni.

Jumalan rakkaus tulee ilmi, vasta ajan rajan tuolla puolen. Vasta silloin näemme mitä todella merkitsee se, että olen avautunut, avannut sydämeni Jumalan rakkauden vakuutukselle. Jumalan rakkaus on tänään uskon ja toivon varassa. Vasta iankaikkinen elämä paljastaa, miten Jumala todella osoittaa rakkauttaan. Sitä ennen rakkaus on vasta uskon varassa. Juuri tähän viitaa Paavalin sana: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä" (1 Kor 15:19). "Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla" (Mal 3:20).