Johanneksen evankeliumi 5. luku

5. JEESUS JA JUMALA OVAT YHTÄ
Raamattuluento Joh 5:1-47
Järvenpää, Laurilan seurakuntakoti 13.02.2005.

Jeesus parantaa miehen Betesdan altaalla (Joh 5:1-8)

Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin (1). Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia (2), ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua (3). Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa (4). Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta (5). Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" (6) Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua" (7). Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele" (8). Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli (8).

Jerusalemin laidalla lojui hehkuvassa auringonpaisteessa ja kuumuudessa sokeiden, rampojen ja halvaantuneiden keskellä nimetön mies. Hän oli ollut sairaana 38 vuotta. Se on pitkä aika kestää kipua, vammaisuutta ja toivottomuutta. Mitä hoitoa hän oli saanut sairauteensa? Hän makasi vesialtaan partaalla, koska hän elätti suurta unelmaa, tähän asti täyttymätöntä toivetta. Kunpa enkeli jälleen kuohuttaisi tuon altaan veden ja kunpa ehtisin sinne ensiksi. Kuinka valpas hänen on pitänytkään joka hetki olla. Kaikki riippui siitä, että hän huomaisi ja ehtisi ensin. Hän ei antanut periksi, vaikka hän varmasti ahdisti menneisyyden synkkyys ja tulevaisuuden epävarmuus. Hänellä oli kuitenkin toivo ja siinä toivossa oli hänen ainoa lääkkeensä. Kärsivällinen ja sinnikäs hän oli ollut. Hän oli jaksanut toivoa ja odottaa 38 vuotta. Kukapa meistä sellaiseen pystyisi!

Tietenkin voimme väittää, ettei tuolla muinaisella miehellä yksinkertaisesti ollut mitään muutakaan elämässään kuin tuo heikko parantumisen toivo. Kaiken lisäksi hänellä ei ollut ketään, joka oli auttanut häntä oikean hetken tullen altaaseen. Hän on kyllä itse yrittänyt, mutta joka kerta myöhästynyt tai kenties voimakkaammat olivat tönineet ja raa’asti työntäneet hänet rampana sivuun. Kaikista pettymyksistä ja avuttomuudesta huolimatta hän piti kiinni siitä äärimmäisen vähäisestä toivosta, joka hänellä oli. Juuri se antoi hänen elämälleen uuden mahdollisuuden ja suunnan. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Pienessä eteläranskalaisessa kaupungissa on saarella suuri pyöreä torni, joka miltei vailla ikkunoita. Se on Tour de Constance, Järkähtämättömyyden torni. Sinne suljettiin hugenottivainojen aikana uskovia. Vuonna 1730 sinne suljettiin 18-vuotias tyttö Marie Durand. Hän oli tornissa 38 vuotta. Hän kirjoitti muuriin sanan resister (oikeastaan recister): tehdä vastarintaa. Tämä sana on vieläkin nähtävänä. Miten sanoivatkaan hugenotit: ”Moukari takokoon vain, alasin kestää ain!”

Per Wallendorff tulkitsee tällaista Jumalan tekoa keskellä kärsimystä: "On paljon tällaisia ihmisiä, jotka elävät lähellä Vapahtajaa ja kärsivät pitkiä aikoja. Olen itse sitä mieltä, että ihminen, joka kymmenien vuosien ajan sairastaa ja kuitenkin säilyttää jatkuvasti läheisen yhteyden Jeesukseen, on meille suurempi todistus kuin ne, jotka parantuvat yhdessä hetkessä. Jeesus on antanut joitakin tällaisia ihmiskohtaloita todistukseksi meille terveille ja hyvin itsekkäille ihmisille. He ovat meille ilmoitus Jeesuksesta ja hänen ilostaan, jota mikään ei voi murtaa."

Jeesus oli saapunut juhlien ajaksi Jerusalemiin. Väkeä oli paljon, tungokseen asti. Emme tiedä, miksi Jeesus meni tuolle altaalle ja poimi yhden noiden pylväskäytävien suojassa makaavista sairaista. Raamattu kertoo vain, että Jeesus näki hänet ja tiesi hänen olleen pitkään sairaana (Joh 5:6). Mutta miksi Jeesus kysyi häneltä ja vain häneltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" Emme tiedä. Näin vain Jeesus teki. Se oli miehen elämän ratkaisevin puhuttelu. Hän ei edes tiennyt, kuka kyselijä oli. Hän vastasi siihen asiallisesti eikä pitänyt kysymystä pilana eikä suuttunut itsestään selvään kysymykseen. Sen jälkeen kaikki oli niin luonnollista ja yksinkertaista. Jeesus vain sanoi, ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele". Siinähän on vain pelkkiä sanoja. Se riitti. Jeesus ei vaatinut mieheltä minkäänlaista uskoa. Eihän mies edes tuntenut Jeesusta nimeltä. Jeesuksen sanat saivat vaikuttaa, mitä vaikuttivat. Mies ei jäänyt enää odottamaan veden kuohuttamista. Hän yksinkertaisesti nousi, otti vuoteensa ja käveli. Miehen osuus oli vain siinä, että hän oli oikealla paikalla oikeaan aikaan. Kaikessa muussa hän oli täysin avuton.

Minkä käsittämättömän arvon ja merkityksen Jeesuksen kohtaaminen antoikaan tuolle pienelle ihmiselle. Vuosituhansia myöhemmin muistellaan tuota nimetöntä miestä sieltä Lammasportin läheltä. Hän tulee hetkeksi tietoisuuteemme ja katoaa sitten. Samalla tavoin tapahtui edellisen luvun kertomalle samarialaiselle naiselle. Emme tiedä hänenkään nimeään, emmekä mitään muuta hänestä kuin vain sen mitä kerrotaan Jeesuksesta ja hänen kohtaamisestaan. Molempien olemassaolo meille on vain Jeesuksen Kristuksen yhteydessä ja hänen antamaansa olemassaoloa. Jeesus ikuisti nämä muuten tuntemattomat ihmiset. Meillekin käy samoin, jos kohtaamme Jeesuksen ja annamme hänen tehdä työtään elämässämme. Hänen tekonsa meidän hyväksemme kantaa meidät ikuiseen elämään.

Jeesus rikkoi sapattikäskyn ja korotti itsensä Jumalaksi (Joh 5:9-18)

Mutta se päivä oli sapatti (9). Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi" (10). Mies vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja kävele'" (11). Silloin juutalaiset kysyivät: "Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?" (12) Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon (13).
Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin" (14). Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut (15). Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina (16). Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä" (17). Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen (18).

Jeesus oli pyytänyt meistä nousemaan ja kantamaan allaan olevaa vuodemattoa. Molemmat sellaisia asioita, joihin mies ei ollut vuosikymmeniin pystynyt. Jos mitkä niin ne osoittivat, että hän oli todella parantunut. Mutta tämä pyyntö oli kohtalokas Jeesukselle itselleen. Oli sapatti ja Jeesus käskyllään rikkoi kaikkien tiedossa olevan sapattimääräyksen. Mitään taakkaa ei saanut kantaa sapattina (Jer 17:21). Kun mies lähti terveenä kävelemään matto kainalossaan, hän sai heti kimppuunsa vihaisia juutalaisia. Kukaan ei tuntunut iloitsevan siitä, että mies oli parantunut, mutta monet suuttuivat sitä, että mies kantoi vuodemattoaan. Mieshän rikkoi Pyhien kirjoituksen sanan. Mitäpä elämästä ja Jumalan armoteosta, kunhan vain ollaan ehdottoman kuuliaisia Raamatun sanalle! Mies ei välittänyt kuuliaisuudesta Raamatun sanalle, vaan oli kuuliainen hänet terveeksi tehneet miehen sanalle.

Parannettu mies ei lähtenyt kauppapaikalle tai kotiinsa, jos hänellä oli sellainen. Hän lähti sinne, missä oli Jumalan läsnäolon paikka ja missä Jumalaa rukoiltiin ja palvottiin – temppeliin. Jeesus kohtasi miehen temppelin väentungoksesta. Kun Jeesus puhutteli miestä, mies heti tajusi, että tässä on hänen parantajansa. On aika yllättävää, suorastaan tyrmäävää, mitä Jeesus sanoi miehelle.

Matteus kertoo halvatun miehen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Silloin Jeesus ensimmäisenä puhuu sairaalle miehelle hänen synneistään. Hän sanoi: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi” (Matt 9:2). Mutta nyt parantaessaan Jeesus ei puhu mitään miehen synneistä. Jeesus vain parantaa. Vasta kohdattuaan uudelleen miehen Jeesus puhuu siitä, mikä lopulta ihmisen elämässä on kaikkein tärkeintä. Se ei suinkaan ole terveys, niin suuri lahja kuin se onkin. Se on kysymys synnistä, kääntymisestä ja anteeksiantamuksesta. Siitä riippuu ihmisen todellinen kohtalo.

”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin” (Joh 5:14). Jeesuksen sanat tarkoittavat ensinnäkin sitä, että parantuminen perustui yksin armoon eikä miehen ansioihin tai uskoon ja vielä vähemmän miehen synnittömyyteen. Jos Jeesus parantaa, hän parantaa minusta itsestäni ja laadustani riippumatta. Mutta nyt kun hänen armonsa on koskettanut minua, hän haluaa minun vaeltavan oikeaa tietä. Paavali sanoo saman Roomalaiskirjeessä. Älä halveksi Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Anna Jumalan hyvyyden johtaa sinua kääntymykseen. Älä ole kova (Room 2:4-5), vaikka elämäsi onkin ollut kovaa!

Lopputulos tästä kaikesta Jeesuksen kohdalla on järkyttävä. Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta. He jopa halusivat jopa ottaa Jeesuksen hengiltä. Jeesuksen rakkauden teko ja sen yhteydessä tapahtuminen vapautuminen lain kirjaimen orjuudesta synnytti uskonnollisissa ihmisissä syvän vihan ja raivon. Jeesus vastaa juutalaisten vihaan sanomalla: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä" (Joh 5:17). Näinhän voi sanoa vain Jumalan vertainen. Kutsua Jumalaa ainutlaatuisessa ja ehdottomassa merkityksessä Isäkseen oli itsensä korottamista Jumalan rinnalle. Jumala suunnittelee ja ylläpitää kaikkea olemassa olevaa. Kaikki oleminen on joka hetkistä toimintaa ja tapahtuu Jumalan ohjaamanaan. Nyt Jeesus väittää, että niin kuin Jumala tekee työtään luomakunnassa taukoamatta, niin hänkin tekee. Tällä väitteellään Jeesus juutalaiset mielestä syyllistyi vielä edellistä selvemmin itsensä korottamiseen Jumalan rinnalle ja kauheaan Jumalan pilkkaan. Siihen syntiinhän Saatana oli paratiisissa houkutellut ensimmäiset ihmiset sanoessaan: ”Te tulette niin kuin Jumala”, ”teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1 Moos 3:5). Siihen syntiin profeetta Hesekiel kertoi myös Tyroksen ruhtinaan syyllistyneen kerskatessaan: ”Minä olen jumala, minä istun jumalten valtaistuimella”(Hes 28:2).

Tuo nasaretilainen puuseppä on sekä ihminen että Jumala. Hän on sekä Ihmisen Poika että Jumalan Poika. Hän on yksi meistä ihmistä, yhtä todellinen ihminen kuin sinä ja minä. Mutta hän on myös yhtä Isän kanssa, yhtä todellinen Jumala kuten Isä on Jumala.

Isän ja Pojan ykseys ja Pojan tuomiovalta (Joh 5:19-30)

Jeesus vastasi juutalaisille näin: "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika (19). Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte (20). Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo (21). Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle (22), jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt” (23).
Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään (24). Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää (25), sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen (26). Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika (27).
Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä (28). He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen (29). "Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon (30).

Isä ja Poika ovat yhtä

Meidän on vaikea osata hiljentyä viidennen luvun syvällisen sanoman edessä. Siinä Jeesus vastaa raskaisiin syytöksiin sekä sapatinrikkomisesta että Jumalan pilkasta. Hänhän oli juutalaisten mielestä korottanut itsensä Jumalan vertaiseksi (Joh 5:18).

Jeesus aloittaa vastauksensa tutulla vakuutuksella: Amen, amen, totisesti, totisesti, asia on varmasti näin. Ja niin Jeesus vakuuttaa mitä moninaisimmalla tavalla Isän ja Pojan ainutlaatuista yhteyttä, ykseyttä ja yhdenvertaisuutta. Me kenties sivuutamme tämän ilmoitustotuuden aivan liian nopeasti. Ehkä olemme kokeneet, ettei se kosketa meitä. Kuitenkin juuri siinä avautuu kristillisen uskomme ydintotuus.

Totisesti Isä ja Poika ovat yhtä (Joh 10:30). Ilman Poikaa ei meillä olisi Isää eikä ilman Isää meillä olisi Poikaa. Kukaan ei pääse Isän luo muutoin kuin Pojan kautta (14:6) eikä kukaan tunne Isää kuin Poika. Aikoinaan uskonpuhdistaja sanoi tämän hyvin: "Mutta sen, joka tahtoo kohdata oikean, ainoan Jumalan, on välttämättä etsittävä häntä yksinomaan Herrasta Kristuksesta, sillä ei totisesti ole olemassa muuta Jumalaa kuin se, joka on lähettänyt Kristuksen" (Luther). Tämä totuuden esiin tuominen sai aikoinaan juutalaiset täyttymään vihalla ja tänään saman totuuden kiistävät jyrkästi myös muslimit.

Jeesus vakuuttaa, ettei Poika ei voi tehdä mitään omin neuvoin. ”Hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika” (Joh 5:19). Jeesus toistaa sen uudelleen vähän myöhemmin: "Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään” (5:30). Hän on täysin riippuvainen lähettäjästään ja lähettäjänsä teoista. Jotain samaa sanoi aikoinaan Mooses itsestään ja omasta työstään: ”Siitä, mitä nyt tapahtuu, te näette, että Herra on minut lähettänyt ja että kaiken, minkä teen, teen Herran käskystä enkä omasta tahdostani” (4 Moos 16:28). Siksi Jeesus saattoi sanoa: "Isäni tekee yhäti työtä ja minä myös teen työtä" (Joh 5:17). Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Jumala on luonut ja hän ylläpitää luomakuntaa ja työskentelee sillä tavoin joka hetki. Aurinko liikkuu rataansa, joet virtaavat, lähteet pulppuavat, pilvet menevät menojaan, tuuli suhisee. Elämä on lakkaamatonta liikettä, jonka on pannut alkuun ja jota johtaa Jumalan kaitseva käsi. Myös pelastuksen evankeliumia Kristuksen lunastustyöstä saarnataan joka hetki tässä maailmassa. Luomisen ja lunastuksen teot ovat aina Isän ja Pojan yhteisiä tekoja. Ei voida vetää rajaa heidän tekojensa välille.

Isä näyttää Pojalle myös kaiken, mitä itse tekee (Joh 5:20). Siksi Isän teot eivät tule yllätyksenä Pojalle. Jeesus puhuu myös suuremmista teoista, sellaista teoista, joista ihmiset hämmästyvät (5:20). Voiko hän tarkoittaa muuta kuin sitä käsittämättömän suurta rakkauden tekoa, jossa Isä oli Pojassa ja sovitti ristillä maailman itsensä kanssa tai sitä ihmetekoa, jossa Isän herätti Pojan kuolleista tai sitä tekoa, jossa Poika tulee pilvissä ja ottaa vallan. Silloin kaikki saatetaan Pojan valtaan ja Isä hallitsee täydellisesti kaikkea (1 Kor 15:28).

Jeesus vakuuttaa, että ”Isä rakastaa Poikaa” (Joh 5:20). Saman hän on jo sanonut aikaisemminkin: ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa” (3:35). Ylimmäispapillisessa rukouksessa Jeesus tunnustaa: ”Olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista” (17:24). Isän ja Pojan välinen suhde on rakkauden läpitunkema. Kaiken näkyvän olemassaolon syynä on Isän rakkaus Poikaan ja Pojan rakkaus Isään. Todellisuus ei ole sokeaa sattumaa eikä vailla mitään päämäärää olevaa ja kohti tuhoutumista tapahtuvaa ajautumista.

Sananlaskut kuvatessaan runollisella tavallaan Viisautta samalla kuvaavat myös Isän ja Pojan rakkautta: ”Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli… Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen … ja kun hän lujitti maan perustukset… Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään… ilonani olivat ihmislapset… (San 8:23, 27, 29, 30).

Kuten Isällä on elämä itsessänsä ja hän on antanut elämän myös Pojalle ja nyt myös Pojalla on elämä itsessänsä, hän on kaiken elämän lähde (Joh 5:26). Koska hänelle on elämä, hän tekee kaiken samanlaisella vallalla ja voimalla kuin Isä eikä hän saa voimaa mistään ulkopuolisesta lähteestä. Kuinka vankkumattoman tasaveroisia tässäkin ovatkaan Isä ja Poika! He eroavat vain siinä, että toinen on Isä ja toinen on Poika. Ja kuitenkin Poika antaa kaikessa kunnian Isälle. ja Isä kunnioittaa Poikaa.

Isän ja Pojan ykseys tekee mahdolliseksi meidän pelastumisemme toteutumisen. Jeesushan sanoi puhuneensa tämän kaiken juuri siksi, että hänen kuulijansa pelastuisivat (Joh 5:34, kreik. dsozoo). Jeesus aloittaakin pelastumista koskevan puheensa korostamalla sen tärkeyttä. Siksi hän toistaa vakuutuksen amen, totisesti (5:24). Kuunnelkaa nyt tarkoin minun sanojani!

Ikuinen elämä ei tule ihmisen osaksi ilman muuta. Vain ”se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän” (Joh 5:24, kreik. ekho, omistaa, jlklla on jotakin). Tällainen ihminen on muuttanut kuoleman ja tuhon alueelta elämän alueelle. Hän on kulkenut (kreik. metabainoo, siirtyä pois, lähteä, muuttaa) kuoleman rajan yli elämän puolelle. Hän on siirtynyt kuolemasta elämään (1 Joh 3:14).

Jeesus jälleen korostaa sanojensa tärkeyttä sanomalla amen, amen. Ei vain kerran tulevaisuudessa, vaan jo nyt ”kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää” (Joh 5:25). Tämä pelastuksen aika tuli silloin, kun Jeesuksen aloitti julkisen saarnatoimensa ja se jatkuu aina hänen takaisinpaluunsa asti ajan lopulla. Käytännössä se toteutuu tänäänkin kaikkialla siellä, missä julistetaan Jeesuksen armon evankeliumia ja missä se otetaan uskoen vastaan. Nyt ne, jotka kuulevat, saavat iankaikkisen elämän omakseen. Mitään sen suurempaa ei yksikään ihminen voi saada eikä tulee saamaan omakseen. Siksi sanan kuuleminen ja usko ovat tärkeintä ihmisenä olemisessa. Vain silloin pääsee jo toteutumaan se, että Isä herättää kuolleet ja antaa elämän ja että Poika antaa elämän (5:21).

Jokaisen ihmisen pelastuminen on täysin riippuvainen Pojan tahdosta, sillä Poika antaa ”elämän kenelle tahtoo” (Joh 5:21). Näillä sanoilla Jeesus sitoo ihmisen pelastumisen hänen kaikkivaltiaaseen tahtoonsa. Hän sanoo viimeisen sanan. Mutta koska Isän ja Pojan tahto on sama, me tiedämme, että Poika tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan (1 Tim 2:4). Siksi Jeesus tänäänkin kutsuu luokseen ja ikuisen elämän osallisuuteen jokaista (Matt 11:28) ja lupaa, ettei hän aja ketään sellaista pois, joka tulee hänen tykönsä (Joh 6:37).

Kaikessa Poika kysyy vain Isän tahtoa, ei omaa tahtoa (Joh 5:30). Pojan on mahdotonta tahtoa mitään muuta kuin sitä, mitä Isä tahtoo. Pojan tahto on sopusoinnussa ja samanlaisuudessa Isän tahdon kanssa. Jeesus sanoo, ettei hänelle ole Isän tahdosta poikkeavaa, eriävää tahtoa. Jos Isä tahtoo jotain, niin Poikakin, ja jos Poika tahtoo jotain, niin sitä Isäkin tahtoo. Näin jopa Getsemanen verihien keskellä. Siksi ei myöskään kukaan voi arvostella Poikaa, kuten juutalaiset arvostelivat halvatun miehen kantaessa vuodettaan. Se oli myös Isän tahto ja niin tuo sapatinrikkominen oli kummankin päätös ja tuli yhteisestä tahdosta.

Eräs keskeinen Isän ja Pojan ykseyttä korostavia kohta on Korinttilaiskirjeessä: ”Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät” (1 Kor 8:6). Johannes todistaa: ”Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on” (Joh 1:3, KR 38). Jeesus sanoi myös: ”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa” (Matt 11:27).

Pojan suhde Isään on siksikin ainutlaatuinen, koska ”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet” (Joh 1:18). ”Häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut" (6:27). Jeesus sanoikin itsestään: ”Minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt” (8:42). Alusta alkaen Jeesus tiesi, ”että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö” (13:3).

Tuomion evankeliumi

Tässä jaksossa on kaksi avainkäsitettä ”eläväksi tekeminen”, ”elämän antaminen” (Joh 5:21, kreik.dzoo’o poiein) ja ” tuomion tekeminen” (5:27, kreik.krisin poiein), "tuomitseminen". Jumalan toiminta voidaan jakaa eläväksi tekemiseen, luomiseen ja tuomitsemiseen, joka on kaiken ylläpitämistä ja hallitsemista. Tuomitseminen on olennainen osa Jumalan toimintaa. Jeesus Jumalan Poikana on mukana näissä molemmissa toimissa. Hänelle on annettu Jumalan koko valta. Hän, joka on kuollut meidän tähtemme, on ilmestyvä uudelleen tuomitsemaan koko maailmaa. ja pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat (Hepr 9:28). Silloin hän, joka nyt antaa anteeksi syntimme, on silloin istuva tuomitsemassa.

Poika on kuten Isäkin elämän ja kuoleman herra ja siksi myös tuomion herra. Mooses julisti elämänsä viime hetkinä Jumalasta: ”Minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki” (5 Moos 32:39). Hanna vakuutti kiitosrukouksessaan: ”Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä” (1 Sam 2:6).

Kuinka kauhealta on täytynyt kuulostaa juutalaisten korvissa Jeesuksen sanat siitä, että hänelle kuuluu myös tuomiovalta. Jeesus sanoo suoraan, että ”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle” (Joh 5:22). Hän jopa toistaa sen (5:27). Jeesus sanoo, että hänen tuomionsa on oikea (5:30). Vain kaikkinäkevä ja kaikki tietävä rakkaus voi antaa aina ja kaikessa oikean tuomion.

Tuomio voi toteutua vasta ylösnousemuksen jälkeen. Siksi Jeesus sanoi, että haudoissaan lepäävät kuulevat Ihmisen Pojan äänen ja nousevat ylösnousemukseen (Joh 5:28-29). Hänen äänensä tulee kuulumaan yli kaiken. Kaikkien on pakko se kuulla ja kaikkien on silloin myös pakko nousta kuolleista. Se on monelle hirvittävä pakko!

Paavali puhuessaan kreikkalaisille Ateenassa otti rohkeasti esille juuri tämän uskomme totuuden: Jumala ”on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista" (Apt 17:31). Paavali olikin vakuuttunut siitä, että tulee päivä, ”jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi” (Room 2:16).

Jeesuksen sanojen mukaisesti kirkkomme vanhaKristinoppi määrittelikin viimeisen tuomion: ”Viimeisenä päivänä kaikki ihmiset kootaan Kristuksen tuomioistuimen eteen. Vanhurskaat pääsevät iankaikkiseen elämään, mutta jumalattomat joutuvat kadotukseen, joka on iankaikkinen ero Jumalasta" (109. §).

Tuomitseminen on Jumalan eläväksitekevän rakkauden kääntöpuoli. Se ei ole mielivaltaista tai pahansuopaa vaan ainoastaan toteavaa ja vahvistavaa. Tuomio kohtaa kaikkea sitä, jota Jumalan Sana ei ole saanut tehdä eläväksi. Näin maallinen elämä on joko ikuisen elämän alku tai pelastuksen torjumisen aika. Tuomio ei tuo tähän elämään mitään lisää vaan toteaa vain sen aikana tapahtuneen tai tapahtumatta jääneen Jumalan Sanan työn ihmisessä.

Jos joku todella uskoo nousevansa kuolleista ja joutuvansa tekemään tiliä Jumalan edessä elämästään ja synneistään, kai hän silloin tekee kaikkensa, jotta tuomari olisi hänelle suosiollinen. Kaikkihan hänen elämässään riippuu tuomarin lausunnosta.

Jumalan tuomio tulee olemaan ehdottoman oikea. Raamattu sanoo selvästi: ”Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta. Hän rankaisee ihmistä tekojen mukaan. Miten mies vaeltaa, sen mukaan hänet palkitaan. Totisesti, Jumala ei tee vääryyttä, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta” (Job 34:10-12). Pojan tuomio on sama kuin Isän tuomio ja Poika tulee tuomitsemaan niin kuin tuomitsijana olisi Isä.

Olemme todennäköisesti kadottaneet tajun tästä häkellyttävästä tulevaisuuden tapahtumasta ja sen äärimmäisestä tärkeydestä jokaiselle ihmiselle. Jokainen meistäkin on siinä mukana. Ken elää, se näkee! Tästä huolimatta se on kuin jossakin horisontin takana oleva ei-oleva. Poissa silmistä, poissa mielestä (out the sight, out the mind).

Ovatko Jeesuksen sanat epäselviä? Hämääkö meitä asian suuruus, niin että kadotamme tajun sen merkittävyydestä. Onko se liian kaukainen asia ja sitä ennen on niin monia tärkeitä ja kiinnostavampia asioita hoidettavana. Tuskinpa yksikään meistä kiistää tätä Jeesuksen valtavaa ilmoitusta tulevaisuudesta. Se ei vain tule lähelle, se ei kosketa! Ja kuitenkin se on meitä käsittämättömän lähellä, vain askeleen päässä kuten nuori Daavid kerran sanoi: ”Vain askel on minun ja kuoleman välillä!” (1 Sam 20:3). Miten heprealaiskirjeen sanookaan: ”Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio” (Hepr 9:27). Olla kristitty merkitsee olla uskosta vanhurskas eikä uskosta vanhurskaaksi julistaminen ole muuta kuin olemista jo tässä ja nyt Jumalan tuomittavana ja kuulla ihmeelliset vapautuksen sanat. Niitä sanoja ei peruuteta viimeisellä tuomiolla.

Sanoma viimeisestä tuomiosta Jumalan tekona ylittää täysin ja kaikin tavoin meidän käsityskykymme. Olemme aikamme ihmisinä pehmentäneet käytännössä kristillisen uskon niin hyväntahtoiseksi ja "myyntikelpoiseksi" kuin suinkin. Olemme silotelleet, ettei vain kukaan loukkaantuisi. Silloin ilman muuta viimeisen tuomion ja nimenomaan pahaa tehneiden ylösnousemus tuomion ylösnousemuksena on mitä vastenmielisin totuus. Siitä ei saa puhua. Emme halua sellaisesta tietää mitään, koska haluamme, että kaikki olisi kaikilla ihmisillä lopulta hyvin. On murheellista, jos kristityiksi tunnustavienkaan sydämessä ei elä sanoma ruumiin ylösnousemuksesta ja viimeisestä tuomiosta eikä myöskään ole pelkoa ja vakavuutta pahaa tehneiden tuomion ylösnousemuksesta!

Jokainen ihminen tulee kokemaan ylösnousemuksen. Hauta ei olekaan viimeinen leposija. Ihminen ei pääse pakoon ylösnousemusta. Kuolema ei sitenkään ratkaise kaikkea. Nekin kokevat tuon heräämisen, jotka hymysuin pitävät Jeesuksen opetusta typeränä ja mahdottomana. Kaikki nousevat ylös ja kaikki joutuvat tuomiolle. Kaiken lisäksi ilmoitus kertoo, että ylösnousemus on ruumiin ylösnousemus, jolloin myös tuomio tapahtuu ylösnousemusruumissa olevalla ihmiselle! Ole ole kysymys haamuista.

Siksi se, joka pitää tuomion jatkuvasti mielessään kulkee oikeaan suuntaan. Jos osaan ja uskallan tutkistella itseäni Jeesuksen sanojen valossa, ymmärrän ilman muuta, että vain tuomion lopputuloksella on minulle jotain todellista merkitystä. Se onkin ainoa lopulta merkittävä asia koko ihmisenä olemisessani. Nykyinen ajallinen elämä on vain väliaikaista ja sen keskellä minun tulisi ottaa kaikessa ja aina huomioon viimeinen tuomion.

Autuas tänään on se, joka kuuntelee ilmoitusta viimeisestä tuomiosta ja joka samaan aikaan on tunnossaan Jumalan edessä hänen tuomittavanaan. Autuas se, joka tänään kokee, ettei hän kestä Jumalan tuomiota. Omassa elämässä ja vaelluksessa ei ole mitään tuomionkestävää. Koko elämä on mennyt pilalle. Sydämen pohjalla on vain itsekkyyttä, omahyväisyyttä, ylpeyttä, rakkaudettomuutta, jopa vihaa ja katkeruutta. Olen jumalaton! Autuas se, joka tänään sydämestään suostuu Jumalan tuomioon, sillä vielä tänään hän kuulee Jeesuksen tähden Jumalan vapauttavan tuomion: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes 1:18, KR 38). Sinut on Kristuksen rangaistuskärsimyksen tähden vapautettu. Sinun syntisi on anteeksiannettu! Tänäänkin Jumala vanhurskauttaa jumalattoman - juuri sinut (Room 4:5), kun luotat hänen armonsanaansa. Uskosta vanhurskas on jo tänään tuomionkestävä: "Hän ei joudu tuomittavaksi" (Joh 5:24).

Tuomion evankeliumi on siinä, että minut on Kristuksen sovituskuolemassa tuomittu ja tuomiota ei kohdallani uusita. Nyt tuomittua ei kohtaa enää kadotustuomio (Room 8:1). Ei tarvitse joutua orjan mielen ja pelon valtaan (Room 8:15). Nyt saamme ja voimme huutaa koko maailmaa kauhistuttavalle tuomarille: "Abba, Isä" (Room 8:15). "Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme" (Room 8:34).

Isän ja Pojan ykseys uskontunnustuksessa

Kristillisen kirkon synnyttyä Pojan merkityksestä sekä Isän ja Pojan ykseydestä ja sen luonteesta keskusteltiin vuosisatoja. Silloin tajuttiin, että kristillisen uskon sydänäänet tulevat juuri siinä esille. Kaikki aikoina on näyttänyt ihmiselle olevan helppoa uskoa Jumalan olemassaoloon. Mutta uudelleen ja uudelleen ihmiset tuovat esiin kysymyksen siitä, mihin Jeesusta Kristusta tarvitaan. Vuosisatoja käydyn keskustelun tuloksen syntyivät uskontunnustukset. Niistä kaikkien perusteellisemmin ja syvällisemmin tuo esiin uskon Isän ja Pojan ykseyteen ja Pojan olemukseen Jumalana ja ihmisenä Athanasioksen uskontunnustus. Siinä kysymys Isän ja Pojan suhteesta on saanut lopullisen vastauksensa kristillisten kirkkojen elämässä. Siinä tulee esiin myös usko kolmiykseiseen Jumalaan, joka erottaa kristillisen uskon kaikista muista maailman uskonnoista:

”Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki:
Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.
Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.
Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.
Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt…
Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen: Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.
Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä. Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.
Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.”

Otamme esille vielä ne sanonnat, joilla tunnustamme Pojan olemuksen: Pojalla on oma persoonansa. Poika on luomaton, ääretön, ikuinen. Poika on kaikkivaltias. Poika on Jumala, Poika on Herra. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.

Mistä voimme tietää, että Jeesus on oikeassa (Joh 5:31-39)

Jos itse todistan puolestani, ei todistukseni ole pätevä (31). Mutta minusta todistaakin toinen, ja minä tiedän, että todistus, jonka hän minusta antaa, on pätevä (32).
Te lähetitte edustajanne Johanneksen luo, ja hän todisti totuuden puolesta (33). En minä tarvitse kenenkään ihmisen todistusta, mutta sanon teille tämän, jotta pelastuisitte (34). Johannes oli kirkkaalla liekillä palava lamppu, mutta vain hetken aikaa te halusitte nauttia hänen valostaan (35). "Minulla on todistus, joka on Johanneksen todistusta painavampi: teot, jotka Isä on antanut tehtäväkseni. Nämä teot, jotka minä teen, todistavat, että Isä on minut lähettänyt (36).
Myös Isä itse, minun lähettäjäni, on antanut minusta todistuksen. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntään ettekä nähneet hänen kasvojaan (37), eikä hänen sanansa pysy teissä, sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt (38).
Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta (39).

Jeesus oli väittänyt olevansa Poikana jotain sanomattoman suurta – olevansa Jumalan vertainen. Hän oli sanonuti, että niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa elämän, niin myös Poika antaa elämän kenelle tahtoo. Hän oli sanonut, ettei Isä tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle. Hän oli sanonut, että Poikaa on kunnioitettava niin kuin Isää. ja joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita Isääkään. Hän oli sanonut, että joka kuulee hänen sanansa ja uskoo niihin, ei ole näkevä kuolemaa vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Hän oli sanonut, että hänen äänensä herättää kuolleet. Hän oli sanonut senkin, että hän vaatii kaikkia tilinteolle heidän rikkomusistaan, tuomitsee oikeudenmukaisesti ja palkitsee vanhurskaat. Tällaiset väitteet olivat todella rohkeita juutalaisen keskellä juutalaisen sanomana. Mutta millä Jeesus perusteli väitteensä. Hänen kuulijansa saattoivat sanoa, että sinä kyllä väität tätä kaikkea, mutta kuka todistaa sinun väitteittesi totuudellisuuden puolesta. Sitä et voi itse tehdä. Ja niin Jeesus esittää viisi todistajaa itsensä, tehtävänsä ja arvovaltansa tueksi.

Ihmisen omat väitteet eivät sellaisenaan kelpaa oikeudessa todistajalausunnoiksi. Fariseukset sanoivatkin Jeesukselle suoraan: ”Sinä todistat itse itsestäsi, ei sinun todistuksesi ole pätevä” (Joh 8:13). Jeesus hyväksyi tämän periaatteen: ”Jos itse todistan puolestani, ei todistukseni ole pätevä” (Joh 5:31). Myöhemmin Jeesus kuitenkin sanoi: "Vaikka minä todistankin itsestäni, todistukseni on pätevä, sillä minä tiedän, mistä olen tullut ja minne menen” (8:14). Miksi hänen todistuksensa itsensä puolesta sittenkin oli pätevä? ”Minusta todistaakin toinen, ja minä tiedän, että todistus, jonka hän minusta antaa, on pätevä” (5:32). Se toinen, joka todisti Jeesuksen puolesta, oli Isä. ”Isä itse, minun lähettäjäni, on antanut minusta todistuksen” (5:37). ”Minä todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt" (8:18). Näin hänen oma todistuksensa perustuu toisen, Isän samanlaiseen todistukseen. Isän todistus hänen puolestaan olikin mitä väkevin, sillä Isä herätti hänet kuolleista. Sen voimakkaammin ei mikään eikä kukaan voi todistaa Jeesuksen puolesta. Kaikki muut ihmiskunnan nerot ja uskontojen perustajat ja suurmiehet ovat kuolleet ja jääneet kuolleiksi. Vain Jeesus Kristus elää tänäänkin.

Isän todistus hänen puolestaan kaikui myös silloin, kun hänet kastettiin Jordanilla (Matt 3:17) ja se kaikui kirkastusvuorella (Matt 17:5). Jumalan ääni kuului myös Jerusalemiin ratsastamisen jälkeen. Se julisti: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle” (Joh 12:28-29).

Jokainen juutalainen tunnusti Johannes Kastajan kirkkaalla liekillä palavaksi lampuksi. Häntä pidettiin profeettana, joka julisti totuudellisesti Jumalan sanaa. Hän oli todistanut Jeesuksen puolesta: ”Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika”(Joh 1:34).

Jeesuksen mielestä kuitenkin Johanneksen todistusta painavampia olivat niiden tekojen todistukset, jotka hän on tehnyt ja tulee tekemään. Jeesus sanoi myöhemmin: ”Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua” (Joh 10:37). Jo evankeliumin alussa oli kansan johtajiin lukeutuva Nikodemos sanonut Jeesukselle: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan” (3:2). Nyt Jeesus lupaa, että Isä näyttää Pojan tekevän paljon suurempia tekoja kuin mitä he olivat siihen mennessä nähneet ja he tulevat vielä ihmettelemään (5:20). Sokeana syntynyt saatuaan näkönsä ihmettelinkin ja rohkeasti todisti vihamielisesti kuulusteleville juutalaisille: ”Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen” (9:32-33). Monet sanoivatkin: ”Tokkopa Messias tullessaan tekee useampia tunnustekoja kuin tämä on jo tehnyt” (7:31). Kuitenkin se Jeesuksen suuri teko, jolla on kaiken ylittävä todistus-. ja vaikutusvoima tapahtui Golgatalla. Sillä teollaan hän sovitti koko maailman synnit. Sen teon oikeaksi todisti hänen ylösnousemuksensa.

Viides todistaja Jeesuksen puolesta oli Pyhien kirjoitusten todistus. Jo Johannes Kastajassa täyttyi profeetta Jesajan ennustus huutavasta äänestä autiomaassa (Joh 1:23; Jes 40:3). Ensimmäiset opetuslapset kokivat löytäneensä VT:n lupaaman Messiaan kohdattuaan Jeesuksen (Joh 1:41; Ps 2:2, Dan 9:25; Hab 3:13). Opetuslapaset kokivat nähdessään Jeesuksen tyhjentävän naruruoskalla temppelin esipihaa, että hänessä täyttyi kiivaus Herran temppelin puolesta (Joh 2:17; Ps 69:10). Jeesus palautti ihmisten mieleen Mooseksen ylösnostaman pronssikäärmeen ja sillä teki havainnolliseksi oman kärsimisensä ristillä (Joh 3:14; 4 Moos 21:9). Jeesuksen ihmeteot vakuuttivat monelle, että hän oli se profeetta, jonka piti tulla Mooseksen sanojen mukaan maailmaan (Joh 6:14; 5 Moos 18:18). Niin kuin Jumala antoi autiomaassa mannaa elämäksi, niin myös Jeesus antaa elämän leipää (Joh 6:31; 2 Moos 16:4). Jeesus lupaa, että häneen uskovan sisimmästä kumpuavat elävän veden virrat (Joh 7:38) kuten kirjoituksissa on sanottu (Jes 58:11, 44:3). Pyhät Kirjoitukset myös väittävät, että Messiaan tuli syntyä Betlehemissä (Miika 5:1) ja siellä Jeesus syntyikin (Joh 7:42). Kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin (Joh 12:14-15), siinä toteutui Sakarjan profetia (Sak 9:9). Jesajan profetia taas toteutui siinä, että ihmiset paaduttivat sydämensä kuunnellessaan Jeesuksen julistusta (Joh 12:39-41; Jes 6:10). Juudaksen petoksessa taas toteutui Psalmin sana (Joh 13:18; Ps 41:10) . Psalmin profetia paljastaa myös sen, että Jeesusta vihattiin syyttä (Joh 15:24-25; Ps 69:5). Sananlaskuissa taas sanotaan, että Jeesus oli ollut Isän luona jo ennen maailman syntyä (Joh 17:5; San 8:10). Psalmista paljastaa, että ristin juurella hänen vaatteistaan heitetään arpaa (Joh 19:23-24; Ps 22:18-19). Kirjoitusten mukaisesti Jeesus sanoi ristillä: "Minun on jano" (Joh 19:28; Ps 69:22). Kirjoitusten mukaisesti ristillä ei myöskään rikottu hänen luitaan (Joh 19:36; 2 Moos 12:46; Ps 34:21). Vielä on tuleva aika, jolloin hänen ristiinnaulitsijansa katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet ja surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa (Joh 19:37;Sak 12:10). Jeesus nousi kuolleista ja Jumalan sana olikin luvannut, ettei Herra ei anna palvelijansa joutua kuoleman valtaan. Tosin tätä opetuslapset eivät ymmärtäneet pitkään aikaan (Joh 20:9; Ps 16:10).

Kenelle me osoitamme ja keneltä haluamme saada kunniaa (Joh 5:41-47)

Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän (40). En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa (41). Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan (42). Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia (43). Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta (44). "Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne (45). Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut (46). Mutta kun te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka voisitte uskoa minun puhettani! (47)

Jeesus tunsi läpikohtaisin väittelevät juutalaiset johtajat. Hän tunsi heidän sisimpänsä todelliset ajatukset ja halut (Joh 5:42). Jo aikaisemminkin evankelista oli todennut, että Jeesus tunsi kaikki kuulijansa eikä hän tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on (2:24-25). Nyt Jeesus jälleen paljastaa kuulijoittensa sydämen asenteet. Hän sanoo, että ”te ette tahdo tulla minun luokseni” (5:40). Hän näkee myös, ettei heissä ole rakkautta Jumalaan (5:42), vaikka he omasta mielestään kiivailevatkin innokkaasti Jumalan kunnian (kreik. doksa) puolesta.

Myöhemmin juutalaisuus on korostanut yhtä ainoaa käskyä, shemaa: "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi” (5 Moos 6:4-5). Sen mukaan Jumalan rakastamisen tulisi olla kaikki kaikessa. Sitä, jota rakastaa, sitä myös kunnioittaa. Heidän olisi pitänyt pyhien Kirjoitustensa tavoin tunnustaa ja elää todeksi sanat: ”Sinun, Herra, on suuruus ja voima, kunnia, kirkkaus ja valta, sillä sinun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Sinun on kuninkuus, sinä olet kaikkea muuta korkeammalla” (1 Aik 29:11). Mutta juuri tämä rakkaus ja kunnioitus Jumalaa kohtaan Jeesuksen mukaan puuttui heidän sydämestään.

Sen sijaan he kyllä halusivat saada kunniaa toinen toisiltaan. Jeesus sanoi ”kaiken minkä he tekevät, he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin” ja jatkoi suoraa puhetta: Te ”pidätte pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi.” ”Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!” ”Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä” (Matt 23:5, 14, 24, 27-28).

Näin he olivat sulkeutuneet täysin omaan tulkintaansa Jumalasta ja hänen sanastaan ja arvostelivat kaikkea oman mittapuunsa mukaan. Siihen mittapuuhun ei Jeesus sopinut. He eivät halunneet eivätkä voineet uskoa häneen (Joh 5:44). Jeesukseen uskominen olisi nöyryyttänyt heitä ja pakottanut astumaan ulos omasta suljetusta ja itsevarmasta uskosta. Sitä he eivät millään halunneet. He olivat varmoja uskonsa oikeutuksesta. Jeesukseen uskominen olisi myös paljastanut heidän syntisyytensä ja riisunut heidät monella tavoin. Näinhän tapahtui Saulus Tarsolaiselle, kun hän kohtasi Jeesuksen. Hänestä tuli syntisistä suurin (1 Tim 1:15). Epäuskon sisin olemus on juuri itsekorotus, halu olla jotain myös uskovana ja haluttomuus alistua vain syntiseksi ja ei-miksikään ihmiseksi.

Jeesus väitti myös, että vaikka he eivät ota häntä vastaa, niin he kyllä ovat valmiit ottamaan vastaan ja antamaan hengellisen johdon sellaisille, jotka tulevat omassa nimessään (Joh 5:43). Näinhän tapahtui keisari Hadrianuksen aikaina Bar Kokbhan, Tähden Pojan julistautuessa Messiaaksi. Juutalaiset valtavan innostuksen vallassa hyväksyivät hänet Messiakseen. Kapina päättyi verilöylyyn ja tuhoon.

Vaikka kuinka uskoisimme Raamatun olevan totta ja lukisimme sitä, jopa osaisimme sen ulkoa, niin siitä huolimatta Jumalan valtakunta voi jäädä meille suljetuksi, ellemme kohtaa henkilökohtaisella tavalla Jeesusta Kristusta. Juuri tätä tarkoittavat Jeesuksen sanat: ”Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän” (Joh 5:39-40). On hyvä, että tutkitaan huolella Raamatun kirjoituksia. Mutta ratkaisevinta on mennä Jeesuksen luokse ja avata sydämensä hänelle. Paavali sanoi tämän saman totuuden: ”Peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois” (2 Kor 3:14-16). Raamattu avautuu oikein vasta silloin, kun menemme Jeesuksen luo ja uskomme häneen. Silloin myös otamme kunniamme häneltä ja annamme kunnian hänelle.