Ensimmäinen Kuninkaiden kirja

Olavi Peltola

TEEMA
Daavidin perintö oli siunaukseksi, Jerobeamin perintö kiroukseksi.

AVAINJAE
Anna siksi minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaakseni hyvän pahasta 1 Kun 3:9.

JOHDANTO
Ensimmäinen Kuninkaiden kirja antaa meille yleiskuvan Jumalan kansan elämästä noin 120 vuoden ajalta (n. 970 - 850 eKr). Tuon jakson kohokohtana on Jerusalemin temppelin vihkiminen vuonna 959 eKr. Masentavin tapahtuma on valtakunnan jakautuminen vuonna 931 ja sitä seuraava Pohjoisen valtakunnan rappeutuminen. Seuraamme lyhyesti kuuden Juudan kuninkaan elämänvaiheita Salomosta Josafatiin. Israelissa oli tänä aikana seitsemän kuningasta, joista tarkimmin seurataan Omrin pojan Ahabin elämää. Omri (hallitsi n. 885-874 eKr.) aloitti uuden hallitsijasuvun ja teki Samarian pääkaupungiksi. Assyriassa Israel tunnettiin vielä 150 vuotta myöhemmin Omrin maana.
Kirja voidaan jakaa seuraaviin osiin:
Salomon valtaannousu ja hallinto (1-11)
Riidan, jakautumisen ja rappion aika (12-16)
Profeetta Elia Herran äänenä (17-21)
Miika ja väärät profeetat (22)
LUKUOHJELMA
Salomon valtaannousu ja hallinto (1-11)
1:5-14 Lellitystä lapsesta tulee omavaltainen
1:32-53 Salomo korotetaan kuninkaaksi
2:1-4 "Ole luja ja koko sydämestäsi vilpitön Herraa kohtaan."
2:26-27 Anatotin kirottu pappissuku, josta kuitenkin nousee Jeremia
3:1-15 Herra ilmestyy Salomolle
3:16-28 Salomo jakaa oikeutta
5:1-64 Salomon suuruus ja viisaus
6:1-14 Salomo rakentaa temppelin
8:1-13 Arkku tuodaan temppeliin
8:22-53 Salomon rukous
9:1-9 Herra ilmestyy jälleen
10:1-13 "Eihän minulle ole kerrottu tästä puoliakaan."
11:1-13 Salomon luopumus
11:26-40 Jerobeamin valinta
Riidan, jakautumisen ja rappion aika (12-16)
12:1-19 Johtaja ei kuullut vaivanalaista kansaa
12:20-33 Jerobeamin synti ja sen vaikutukset
14:1-18 Jerobeamin tuomio
15:1-6 Daavidin siunaus kestää
16:1-7 Herran ankara sana synnin vuoksi
16:21-34 Omri ja Ahab kuninkaina
Profeetta Elia Herran äänenä (17-21)
17:1-6 Elian ennustama kuivuus ja korpit
17:7-16 Sarpatin lesken jauhot ja öljy
17:17-24 "Se mitä sinä puhut on todella Herran sanaa."
18:1-46 Ratkaisu Karmelin vuorella
19:1-21 Herra on hiljaisessa tuulen huminassa
20:23-31 Jumalan kansan avuttomuus
21:1-28 Valta sokaisee
22:1-28 Oikea ja väärä profeetta
SANOMA
Sukupolvenvaihdoksen kriisi
Kirja alkaa sukupolvenvaihdoksen kriisillä. Uusi johtaja ei nouse valtaan vaivattomasti. Saamme totuudellisen kuvauksen julmasta valtataistelusta Daavidin kuolinvuoteen ympärillä. Daavidin viimeiset sanat Salomolle ovat häkellyttävät: "Voit toimittaa hänet (Simein) alas tuonelaan harmaat hiukset verissä" (1 Kun 2:9-10). Poliittinen ja sotilaallinen johtajuus on aina masentavan kovaa, vaikka menetelmät vastustajien nujertamiseksi saattavatkin vaihtua. Tälläkö tavoin kuninkuuden piti lujittua Salomon käsissä (2:46)?

Salomon loisto
Kaksi kertaa Herra ilmestyi Salomolle (1 Kun 3:5-15; 9:2-9). Ensimmäisessä henkilökohtaisessa Jumalan kohtaamisessa Salomo on vielä nöyrä: "Olen vain nuori poika, joka ei tiedä mihin mennä ja mitä tehdä" (3:7). Siksi hän pyytää Herralta vain yhtä asiaa: ymmärtäväistä sydäntä, jotta hän osaisi hallita ja erottaa hyvän pahasta (3:9; Hepr 5:14). Jumala antoi Salomolle viisaan ja ymmärtäväisen sydämen (1 Kun 3:12), mutta myös rikkautta ja kunniaa (3:13). Salomo sai harvinaisen karisman: viisauden ja tiedon sanat (5:9-14). Jumalan kansa sai kaivatun rauhan ja rakentamisen ajan (5:4).
Salomon viisautta ja loistoa tuli katsomaan Saban kuningatar. Kuningatar antoi tunnustuksen, joka sopii varauksetta vain yhteen henkilöön maailmassa - Jeesukseen: "Minä en uskonut niitä puheita ennenkuin tulin ja näin kaiken omin silmin. Eihän minulle ole kerrottu tästä puoliakaan" (1 Kun 10:7). Salomon aikaa onkin verrattu Jeesuksen, Rauhanruhtinaan, aikaan, jolloin "maa on täynnä Herran tuntemusta, niin kuin meri on vettä tulvillaan" (Jes 11:9).
 

Salomon rukous
Salomon rukous temppelin vihkijuhlassa (1 Kun 8:23­54) opettaa juhlallisuudestaan huolimatta meille monia tärkeitä asioita omaa rukouselämäämme ajatellen. Se on myös yksityisen ihmisen eikä vain koko kansan rukousta (8:38).
Kaikessa aidossa rukouksessa lähdetään aina Jumalan todellisuudesta, ei maailman todellisuudesta. Jumala on ehdottoman ainutlaatuista: "Ei ole sinun kaltaistasi". Hän on liitossaan varma ja hän osoittaa rakkauttaan lapsilleen (1 Kun 8:23). Hän on sanomattoman suuri: "Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat (8:27); hän jää ihmiselle salatuksi (8:12).

Ihminen ei komentele Jumalaa: "Kuule nöyrä pyyntöni" (1 Kun 8:28). Todellinen rukous onkin syvimmältään aina Herran avuksihuutamista (8:52). Vain apua vailla oleva huutaa. Avuton on myös vilpittömin sydämin Jumalan edessä (8:23), sillä hänellä ei ole varaa teeskennellä.

Rukous tarttuu aina Jumalan sanan lupauksiin ja elää niistä eikä omista tunteista: "Minkä suusi puhui, sen kätesi teki" (1 Kun 8:24). "Käyköön toteen myös tämä lupaus, jonka lausuit" (8:26).

Tämä rukous opettaa meitä, ettei Jumalaa voi lähestyä suoraan, ilman "välittäjää". Salomon rukouksessa välittäjänä on Herran nimelle rakennettu temppeli. Siellä on liitonarkku ja armoistuin, jossa yksin tapahtuu syntien sovitus. Siellä asuu Jumalan nimi. Tätä sovituksen paikkaa Jumala päivin ja öin pitää silmissään (1 Kun 28:9). Kun rukoilija kääntyy tätä paikkaa kohden ja rukoilee, Jumala kuulee (8:30,33,35,38,42,44,48), Meidän välittäjämme on Jeesus Kristus ja paikkamme on Golgata. Jumala kuulee meitä Jeesuksen nimen ja sovituskuoleman tähden.

Aidossa rukouksessa ihminen tajuaa olevansa Jumalan silmien alla (1 Kun 8:25), Jumalan edessä (8:28) ja hänen tutkittavanaan, joka yksin tuntee kaikkien ihmisten sydämen (8:39). Näin tulemme rukouselämän varsinaiseen ytimeen. Ihmisen on mahdotonta koskaan lähestyä Jumalaa muutoin kuin syntisenä: "Eihän ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (8:46). Millä tavoin kukin sitten onkin Jumalaa vastaan rikkonut (8:50), niin ihmisen syntisyys on ja jää todelliseksi. Siksi rukous on aina "armonanomista" (8:38). Uskova "hartaasti anoo" Herralta armoa (8:33). Armon anominen on synnintunnustusta: "Olemme tehneet väärin, olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan" (8:47). Tässä vilpillisen ihmisen vilpittömässä rukouksessa on sekä parannuksen tekoa että synnistä luopumista ja jopa Herran nimen ylistämistä (8:35). Siinä Jumala on pyhä ja suuri, ihminen ei ole mitään.

Kuinka usein toistuvatkaan tässä mallirukouksessa sanat: "Anna anteeksi" (1 Kun 8:30,34,36,39,50). Juuri se on sitä nöyrää (9:3) ja ehjän ja vilpittömän mielen rukousta (9:4), johon Herra mielistyy ja jonka hän kuulee. Vasta anteeksiantamuksen luoman uuden yhteyden kautta Jumala ratkaisee palvelijoittensa asiat (8:32), antaa, mitä on luvannut (8:34), osoittaa hyvän tien kuljettavaksi (8:36), antaa menestyä (8:45). Silloin myös näky maailmanlähetyksestä voi toteutua ja kaikki maailman kansat oppivat tuntemaan Herran nimen (8:43).

Kiitoksella on myös jokaisessa rukouksessa paikkansa. Kiitos on uskon tunnustamista. Kiitos on nimenomaan kiitosta Jumalan sanan varmoista lupauksista (1 Kun 8:15,56).

Salomon rukouksessa on eräs vaikeus meille kristityille. Se on lain liiton aikainen rukous. Siksi siinä kaikki näyttää lopulta sitoutuvan ihmisen kuuliaisuuteen eikä Jumalan armoon. Jumala osoittaa rakkauttaan niille, "jotka vilpittömän sydämin elävät tahtosi mukaan" (1 Kun 8:23,61). Rukouksessa tulee esiin pelottava jos-sana (8:25): "Jos poikasi pysyvät sillä oikealla tiellä". Mutta juuri siihen ei syntinen ihminen pysty. UT:n valossa tiedämme, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room 4:5). Hän ei vanhurskauta ketä tahansa jumalatonta, vaan sen, joka uskoo. Usko taas ei ole oma tekomme tai ansiomme. Se on syntisen tyhjä käsi, joka ojentuu Jumalan puoleen kerjäämään armoa ja anteeksiantamusta. Tällainen usko on vaeltamista Jumalan edessä kaikesta sydämestä.
 

Salomon lankeemus
Salomo rakensi Herran temppeliä seitsemän vuotta. Omaa palatsiaan hän rakensi paljon kauemmin. Juuri sieltä alkoi Salomon luopumus. Salomo rakasti kyllä Herraa (1 Kun 3:3). Hänen sydämessään oli kuitenkin alue, jota Herran sana ei saanut hallita. Hän rakastui vieraiden maiden naisiin ja "he veivät hänen sydämensä harhaan" (11:3). Kun Herra ilmestyi Salomolle toisen kerran, oli kulunut noin 20 vuotta ensimmäisestä ilmestymisestä. Nyt tulee esiin jo alkanut luopumus. Jumalan sana on ehdollista: "Jos sinä vaellat minun teitäni... minä pidän pystyssä valtaistuimesi" (9:4-5). "Jos te käännytte pois minun teiltäni... niin minä hävitän Israelin" (9:6-7). Jumala antaa kyllä armon, mutta armosta osallisen tulee tehdä kaikessa käskyjen mukaan. Lain varoitukset eivät pystyneet särkemään Salomon sydäntä (11:4), niin että hän olisi ollut uskollinen Herralle (11:6). Jumalan sana Salomolle on nyt kova: "Sinä et ole pitänyt kunniassa liittoani... minä repäisen rikki valtakuntasi" (11:11). Herra nostatti Salomolle vastustajia (11:14, 23, 26) ja hän nöyryytti, mutta ei halunnut hylätä Daavidin sukua (11:39).

Jerobeamin synti
Salomon kuoltua Jumala alkoi näkyvällä tavalla nöyryyttää kansaansa. Israel hylkäsi Daavidin kuningassuvun (1 Kun 12:19) ja valtakunta jakaantui noin vuonna 931 eKr. Herra salli sen (12:15, 24). Herran nostama Pohjoisen valtakunnan johtaja Jerobeam ei seurannutkaan Herraa. Hän teetti kaksi kultaista sonnipatsasta ja vakuutti alamaisilleen: "Tässä, Israel, on Jumalasi (monikko), joka toi sinut Egyptin maasta" (12:28). Näin Jerobeam halusi varmistaa vallan itselleen (12:26-27). Tästä tuli Jerobeamin synti, joka toistui seuraavien 200 vuoden aikana jokaisen Israelin kuninkaan elämässä (13:34; 14:16; 15;26,30,34; 16:2,7,26,31; 22:53). Laupeudessaan Jumala kuitenkin odotti kääntymystä ja lähetti toistuvasti profeettojensa kautta varoittavan sanan.

Profeetta Elia
Yksi Herran lähettämistä varoittajista oli Elia. Hän oli profeetta, jonka rukoukseen ja sanaan Herra ainutlaatuisella tavalla yhtyi. Jumala luotti Eliaan niin, että Elia saattoi sanoa koko kansalle: "Näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta" (1 Kun 17:1). "Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta" (Jaak 5:17). Rukouksen tarkoituksena oli avata kansan silmät näkemään Baalin palvelemisen mielettömyys ja sen profeettojen hurmoksen tyhjyys. Jonkin aikaa kansa tajusikin Karmelin vuorella epäjumalien turhuuden ja tunnusti: "Herra on Jumala" (18:39). Elia surmasi Baalin profeetat (18:40).
Voitostaan huolimatta Elia joutui masennuksen valtaan ja pakeni. Hän vaikeroi synkkämielisenä: "Vain minä olen jäänyt jäljelle" (1 Kun 19:10,14). Jumalalla oli silloinkin jäännös, jonka hän oli armossa valinnut (Room 11:2-5). Jumala kohtasi masentuneen palvelijansa autiomaan yksinäisyydessä. Kaukana olivat ihmismassojen innostus ja kohina. Jumala ei kohdannut Eliaa rajussa myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulessa, vaikka Elia oli kokenut Jumalan toimivan niissäkin. Elia kohtasi Jumalan läsnäolon hiljaisessa tuulen huminassa (19:11-12). Jumala vakuutti Elialle olevansa toimiva ja maailmantapahtumia ohjaava Jumala. Hän halusi edelleen käyttää Eliaa aseenaan. Jumala antoi Elian kokemaan yksinäisyyteen työtoverin ja seuraajan Elisan (19:21).

Vielä kerran Elia joutui rajuun yhteenottoon kuningas Ahabin kanssa. Ahabin vaimo Isebel yllytti miestänsä tekemään pahaa Herran silmissä (1 Kun 21:25). Ahab otti haltuunsa Nabotin viinitarhan petoksella ja murhalla (21:13-14). Elian välittämä Herran sana sisälsi ankaran tuomion Ahabista ja hänen suvustaan. Nyt Ahab nöyrtyi ja onnettomuus väistyi (21:27-29).
 

Profeettojen asema ja merkitys
Elian rinnalla kohtaamme muitakin profeettoja. Profeetoilla oli tärkeä tehtävä Jumalan kansan elämässä. Jumala koetti palauttaa profeettojen varoituksilla ja herätyssaarnoilla kansan oikealle tielle. Profeetoilla oli merkittävä asema vielä Daavidin hovissa. Heitä kuunneltiin. Siloalainen profeetta Ahia kohtasi Salomon työnjohtajan Jerobeamin ja lupasi Jerobeamille johdettavaksi 10 sukukuntaa (1 Kun 11:29-35). Osa Ahian profetiasta täyttyi (12:15). Vanha Ahia antoi kovan sanoman Jerobeamille (14:10-16). Siihen sisältyi ilmoitus 200 vuotta myöhemmin alkavasta pakkosiirtolaisuudesta. Semaja taas varoitti Rehabeamia sodasta veljiä, israelilaisia, vastaan. Tämä kuuli Herran sanaa (12:22-24). Nimetön Jumalan mies Juudasta lausui Betelissä Jerobeamille ja hänen rakentamalleen alttarille julman tuomion (13:2). Tuomio toteutui vasta 300 vuotta myöhemmin (2 Kun 23:15). Profeetta Jehu välitti Herran sanan Jerobeamin suvun tuhoojalle Baesanille (16:1-4,7).
Miika ilmoitti kuningas Ahabille häviön sodassa vastoin 400 muuta profeettaa, jotka lupasivat kuninkaalle voiton (1 Kun 22:1-28). Tämä tapahtuma osoittaa meille, että oikeitten profeettojen rinnalla oli myös vääriä profeettoja eikä profetoiminen sinänsä sisältänyt Herran luotettavaa sanaa. Vääriin profeettoihin asettui viekoitteleva valheen henki, mutta profeetat itse eivät tajunneet tätä. He olivat täysin vilpittömiä ja luulivat olevansa Herran asialla ja loukkaantuivat tavattomasti, jos joku uskalsi epäillä heitä. Oikea profeetta oli nöyrästi valmis tunnustamaan profetoineensa väärin (22:28). Tosiasiat aikanaan paljastavat, kuka oli oikea ja kuka väärä profeetta (5 Moos 18:21-22).